Keskiviikkona 27.10.2021 ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä saanut Pintaremontti on Miika Nousiaisen romaanista dramatisoitu näytelmä, joka kertoo keski-ikäisten kaupunkilaisten ruusunpunaisista unelmista ja sateisen harmaasta todellisuudesta. Sami (ilmiömäinen Juha Varis) on avioliitosta ja lapsista haaveileva poikamies, joka ajautuu surkeista sattumuksista toiseen kroonisen valehtelunsa vuoksi. Hänen siskonsa Henna (vakuuttava Annika Poijärvi) on ahdistunut lapsettomuudestaan, mutta ennen kaikkea aviopuolisonsa välinpitämättömyydestä. Heidän äitinsä Seija (liikuttava Tiina Weckström) muistaa tuoda jokaisessa tilanteessa esille kaipuunsa saada lastenlapsia. Hän kaipaisi ihmistä, joka tarvitsisi hänen huolenpitoaan, jotta hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi. Samin kaveri Pesonen (leppoisa Heikki Pitkänen) hoitaa oman elämänsä kustannuksella ympäri vuorokauden ikääntyneitä vanhempiaan ja Markus (luonteva Pyry Nikkilä) kolmea lastaan. Paineet ovat kovat näyttää ulospäin juuri sellaiselta kuin pitäisi näyttää. Sen tietää ehkä parhaiten näytelmän kantava voima Sini (valovoimainen Katja Küttner), joka kannustaa podcastinsa kuuntelijoita uskomaan itseensä ja unelmiinsa.
Näytelmä on kaiken kaikkiaan synkkä ja sarkastisen humoristinen. Se on yhtä aikaa sekä ahdistavan samaistuttava että mielettömän absurdi. Henkilöt elävät ankeaa arkeaan omassa asunnossaan, omassa pienessä ruudussaan, omalla alustallaan, josta kurkistavat toistensa elämään joko pintapuolisesti tai pintaa syvemmältä. Heidän suhtautumisensa toisiinsa riippuu siitä, mitä he saamiensa tietojen valossa kuvittelevat toisen ihmisen elämän olevan. Lastenlapsista haaveileva Seija esimerkiksi näkee yksinhuoltajaisä Markuksen ja hänen lastensa elämän omien silmälasiensa läpi lämpöisenä ja seesteisenä, kun todellisuudessa suljetun oven takana isältä pääsee ärräpää jos toinenkin, kun voimat eivät riitä. Sosiaalinen media reaalimaailmassa. Kaikilla muilla on oletusarvoisesti jotain, mitä itseltä puuttuu. Sanotaan, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Loppuratkaisu on kuin suoraan vanhoista kunnon maalaiskomedioista yliampuvine asusteineen, kliseisine parinmuodostuksineen ja imeline loppulauluineen. Kermaa kuivakakun päälle. Pinkkiä pintaan ja roolia vetämään. Ottiko kukaan lopulta sittenkään opikseen?
Keski-ikäisten ihmisten elämä on nimensä mukaisesti keskivaiheessa. Toisaalta elämä on jo eletty, omat vanhemmat haudattu ja lapset hankittu, mutta toisaalta aikaa on vielä uusille aluille. Pintaremontti käsittelee elämää huumorin avulla. Vaikeat asiat pystyy käsittelemään paremmin, kun suhtautuu niihin lempeästi. Ensi-iltayleisö naurahteli vapautuneesti tunnistettaville arkielämän ilmiöille. Hautajaisissa on aina joku setämies, joka puhuu automatkasta ja bensan hinnoista. Terveysasemalla on aina joku lääkäri, joka kuuluttaa seuraavan asiakkaan sisään monotonisella ja tunteettomalla äänenpainolla. Leikkipuistossa on aina joku äiti, joka keskustelee ummet ja lammet kuravaatteiden uusimmista ominaisuuksista suostumatta kertomaan edes omaa nimeään, sillä eihän leikkipuistossa kukaan tiedä muita kuin lasten nimet.
'Mihin sinun hoivaviettisi kohdistuu?' kyselee käsiohjelma. Näytelmän kuluessa haluaisin halata jokaista lavalla astelevaa henkilöä. Itkeä, lohduttaa ja iloita mukana. Elää ilman kulisseja.
Kävin katsomassa esityksen Kansallisteatterin bloggariklubin kautta saadulla lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!