torstai 4. tammikuuta 2018

Uuden vuoden kirjat tag



Löysin kirja tagin Cleopatra Loves Books -blogista.

1. Kuinka monta kirjaa aiot lukea vuonna 2018?

Aion lukea vähintään 50 kirjaa, sillä haluan suorittaa Helmet lukuhaasteen. Luen joka kohtaan perinteisesti yhden kirjan.

2. Nimeä viisi kirjaa, joita et ehtinyt lukea viime vuonna, mutta jotka aiot lukea tänä vuonna.

J.R.R. Tolkien: Hobitti ja Sarah J. Maas: Lasipalatsi nimiset kirjat ovat minulla edelleen kesken. Minusta olisi hauskaa jatkaa Darren Shanin tarinoita eteenpäin - luultavasti taas syksyllä. En ole vielä ehtinyt lukea yhtään kirjaa 1918 -haasteeseen, joten siihen haluaisin lukea edes yhden kirjan. Suunnitelmissa on myös jatkaa Aino Räsäsen Helena -kirjasarjaa sekä Victoria Aveyardin Punainen kuningatar -kirjasarjaa eteenpäin.

3. Minkä genren kirjoja haluaisit lukea enemmän?

Historiallisia romaaneja tai tietokirjoja.

4. Mitkä ovat kirjoihin liittymättömät tavoitteesi?

Haluaisin mennä katsomaan enemmän teatteri ja muita esityksiä. Aloitin tavoitteeseen pyrkimisen jo syksyllä, jolloin kävin katsomassa baletin, oopperan ja kaksi komedianäytelmää.

5. Mikä kirja, joka on ollut sinulla ikuisuuden, sinun pitäisi lukea?

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta.

6. Yksi sana, joka toivottavasti kuvaa vuotta 2018?

Terveellinen.

24 kommenttia:

  1. Mukava kirja tag. Kivoja kysymyksiä pohdittavaksi, taidanpa minäkin lainata tätä ideaa. Minäkin mietin tuota Helmet-haasteeseen osallistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea sitten vastauksiasi! :)

      Kannattaa osallistua Helmet haasteeseen. Se on inspiroiva!

      Poista
  2. Kiva postaus. Minäkin taidan tehdä tämän viikonloppuna. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin taidan tehdä tämän, tosi kiva tag. Toivottavasti sana terveellinen kuvaisi myös minun tulevaa vuottani. :) YA-kirjat ovat olleet minulla tauolla vähän aikaa, mutta Maasin sarjaa kiinnostaa myös minua ja Aveyardin sarjakin muistui nyt mieleen. Eka osa oli viihdyttävää luettavaa, mutta siihen lukeminen sitten jäi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että innostuit vastaamaan! Ja mukavia lukuhetkiä ya:n parissa, jos päätät tarttua kirjoihin :)

      Poista
  4. Kivoja kysymyksiä ja vastauksia!

    Minulla oli viime vuonna tavoitteena lisätä teatteria ja onnistuinkin hyvin. Tälle talvelle on jo kaksi teatterikertaa varattuna, joten tästä se taas lähtee :) Luin kesällä ensimmäisen Räsäsen Helena-kirjan ja ihan pidinkin siitä, mutta toisen jätin kesken heti alkusivuilta. En oikein päässyt kärryille uuden sukupolven kanssa. Ehkä pitäisi kokeilla uudemman kerran, nyt kun ensimmäinen osa on jo haihtunut enimmäkseen mielestä. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Minusta taas tuntui, että Helena kirjasarjan tarina alkoi vetämään vasta toisessa kirjassa. :)

      Samoin, hyvää vuotta 2018!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Olen kirjassa jo aika loppupuolella :) Se on ikuisuusprojekti.

