 |
| © Kansallisteatteri |
Pääsin Musta Saara -näytelmän ensi-iltaan Kansallisteatteriin 12.9.2018! Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Kyseessä on musiikkinäytelmä, joka pohtii eurooppalaisen ihmisen ajatusmaailmaa. Ranskassa käydään kiivasta vaalikampanjaa Teräväkynän perheen isän ja tyttären välillä. Tytär on päättänyt työskennellä yhdessä romanialaisen miehen kanssa, mistä kansallismielinen isä ei ole hyvillään. Romanian romanien kohtalona on elää irrallisina, unohdettuina ja hyljeksittyinä, sillä aloilleen ei voi asettua eikä vaeltamaan saa ryhtyä. He matkaavat kysyäkseen neuvoa suojeluspyhimykseltään Mustalta Saaralta, mutta hänellä on antaa vain surullisia uutisia mereen hukkuneista.
 |
| © Kansallisteatteri |
Esitys on kuin karnevaali, jossa ihmiset sinkoilevat sinne tänne valkoisiksi maskeerattuine kasvoineen. Tuolla tanssii perinteitä vaaliva karhu, siellä juoksee kirvespäinen sika. Kohta ennustetaan korteilla, sitten seurataan vanhanajan tanssityttöjä. Välillä nautitaan, myöhemmin itketään. Näytelmän jälkeen pökerryttää. Katsojan pyöritys on ollut kovaa. Makusteltuani näytelmää pari päivää huomasin syöneeni ison annoksen sekametelisoppaa, johon oli kaadettu liikaa mausteita.
Illan kohokohta oli Timo Tuomisen astuminen lavalle uskottavana Vlad Seivästäjänä. Olisin voinut kuunnella hänen lauluääntään vaikka koko loppuillan! Tykästyin myös Marina Teräväkynään (Katariina Kaitue), joka oli kuin suoraan piirroselokuvasta näyttävine hiuksineen ja koomisine kävelytyyleineen. Erityismaininta on annettava Sinikka Sokalle, Ulla Tapaniselle ja Tiina Weckströmille, jotka johdattivat katsojan kohtauksesta toiseen ja esiintyivät lukuisissa eri rooleissa, mutta samalla omina itsenään.
 |
| © Kansallisteatteri |
Musta Saara on tunteikas karuselli, jonka pyörimistä ei kukaan malta lopettaa - se vain jatkuu ja jatkuu.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!