Julia ja Erik matkustavat koko kesälomaksi Maitolahteen yhdessä lastensa Alicen ja Antonin kanssa. Äiti haaveilee pitävänsä kirjoittajaretriittiä seuraavan romaaninsa parissa sillä välin, kun isä viettää laatuaikaa lasten kanssa ihania lapsuuden ajan muistoja luoden. Naapuriin on asettunut asumaan ekopessimistinen yhteisö, joka sotkee perheen suunnitelmat. Joukossa on Julian lapsuudenystävä Marika, jonka edesottamuksia hän on käsitellyt ensimmäisessä romaanissaan. Alice ihastuu Marikan poikaan Leoon ja viettää hänen kanssaan aikaa, jolloin Anton jää ilman leikkikaveria. Poika ei voi tukeutua äitiinsä, joka näyttäytyy hänelle ensimmäistä kertaa itsellisenä ihmisenä. Anton ei ole enää pikku lapsi, mutta ei vielä tarpeeksi vanhakaan. Erik huomaa jääneensä yksin. Hänet valtaa 37-vuotiaana keski-iän kriisi. Hän on saanut työpaikastaan potkut, lapset eivät enää tarvitse häntä ja vaimokin näyttäytyy uudessa valossa. Naapurin Kati houkuttelee luokseen, mutta kylään saapuva velipoika Anders ehtii ensin. Veli on yrittänyt etsiä itseään maailmalla, mutta huomaa olleensa siellä yhtä eksyksissä kuin kotimaassa. Kaikilla on paineita siitä, kuinka omaa elämää kuuluisi elää. Kesän päättyminen näyttää, millaisiin ratkaisuihin perheenjäsenet lopulta päätyvät.
"Niinpä me elämme tavattoman porvarillisesti, suunnilleen kuin olisimme palanneet viisikymmentäluvulle. - - Ajattele nyt, avioliitto on jälleen suosiossa, siitä on tullut taas tavoiteltu. Mutta emme kuitenkaan ole siihen täysin tyytyväisiä, haluamme olla vapaita ja pitää kaikki ovet avoinna. Haluamme lapsia, jotta elämässä llisi sisältöä, mutta samalla haluamme elää itsekkäästi." (s.132)
Kirjan henkilöt ovat oman elämänsä käännekohdassa. He pohtivat, millaisena elämä näyttäytyy ja mitä omalla elämällä haluaisi seuraavaksi tehdä. Kesämökillä oleminen etäännyttää sopivasti todellisuudesta. Sieltä löytyy aivan oma maailmansa. Uudet asiat tuntuvat yhtäkkiä hyvinkin tärkeiltä, kun taas ennen loman alkua kotona mietityt asiat hämärtyvät muistissa. Roskaruokalaatikot kasaantuvat keittiön pöydälle, oluttölkit kerääntyvät laatikoihin ja nukkumaanmenoajat paukkuvat niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ajatukset liitelevät maailman parantamisessa - tai ehkä mieluiten juuri välinpitämättömyydessä. Suurin kysymys on, voiko ikuiseen kesään jäädä makaamaan vai pitääkö itseä ottaa niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Muutos vaatii aina voimia ja suurta ponnistusta. Täytyy vain uskaltaa ottaa ensimmäinen askel ja ymmärtää, että elämän ei kuulu noudattaa mitään tiettyä käsikirjoitusta.
"'Mutta jos te sanotte, ettei enää voi tehdä mitään, miksei voisi vain jatkaa elämäänsä niin kuin ennenkin? Ei kai silloin ole väliä, vaikka eläisi laput silmillä, täydellisessä tietämättömyydessä?'
'Minä otan mieluummin punaisen pillerin. Haluan nähdä, miten syvä kaninkolo on.'" (s.80)
Ihmiset elävät elämäänsä tavoitteellisesti. He eivät koskaan pysähdy nauttimaan hetkestä, vaan haaveilevat aina seuraavasta päämäärästä. He eivät ole koskaan tyytyväisiä. He eivät ole ikinä turvassa. Päämäärä on aina saavuttamattomissa. Maailma lähenee loppuaan. Elämä ei tule koskaan saavuttamaan lakipistettään. Kannattaako edes yrittää?
Vai voisiko olla niin, että olisikin jo perillä?
"Kun kasvaa aikuiseksi eikä voi enää olla yhtä puhtaasti onnellinen, tajuaa että on myös päästettävä irti -" (s.114)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!