maanantai 8. heinäkuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Naondel

Maresi nimisessä kirjassa tutustuttiin saareen, jossa sijaitsi vain naisille tarkoitettu luostari. Tässä kirjassa päästään kurkistamaan, miten luostari syntyi. Tarina alkaa Kabirasta, joka käyttäytyy hillitysti ja toimii varovaisesti miesten seurassa. Hän tapaa visiirin pojan, Iskanin, ja rakastuu. Kabira laskee suojamuurinsa ja jakaa pojalle salaisimmat tietonsa, jotka liittyvät pyhään lähteeseen, jonka avulla hän näkee sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hän ei osaa aavistaakaan, että Iskan on todellisuudessa häikäilemätön pyrkyri, joka tappaa kaikki häntä uhkaavat ihmiset pois tieltään. Kabiran paljastus sysää liikkeelle tapahtumien ketjun, joka lopulta johdattaa joukon naisia yhteiselle merimatkalle.

Kirjassa tutustutaan jokaiseen luostarin perustajajäseneen. Garai on myyty seksiorjaksi, jonka selviytymiskeinona on totella ja olla mukautuvainen. Hänen intohimonsa on kasvien tutkiminen. Orseola osaa muokata unia. Hänet lähetetään maanpakoon erinäisten tapahtumien seurauksena. Sulani on soturi, joka kaapataan. Claras on epämuodostunut prostituoitu, joka haaveilee kalastamisesta. Esteki on palvelijatar, ja Iona neitsyt uhri, joka on koulutettu tehtäväänsä.

Kirjan maailma on synkkä. Tarina on erittäin raskas ja itseääntoistava. Kirjan kuunteleminen kesti todella kauan, sillä sitä ei jaksanut kuunnella kovin pitkiä pätkiä kerralla. Tapahtumat ahdistivat ja ärsyttivät. Miehet käyttivät naisia hyväkseen kerta toisensa jälkeen. Naisia hakattiin, tapettiin ja kohdeltiin henkisesti kaltoin. Heitä kuoli synnytykseen ja heidän tyttölapsiaan surmattiin. Tyttöjen kasvot murskattiin ja hiukset leikattiin, jotta he eivät kelpaisi sotasaaliiksi ja joutuisi orjiksi. Kirjan naiset olivat kateellisia toisilleen, vaikka heidän olisi pitänyt pitää yhtä. Siinä missä Maresi oli kiehtova ja mystinen niin Naondel on myrkyllinen ja täynnä hirviöitä.

Tarinan kuunneltuani ymmärsin, miksi kyseiseen maailmaan tarvittiin naisten turvapaikka ja miksi heidän hallussaan olevaa tietoa ei saanut paljastaa yhdellekään miehelle. Tarvitsen pitkän tauon ennen kuin tartun Maresin voima nimiseen kirjaan.

"Yhdessä te kykenette mihin vain."


Helmet lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin enemmän Maresista, mutta Naondel oli myös loistava fantasiakirja, josta löytyi eloonjäämisvoimaa ja paremman tulevaisuuden etsimistä ja myös yhteen hiileen puhaltamista. Lisäksi ystävyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Naiset olivat loppujen lopuksi vahvoja ja neuvokkaita.

      Poista

Kiitos kommentista!