Transilvanialainen vampyyri kreivi Dracula hautoo syrjäisessä linnassaan kauhistuttavia suunnitelmiaan matkustaa Englantiin uusille metsästysmaille. Hän janoaa öiseen aikaan ihmisten verta ja muuttaa puremallaan naiset kaltaisekseen. Joukko urheita herrasmiehiä asettuu kristinuskon symbolit käsissään ja valkosipulin kukat kaulallaan kreiviä vastaan. Heidän rohkeutensa on useaan otteeseen koetuksella, mutta he ovat tiukan paikan tullen lujahermoisia ja valmiita jopa kuolemaan rakkaiden neitojensa sielun pelastuksen tähden.
Ensimmäisen kerran vuonna 1897 julkaistu romaani sisältää kammottavia kohtauksia, synkkiä hetkiä ja piinallisia ihmisluonnon kuvauksia. Brittiläinen sivistynyt kansa kohtaa barbaarisen väen ja susien keskellä asustaneen paholaisen. Miehen, joka saa siveät kodin lämmössä ahkeroivat naiset liikkumaan vapaasti ja käyttäytymään irvokkaasti öiseen aikaan. Lepakon, joka sumun turvin pääsee kulkemaan pienestäkin raosta sisälle huoneeseen. Kreivin, jonka kuvajainen ei heijastu peileistä ja joka perääntyy krusifiksin nähdessään. Kuolemattoman, jonka voi tappaa vain seivästämällä. Voisi ajatella, että kirjassa kuvataan viktoriaanisen ihmisen kristinuskon tukahduttamaa luonnollista käyttäytymistä ja seksuaalisuutta. Kaikki poikkeava käytös on demonista ja hulluutta. Etenkin lapsia vahingoittavat naiset, valkeat rouvat, mikä voisi viitata aborttiin.
Kirjan lukeminen oli ajoittain kammottavan tylsää. Päiväkirjamuotoinen ja vanhanaikainen teksti meni liian usein pitkäveteiseksi kuvailuksi kosijatarinoista tai mielisairaalan potilaan kärpästen syönnistä. Kalastajien murteella puhutut kertomukset aiheuttivat jopa myötähäpeää. Janosin tietää lisää Draculan liikkeistä enkä lukea pitkällisiä luonnekuvauksia. Kirjan lukemisen jälkeen päällimmäisenä muistiin ovat onneksi jääneet yleinen pahaenteinen tunnelma ja parhaat kauhun hetket kuten synkät kuvat hiljalleen sumussa lipuvasta aavelaivasta ja linnan ulkoseinää alas kiipeävästä Draculasta sekä mullalta tuoksuvista hautaholveista ja nummien halki kiitävistä hevosvaunuista.
Kirjan alussa kuvataan kiinnostavasti sitä, kuinka ihmiset ovat syyttäneet sairauksista demoneja ja kuinka vereen on liitetty uskomuksia. Kulkutautien jyllätessä on ollut vaarana joutua haudatuksi elävältä, kun taudin leviämisen estämiseksi on ruumiista haluttu päästä pikaisesti eroon. Noitavainojen aikaan on pidetty vampyyrioikeudenkäyntejä, jolloin kaikki ulkonäöltään poikkeavat on leimattu vampyyreiksi, kuten punatukkaiset ihmiset. Heidät täytyi kuoltuaan haudata kasvot alaspäin tai ilman päätä tai vaihtoehtoisesti polttaa. Bram Stokerin Dracula pohjautuu aikaisempiin tarinoihin vampyyreista, vaikka sen jälkeiset tarinat ja elokuvat pohjautuvat juuri tähän kirjaan.
Luin lapsena Pikku vampyyri kirjoja, joissa esiintyy pelottavia, mutta sympaattisia verenimijöitä, jotka asuvat hautausmaalla omassa kammiossaan ja jotka pelkäävät puutapein varustautunutta hautausmaan vartijaa. Olen kaivannut saman tyylistä kihelmöivän jännittävää, mutta leppoisaa tunnetta vampyyrikirjaa lukiessa. Olen myös jo muutaman vuoden haaveillut Bram Stokerin Draculan lukemisesta, sillä nykykirjat vampyyreista pohjautuvat siihen. Olen onnellinen, että viimein tartuin kirjaan.
Kirjassa mainittu Jane Austenin Neito vanhassa linnassa tekee pilaa kauhuromantiikasta. Pitäisikö se lukea seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!