sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) on kirjoittanut isänmaallisia runoja tilanteessa, jossa itsenäistyminen on ollut vain etäinen haave. Vänrikki Stålin tarinat on ilmestynyt vuosina 1848 ja 1860. Kansallistunnetta kohottavissa runoissa kuvataan Suomen sodan (1808-09) myyttisiä sankareita. Johan Ludvig Runeberg ei ollut historioitsija, vaan nimenomaan runoilija. Kirjan lopussa on luettelo todellisista henkilöistä ja tapahtumapaikoista, joita Johan Ludvig Runeberg on käyttänyt mallina. Kansilehden mukaan Suomen kansaa ja luontoa kuvaavat runot antoivat suomalaisille moraalisen identiteetin. Runoteoksesta löytyy muun muassa kansallislaulu ja porilaisten marssi. Sven Dufvan tarina on suosikkini. Mies, jonka päätä ei järki pakota, mutta jonka rohkea sydän on juuri oikealla paikalla. Kirjoituskielenä on käytetty ruotsia, sillä se on ollut sivistyneistön kieli, sillä onhan alue ollut pitkään osa Ruotsia. Runoteos on välttänyt sensuurin ja saanut suosiota. Johan Ludvig Runeberg on kuvannut sekä ruotsalaiset että venäläiset sotilaat urhoollisina. Syyllisiä ovat vain Ruotsin kuningas, sotamarsalkka ja vara-amiraali. Luin kirjan Juhani Lindholmin suomentamana. Teksti on helppolukuista.

"suomalainen sisullaan
riemuvoittoon nousi" (s.42)

Ranskan Napoleon Bonaparte liittoutui Venäjän kanssa ja määräsi hyökkäyksen Ruotsiin vuonna 1808. Harmillisesti ruotsalaisten joukot olivat etelässä. Suomen sota päättyi vuonna 1809, jolloin alue liitettiin Venäjään ja perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Ruotsissa suoritettiin vallankaappaus, jolloin kuningas Kustaa IV Aadolf vangittiin. Hänen setänsä Kaarle XIII nousi valtaan, ja perilliseksi asetettiin Napoleonin armeijan upseeri Bernadotte, jonka jälkeläisiä nykyiset Ruotsin kuninkaalliset ovat. Johan Ludvig Runeberg on nähnyt suomalaiset Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa. Runoissa sota kuvataan taisteluna Suomen kansan puolesta. Suomalaisen miehen sotilasura isän jalanjäljillä, urheus, sankaruus ja kuolema nähdään tavoiteltavina asioina. Sota on hierarkiasta huolimatta miehistä toveruutta, joka yhdistää nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Se on yksilöllisiä urotekoja ja yhteisiä tappioita. Naisten tehtävänä on tukea miehiä ryyppyä tarjoten tai kotona itkien. Suomalaiset kuvataan rehellisinä ja urhoollisina Ruotsin kuninkaan ja sotajohdon tyriessä.

"Siitä Suomen karhu riski
Uutta voimaa sai - ja iski." (s.126)

Johan Ludvig Runebergin runoteos on historiallisesti merkittävä. Suosittelen kirjan lukemista etenkin kirjallisuushistoriasta, Suomen historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Runojen lukemisesta saa eniten irti lukemalla samalla kyseisen aikakauden yleistä historiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!