Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

"Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa."

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
Julkaistu: 2014, 4.painos
Alkuperäinen julkaisu: 2012
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Sivumäärä: 330

Maailma on kohdannut suurkatastrofin, minkä seurauksena ikijäät ovat sulaneet, meri on vallannut maata ja skandinavia on joutunut Uusi Qian nimisen valtion harjoittaman diktatuurin alaisuuteen. Kansalaiset joutuvat säännöstelemään makeaa vettä, josta on huutava pula. Noria Kaitio harjoittelee isänsä opissa tullakseen täysivaltaiseksi teemestariksi ja salatun veden varjelijaksi. Näin ollen ammatin harjoittaminen on erittäin vaarallista, sillä vesirikollisuudesta tuomitut teloitetaan.

"Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita." (s.116)

 "Nuo asiat säilyivät meissä, tekivät itselleen kodin ihomme alle, rintakehän kumahtelevaan, punatummaan avaruuteen, missä niiden taipumattomat pirstaleet raapivat pehmeää, kosteaa sydäntä." (s.264)

Maailmalla soditaan, mutta pienessä kylässä yritetään selviytyä päivä kerrallaan siitä välittämättä. Kesäaikana Noria piiloutuu hyönteishupun alle, hoitaa kasvimaata, kerää roihukärpäsiä valaistukseen, kulkee aurinkokennoilla toimivalla helipyörällä ja tonkii muovihautaa yhdessä ystävänsä Sanjan kanssa. Sanja rakentaa omia keksintöjä ja korjaa muinaisia esineitä, joiden alkuperäinen tarkoitus on kadonnut hämärän peittoon. He karttelevat vesivalvojia ja etenkin taloja, joiden oviin on maalattu sininen ympyrä merkitsemään vesirikollisuudesta syytettyä. Noria kaipaa entismaailmaa, kadotettuja talvia lumineen ja jäineen sekä tietoja siitä, miten maailma joutui vedettömään tilanteeseen. Sanjan mielestä menneitä tapahtumia ja ihmisiä on turha ajatella, sille eivät hekään ajatelleet tulevia sukupolvia tuhotessaan maailmaa. Noria päättää itsepintaisesti selvittää, pitääkö vesipula edes paikkaansa.

"Olin pitänyt itsestäänselvänä, että se, mitä yleisesti pidettiin totuutena, oli totuus, eikä muulla ollut merkitystä. Mutta entä jos niin ei ollutkaan? Entä jos tarinat, jotka säilyivät, olivat vain peilin tummuneita ja vääristyneitä sirpaleita - ja mikä pahempaa: entä jos joku oli lyönyt peilin rikki tarkoituksella muuttaakseen heijastusta?" (s.82)

Luettuani kirjan loppuun jäin sanattomana istumaan paikoilleni. Kirja sai minut täysin valtaansa, joten oloni oli hämmentynyt sen yhtäkkiä loppuessa. Koin kirjan aiheen ja tapahtumat voimakkaasti, sillä maailma tuntui niin todelliselta. Näen edelleen Norian istumassa hämyisessä teemajassa, ripottelemassa lehtiä polulle ja vaeltamassa kohti vuoria. Tapahtumapaikat piirtyvät vahvoina silmieni eteen. Tunnen itseni yhtä aikaa sekä onnelliseksi että haikeaksi. Jotain niin kaunista.

"Aloin vasta käsittää, miten vähän tiesin - koko tummasta aikuisesta maailmasta, joka levisi kuin valoton erämaa joka suuntaan ympärilläni ja häipyi horisonttiin." (s.175)

"Liian monta tarinaa katoaa kokonaan, ja liian harva, joka säilyy, on tosi." (s.189)

100 suomalaista kirjaa: 31/100