Auli Viitala on syntynyt keskiluokkaan. Ominaisuus ei lähde hänestä irti, vaikka hän onkin sairastumisen ja avioeron jälkeen omien sanojensa mukaan köyhtynyt ja syrjäytynyt. Hän on nimittäin oman kokemuksensa mukaan saanut yhteiskuntaluokkansa ansiosta elämää varten paremmat valmiudet kuin moni muu.
Kirjassa pohditaan yhteiskuntaluokkia ja syrjäytymistä. Auli Viitala ottaa esimerkiksi omat vanhempansa ja kehitysvammaisen veljensä. Äidin kautta käsitellään koulumaailmaa, isän kautta työväenluokkaa ja veljen kautta luokattomuutta. Viitala mietiskelee omia etuoikeuksiaan, ihmisyyttä, oppimista, hyvän elämän määritelmää ja oikeutta olla oma itsensä. Kirjan ei ole tarkoitus olla tieteellinen tai päätyä mihinkään ratkaisuun.
Auli Viitala pohtii reiluutta. Miten palkka pitäisi maksaa, jotta kaikki saisivat mitä ansaitsisivat tai tarvitsisivat tai ovat osanneet itse itselleen neuvotella? Viitala miettii myös rahan tuomaa valtaa. Konkreettisena arkielämän esimerkkinä reilun kaupan banaanit. Jos on rahaa niin ihminen voi yksilötasolla valita, onko hän reilu vai epäeettinen. Viitala pohtii rahan aiheuttamaa rasismia. Rikkaat puhuvat siitä, kuinka Suomi tarvitsee ulkomailta työntekijöitä. Ei toki samaan asemaan, jossa he itse ovat, vaan alempaan asemaan ja työhön. Työväenluokkaiset vanhemmat kasvattavat lapsensa ahkeriksi ja tottelevaisiksi, kun taas keskiluokassa kasvatetaan kyseenalaistamaan ja toimimaan oman mielen mukaan.
Kirjassa todetaan, kuinka lasten elämä pyörii rahan ympärillä. Lapset ja nuoret jakautuvat kaveriporukoihin yhteiskuntaluokan mukaan, sillä keskiluokkaiset vanhemmat hankkivat lapsilleen rahalla harrastuksia ja köyhemmät lapset puolestaan hengaavat julkisissa tiloissa. Toimintaympäristö opettaa siihen kuuluvaa puhekieltä ja vaikuttaa myös lukutaitoon. Lapsilla on yhreiskuntaluokasta riippuen aivan eri käsitys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Koulun vanhempainillatkin pyörivät rahan ympärillä, vaikka peruskoulun pitäisi olla maksuton. Tilanne vaikuttaa köyhempien vanhempien osallistumishaluun, mikä vähentää heidän vaikutusmahdollisuuksiaan.
Mielestäni Auli Viitalan teksti sisältää hyviä huomioita ja herättää ajatuksia. Ne ovat paikoin provosoivia, paikoin humoristisia. Mielestäni yhteiskuntaluokkiin liittyvässä keskustelussa, varsinkin poliittisessa päätöksenteossa, tärkeintä olisi se, että löydettäisiin yhteinen kieli. Yhteiskuntaluokkiin liittyvät käsitteet pitäisi määritellä ennen keskustelun aloitusta, jotta kaikki puhuvat samasta asiasta. Mielestäni hyvässä hengessä yhteistyöhön pyrkiminen on parempi ajatus kuin alentaminen, syrjiminen ja ennakkoluuloisesti suhtautuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!