Eve Hietamiehen Hammaskeiju päättää Antti ja Paavo Pasasen tarinan. Paavo tepastelee ensimmäiselle luokalle. Hän oppii uusia asioita, kuuntelee iltasatuna Risto Räppääjää ja saa hoidettavakseen suloisen gerbiilin. Antti-isä sen sijaan taantuu. Hän kyselee edelleen apua joko googlesta tai naapureilta ja hermoilee poikansa selviytymistä. Hän elää kokoaikaisessa kiireessä eikä enää muistakaan mitään - paitsi tsekata kaverinsa Nellin takamus ja pitää huolen äidin hautajaismuistosta, missä hän pidätteli itkua, jotta ei olisi ´parkunut kuin joku tyttö´. Antti on ihan loppu.
Antilla on koko ajan paniikki päällä. Hänen mielestään Paavolle asetetaan liian suuria vaatimuksia. Hän kokee, että lasten on osattava asioita itse jo liian varhain. Paavo osoittaakin Antin ajatukset todeksi useaan otteeseen kuten mennessään pyjama päällä kouluun. Opettaja yrittää vakuutella, että Antti toimii ihan oikein ja että hänen ei tule muistella omia kouluvuosiaan, sillä koulu on muuttunut niistä ajoista. Antti panikoi etenkin Paavon laittamista leikkipuistoon. Hän kokee, että ohjaajat eivät osaa mitään. Hän ei pidä heistä varsinkaan silloin, kun he antavat Paavon käytöksestä negatiivista palautetta. Paavo reagoi tilanteeseen alkamalla inhota leikkipuistoa - etenkin siellä tarjottavaa välipalaa. Tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Paavo itkee joka ilta. Antti ajattelee kaikesta negaation kautta. Tilannetta ei paranna edes vertaistuki, sillä Antti hengailee edelleen samassa kaveriporukassa, jolla on samat vanhat
jutut, mutta vain astetta ilkeämpinä - etenkin Pihlaa kohtaan, joka
elää erilaista elämää kuin muut. Hän toki tuputtaa omia näkemyksiään,
mutta sen sijaan, että asiasta keskusteltaisiin järkevästi, siihen vastataan suoralla huudolla ja pilkalla.
Kirjan lukeminen oli ristiriitainen kokemus. Toisaalta tarina oli alusta loppuun asti negatiivista papatusta, mutta toisaalta siitä löytyi pieniä huvittavia hetkiä etenkin Antin povitaskusta pilkistävän gerbiilin ja kassissa kaakattavan kanan muodossa. Myös Paavon kommellusten joutuminen lehtien palstoille oli hupaisaa. Kirjassa käytetty huumori on niillä rajoilla, ymmärränkö sitä vai en. En oikein osannut päättää, kuinka suhtaudun tekstiin ja kuinka kuuntelen sitä. Huomasin vähän väliä kallistuvani pään pudistelun puolelle. Mielestäni etenkin toisten pilkkaaminen ei ollut hauskaa. Olisin toivonut, että Antti kasvaisi ajan myötä ihmisenä eikä taantuisi takaisin lähtökuoppiin. Ilmeisesti kirjasarjan tarkoituksena on vain yrittää huvittaa lukijaa.
Helmet lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!