sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

Eletään 1700-lukua. Britit ovat asettuneet ghanalaisen kylän rannalle. He harjoittavat kristinuskoa ja pitävät ghanalaisen kulttuurin tapoja ja uskomuksia voodoona, mustana magiana. Brittien tavoitteena on luoda menestyvät orjamarkkinat lietsomalla heimosotia, joiden orjasaalis myytäisiin heille. Paikalliset myyvät heille muutenkin orjia ja villieläimiä. Eräs valkoinen mies asuttaa jyhkeää taloa, jonka emännäksi hän valitsee ghanalaisen Effian, mutta jonka kellariin hän telkeää Esin noin parinsadan muun ghanalaisen naisen tavoin, jotta hänet voidaan kuljettaa orjalaivalla Amerikkaan. Lukija seuraa näiden esiäitien avulla eri sukupolvien elämää sekä Ghanassa että Amerikassa.

Effia elää aikakautta, jolloin nuoren naisen elämä pyörii naimakauppojen ympärillä. Miehet odottavat innolla tytön vuotojen alkamista, jotta he voisivat kosia. Tytön naittaminen valkoiselle miehelle on kannattavaa, sillä valkoiset tuovat mukanaan hyvät rahat. Effia ihmettelee brittien elämää, sillä heillä on vain muutama lapsi. Hän on tottunut, että kylän miehillä on monta vaimoa ja ainakin parikymmentä lasta. Päälliköllä lapsia on sata. Effian poika Quey hoitaa orjakaupan kirjanpitoa. Hän on ihmisten mielestä outo olento, johon ei osata suhtautua. Hän ei ole valkoinen eikä musta. Hän ei kuulu kumpaankaan ryhmään. Queyn poika James haluaisi karata ja elää omannäköistä, yksinkertaista maalaiselämää orjakauppiaana toimimisen sijaan. Hän tuntee suvun taakan painavana harteillaan. Jamesin tytär Abena elää lähetyssaarnaajan vaikutuspiirissä ja todistaa uuden ghanalaisen elinkeinon, kaakaopuun viljelyn syntyä. Lähetyssaarnaaja antaa pakanoille brittiläiset nimet ja opettaa heitä pelolla ja vitsalla hyvään ja siveelliseen elämään sekä rukoilemaan 'God, save the Queen". Samaan aikaan amerikkalaiset orjuudesta vapautuneet ihmiset yrittävät aloittaa ammattiyhdistystoimintaa parantaakseen työoloja hiilikaivoksissa. New Yorkissa valitaan vaaleimpia tummaihoisia jazz clubeille laulajiksi ja syrjitään niin sanotuissa sekaliitoissa eläviä ihmisiä. Kirkkokuorot vetävät laulamista rakastavia puoleensa. Yaw opettaa ghanalaisessa koulussa valkoisten kirjoittamaa historiaa ja haaveilee vallankumouksesta. Hän kokee, että he oppivat sitä, mitä valkoiset haluavat heidän oppivan, ja tekevät sitä mitä valkoiset haluavat heidän tekevän. Amerikassa järjestetään mielenosoituksia. Ihmisiä erotellaan rodun mukaan esimerkiksi linja-autoissa ja kouluissa. Huumeet vievät monen köyhän perikatoon. Vanhat ihmiset harmittelevat, miten nuoren sukupolven on käynyt - tätäkö varten he marssivat etelästä.

Menneiden sukupolvien elämä muovaa tulevien sukupolvien kohtaloa. Voi vain kuvitella, miten olisi käynyt, jos jotain ei olisi koskaan tapahtunut tai jos jotain olisi tehty toisin. Sukupolvikertomus osoittaa, kuinka elämä voi yhtäkkiä muuttaa suuntaa ja kuinka jokainen on lopulta oman aikakautensa kuva.

Ghana oli 1700-luvulla kukoistava kuningaskunta. Sukupolvikertomus kuvaa, mitä tapahtui brittien tulon myötä ja laajan orjakaupan alettua sekä kuinka Amerikassa valkoisilla on edelleen mielivaltainen ylivalta ja eri oikeudet kuin mustilla. Tarina on uskottava, elävä ja kantaaottava. Sen lukeminen auttaa hahmottamaan Ghanan orjuuden historiaa paremmin. Kirjan loppu on tyydyttävä ja toivoa herättävä. Voisi jo olla aika katkaista sukupolvelta toiselle periytyvän trauman juuret ja aloittaa parantumisprosessi.

6 kommenttia:

  1. Ghanasta ei juuri kirjallisuutta ole ollut tarjolla, ja jo siksikin teos kiinnosti ja innosti myös hakemaan tietoa itse maasta!

    Gyasi kirjoittaa runsaskynäistä ja sormella osoittamatonta tekstiä kuljettaen sujuvasti polveilevaa tarinaa historiallisista lähtökohdista eteenpäin. Välillä lukijana on outojen nimien kanssa hakoteillä, mutta tietty suorasanaisuus ja lukijalle henkivä sisältäpäin kirjoittaminen ovat teoksen suuria vahvuuksia. Erilainen ja mm. orjuudesta ja valkoisen miehen oikeuksista ajatuksia herättävä teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ghanalaista kirjallisuutta ilmestyisi lisää ja toivottavasti sitä sitten myös suomennetaan.

      Poista
  2. Kuulostaa huikealta tarinalta. Todella kiinnostava teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tämän vuosisatojen halki kulkevan tarinan!

      Poista
  3. Meillä oli tämä Naisten Pankin lukupiirikirjana. Pidimme paljon, todella hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti hyvin lukupiirikirjana, sillä herättää paljon ajatuksia.

      Poista

Kiitos kommentista!