"Hurrikaanien pieksemä, vuoroveden nakertama, kartoilta pyyhitty, ihmisten unohtama, merelle kadonnut, ennen meksikolainen ja nyt menetetty ja muiden, nimensä hukannut, saaren näytelmän päähenkilöt kuolleet aikoja sitten."
Restrepo, Laura: Intohimon saari
Julkaistu: 2015
Alkuperäinen nimi: La Isla De La Pasión
Alkuperäinen julkaisu: 1989
Mistä maasta: Kolumbia
Kustantaja: Fabriikki Kustannus
Sivumäärä: 311
Clippertoninsaari sijaitsee Tyynellä valtamerellä, noin 1300 kilometrin päässä Meksikon rannikolta. Se on asumaton, aiemmin Meksikolle mutta nykyään Ranskalle kuuluva ja kuuden neliökilometrin kokoinen saari. Sen löysi vuonna 1521 Fernão de Magalhães, joka nimesi sen Intohimon saareksi. Clippertoninsaareksi se nimettiin merirosvo Clippertonin mukaan, sillä hän piileskeli saarella vuonna 1705.
Saari on oikeastaan vain kapea rengas kiinteää maata. Se on kaiken kaikkiaan epäterveellinen paikka, sillä saaren keskellä sijaitsevan tuliperäisen laguunin myrkyllisestä vedestä nousee rikinkatkua. Saari on myös vaarallinen, sillä sitä kiusaavat hurrikaanit ja sairaudet. Lisäksi sen muureina toimiviin koralliriuttoihin ja hiekkasärkkiin on hyvin helppo haaksirikkoutua.
Kirja kertoo tositapahtumiin perustuen siitä, kuinka Rámon Nonato Arnaud Vignon nimettiin presidentti Porfirio Diazin toimesta Clippertonin kuvernööriksi ja kuinka hän muutti saarelle asumaan yhdessä Alicia Roviran sekä sotilaidensa kanssa 1900-luvun alussa. Heidän laivansa oli varustettu siten, että saaresta sai tehtyä asumiskelpoisen. Saarella asui myös Gustavo Schultz, joka toimi englantilaisen guanoyrityksen edustajana ja joka oli aiemmin kasvattanut sinne kolmetoista palmua. Ensi töikseen kaikki rakensivat varastorakennuksia, asumuksia, junaradan, majakan, laiturin, suola-altaita, eläinten karsinoita, käymälöitä, elintarvikepuodin, apteekin ja kasvimaan. Rámon laati saarelle säännöt ja toimi lääkärinä. Asukkaita vaivasivat rankat sääolosuhteet, merenpinnan nousu, liiallinen kosteus, koit, taskuravut ja pahat hajut. Rámon pyrki pitämään sivistystä yllä järjestämällä muun muassa perjantaivalvojaisia. Alicia piti lapsille koulua, sillä sotilaiden mukana saarelle oli tullut myös naissotilaita ja lapsia. Saaren asukkaiden aika kului täydennyslaivaa odotellessa ja merirosvoaarretta etsiessä sekä haaksirikkoisia ihmetellessä.
Tarina lähti synkemmille vesille, kun saaren asukkaat kohtasivat hurrikaanin, joka tuhosi melkein kaiken. Gustavo Schultz haastoi riitaa ja vaikutti menettäneen järkensä, asukkaat taistelivat vähästä ruuasta ja kertoivat kummitusjuttuja aavelaivasta nimeltään Lentävä Hollantilainen, keripukki levisi kulovalkean tavoin ja asukkaat villiintyivät ja alkoivat uskoa alkukantaisiin uskomuksiin. Osa miehistä lähetettiin veneellä hakemaan apua. Asukkaat alkoivat myös palvoa kuolleita. Osa suunnitteli jopa lastensa tappamista ja itsemurhan tekemistä, jotta voisivat säästyä kärsimyksiltä ja pahoinpitelyiltä. Saarella elettiin omaa elämäänsä sillä välin, kun maailma muuttui ulkopuolella. Meksikossa vallitsi sisällissota, minkä jälkeen puhkesi maailmansota. Kellään ei ollut aikaa ja resursseja ajatella saaren asukkaiden kohtaloa.
Mystisen saaren julmat tapahtumat ja ihmisten elämäntarinat kerrotaan monista eri näkökulmista eri vuosilta. Kirjassa vuorotellaan historiallisten faktojen, haastatteluaineistojen ja fiktiivisten tekstien välillä. Mielestäni mielenkiintoista oli itse tarinan lisäksi lukea pieniä viittauksia intiaanien tavoista, sodasta mayoja vastaan sekä ranskalaisten ja meksikolaisten kanssakäymisestä.
Kuuntelin kirjaa lukiessa meksikolaista musiikkia päästäkseni oikeaan tunnelmaan. Pidin kirjasta sen vuoksi, että se pohjautui tositapahtumiin ja etten ollut aiemmin lukenut mitään vastaavaa.
"Siihen aikaan puhuttiin paljon Meksikon ja Japanin välisestä salaisesta sopimuksesta. Sanottiin, että Japani aikoi julistaa sodan Yhdysvalloille varmistaakseen Tyynenmeren herruutensa, ja Meksiko olisi sen liittolainen. Voi olla, että sopimuksessa Clipperton olisi sijaintinsa vuoksi ollut strateginen kohde. Toisaalta voi myös olla, että koko Meksikon ja Japanin parjattu salainen sopimus oli pelkkä juoru, Saksan hallituksen harhautusliike, jonka tarkoituksena oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla." (s.47)
Juonipaljastus: Rámon pysyi kaiken aikaa uskollisena Meksikolle, mikä esti häntä jättämästä saarta, vaikka hän olisi voinut muutamaan otteeseen sen tehdä. Kohtalon ivaa on, että Clippertoninsaari luovutettiin lopulta hänen kuolemansa jälkeen Ranskalle. Hänen työnsä saarella oli siis täysin turhaa ja järjetöntä. Lopulta laiva, joka pelasti viimeiset elossa selvinneet naiset ja lapset (joiden joukossa oli Alicia lapsineen), saapui saarelle puolivahingossa. Laiva oli lähtenyt tutkimaan huhua, jonka mukaan saksalaiset perustivat tukikohtia Tyynen valtameren saarille. Gustavo Schultz kohtasi onnellisen lopun, sillä hän meni mantereella naimisiin Altagracian kanssa, josta oli joutunut vuosiksi eroon.
Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Helmet lukuhaaste 2016: 47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Restrepo, Laura: Intohimon saari
Julkaistu: 2015
Alkuperäinen nimi: La Isla De La Pasión
Alkuperäinen julkaisu: 1989
Mistä maasta: Kolumbia
Kustantaja: Fabriikki Kustannus
Sivumäärä: 311
Clippertoninsaari sijaitsee Tyynellä valtamerellä, noin 1300 kilometrin päässä Meksikon rannikolta. Se on asumaton, aiemmin Meksikolle mutta nykyään Ranskalle kuuluva ja kuuden neliökilometrin kokoinen saari. Sen löysi vuonna 1521 Fernão de Magalhães, joka nimesi sen Intohimon saareksi. Clippertoninsaareksi se nimettiin merirosvo Clippertonin mukaan, sillä hän piileskeli saarella vuonna 1705.
Saari on oikeastaan vain kapea rengas kiinteää maata. Se on kaiken kaikkiaan epäterveellinen paikka, sillä saaren keskellä sijaitsevan tuliperäisen laguunin myrkyllisestä vedestä nousee rikinkatkua. Saari on myös vaarallinen, sillä sitä kiusaavat hurrikaanit ja sairaudet. Lisäksi sen muureina toimiviin koralliriuttoihin ja hiekkasärkkiin on hyvin helppo haaksirikkoutua.
Kirja kertoo tositapahtumiin perustuen siitä, kuinka Rámon Nonato Arnaud Vignon nimettiin presidentti Porfirio Diazin toimesta Clippertonin kuvernööriksi ja kuinka hän muutti saarelle asumaan yhdessä Alicia Roviran sekä sotilaidensa kanssa 1900-luvun alussa. Heidän laivansa oli varustettu siten, että saaresta sai tehtyä asumiskelpoisen. Saarella asui myös Gustavo Schultz, joka toimi englantilaisen guanoyrityksen edustajana ja joka oli aiemmin kasvattanut sinne kolmetoista palmua. Ensi töikseen kaikki rakensivat varastorakennuksia, asumuksia, junaradan, majakan, laiturin, suola-altaita, eläinten karsinoita, käymälöitä, elintarvikepuodin, apteekin ja kasvimaan. Rámon laati saarelle säännöt ja toimi lääkärinä. Asukkaita vaivasivat rankat sääolosuhteet, merenpinnan nousu, liiallinen kosteus, koit, taskuravut ja pahat hajut. Rámon pyrki pitämään sivistystä yllä järjestämällä muun muassa perjantaivalvojaisia. Alicia piti lapsille koulua, sillä sotilaiden mukana saarelle oli tullut myös naissotilaita ja lapsia. Saaren asukkaiden aika kului täydennyslaivaa odotellessa ja merirosvoaarretta etsiessä sekä haaksirikkoisia ihmetellessä.