      Poista
  6. Kiva tag. Minä luin Taru sormusten herrasta vuosia vuosia sitten, kun olin viidennellä luokalla. Koulussa sai valita jonkun kirjan luettavaksi ja minä pamautin pulpettiin Tolkienin. Opettaja kysyi että oletko nyt ihan tosissasi ja olinhan minä :) Sitä sitten tahkosin kun muut lukivat lyhyitä lastenkirjojaan. Ilmeisesti kulkee suvussa, koska veljentyttö ihastui Tolkieniin viime vuonna, myöskin viidesluokkalaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla :D Olet selvästi tykännyt tiiliskivistä jo pienestä pitäen :)

      Poista
  7. Taru Sormusten Herrasta on itsellänikin ollut ikuisuuden lukulistalla. Ensimmäisen osan luin ainakin viisi vuotta sitten, mutta jatko jäi lukematta. Tarkoituksena olisi lukea uudestaan tänä vuonna ensimmäinen ja samalla jatkaa koko trilogia. Katson juuri pitkästä aikaa TSH elokuvia, joten innostus tarttua kirjoihin on suuri! Hobittikin odottaisi lukemista hyllyssä. Mä odotan innolla jatkoa Lasipalatsille, seuraavan osan pitäisi kuuleman mukaan olla jo paljon parempi kuin ensimmäisen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen parhaillaan Hobittia, minkä lukemisesta pidän paljon enemmän kuin ikuisuusprojekti TSH:sta. Kääpiöt ovat huvittavia! Elokuvista tykkään!

      Poista
  8. Minä suorittelen Helmet-haastetta samalla tyylillä eli kirja per kohta. Ainakin alkuun kohdat tuntuvat täyttyvän kuin itsekseen ja kirjat sopisivat useampaankin kohtaan. Loppupuolella tietenkin vaikeutuu. :)

    Räsäsen Helena-sarja on hyvä! Olen lukenut siitä neljä ensimmäistä kirjaa ja loput olisi hyllyssä, mutta nyt on aikaa kulunut niin kauan, että pitäisi vissiin aloittaa koko sarja alusta, jos haluaa lukea ne loput. Harmittaa, että tuli näin pitkä lukutauko kirjasarjaan. Luin niitä kenties liian monta putkeen ja kyllästyin: olisi pitänyt edetä alusta asti maltillisemmin.

    Näitä tageja on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla!

      Samoja ajatuksia Helmet lukuhaasteesta!

      Pitkissä kirjasarjoissa huomaan saman ongelman. Minusta tuntuu siltä, että olen joidenkin kirjasarjojen ensimmäiset osat lukenut useasti, mutta viimeiset joko kerran tai ei ollenkaan.

      Poista
  9. HAuska - ehkäpä saan tämän minäkin aikaiseksi jossain välissä.
    Oi, olen oikeastaan vähän kateellinen, kun sinulla on Taru sormusten herrasta vielä edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos innostut vastaamaan :)

      Olen lukenut TSH kirjan jo osittain, mutta se jää aina kokonaan lukematta. Tykkäsin enemmän lukea Hobittia.

      Poista
  10. Tällainen tag on kyllä mukava tapa tehdä luku- ja muita suunnitelmia. Voisin ottaa itsekin tavoitteeksi tuon teatterikäyntien lisäämisen. Niistä olisi myös mukava blogata tai ainakin kirjata jonnekin muistiin, mitä on nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tag oli minustakin mukava.

      Hauska kuulla, että pidät myös teatterissa käymisestä :)

      Poista
  11. Hauska tagi!

    Liputan ehdottamasti teatteroinnin puolesta, ihan parasta lukemisen lisäksi. Minulla tämän vuoden teatterikäynnit vähenevät vauvan vuoksi entisestä, mutta useampaan on kyllä jo liput katsottuna.

    Sormusten herra on hieno, luin sen yläasteella elokuvien soundtrackeja kuunnellen ja fiilistellen. Lasipalatsistakin tykkäsin, oiva fantasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Teatterissa käynti on kyllä ihanaa :)

      Minullakin on tapana kuunnella elokuvamusiikkia lukiessa. Se luo tunnelmaa.

      Poista
  12. Hyvät kysymykset, bloggarilla kun lukeminen on usein tavoitteellista! Minunkin tasoni on noin 50 kirjaa vuodessa, mutta teatteria on tullut myös runsaasti. Listaltasi ihmettelin Aino Räsäsen Helena-sarjaa, sillä luin sitä yhden osan Ylen 101 -radiohaastattelua varten ja sarja sai jäädä kyllä yhteen teokseen. Jos sinulla on vielä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -lukematta, niin se on loistava 1918-haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Näkemiin, Helena nimisen kirjan Ylen projektiin (ja sitä ennen kaksi edeltävää osaa). Jäi vaivaamaan, mitä hahmoille sitten tapahtui :)

      Kiitos kirjavinkistä! Olen miettinyt sen lukemista jossain välissä :)

      Poista

Kiitos kommentista!