Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Ihanaa uutta vuotta 2020!

Haluaisin kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2019! Olen näiden vähän yli neljän blogivuoteni ajan puhunut omien unelmien toteuttamisen puolesta. Omiin haaveisiin pystyy keskittymään, jos tekee tarvittavia valintoja. Olen nauttinut kuluneen vuoden aikana erityisen paljon kulttuurista; kirjallisuudesta, teatterista , baletista , sirkuksesta ja museoista. Matkustin kesäkuussa Lontooseen , missä ihastelin kaikkea kirjoihin liittyvää, ja aloitin parin vuoden tauon jälkeen taas näyttelemisen harrastamisen. Olen oppinut paljon uutta ja päässyt kokeilemaan monenlaisia asioita. Parasta blogiharrastuksessa on ihanat kohtaamiset ja ihmisten inspiroiminen. Luetut kirjat ja kirjatapahtumat Luin vuoden aikana 64 kirjaa. Viime vuonna luin niitä 57, sitä edellisenä 73 ja sitä edellisenä 75. Luin tänä vuonna 28 kotimaista kirjaa ja 36 ulkomaista kirjaa. Paras lukemani kirja oli Wolfgang Herrndorfin Ladaromaani . Se kertoo henkisestä kasvusta, ystävyydestä ja oman elämän haltuunotosta. Maaliskuus...

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki

Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki Kirjasarja: Kepler62, osa 9 Muut osat: Osa 1 , osa 2 , osa 3 , osa 4 , osa 5 , osa 6 , osa 7 ja osa 8 Julkaistu: 2019 Mistä maasta: Suomi Kuvitus: Pasi Pitkänen Kustantaja: WSOY Sivumäärä: 251 Joni, X ja varjoleijona vaeltavat niittyjen ja elävien metsien läpi etsiäkseen Arin, joka on päätynyt kuiskaajien kaupunkiin. Perillä Joni saa ratkottavakseen elintärkeän arvoituksen. Matka on kiehtova, jännittävä, upea ja pelottava. Se merkitsee etenkin X:lle henkistä vaellusta. Hän käy läpi menneisyyttään, mikä sisältää kidnappauksen kotikylästä ja vankeuden pelottavassa ihmiskokeita tekevässä paikassa. X oppii anteeksiannosta sekä muille että itselleen. Hän huomaa, että olo helpottuu, kun puhuu asioista ja kun voi taas uskoa, luottaa, ystävystyä ja rakastaa. Voin suositella tätä kirjasarjaa alakoululaisille lapsille, jotka ovat parhaassa kirjojen ahmimisiässä. Itse rakastin kirjasarjan ensimmäistä kautta, mutta en ole ollut yh...

Stephanie Garber: Finale

"Hinta on varmasti aivan liian kova" Garber, Stephanie: Finale Kirjasarja: Caraval, osa 3 Muut osat: Osa 1 ja osa 2 Julkaistu: 2019 Alkuperäinen julkaisu: 2019 Alkuperäinen nimi: Finale Mistä maasta: Yhdysvallat Suomentanut: Kaisa Kattelus Kustantaja: WSOY Sivumäärä: 396 Karvaiden unelmien ja autuaiden painajaisten täyteinen Caraval on päättymässä. Scarlett ja Tella Dragnan elämän suunta ratkaistaan Kohtaloiden käsissä. Samalla selviää koko valtakunnan tulevaisuus. Kohtalot ovat pahimpia pahiksia, mitä löytää voi. He leikkivät ihmisillä ja nauttivat heidän kiduttamisestaan. Luonnollisesti jännitystä ja vaaraa rakastava Tella ihastuu yhteen heistä, herttaprinssi Jacksiin, jonka elämän sisältö koostuu viinasta, uhkapeleistä, veren juonnista ja kyseenalaisista käytöstavoista. Tella leikittelee myös Legendin kanssa. Hän ei kanna huolta huomisesta. Tella rakastaa pelata suhdepeliä. Hän soutaa ja huopaa epäterveiden suhteidensa välillä, kunnes leikille vain täytyy t...

