Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Blogi täyttää 1 vuotta!

Vuosi sitten päätin pysähtyä ja antaa aikaa yhdelle unelmalle - kirjoille! Vuosi sitten aika oli oikea oman kirjablogin perustamiselle. Ajatuksenani oli laittaa lukemiani kirjoja muistiin ja kertoa niiden herättämistä ajatuksista. Mielestäni bloggaamisessa parasta on ollut uudenlaisiin kirjoihin tutustuminen ja kirjablogiyhteisöön kuuluminen. Vuoden aikana blogi on kokenut lukuisia eri ulkoasuja, mutta pinkki väri on säilynyt niissä kaikissa. Olen kuvannut kirjakuvani melkein aina ulkona. Kuvausretket ovat olleet hauskoja ja rentouttavia. Olen tykännyt käyttää ulkoasuissa kirjojen lisäksi ruusujen ja kellojen kuvia. Teksteissä esiintyivät aluksi lempikirjani, aiemmin luetut kirjat ja sillä hetkellä lukemani kirjat. Myöhemmin osallistuin lukuhaasteisiin ja kirjoitin muistakin kirjoihin liittyvistä asioista kuten kirjamessuista, kirjastovierailuista, kirjaostoksista, lukumaratoneista ja lukukampanjoista. Vastailin myös haasteiden mukana saamiini kysymyksiin. Joulukuussa päätin rep...

Kirjojen yö 25.8.2016

Helsingissä vietettiin taiteiden yötä ja kirjojen yötä 25.8.2016. Piipahdin tapahtumassa vain pikaisesti, mutta ehdin bongata Akateemisesta kirjakaupasta sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlan ja Suomalaisesta kirjakaupasta kirjailija Leena Lehtolaisen. Pidän taiteiden yössä ja kirjojen yössä eniten tunnelmasta. Kaikki ovat hyvällä mielellä ja kiertelevät tilaisuuksista toiseen nauttien kulttuurista.

Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

"Minä arvostin kirjoja, joita moni ei ollut lukenut, mutta joita oli rakastettu." Kauppinen, Hanna: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut Julkaistu: 2016 Mistä maasta: Suomi Kustantaja: Myllylahti Oy Sivumäärä: 198 Mystinen nainen tarjoaa kustantajalle käsikirjoitusta kirjasta, jonka hän on kirjoittanut, mutta jota kukaan ei ole koskaan lukenut ja jota kukaan ei tulisi koskaan lukemaankaan. Kustantajan mielestä ajatus on kerrassaan omituinen eikä haluaisi suostua naisen ehdotukseen. Orpo Mila työskentelee ja asustelee kirjakaupoissa toivoen löytävänsä itselleen juuri sen oikean kirjan. Hän pitää etenkin kirjoista, joista näkee, että niiden lukija on rakastanut niitä. Mila ei kuitenkaan usko löytävänsä omaa kirjaansa kyseisistä liikkeistä. Kaupunkiin avataan kuin tilauksesta uusi kirjakauppa nimeltään Tarinataivas. Se ei todellakaan ole mikään tavallinen paikka, sillä jokainen asiakas kokee sen eri tavalla. Mila tutustuu rakastamiensa kirjojen lisäksi myös uusiin ihmisii...

Alfred Hitchcock: 3 etsivää ja kummalliset kissat

"Voihan vihellys - Sinä osaat melkein mitä vain." Hitchcock, Alfred: 3 etsivää ja kummalliset kissat Kirjasarja: 3 etsivää Julkaistu: 1977 Alkuperäinen julkaisu: 1970 Alkuperäinen nimi:Alfred Hitchcock and the Three Investigators in the Secret of the Crooked Cat Mistä maasta: Yhdysvallat Kirjoittanut: William Arden Suomentanut: Kati Appelqvist Kustantaja: Gummerus Sivumäärä: 167 Jupiter Jones, Pete Crenshaw ja Bob Andrews muodostavat kolmen etsivän koplan, jonka salainen päämaja sijaitsee asuntoperävaunussa tavaravarikolla. Jokaisella pojista on oma roolinsa. Entinen lapsinäyttelijä Jupiter on porukan pomo, etsivä numero ykkönen, jolla on terävin äly. Pete on Alfred Hitchcockilla filmaajana työskentelevän miehen väkivahva poika. Porukan pienikokoisin Bob toimii kirjurina ja huolehtii paperitöistä lehtitoimittajana toimivan isänsä jalanjäljillä. Kalifornialaiseen Rocky Beach nimiseen kaupunkiin saapuu kiertävä tivoli, jossa voi nähdä klovneja, voimamiehiä, tulen...

Roman Schatz: Voi maamme, Suomi

"Suomi on aina joutunut puolustautumaan itseään isompia vastaan." Schatz, Roman: Voi maamme, Suomi Julkaistu: 2014 Mistä maasta: Suomi Kustantaja: Johnny Kniga Kustannus Sivumäärä: 147 Mitä Suomi ja suomalaisuus ovat? Roman Schatzin kirjoittaman kirjan mukaan ainakin muuttumattomia kliseitä. Vuonna 2017 sata vuotta täyttävä Suomi voidaan tiivistää sanoilla sauna, sisu, kesämökki, alkoholin suurkulutus ja masennus. Kirja käy läpi suomalaisen luonteen, asumisen, parisuhteet, sukupuoliroolit, ruoan, muodin, kielen, vuodenajat, sodat, talouselämän sekä sankarit tuntemattomasta sotilaasta Sibeliukseen. "Eräs taitolaji on kursailu: Jos sinulta kysytään maistuisiko sinulle kahvi, voit toki vastata kyllä kiitos, mutta jos haluat olla täydellinen, sinun tulee sanoa no, jos joku muukin ottaa." (s.90) "Juhannus on joulun vastakohta, sekä astronomisesti että muutenkin: Jouluna syödään kuin viimeistä päivää, Juhannuksena juodaan kuin viimeistä päivää." (s...

