sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää

Rose Napolitano käy kiivasta keskustelua aviomiehensä kanssa raskausajan vitamiineista. Pariskunta on sopinut lapsettomuudesta, mutta mies on muuttanut mieltään. Rose on jostain syystä antanut hieman periksi, vaikka on edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei halua lapsia. Keskustelu käydään yhdeksällä eri tavalla, mikä johtaa suunnilleen yhtä moneen erilaiseen elämänpolkuun.

"Rose Napolitano, tuomittu kadotukseen jos hänestä ei tule äitiä, ja tuomittu kadotukseen jos hänestä tulee äiti?" (s.185)

Kirjassa keskitytään pohtimaan naiseutta, äitiyttä, äiti-tytär-suhdetta ja raskautta. Pohdiskelussa kuuluu ennen kaikkea suru, viha ja epätoivo. Rosesta tuntuu siltä, että teki hän naisena mitä tahansa, niin hän saa tarkkailua ja arvostelua osakseen. Hänen oma äitinsä on malliesimerkki perinteisestä kotiäidistä, joka on luonteeltaan ja kasvatustavoiltaan kaikkivoipaisen äidillisyyden perikuva. Roselta toivotaan äitiyden rooliin astumista sekä hänen omien vanhempiensa että aviomiehen vanhempien taholta. Molemmat painostavat ja manipuloivat Rosea muuttamaan mieltään. Rose kokee, että hänen tulisi olla tietynlainen nainen ja pysyä tietyssä muotissa, jotta hän olisi arvostettu ja hyväksytty yhteisön jäsen. Hänen omilla tunteillaan ei ole mitään merkitystä. Tunteet täytyy pitää piilossa, sillä muuten hän olisi epäkohtelias ja hankala.

"Miksen minä voi olla niin kuin ne kaikki muut naiset, jotka haluavat lapsen? Miksen? Miksi minusta tuli tällainen?" (s.15)

Kirja oli erilainen kuin olin kuvitellut. Se sisälsi nimenomaan pohdintaa sen sijaan, että se olisi tarjonnut yhdeksän eri elämäntarinaa. Kirjan lukeminen oli haastavaa, sillä en voinut millään muistaa ulkoa, mihin mikäkin elämä oli missäkin vaiheessa jäänyt. Välillä tarina koski useampaa elämää yhtä aikaa, välillä vain yhtä elämää. Rosen erilaisissa elämissä oli muutenkin liikaa samankaltaisuutta ja toistoa. Hänen valintansa tuottivat pettymyksiä, sillä ne menivät äärilaitoihin ja olivat epävakaita. Olisin toivonut, että Rose olisi edes yhdessä elämässä kasvanut henkisesti aikuisena. Hän oli hyvin epävarma, traumatisoitunut ja altis vaikutteille. Hän ei ollut jämäkästi oma itsensä. Petyin loppuratkaisuun.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä kiintoisalta! Ehkä jossain vaiheessa kokeilen tätä. :)

    VastaaPoista
  2. Odotin tältä enemmän kuin mitä sain. Elämiä olisi minusta ihan hyvin voinut karsia hieman, sillä nyt ne eivät erottuneet riittävästi toisistaan. Idea on kyllä kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Elämät sulautuivat toisiinsa. Pienoinen pettymys.

      Poista

Kiitos kommentista!