perjantai 5. tammikuuta 2024

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

Nina matkaa autolla ystävänsä Lollon uudenvuodenjuhliin miehensä Fredrikin ja lastensa Antonin ja Vilgotin kanssa. Hänen tyttärensä Smilla jää viettämään kotibileitä yhdessä Lollon tyttären Jenniferin ja muiden vieraiden kanssa. Aamu valkenee ymmärrykseen Jenniferin katoamisesta.

"Miksi hän lähti juhlista ja kavereiden luota jo puoli kahdeltatoista? Ennen vuoden vaihtumista?" (s.86)

Ninan ystäväpiiriä on kouluaikoina yhdistänyt vain rakkaus Madonnan musiikkiin. Aikuisiällä kohtaamiset kietoutuivat aluksi lasten ympärille ja myöhemmin pari kertaa vuodessa järjestettyihin juhliin. Päiväkodissa työskentelevä Nina ja opettajana elantonsa tienaava Fredrik edustavat taloudellisen hierarkian pohjaa. Lollo ja hänen miehensä Max ovat puolestaan huipulla. Raha antaa valtaa ajatella ja puhua toisia alentavasti muun muassa kehon painoon ja kulttuuritaustaan liittyen. Miehiä tiuhaan vaihtava Malena ja koulukiusattu lapsensa Theo jäävät kaikessa jonnekin välimaastoon.

Sydän hakkaa sitä lujemmin mitä pidemmälle intensiivinen tarina etenee. Kirjassa käsitellään perhedynamiikkaa, parisuhdehaasteita, lasten kasvatusta, ystävyyttä ja toisten elämänvalintojen arvostelua. Puheissa ovat terveysongelmat, mielenterveys ja seksuaalisuus. Tarinaa seurataan kolmesta eri näkökulmasta. Ääneen pääsevät vuorotellen Nina, Fredrik ja Lollo. He ovat inhimillisiä, erehtyväisiä, epäluotettavia ja itsekkäitä. Heidän ajatusketjunsa tuntuvat paikoin ahdistavilta ja elämäntarinansa traagisilta. Salailu ja puhumattomuus ovat läsnä. Tarinan pääpaino on nykyhetkessä, mutta muutaman kerran kurkistetaan myös menneisyyteen. Kirjaa ei malta laskea käsistä ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Viimeisen sivun tapahtumat ovat hykerryttäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!