"Helena ei soittanut vain sormillaan, vaan koko sielullaan."
Räsänen, Aino: Soita minulle, Helena
Kirjasarja: Helena, osa 1
Julkaistu: 2010, 27.painos
Alkuperäinen julkaisu: 1945
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 254
Helena Parola astuu kansakoulunopettajan toimeen, mutta päätyy pian Rannanpihan nuoreksi emännäksi. Pitäjän miehet ovat harmissaan, kun Helena valitsee heidän sijastaan huonokuntoisen ja sairastelevan Erkin. Helena ei välitä muiden vikittelyistä, vaan vannoo uskollisuuttaan aviomiehelleen, vaikka toisinaan häntä itseäänkin mietityttää valinnan oikeellisuus. Erityisen haastavaksi tilanne käy, kun Helena tapaa naapurissa asuvan Jari Junkkerin.
Maalla elämä etenee tasaisen verkkaisesti arkiaskareissa. Pitäjä vaikuttaa yhtä aikaa sekä pysähtyneeltä että eloisalta kuin katsoisi ensin kaukaa muurahaispesää ja päättäisi sitten tutkia sitä tarkemmin. Joskus uusi tulokas sohaisee pesää kepillään ja saa hetkeksi aikaan vilkasta kuhinaa. Kirjan tapahtumien kautta selviää ajalle tyypilliset tavat, käyttäytymissäännöt, asumukset, maisemat ja ammatit sekä mies- ja naiskuva. Elämään kuuluvat juhannuksen vietto, heinäpellolla työskentely, kalastusretket, hevosten ja karjan hoito, kirkossa käynnit, hiihtoretket sekä miesten ja naisten välinen heilastelu. Kirja huokuu maalaisromantiikkaa kauniine viljapeltoineen ja kukkuvine käkineen. Metsissä soi laulu ja suonissa virtaa nuoruus.
Helena on oman aikansa suomalaisen naisen ihannekuva. Hän on kaunis, suosittu, haluttu, iloisen välitön ja osaava sekä voimakkaalla sisulla töitä tekevä. Hän taitaa modernin naisen tyyliin myös miesten töitä ja harrastuksia kuten metsästystä, kalastusta, pesäpalloilua ja ratsastusta. Viulunsoitossa hän on erityisen hyvä. Helena on myös aloitekykyinen, rohkea, henkevä ja ihmisiin herkästi suhtautuva. Hänen sisällään asustaa tunne suuresta kaipauksesta. Hän itse toivoo voivansa olla hellivä ja suojeleva, naisellinen nainen. Hän ei halua näyttää surua huokuvia tunteitaan aviomiehensä silmien edessä, jotta mies ei tule huonolle tuulelle. Helenan elämä on vaikeaa anopin moittivien silmien alla. Nuoren emännän kuuluisi olla tottelevainen ja hiljainen eikä suinkaan vallaton ja viulua soitteleva hupakko. Helena haluaisi olla raisu, uhmakas ja omapäinen eikä joutua alistetuksi soveliaaseen muottiin. Anopille käytös kuvastuu vain oikukkaana lapsellisuutena. Hän ei ymmärrä, että musiikki on osa Helenan minuutta ja toimii henkireikänä. Kirjassa kuvataan myös muita rooleja ja sukupuoliodotuksia. Pitäjästä löytyy velikultia, viattomia morsiamia, viivasuisia emäntiä ja uljasrotuisia miehiä. Etenkin vanha Perttu saa sympatiani puolelleen, sillä hän tukee Helenaa kasvamaan juuri sellaiseksi kuin hän on.
Kirjan lukeminen oli alkuun aikamoista tarpomista lumihangessa, mutta kevättä kohden se sujui yhä jouhevammin. Luin kirjan tosiaan läpi neljän kuukauden aikana. Oli pakko, sillä olin asettanut sen itselleni haasteeksi. En ole koskaan pitänyt vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä niissä puhe kuulostaa liian teennäiseltä ja mies- ja naiskuva on ahdistavan kahlitseva. Minua kummastutti puhetavassa etenkin se, kuinka naiset ja miehet kutsuivat toisiaan sanoilla kuten tyttölapsi ja poikanen. Olin tyytyväinen saatuani luettua kirjan loppuun, sillä koin saaneeni annoksen yleissivistystä liittyen vanhoihin kotimaisiin kartanoromaaneihin. Loppujen lopuksi kirja sisälsi maalaiselämän kuvailun lisäksi rutkasti suhdedraamaa, kiellettyjä tunteita, jännitettä eri ihmisten välillä sekä hurjapäisiä tilanteita.
Helmet lukuhaaste 2017: 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
100 suomalaista kirjaa: 15/100
Räsänen, Aino: Soita minulle, Helena
Kirjasarja: Helena, osa 1
Julkaistu: 2010, 27.painos
Alkuperäinen julkaisu: 1945
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 254
Helena Parola astuu kansakoulunopettajan toimeen, mutta päätyy pian Rannanpihan nuoreksi emännäksi. Pitäjän miehet ovat harmissaan, kun Helena valitsee heidän sijastaan huonokuntoisen ja sairastelevan Erkin. Helena ei välitä muiden vikittelyistä, vaan vannoo uskollisuuttaan aviomiehelleen, vaikka toisinaan häntä itseäänkin mietityttää valinnan oikeellisuus. Erityisen haastavaksi tilanne käy, kun Helena tapaa naapurissa asuvan Jari Junkkerin.
"Helenan sielussa kävi väristys. Jokin ihana, suuri ja voimakas tunne
sai hänet valtoihinsa; hän ei kyennyt sitä erittelemään. Se oli tuskaa
ja se oli hurmaa, jossa elämänjanoinen nuori sielu koki aavistuksen
elämän suuresta ihmeestä." (s.22)
Maalla elämä etenee tasaisen verkkaisesti arkiaskareissa. Pitäjä vaikuttaa yhtä aikaa sekä pysähtyneeltä että eloisalta kuin katsoisi ensin kaukaa muurahaispesää ja päättäisi sitten tutkia sitä tarkemmin. Joskus uusi tulokas sohaisee pesää kepillään ja saa hetkeksi aikaan vilkasta kuhinaa. Kirjan tapahtumien kautta selviää ajalle tyypilliset tavat, käyttäytymissäännöt, asumukset, maisemat ja ammatit sekä mies- ja naiskuva. Elämään kuuluvat juhannuksen vietto, heinäpellolla työskentely, kalastusretket, hevosten ja karjan hoito, kirkossa käynnit, hiihtoretket sekä miesten ja naisten välinen heilastelu. Kirja huokuu maalaisromantiikkaa kauniine viljapeltoineen ja kukkuvine käkineen. Metsissä soi laulu ja suonissa virtaa nuoruus.
"Oli ihmeellistä onnea saada elää tässä kauniissa maassa ja tuntea sen luonto, sen kansa omakseen. Kiitetty Luoja taivaassa! Hän risti kätensä." (s.99)
"Korpi otti hänet lumoihinsa: suuri äärettömyyden tunne valtasi
hänet. Kuinka pieneltä ja joutavilta tuntuivat täältä käsin kylän
asujainten toimet ja riidat. Koko elämän hyörinä tuntui epätodelliselta ja kaukaiselta." (s.127)
Helena on oman aikansa suomalaisen naisen ihannekuva. Hän on kaunis, suosittu, haluttu, iloisen välitön ja osaava sekä voimakkaalla sisulla töitä tekevä. Hän taitaa modernin naisen tyyliin myös miesten töitä ja harrastuksia kuten metsästystä, kalastusta, pesäpalloilua ja ratsastusta. Viulunsoitossa hän on erityisen hyvä. Helena on myös aloitekykyinen, rohkea, henkevä ja ihmisiin herkästi suhtautuva. Hänen sisällään asustaa tunne suuresta kaipauksesta. Hän itse toivoo voivansa olla hellivä ja suojeleva, naisellinen nainen. Hän ei halua näyttää surua huokuvia tunteitaan aviomiehensä silmien edessä, jotta mies ei tule huonolle tuulelle. Helenan elämä on vaikeaa anopin moittivien silmien alla. Nuoren emännän kuuluisi olla tottelevainen ja hiljainen eikä suinkaan vallaton ja viulua soitteleva hupakko. Helena haluaisi olla raisu, uhmakas ja omapäinen eikä joutua alistetuksi soveliaaseen muottiin. Anopille käytös kuvastuu vain oikukkaana lapsellisuutena. Hän ei ymmärrä, että musiikki on osa Helenan minuutta ja toimii henkireikänä. Kirjassa kuvataan myös muita rooleja ja sukupuoliodotuksia. Pitäjästä löytyy velikultia, viattomia morsiamia, viivasuisia emäntiä ja uljasrotuisia miehiä. Etenkin vanha Perttu saa sympatiani puolelleen, sillä hän tukee Helenaa kasvamaan juuri sellaiseksi kuin hän on.
"- En halunnut kiusoitella. Olit rohkea nainen!
Helena punastui uudelleen ja puri harmista huultaan.
-
Ei ole tapana jaella tyttölapsille kiitosta, mutta tuon näyt
ansaitsevan. Ja kalahommassa olet Erkin veroinen toveri." (s.84-85)
"Renkipojat eivät saaneet puolispöydässä tyttöä houkutelluksi
naurunpurskahduksiin, kuten tavallisesti. - Lähdetään nurmikolle
ruokalevolle, täällä tuntuu olevan akanilmaa, tuumivat pojat pöydästä
noustuaan." (s.87)
Kirjan lukeminen oli alkuun aikamoista tarpomista lumihangessa, mutta kevättä kohden se sujui yhä jouhevammin. Luin kirjan tosiaan läpi neljän kuukauden aikana. Oli pakko, sillä olin asettanut sen itselleni haasteeksi. En ole koskaan pitänyt vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä niissä puhe kuulostaa liian teennäiseltä ja mies- ja naiskuva on ahdistavan kahlitseva. Minua kummastutti puhetavassa etenkin se, kuinka naiset ja miehet kutsuivat toisiaan sanoilla kuten tyttölapsi ja poikanen. Olin tyytyväinen saatuani luettua kirjan loppuun, sillä koin saaneeni annoksen yleissivistystä liittyen vanhoihin kotimaisiin kartanoromaaneihin. Loppujen lopuksi kirja sisälsi maalaiselämän kuvailun lisäksi rutkasti suhdedraamaa, kiellettyjä tunteita, jännitettä eri ihmisten välillä sekä hurjapäisiä tilanteita.
"Hän katsoo liikuttuneena vanhan majurin jälkeen, kun tämä astuu pianon luo ja hiljaa avaa sen.
- Soita minulle, Helena!" (s.37)
Helmet lukuhaaste 2017: 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
100 suomalaista kirjaa: 15/100
Olin aina luullut, että kyseessä on Helenan soittaminen puhelimella. :D Mutta siis valaistuin asian suhteen luettuani tämän kirjan vuosia sitten ja sen lisäksi sarjan kolme muutakin osaa. Sitten sarjan lukeminen jäi ja nyt aiemmat tapahtumat ovat jo sen verran haipuneet mielestäni, että pitäisi vissiin aloittaa koko sarja alusta, jos sen lukemista haluaa jatkaa.
VastaaPoistaJaa, vai tämmöisen kanssa olet tarponut :) Ansa Ikosen & Tauno Palon leffoista luulen saaneeni riittävän annoksen tuon ajan maalais- ym. romantiikkaa.
VastaaPoistaLuin näitä joskus nuorempana ja vanhanaikaisiahan ne olivat jo silloin, saati nyt. Oivaa ajankuvaa kuitenkin.
VastaaPoistaSoita minulle... niin, kaipa ne nykymaailman puhelinorientoituneessa kulttuurissa tuo ensiksi mieleen, että "Call me" eikä "Play for me".
Minullakin ensimmäinen assosiaatio, kun kirjasta kuulin, oli puhelin :)
VastaaPoistaJa kuulostaapa tämä Helena kyllä aika supernaiselta...olen nähnyt elokuvana sarjan seuraavan osan ja, no, aika hidassoutuinen vaikka dramaattisia tapahtumia sinänsä olikin.
Ja just luin yhtä populaarikielitieteellistä teosta (Erkki Lyytikäisen Sanotaan tyyliin näin) jossa on kirjoitus noista puhuttelumuodoista, jotka eivät kuulu suomen kieleen toisin kuin moneen muuhun eurooppalaiseen kieleen, mutta vanhemmassa kirjakielessä niitä mm. ruotsin ja saksan malliin käytettiin samoin kuin vanhemmissa näytelmissä ja sitä kautta myös elokuvissa...mutta nykykuulijasta (ja vähän kai aikalaisistakin) se dialogi kuulostaa kyllä teennäiseltä.
Minäkin luulin, että kyse on puhelimella soittelusta! :-D
VastaaPoistaMinä muuten rakastan vanhoja Suomi-Filmejä ja katselin niitä lapsena kymmenittäin. Maalaisromantiikka ja Taulo Palo, oi joi... <3 Mutta täytyy myöntää, etten ole vuosikausiin lukenut näitä vanhoja suomalaisia romanttisia kirjoja. Melkein tekisi mieli lukea yksi ja katsoa vieläkö vanha taika on tallella. Voi olla, että menisi melkoiseksi rämpimiseksi minullakin. ;-)
Puhelin tuli minullekin ensimmäisenä mieleen :)
VastaaPoistaMinäkin katselin lapsena paljon vanhoja Suomi-filmejä. Niitä tuli sopivasti iltapäivisin telkkarista, kun tuli koulusta kotiin. Ei ollut niin yksinäistä odotella muuta perhettä kotiin, kun katseli leppoisia mustavalkofilmejä.
Kirjasta en kyllä innostunut niin paljon, että jaksaisin kokeilla millaista tarpomista se minulle aiheuttaisi :)
Tuli mieleen tuosta, että Helena valitsee sairastelevan miehen, että Diana Gabaldonin Sudenkorennossa yksi sivuhahmo, mutta genetiikaltaan ja sukupuultaan sarjan kannalta merkittävä henkilö, valitsee puolisokseen vastaavasti ns. epähalutun sairastelevan puolison.
VastaaPoistaMinäkin olen aina kuvitellut teoksen nimessä olevan soittelun tapahtuvan puhelimella. :D Meillä katsottiin kotona paljon Suomi-filmejä ja lapsena jossain määrin tyykäsinkin niistä, etenkin Tauno Palo ja Ansa Ikonen ovat tulleet tutuiksi. Itsenäisesti en kyllä enää nykyään katsoisi. Kuten toteat, on niissä liikaa ylieläytymistä.
Taidan ottaa Räsäset kesälomalukemistoon, mulla olisi nyt selkeä tilaus tällaiselle vintage-hömpälle!
VastaaPoistaEn ole ihan varma, mitä olen lukenut Räsäseltä. Parhaiten mieleen ovat jääneet elokuvaversiot ja se, että isosiskollani oli eräänä kesänä Räsäs-vaihe ja hän tahkosi Helenat läpi. Siinäkin mielessä tekisi mieli tutustua ja paikata tämäkin hatara kohta muistissa ja sivistyksessä.
Minäkin olen aina ajatellut, että puhutaan puhelimella soittamisesta. Taas opin jotain.
VastaaPoistaEn tiedä tulenko tätä koskaan lukemaan, mutta ehkäpä tämä sopisi kesälomaan... Huomaan vain usein hieman ärsyyntyväni vähän vanhempaan naiskuvaan ja varsinkin niihin kirjoihin, joissa naispäähenkilö sitten tekee kaikensa muottiin sopiakseen. Kauhea keski-ikäinen kapinallinen minusta tullut näköjään.
Kirjan nimi oli tuttu, mutta se siitä. Minulle nämä historialliset romaanit ovat ylipäätään hieman vieraampaa aluetta enkä juuri niitä lue, otan historiallisuuteni mieluummin fantasiakirjoissa. :D Kirjan kuvauksestasi tulee vähän mieleen Nuoren opettajattaren varaventtiili, mutta siinä päähenkilö tosin syleilee raisuuttaan ja omapäisyyttään vaikka lopussa tämä mentaliteetti hieman lässähtää.
VastaaPoistaTiedänpä nyt kuitenkin tästäkin kirjasta enemmän kuin nimen!
Minä en ollut Helena-kirjoista kuullutkaan ennen viime talvea, jolloin luin Näkemiin Helena -kirjan liittyen Yle 101 -kirjaa -projektiin. Katsoin samaan putkeen leffatkin.
VastaaPoistaEhkä upeinta antia oli todeta, että kyllä noista ajoista on maailma muuttunut. Toki jotkut asiat olivat viehättäviä, aivan kuten niissä mustavalkoleffoissa, mutta onneksi nuo ajat ovat menneet. Minulle riitti yksi Helena aikakautensa esimerkiksi, ja taidan tarttua muihin kirjoihin silloinkin, kun haluan lukea viihdettä.