Kävin Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassilla. Viikonloppu alkoi Gummerus Kustannuksen kirjabloggaajille ja kirjagrammaajille järjestämällä lounaalla Camilla Greben kanssa. Sain kustantamolta ilmaiseksi kirjailijan uusimman kirjan Horros ja pyysin siihen tilaisuuden lopussa omistuskirjoituksen. Camilla Grebe oli sydämellinen ja helposti lähestyttävä kirjailija, jonka teos vaikuttaa todella kiinnostavalta. Se on tavallaan osa kirjasarjaa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä osana. Kuuntelin myöhemmin päivällä pätkiä Camilla Greben lavahaastatteluista. Hän kertoi, että ajankohtainen aihe sosiaalinen media näkyy Horroksessa. Hän koki, että puhelin on kirjan pahin kilpailija. Grebe oli sitä mieltä, että lasten olisi hyvä lukea pitkiä kertomuksia kielen ymmärryksen vuoksi. Hän kertoi tuntevansa huijarisyndrooman oireita aina kirjoitettuaan uutta kirjaa noin parisataa sivua. Silloin hän kyseenalaistaa kokoaikaiseksi kirjailijaksi ryhtymisensä, mikä olikin pitkä prosessi. Grebe mai...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.