Suoritin Helmet lukuhaasteen (50/50)!

Suoritin jo neljännen kerran peräkkäin Helmet lukuhaasteen lukemalla 50 kirjaa eli yhden kirjan jokaiseen haastekohtaan! Marraskuun alussa näytti pahasti siltä, että lukuhaaste jäisi ensimmäistä kertaa kesken, sillä kirjoja oli luettavana vielä kymmenen. Pääsin maaliin asti hurjan loppukirin ja mukaansatempaavien kirjojen avulla. Ensi vuonna en aio osallistua Helmet lukuhaasteeseen, vaikka olenkin edelleen aivan koukussa siihen ja vaikka olen sitä kautta saanut runsaasti iloa ja jännitystä lukuhetkiin. Haluaisin välillä kokeilla jotain muuta. Päätöksestäni huolimatta en malta odottaa, että näen ensi vuoden lukuhaasteen 50 kohtaa! Täytyy pitää pää kylmänä, etten innostu liikoja ja pyörrä päätöstäni. Aiotko osallistua Helmet lukuhaasteeseen 2020? Ensi vuonna haluaisin edetä Maailman ympäri lukuhaasteessa, mikä jäi tänä vuonna muiden lukuhaasteiden jalkoihin. En malta odottaa upeita lukuhetkiä eri kulttuureista kertovien kirjojen parissa! Kaikki Helmet lukuhaasteeseen lukemani kirja...

Anna Kortelainen: Avojaloin

Karjalassa elettiin 1800- ja 1900-luvuilla sekä ahkerasti töitä tehden että elämästä nauttien. Ihmisten arkea varjostivat sodan uhka, ruoan puute ja epävarma tulevaisuus. Eri kansallisuudet - karjalaiset, suomalaiset, venäläiset ja suomenruotsalaiset - elivät limittäin ja lomittaen sekä yhteen törmäten. Kirjaan kootuissa tarinoissa käydään läpi lasten kuolleisuutta, levottomuuksia, köyhyyttä, säätyjakoa, alkoholismia sekä yhteisöllisyyttä ja vihamielisyyttä. Lopussa todetaan ihmisten unohtavan asioita ajan myötä. Nykylapset eivät välttämättä tiedä kotikylänsä veristä menneisyyttä. Suomalaiset turistit sen sijaan voivat Karjalassa aistia historian eri kerrokset, ristiriidat ja yhteydet. Karjalasta puhuttaessa mieleen nousevat menetetyt alueet ja evakkojonot. Moni joutui luopumaan omaisuudestaan ja asuinpaikastaan sotien vuoksi. Samalla katosi arvokasta työtä, mitä oltiin tehty suomalaisen kulttuurin elvyttämiseksi ja nostamiseksi esille. Eräskin perhe oli panostanut suomalaisen viulun...

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Tove Jansson on kirjoittanut kirjoituksia, joissa tarkastellaan ihmisten elämää tai otetaan kantaa vallitseviin tapoihin kuten luokkaeroihin ja arkkitehtuurin suuntauksiin. Ihmisten elämässä hallitsevaa on yksinäisyys ja odottaminen. Välillä arjen katkaisee kaupungista maalle tupsahtavat kesävieraat tai muualta matkustaneet turistit. Kaikki etsivät ja kaipaavat jotain. Toiset ovat luopuneet toivosta, mutta toiset sinnittelevät ja taistelevat tiensä kärkeen. Pienestä valonpilkahduksesta otetaan kaikki irti kuten taiteilijoiden läpi yön kestävistä juhlista tai kiltin rouvan tarjoamasta kahvilakierroksesta. Kaikesta huolimatta maailma jatkaa pyörimistään. Ihmiset vanhenevat ja joutuvat jokainen vuorollaan siirtymään syrjään. Tulee hetki, jolloin saa huomata, että eläminen on tärkeämpää kuin omistaminen tai oman alan huipulle pääseminen. Ihmisen pitäisi rakentaa ja leikkiä, yrittää kuvata unelmaansa. Heidän tulisi nauttia elämästä. Kirjoituksessaan Kavala lastenkirjailija vuodelta 1961 T...

