25-vuotias Alexis Fielding matkustaa Kreetalle ja päättää viimein tutkia äidin puolen sukujuuria. Hän tutustuu äitinsä ystävään Fotiniin, joka kertoo suvun koko traagisen tarinan, joka kytkeytyy olennaisesti Spinalongan saarella sijainneeseen leprasiirtolaan.
"Millaisia tarinoita talojen seinät voisivat kertoa? Niiden oli täytynyt nähdä suurta kärsimystä. Oli sanomattakin selvää, että spitaalitartunta ja saarelle joutuminen oli ollut hirvittävä kohtalo. Alexis osasi kuitenkin päätellä arkeologisten jäänteiden perusteella yhtä ja toista ja pystyi raunioita katselemalla sanomaan, että saaren asukkaiden elämä oli ollut paljon muutakin kuin kurjuutta ja epätoivoa." (s.33)
'Saari' kertoo vaiherikkaan sukutarinan, joka kulkee läpi sairauden, sodan ja luokkaerojen. Kirjan tunnelma on sekä surullinen että lämminhenkinen. Kreetalaiset kuvataan toisaalta yhteisöllisenä, toisaalta epäluuloisena ja riitaisana kansana. Alexiksen sukuun kuuluneissa ihmisissä on ollut monenlaisia persoonallisuuksia. Pidin eniten Mariasta, joka on hyväsydäminen. Hän tuntee suurta lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän on tosin välillä liiankin pyyteetön, avulias ja anteeksiantavainen. Tunsin sympatiaa Marian Giorgis-isää kohtaan. Mielestäni oli kiehtovaa lukea, kuinka edeltävälle sukupolvelle tapahtuneet asiat vaikuttavat seuraavan sukupolven elämään.
"Heidän elämänsä kietoutuivat yhteen, ja juuri sitä me kreetalaiset tarkoitamme, kun puhumme kohtalosta. Ihmisen niin sanotun kohtalon määräävät pitkälti esi-isät, eivät tähdet." (s.47-48)
Mieleenpainuvimmat tapahtumat liittyvät tilanteisiin, joissa ihminen huomaa sairastavansa lepraa ja muuttaa loppuelämäkseen saarelle, joka on tarkoitettu vain sairaita varten. Sukulaiset ja ystävät jäävät ikiajoiksi menneisyyteen. Heitä ei voi enää nähdä tai koskettaa. Muutos tuntuu kuin kuolemantuomiolta. Elämässä ei tule olemaan mitään muuta kuin kyseinen saari. Miten sellaisessa tilanteessa selviytyy henkisesti?
"Uutta todellisuutta oli vaikea käsittää. Hän mietti hetken, oliko jo kuollut ja oliko tuo nainen Hadesta esittelevä khimaira, joka kertoi missä kuolleet sielut voisivat pestä kuolinvaatteensa ja mistä ostaa riittämättömät, säännöstellyt ruoka-annoksensa. Hänen sisimpänsä kuitenkin kertoi, että kaikki oli totta. Kharonin sijasta hänen oma miehensä oli tuonut hänet helvettiin ja jättänyt hänet tänne kuolemaan." (s.80)
Tarina on toiveikas. Ajan kuluessa toivo sairauden voittamisesta kasvaa. Ihmiset ovat sitkeitä ja sinnikkäitä. He luovat ympärilleen mahdollisimman tyydyttävän elämän suhteessa senhetkisiin olosuhteisiin. He pitävät kiinni omasta identiteetistään ja kiinnittävät itsensä muistojen avulla sukuunsa. He kurkistavat varovaisen toiveikkaina tulevaisuuteen, mutta elävät hetken ja päivän kerrallaan arkeen tukeutuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!