Mustaa huumoria ja vakavia ilmeitä Korjaamon dekkarilauantaissa

Kävin lauantaina 16.6.2018 Korjaamon dekkarilauantaissa! Päivä oli aurinkoisen lämmin, joten mikä sen mukavampaa kuin linnoittautua sisätiloihin synkistelemään rikoskirjallisuuden parissa. Vakavasti ottaen päivä oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Mustaa huumoria ja vakaviakin ilmeitä sisältäneet keskustelut avasivat minulle tuntemattomien dekkarien maailmaa. Olen tutustunut rikoskirjallisuuteen oikeastaan vain Neiti Etsivien ja Agatha Christien kirjojen muodossa.



Janne Mäkelä ja Emelie Schepp aloittivat päivän keskustelemalla dekkarien viehätyksestä. Kovin moni nimittäin pitää niiden lukemisesta. Lopputulemana todettiin, että dekkarit ovat suosittuja, sillä ne sisältävät hieman kaikkea jännityksestä romantiikkaan. Lukijat luultavasti pitävät rikosten ratkomisesta ja kirjojen juonivetoisuudesta. Uusissa dekkareissa on lisäksi genrerajoja rikkovia teoksia. Poliisivetoisten dekkarien oheen on tullut myös naispääosia. Emelie Schepp totesi myöhemmässä haastattelussa, että Neiti Etsivä -kirjat inspiroivat häntä kirjoittamaan rikoskirjallisuutta.



Eva Frantz, Virpi Hämeen-Anttila ja Anniina Tarasova keskustelivat cozy crime aiheesta. Termi on haasteellinen ja hieman harhaanjohtavakin, sillä oikeastaan mitään pehmeitä dekkareita ei ole olemassa. Niiden piirteitä ovat luultavasti nautinnollinen teksti, joka keskittyy enemmän ympäristön, hyvän ruoan ja vaatetuksen kuvailuun kuin itse rikoksen ratkomiseen. Dekkareissa palataan oikeastaan vanhan Agatha Christie tyyppisen kirjallisuuden aikaan. Niissä juodaan myös paljon alkoholia, mistä Hämeen-Anttila heitti ilmaan kysymyksen "Pitääkö kirjojen olla valistavia?".



Arto Halonen, Matti Laine, Taavi Soininvaara ja Marko Kilpi keskustelivat rikoksista kirjoissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa Heikki Valkaman johtaessa keskustelua. Elokuvakäsikirjoitukseen joutuu valitsemaan kirjasta tietyn näkökulman, jolloin paljon materiaalia karsiutuu pois. Lopputulos on oma itsenäinen teoksensa, jossa näkyy ohjaajan, puvustajan ja muiden työntekijöiden oma näkökulma. Kirjojen hyvä puoli on se, että niissä ei ole budjettirajoitusta. Niihin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Niissä pystyy myös paremmin pureutumaan päähenkilön päänsisäisiin ajatuksiin. Marko Kilpi yllätti keskustelun päätteeksi toteamalla tarjoavansa kaikille vodkaryypyn.



Anniina Tarasova ja Jarmo Jonkka keskustelivat genrerajojen rikkomisesta ja tyylilajien ennakkoluulottomasta yhdistelystä. He pohtivat, että tarinoilla voi joko parantaa maailmaa tai sitten niitä voi käyttää ihmismassojen mielipiteiden muokkaamiseen pahassa tarkoituksessa. Jonkka totesi, että hän toivoisi erilaista palautetta kirjastaan. Hän antoi myös luvan, että kirjasta "saa ei tykätä". Hän kertoi, että kirjoittaminen tulee häneltä suoraan sydämestä - "rakastan tätä maailmaa ja ihmisiä".



Mikko Ylikangas ja Jarkko Sipilä keskustelivat tosielämän rikoksista. Sipilä on lanseerannut rikoskävelyt Helsingin keskustaan. Kävelyn aikana tutustutaan erilaisiin rikoksiin. Ylikangas on puolestaan tutkinut rikosmuseon antia. Menneiden rikosten tarkastelu auttaa näkemään tulevaisuuteen. Keskustelussa todettiin, että tositarinat ovat hyviä ja mielenkiintoisia. Ne ovat oikeaa elettyä maailmaa. Niissä käsitellään inhimillisesti rikoksen maailmaa, sillä myös rikollinen on ihminen. Tositarinoissa päästään rikollisen pään sisälle ja kuullaan hänen näkemyksensä - toki joku voi yrittää osoittaa kirjan kautta syyttömyytensä. Lukija pääsee tutustumaan, millaisia ihmiset ovat rikosten takana, miksi he ovat joutuneet rikoksen polulle ja olisiko heillä ollut muita valinnanmahdollisuuksia. Ylikankaan mukaan lukija voi pohtia, olisiko hänelle voinut käydä kyseisellä tavalla ja olisiko hän voinut tehdä samankaltaisia valintoja - "emme me ole kaiken yläpuolella".