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Ihmisen aiheuttama ympäristökatastrofi uhkaa maapalloa. Tutkijat selvittävät tilannetta tarkkaillen merta sukellusveneellä ja tutkien jäätikköä kiipeilemällä ahtaisiin sortumisvaarassa oleviin luoliin. Merestä löytyy kuolleita kaloja, ihmisten luita ja uponneita laivoja. Jäätiköt sulavat, kun aavikoilta kulkeutunut hiekka mustaa jään pinnan, jolloin auringon lämpö ei heijastu takaisin avaruuteen. Maailma on epävakaa, mutta silti valtiot eivät laita rahaa tutkimukseen, lakkauta ydinvoimaloita, joiden radioaktiivinen säteily tuhoaisi perimän, tai yritä ratkaista ongelmaa esimerkiksi keinotekoisilla jäälautoilla. Tilanne johtaa siihen, että ihmisten tuntema maailma lakkaa olemasta. Tämä ekologinen trilleri on kaiken kaikkiaan jännittävä. Suvantokohdatkin ovat tiheätunnelmaisia. Miljöö muuttuu tapahtumien edetessä entistä vaarallisemmaksi. Luontokuvaukset ovat uskottavia ja vaikuttavia. Ihmiset tuntuvat tavattoman mitättömiltä luonnonilmiöiden keskellä. Ilmastonmuutosta pohditaan suhtees...

Salla Simukka: Sisarla

Kaikkialla on kerroksittain lunta. Maailma oikein hukkuu lumeen, mikä alkaa pikku hiljaa pesiytyä myös ihmisten sisälle. Eräänä päivänä 11-vuotias Aliisa putoaa lumen läpi uuteen maailmaan, jossa hän kohtaa alkajaisiksi sudenolennon. Hän saa tietää olevansa Sisarlassa, joka on täynnä muitakin maagisia olentoja kuten tuulikeijuja, jotka toimivat eri ilmansuunnista tuulevan tuulen mukaan. Siellä on myös Meri, josta tulee heti Aliisan paras ystävä. Elämä on autuaallisen ihanaa, mutta Aliisa ei saa unohtaa kotiaan, joka on lumen valtaama. Hän lähtee Merin kanssa etsimään kuningatarta, joka voisi lopettaa ikuisen lumisateen. Tarinassa on sekoitettu aineksi klassikkosaduista kuten Liisa ihmemaassa ja Lumikuningatar sekä Harry Potter. Hauskin kohtaaminen tapahtuu erään pöllön kanssa. Hän on niitä henkilöitä, joihin kahvi vaikuttaa hieman liikaa, mikä saa hänet puhumaan höpsösti. Mielenkiintoisimpia hahmoja ovat merirosvot, jotka kalastavat unohtuneita tarinoita, sekä unienkutojat ja lämmöns...

Paulo Coelho: Valkyriat

Paulo matkustaa 40 päivän ajaksi Mojaven aavikolle saadakseen yhteyden suojelusenkeliinsä ja ennen kaikkea itseensä. Hän uskoo enkelin ottavan sen muodon, minkä ihminen pystyy käsittämään. Hän kokee, että lapset puhuvat enkelilleen, kunnes heitä kielletään leikkimästä mielikuvitusystävän kanssa. Paulo kohtaa matkan varrella moottoripyörillä liikkuvan uskonnollisen naisryhmän, Valkyriat. He saarnaavat ihmisille avonaisista taivaan porteista, mihin enkelit tietävät suoran tien. Paulo tarkastelee henkistä etsintäänsä ja mystisiä kokemuksiaan. Hän kokee, että ihminen käpertyy itseensä ja katsoo vain lähelle. Hänen mielestään ihmisen pitäisi opetella katsomaan kauas, jolloin tietoisuus laajenee ja sielu kasvaa. Tavoitteena on pelon voittaminen ja yhteys maailmankaikkeuden kanssa. Paulo kokee välillä epäuskon hetkiä siitä, onko hän valinnut oikean tien. Hän toivoo, että rakkaus johdattaa hänet perille. Henkinen matka koettelee etenkin Paulon avioliittoa. Mies joutuu pohtimaan rakkauden ja ...