Tarina lähti synkemmille vesille, kun saaren asukkaat kohtasivat hurrikaanin, joka tuhosi melkein kaiken. Gustavo Schultz haastoi riitaa ja vaikutti menettäneen järkensä, asukkaat taistelivat vähästä ruuasta ja kertoivat kummitusjuttuja aavelaivasta nimeltään Lentävä Hollantilainen, keripukki levisi kulovalkean tavoin ja asukkaat villiintyivät ja alkoivat uskoa alkukantaisiin uskomuksiin. Osa miehistä lähetettiin veneellä hakemaan apua. Asukkaat alkoivat myös palvoa kuolleita. Osa suunnitteli jopa lastensa tappamista ja itsemurhan tekemistä, jotta voisivat säästyä kärsimyksiltä ja pahoinpitelyiltä. Saarella elettiin omaa elämäänsä sillä välin, kun maailma muuttui ulkopuolella. Meksikossa vallitsi sisällissota, minkä jälkeen puhkesi maailmansota. Kellään ei ollut aikaa ja resursseja ajatella saaren asukkaiden kohtaloa.
Mystisen saaren julmat tapahtumat ja ihmisten elämäntarinat kerrotaan monista eri näkökulmista eri vuosilta. Kirjassa vuorotellaan historiallisten faktojen, haastatteluaineistojen ja fiktiivisten tekstien välillä. Mielestäni mielenkiintoista oli itse tarinan lisäksi lukea pieniä viittauksia intiaanien tavoista, sodasta mayoja vastaan sekä ranskalaisten ja meksikolaisten kanssakäymisestä.
Kuuntelin kirjaa lukiessa meksikolaista musiikkia päästäkseni oikeaan tunnelmaan. Pidin kirjasta sen vuoksi, että se pohjautui tositapahtumiin ja etten ollut aiemmin lukenut mitään vastaavaa.
"Siihen aikaan puhuttiin paljon Meksikon ja Japanin välisestä salaisesta sopimuksesta. Sanottiin, että Japani aikoi julistaa sodan Yhdysvalloille varmistaakseen Tyynenmeren herruutensa, ja Meksiko olisi sen liittolainen. Voi olla, että sopimuksessa Clipperton olisi sijaintinsa vuoksi ollut strateginen kohde. Toisaalta voi myös olla, että koko Meksikon ja Japanin parjattu salainen sopimus oli pelkkä juoru, Saksan hallituksen harhautusliike, jonka tarkoituksena oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla." (s.47)
Juonipaljastus: Rámon pysyi kaiken aikaa uskollisena Meksikolle, mikä esti häntä jättämästä saarta, vaikka hän olisi voinut muutamaan otteeseen sen tehdä. Kohtalon ivaa on, että Clippertoninsaari luovutettiin lopulta hänen kuolemansa jälkeen Ranskalle. Hänen työnsä saarella oli siis täysin turhaa ja järjetöntä. Lopulta laiva, joka pelasti viimeiset elossa selvinneet naiset ja lapset (joiden joukossa oli Alicia lapsineen), saapui saarelle puolivahingossa. Laiva oli lähtenyt tutkimaan huhua, jonka mukaan saksalaiset perustivat tukikohtia Tyynen valtameren saarille. Gustavo Schultz kohtasi onnellisen lopun, sillä hän meni mantereella naimisiin Altagracian kanssa, josta oli joutunut vuosiksi eroon.
Kirja on saatu arvostelukappaleena.
Helmet lukuhaaste 2016: 47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Tämä kirja on kiinnostanut jo aikaisemminki, mutta kyllä se nyt on pakko lukea, sen verran kiinnostavalta tämä juttu tuntui. Tulee mieleen Kärpästen herra, mutta aikuisilla.
VastaaPoistaEnpä ole tiennyt tuommoista saarta olevankaan! Ehkäpä varaan, voisi olla kiinnostava...
VastaaPoista