Edouard Louis: Ei enää Eddy

Eddy Bellegueule elää köyhällä teollisuuspaikkakunnalla, jossa yhteisö on suvaitsematon ja kapeakatseinen. Siellä miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Molemmille sukupuolille on asetettu tarkat raamit, joiden sisällä toimia. Säännöistä ei saa poiketa. Eddy on aina ollut muiden ihmisten silmissä erilainen. Kukaan ei ymmärrä hänen käytöstään tai hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Eddy alkaa itsekin uskoa puheisiin varsinkin, kun koulukiusaajat hakkaavat viestiä joka päivä hänen kalloonsa. Hän yrittää muuttaa olemustaan ja toimintatapojaan. Miehen kuuluu olla karski, viinaan menevä ja väkivaltainen. Hänen pitää pelata jalkapalloa ja tuoda kotiin tyttöjä näytille. Ei hän huido tyttömäisesti käsillään niin kuin Eddy. Ei mies saa olla homo.

"Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään." (s.11)

Eddy yrittää muuttaa itsensä, eikä ymmärrä, että ympäristön pitää muuttua hänen sijastaan. Hän ei pysty ikinä sulautumaan yhteisöön, joka on eriarvoinen, vihamielinen ja tuomitseva. Eddyn kamppailua sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla on surullista ja ahdistavaa lukea. Ihmiset vaikuttavat tunteettomilta, kaiken menettäneiltä ja ääriajatteluun taipuvaisilta. Äärimmäinen köyhyys on vienyt kaiken toivon paremmasta huomisesta. Omaa pahaa oloa jaetaan muille. Yhteisö velloo omassa kurjuudessaan ja saamattomuudessaan. Kukaan ei edes voi yrittää päästä irti köyhyydestä, sillä muut yhteisön jäsenet pitävät huolen siitä, että kaikki pysyvät omassa lestissään. Kukaan ei pysty kouluttautumaan ja pääsemään parempaan ammattiin. Kellään ei ole mahdollisuutta poispääsyyn.

"Meillä kotona ei nautittu päivällistä, meillä syötiin. Useimmiten käytimme sanaa safka. - - Kun vuosia myöhemmin käytin vanhempieni seurassa sanaa päivällinen, he irvailivat minulle Kuulkaa nyt miten se puhuu, kuka se luulee olevansa. Se on nyt korkeakoulussa ja esittää hienoa ihmistä, se filosofoi." (s.87)

Edouard Louis on kirjoittanut vaikuttavan omaelämäkerrallisen romaanin, joka on kirjan takakansitekstin mukaan kuohuttanut Ranskaa. Tarina on surullisen universaali. Köyhässä ja suvaitsemattomassa kylässä asuu poika, jota kiusataan homoseksuaalisuuden vuoksi. Hän yrittää muuttua heteroksi, mutta ymmärtää tilanteen mahdottomuuden ja huomaa ainoaksi mahdollisuudekseen muuttaa isoon maailmaan, jossa ehkä ollaan suvaitsevaisempia. Romaanin aihe on rankka, mutta Eddyn syvä sisäinen olemus luo siihen toivoa ja vankkuutta. Lukija tietää, että pojalla on kyky nähdä yhteisön ongelmakohdat, selviytyä ja löytää ulospääsytie. Mahdottomaltakin vaikuttavassa tilanteessa on toivoa.