Liebster Award tunnustus nro 5

Kiitos palkinnosta Kirja vieköön! -blogi! Säännöt: 1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi. 2. Laita palkinto esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. Vastaukset kysymyksiin: 1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista. - En osaa sanoa lempikirjailijaani, joten kerron kirjailijat, joilta olen lukenut eniten kirjoja: Robert Jordan, Yhdysvallat, Agatha Christie, Iso-Britannia, Angela Sommer-Bodenburg, Saksa 2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijoiden kirjat, joista olet postannut. -  Robert Jordan: Ajan Pyörä -kirjasarja: Vaarojen taiv...

Robert Jordan: Uusi kevät

"Hän tulee! Valkeus meitä auttakoon! Valkeus maailmaa auttakoon!" Jordan, Robert: Ajan Pyörän johdanto-osa: Uusi kevät Kirjasarja: Ajan Pyörä, johdanto-osa Julkaistu: 2008 Alkuperäinen julkaisu: 2004 Alkuperäinen nimi: A Wheel of Time Novel New Spring Mistä maasta: Yhdysvallat Suomentanut: Susanna Paarma Kustantaja: Karisto Oy Sivumäärä: 400 Uusi kevät on Ajan Pyörä -kirjasarjan johdanto-osa, joka kertoo kahden keskeisen hahmon tarinan ennen pääasiallisten tapahtumien alkua. Eletään siis noin kaksikymmentä vuotta ennen Vaarojen taival -kirjan alkua. Cairhienin aatelinen Moiraine Damodred opiskelee Valkoisessa tornissa tullakseen Aes Sedaiksi. Hän on ystävystynyt siellä kalastajan tyttären Siuan Sanchen kanssa. He ovat erottamattomat ja jakavat toistensa kanssa ilot ja surut. Luja ystävyys onkin tarpeen, sillä opiskelu ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Tytöt - sillä opiskelemaan pääsevät vain tytöt - joutuvat opiskelun lisäksi tekemään erilaisia kotitöitä ja sa...

J.K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta

"Muutaman ihanan hetken tuntui, että kaikki ongelmat kutistuivat olemattomiksi." Rowling. J.K.: Harry Potter ja feeniksin kilta Kirjasarja: Harry Potter, osa 5 Alkuperäinen julkaisu: 2003 Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Order of the Phoenix Mistä maasta: Iso-Britannia Suomentanut: Jaana Kapari Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi Sivumäärä: 1050 Harry Potter tuntee olonsa levottomaksi Voldemortin paluun vuoksi. Hän on turhautunut, kun kukaan ei vaikuta ottavan häntä vakavasti. Hän joutuu elämään sietämättömissä olosuhteissa sukulaistensa luona sen sijaan, että saisi asua kummisetänsä Siriuksen kanssa tai viettää aikaa Weasleyn perheen kotitalossa. Pysähtyneeltä tuntuva tilanne muuttuu, kun Harryn ja Dudleyn kimppuun hyökkää ankeuttajia. Harry haastetaan oikeuteen loihtimisesta ja erotetaan koulusta. Hän matkaa salaisen Feeniksin killan, eli Voldemortin vastustajien, päämajaan valmistautumaan tulevaan. Vuodesta uhkaa tulla tähän mennessä synkin, sillä taikamini...

Liebster Award tunnustus nro 4

Kiitos palkinnosta Cilla In Wonderland -blogi! Säännöt: 1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi. 2. Laita palkinto esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. Vastaukset kysymyksiin: 1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan? - En valitettavasti muista. Luin lapsena satukirjoja sekä muun muassa Neiti Etsivä, Lotta, Anastasia, Pekka Töpöhäntä, Minttu ja Pikku Vampyyri kirjoja. Tykkäsin seikkailukirjoista sekä eläinaiheisista kirjoista. Luin myös paljon sarjakuvia kuten Karvinen, Aku Ankka, Tintti, Lucky Luke, Asterix sekä Miina ja Manu. Tykkäsin myös vitsikirjoi...

Helmet lukuhaaste 39/50

Heinäkuussa luin Helmet lukuhaasteeseen 6 kirjaa.   Paras haasteeseen lukemani kirja heinäkuussa oli Jean-Christophe Rufin: Globalia . Rakastan lukea maailmanlopun jälkeisistä maailmoista. Kirjassa oli paljon myös kritiikkiä nyky-yhteiskuntaa vastaan. Heinäkuu ssa haasteeseen lukemani kirjat: William Shakespeare: Myrsky (12. Näytelmä) Jean-Christophe Rufin: Globalia (7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja) Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi (36. Kokoelma esseitä tai kolumneja) Françoise Gilot, Carlton Lake: Elämä Picasson rinnalla (43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)) Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja jännittävät jälkiruoat (1. Ruuasta kertova kirja) Tove Jansson: Muumipappa ja meri (32. Kirjassa on myrsky) Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste sivulleni .