Anne Frank: Päiväkirja

"Taas meni päivä mieltä vailla, se valotta jäi, yön synkän lailla."

Frank, Anne: Päiväkirja
Toimittaneet: Otto H. Frank, Mirjam Pressler
Julkaistu: 4.painos, 2002
Alkuperäinen julkaisu: 1982, 1991, 2001
Alkuperäinen nimi: Het Achterhuis. Dagboekbrieven 12 juni 1942 - 1 augustus 1944. Herziene en vermeerde editie.
Mistä maasta: Alankomaat
Suomentanut: Anita Odé
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 421

Päiväkirja kertoo juutalaisen Anne Frankin elämän tapahtumat ajalta 12.6.1942 - 1.8.1944. Perhe piiloutui Otto isän yrityksen toimiston salahuoneeseen 6.8.1942 Amsterdamissa Hollannissa. Sisäänkäynti oli piilotettu kirjahyllyn taakse. Piiloutujat olivat Annen ja Oton lisäksi Edith äiti, Margot sisko, Fritz Pfeffer (päiväkirjassa Dussel) hammaslääkäri, Hermann ja Auguste van Pels liiketuttavat sekä heidän poikansa Peter (päiväkirjassa van Daan). Osa yrityksen työntekijöistä tiesi piiloutujista. He toivat heille ruokaa ja tarvikkeita. Piiloutujien täytyi olla erityisen varovaisia ja hiljaisia, jotta kukaan ei saisi tietää heidän olemassaolostaan. Saksalaiset nimittäin kulkivat ovelta ovelle hakemassa juutalaisia. Varotoimista huolimatta piiloutujille sattui toisinaan lipsahduksia.

"Minua ahdistaa suunnattomasti tietoisuus siitä, että emme koskaan pääse ulos, ja minä pelkään koko ajan, että meidät löydetään ja ammutaan. Se ei tietenkään ole kovin miellyttävä tulevaisuudenkuva." (s.44)

"Alan itsekin pelätä ajatellessani kaikkia, joihin oli sidottu niin läheisesti ja jotka ovat nyt joutuneet kauheimpien pyöveleiden käsiin mitä koskaan on ollut olemassa. Ja kaikki tuo vain siksi, että he ovat juutalaisia." (s.94)

"Meidän ajatuksillamme on yhtä vähän vaihtelua kuin meillä itsellämme. Ne kiertävät ja pyörivät kuin karuselli ruoasta ja syömisestä politiikkaan." (s.102)

Anne kulutti aikansa lukemalla, kirjoittamalla, opiskelemalla, kotitöitä tekemällä, radiota kuuntelemalla sekä muiden kanssa keskustelemalla ja riitelemällä. Hän oli kiinnostunut kuningashuoneiden ja filmitähtien elämän seuraamisesta. Anne haaveili aikalaiskertomuksen julkaisemisesta. Hän kauhisteli mahdollista tulevaisuutta kotiäitinä ja haaveili lehtinaisen ja kirjailijan urasta. Anne oli kirjan mukaan elämäniloinen, ahkera, lörpöttelijä, pikkuvanha, rehellinen, omanarvontuntoinen, turhamainen ja hemmoteltu. Hän piti pojista juoruamisesta, ja hänellä olikin ennen piiloutumista lukuisia ihailijoita. Hän haaveili seurustelusta ja kaipasi läheisyyttä. Anne suhtautui kaikkeen mutkattomasti, avoimesti ja modernisti. Hänellä oli huonot välit äitinsä kanssa, mutta hän ihaili isäänsä. Päiväkirjassaan hän analysoi ja arvosteli muiden piiloutujien persoonallisuutta, tapoja ja tekoja, mutta myös itseään. Välillä Anne tunsi itsensä surulliseksi, ahdistuneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi. Hän kärsi mielentilan vaihteluista.

"Sinun ei pidä luulla, että on helppoa olla pikkusieluisen pakolaisperheen huonosti kasvatettu keskipiste." (s.97)

"Kuinka vaikeaa minulla oli tullessani tänne, kun siirryin ihaillun henkilön elämästä moitteiden kohteeksi ja aikuisten paljaaseen todellisuuteen." (s.297)

"Voi, kuinka järkevä minusta onkaan tulossa! Kaiken pitää tapahtua täällä järkevästi. - Pelkään, että kulutan kaiken järkeni aivan liian nopeasti, eikä sitä ole muutenkaan liikaa. Kun sota on loppu, minulla ei ole enää yhtään järkeä jäljellä." (s.105)

"Minä kaipaan eniten omaan kotiin, vapaata liikkumista ja sitä että saisin jälleen apua työssäni, siis kouluun takaisin! (s.146)

"Noin kymmenen vuoden kuluttua sodasta tuntuisi varmaan kummalliselta lukea siitä, kuinka me juutalaiset elimme, söimme ja puhuimme täällä. Vaikka kerronkin sinulle paljon meistä, tiedät kuitenkin loppujen lopuksi vain hyvin vähän meidän todellisesta elämästämme. Kuinka paljon naiset pelkäävät pommituksia - kuinka talot tärisevät silloin ja huojuvat kuin ruohonkorret tuulessa, kuinka paljon epidemioita täällä raivoaa. Ihmiset jonottavat vihanneksia ja kaikkia mahdollisia muita tavaroita, lääkärit eivät pääse sairaiden luo, koska heidän kääntäessä selkänsä heidän ajoneuvonsa varastetaan, murtoja ja varkauksia tapahtuu runsaasti -. Lapset rikkovat asuntojen ikkunoita ja varastavat minkä irti saavat. - Jokaisella on nälkä." (s.307)

Pohdin kirjaa lukiessani, kuinka eristyksissä oleminen vaikuttaa ihmisen psyykeen. Piiloutujat nimittäin toimivat usein mielestäni ajattelemattomasti ja epäjohdonmukaisesti. Mietin, ovatko he tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen, tottuneet liikaa yltäkylläiseen elämään, petaavat tulevaisuutta vai ovatko he vain yksinkertaisesti traumatisoituneita sodasta. Mieleen jäivät tapahtumat, joissa kuvattiin esimerkiksi, kuinka piiloutujat eivät voineet kutsua paikalle lääkäriä, jos he tulivat sairaiksi, tai kuinka perhe aikoi kuolemaa uhmaten hakea Annelle silmälasit, tai kuinka he viettivät syntymäpäiviä. Pelottavia olivat tilanteet, kun joku auttajista jäi kiinni, aluetta pommitettiin, talossa kävi varkaita tai kun piiloutujat näkivät nälkää. Koin surullisiksi lauseet, joissa Anne haaveili sodan loppumisesta sekä puhui toiveistaan ja mahdollisesta tulevaisuudestaan. Hän kertoi muun muassa toivovansa saavansa joskus polttohautauksen. Kirja herätti kaiken kaikkiaan tunteita laidasta laitaan.

  

"Cissy van Marxveldt kirjoittaa loistavasti. Lapsenikin saavat varmasti joskus lukea hänen kirjojaan." (s.77)

"Minä haluaisin mennä vuodeksi Pariisiin ja vuodeksi Lontooseen oppimaan kieltä ja opiskelemaan taidehistoriaa. - Minä kuvittelen saavani vielä kauniita mekkoja ja tapaavani mielenkiintoisia ihmisiä, haluan nähdä jotakin ja kokea maailmaa, sen olen kertonut jo useasti, ja kaiken lisäksi hiukan rahaa ei tekisi pahaa!" (s.356-357)

"Meidän ei auta muuta kuin odottaa mahdollisimman rauhallisesti tämän kurjuuden loppua. Sekä juutalaiset että kristityt odottavat, koko maailma odottaa, ja monet odottavat kuolemaansa." (s.107)

"Peter sanoi vielä: ´Juutalaiset ovat aina olleet valittu kansa ja tulevat aina olemaan!´ Minä vastasin: ´Toivon vain, että heidät valittaisiin joskus... johonkin hyvään!´" (s.241)

"Maatessani iltaisin vuoteessa kuvittelen olevani yksin vankityrmässä, ilman isää ja äitiä. Salainen siipemme on syttynyt tuleen, tai ne tulevat noutamaan meitä yöllä ja piiloudun epätoivoisena sängyn alle. Näen tapahtumat mielessäni aivan todellisina. Ja sen lisäksi minusta tuntuu, että sellaista voi tapahtua meille lähitulevaisuudessa!" (s.184)

"Epäilen joskus vakavasti, kiinnostaako tämä vuodatukseni ketään myöhemmin. Koko sotkun nimenä tulee olemaan ´Ruman ankanpoikasen sekavat tuntemukset´. (s.329)

"Ei ole mitään kuvittelua, että taivaan, pilvien, kuun ja tähtien näkeminen tekee minut rauhalliseksi ja täyttää odotuksella. Tämä lääke on paljon parempi kuin valeriaana tai bromi, luonto saa minut tuntemaan itseni pieneksi ja valmistaa minua ottamaan kaikki iskut rohkeasti vastaan!" (s.393)

"Ah, en halua huomata myöhemmin - että olen elänyt turhaan. Haluan olla hyödyksi ja huviksi ihmisille, jotka elävät ympärilläni ja jotka eivät kuitenkaan tunne minua, haluan elää edelleen, myös kuolemani jälkeen!" (s.313-314)

Piiloutujat kavallettiin ja vietiin vankilan kautta keskitysleireille. Anne kuoli 15-vuotiaana Bergen-Belsenin keskitysleirillä todennäköisesti lavantautiin. Elettiin helmi-maaliskuuta vuonna 1945. Keskitysleiri vapautettiin huhtikuussa 1945. Piiloutujista ainoastaan Annen isä Otto Frank selvisi hengissä. Hän omistautui Annen päiväkirjan julkaisemiselle.


Helmet lukuhaaste 2016: 34. Keskustelua herättänyt kirja