Timo Parvela: Ella ja kaverit lapsenvahteina

Ella ja kaverit pitävät hyvää huolta opettajastaan. He jopa vahtivat häntä vuorotellen kiikareilla katsoen. On siis päivän selvää, että koululaiset huolehtivat myös opettajan lapsista, kun hän on viettämässä hääpäivää - vaikkakin vahingossa, kun he saavat tietää lapsenvahdin peruneen keikan. Kirja on täynnä huumoria, hauskoja sattumuksia ja tilannekomiikkaa. Lapset on kuvattu hauskasti ja elävästi. He ovat hellyyttävän todellisia, mutta samalla myös karikatyyrejä. Timo Parvela kertoi Helsingin kirjamessuilla lokakuussa, että kirjat kuuleman mukaan toimivat vähän niinkuin terapiakirjoina aikuisille. Ella ja kaverit kirjojen parissa viihtyvät varmasti sekä lapset että aikuiset. Helmet lukuhaaste 2019: 32. Kirjan nimessä on ammatti

Astrid Lindgren: Metsässä ei ole ryöväreitä

Pekka leikkii puumiekalla ja nallipyssyllä ja hokee, ettei metsässä ole ryöväreitä. Hän saapuu nukkekodin luokse, jolloin nukke herää eloon ja inttää vastaan. Hän kurkistaa ikkunasta ulos ja osoittaa kohti ryövärijoukkoa. Nukke kertoo, että hänen kotinsa on täynnä helmiä, joita ryövärit saattavat havitella. Pekka puolustaa tyttöä ja koruja ryöväreitä vastaan. Lopussa nukke osoittautuukin nokkelaksi. Tarina kertoo ihannetilanteesta, jossa lapsen mielikuvitusmaailma pääsee valloilleen. Lapset luovat omien kokemustensa ja kuulemiensa asioiden pohjalta kekseliäitä ja jopa pelottaviakin tilanteita. Leikin maailma on turvallinen paikka käsitellä asioita. Lapset pohtivat elämää ja omaa rooliaan. He kokevat erilaisia tunteita ja kehittyvät ihmisinä. Mukavan lopun saanut leikki saa lapset hyvälle mielelle. Haluaisin ehdottomasti lukea lisää Astrid Lindgrenin lastenkirjoja! Helmet lukuhaaste 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

Timo Parvela: Tuliterä

Ahti ja Ilmari ovat kumpikin isättömiä poikia, jotka saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Isien kadottua tehtävä on siirtynyt heille. Ahti ja Ilmari yrittävät estää Louhen juonittelut ja pysäyttää samalla ilmastonmuutoksen, mikä on seurausta Pohjolan väen ahneudesta. Lapset kohtaavat jännittäviä seikkailuja. Hurja tapahtumaketju alkaa, kun Ahti soittaa sähkökanteleellaan koulun kevätjuhlissa rehtorin maan sisään. Aikuiset ovat yhtäkkiä hurjan kiinnostuneita soittimesta, joten se täytyy laittaa visusti piiloon. Huomiota herättänyt tapahtuma vetää puoleensa myös Kalevalan maailmasta henkiin heränneitä hirviöitä. Sammon vartijat trilogia on saanut inspiraation Kalevalasta. Se on parasta luettavaa seikkailunnälkäisille alakoululaisille, jotka ovat parhaassa kirjojen ahmimisiässä. Helmet lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja