Kathy muistelee elämäänsä ja etenkin lapsuuttaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannissa. Hän vietti näennäisen huolettomia päiviä maaseudun rauhassa opiskellen taidetta, keräten kirpputorilta omaa tavarakokoelmaa ja tanssien yksin suosikki kappaleensa tahtiin. Kathyn lähimmät ystävät olivat omapäinen Ruth ja kiusattu kapinoija Tommy, joiden kanssa hän kuiskaili salaisuuksia. Sisäoppilaitoksen kasvattajat olivat lapsille etäisiä ja pitivät heidät jokseenkin pimennossa ulkomaailman tapahtumista. Lapset opetettiin siihen, että he olivat erityisiä. Heidän terveydentilansa tutkittiin viikoittain ja heidän taideteoksiaan käytiin arvioimassa säännöllisesti. Mitä pidemmälle Kathy pääsee muistelmissaan, sitä kammottavampia piirteitä tarina saa osakseen.
Mietin lukiessani, miksi kirjassa keskitytään niin paljon epäolennaisiin asioihin kuten lasten tavarakokoelmista kertomiseen, taideteosten kuvailuun ja parisuhteiden analysointiin. Halusin mieluummin kuulla, mikä sisäoppilaitos oikeasti on ja miksi oppilaat vahtivat toistensa tekemisiä niin tarkasti. Minua kiinnosti laitoksen vaikenemisen kulttuuri ja tapa tehdä kuten aina ennenkin on tehty. Eniten minua hämmensi lasten haluttomuus karata. Halusin tietää lisää siitä, mitä maailmassa on tapahtunut. Sen sijaan jouduin keskittymään yksilön kokemuksiin tietämättömyyden keskellä.
Kirjassa vallitsee hämmentävä keskeneräisyyden ilmapiiri. Mikään ei ole ihan sellaista, mitä pitäisi olla. Kaikki on nuhjuista, kulunutta ja käytettyä. Kaikki on vähän vajavaista. Seinä on jaksettu maalata vain puoleen väliin tyyppisesti. Suurin ilonaihe on mennä katsomaan ruostunutta veneen raatoa. Ihmisetkin ovat keskeneräisiä. He arvioivat ja arvostelevat toisiaan, vaikka eivät tiedä, mihin ovat pyrkimässä. He vaativat toisiltaan yhteneväisyyttä ja tottelevaisuutta. Joukosta ei saa erottua olemalla oma itsensä. Kathyn ikätoverit sisäoppilaitoksessa tekivät sitä, mitä muutkin tekivät. Herää kysymys, mitä ihmisille jätetään kertomatta. Miten heitä manipuloidaan? Minkä suuremman kuvion osasia he ovat?
Kathyn elämäntarina saa pohtimaan elämän merkityksellisyyttä. Mikä tekee elämästä ihmisarvoista? Mitä tapahtumia ja asioita elämään kuuluisi sisältyä? Mitä ovat ihmisyys ja inhimillisyys? Kuka on oikea ihminen määrittelemään, mikä toiselle on hyväksi? Samassa tilanteessa olleet ihmiset saattavat muistaa kyseiset tapahtumat eri tavalla. Yhdelle niistä on voinut jäädä hyvä muisto, toiselle taas paha ja kolmas ei välttämättä muista tapahtumaa ollenkaan, sillä se on ollut hänelle merkityksetön. Mitä ihminen voi tehdä tilanteessa, jossa hänellä ei ole mahdollisuutta luoda itselleen merkityksellistä elämää? Onko hänellä ainoa mahdollisuus kuvitella itselleen elämä? Onko oikein uhrata yhden ihmisen elämä toisten puolesta? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä ihmiselle jää elämän lopussa käteen? Kasa elämän aikana kerättyä roskaa? Vai hyviä muistoja? Vai loputon kysymysten sarja? Kuka, mitä, milloin, miksi?
Ihminen haluaa uskoa, toivoa ja luottaa parempaan tulevaisuuteen. Mennyttä ei voi muuttaa ja tapahtumia ei voi peruuttaa, mutta kaikesta voi oppia ja tietoa voi vaatia. Ennen kaikkea itse voi päättää, miten kaikkeen suhtautuu. Kerääkö itsensä ja suuntaa sinne, minne on määrä mennä, vai jääkö rypemään itsesäälissä tienposken roskakasaan?
Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin kuudes ja samalla myös itseni valitsema kirja. Löysin kirjan maijalankirjastossa nimisen tilin suosittelemana. Viikoittaisissa keskusteluissa selvisi, että kaikilla lukupiiriläisillä oli kaiken aikaa paljon kysymyksiä, joihin he halusivat vastauksia. Lukeminen ei välttämättä tarjonnut vastauksia, vaan joukon lisää kysymyksiä. Lukupiiriläiset pohtivat ja hieman myös pelkäsivät loppuratkaisua, sillä vaarana oli, että käteen jäisi pelkkää tyhjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!