Trilogian päätösosassa Pip saa kintereilleen vainoajan. Pihatielle ilmestyy päättömiä lintuja ja asvalttiin piirrettyjä tikku-ukkoja. Äiti ja isä eivät tietenkään ota huolta tosissaan poliisista puhumattakaan. Pip ratkoo tapausta siis yksin. Tietenkin Ravi tukenaan.
"Vielä yksi tapaus, ja sitten kaikki olisi kunnossa. Vielä yksi." (s.45)
Pip kokee tällä kertaa jotain todella karmivaa, synkkää ja kieroutunutta. Intensiivinen tarina tarkastelee oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa ja mustaa ja valkoista. En kyennyt lopettamaan kirjan lukemista, sillä halusin tietää, miten tarina päättyy. Tunsin epäuskoa, pelkoa, jännitystä ja ahdistusta. Suuni loksahti useammankin kerran auki odottamattoman käänteen kohdalla. Valitettavasti kirjan loppu oli pitkitetty ja toisteinen.
"Hän kirjoitti muistikirjan sivulle kuka etsii sinua, kun on sinun vuorosi kadota?" (s.69)
Lopuksi muutama kommentti sisältäen juonipaljastuksia, joten jos et halua tietää, loppuratkaisua, niin nyt on hyvä hetki lopettaa lukeminen. Olisin toivonut, että Pip olisi tuomittu ja joutunut vankilaan. Se olisi ollut shokeeraava lopetus kirjasarjalle. Pip teki monta virhettä, jotka yhdistivät hänet rikokseen, kuten silmiinpistävimpänä laittoi itsensä mukaan tutkimuksiin, mikä on hänen omia sanojaan mukaillen selvä syyllisyyden merkki. En oikein usko, että rikostutkija vain niin sanotusti vinkkaisi ymmärryksen merkiksi silmää, vaan toimittaisi syyllisen vankilaan. Kuinka imelää. Kuinka karmivaa. Kuinka - päätöntä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!