tiistai 31. tammikuuta 2017

Helmet lukuhaaste 9/50

Tammikuussa luin Helmet lukuhaasteeseen yhdeksän kirjaa.



Helmet lukuhaaste on hyvässä vauhdissa! Yhdeksän kirjaa on hyvä alku, vaikka viime vuonna luinkin haasteeseen tammikuun aikana yksitoista kirjaa. En ole vielä joutunut yhtään miettimään lukemisiani, vaan kaikki kirjastosta lainaamani kirjat ovat sopineet johonkin haasteen kohtaan. Haaste on tuntunut helpolta ja hauskalta!

Tammikuussa haasteeseen lukemani kirjat:

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Salla Simukka: Jäljellä

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
Lewis Carroll: Alice peilintakamaassa

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Niina-Matilda Juhola: Niina-Matilda näkijä

22. Kuvitettu kirja
Tove Jansson: Taikatalvi

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
Tove Jansson: Taikurin hattu

42. Esikoisteos
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit / (31. Fantasiakirja ja 23. Käännöskirja)
Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Salla Simukka: Toisaalla


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2017 sivulleni.


maanantai 30. tammikuuta 2017

Kirjablogien kuvat



Loin blogilleni instagram tilin tässä kuussa. Olen sitä kautta innostunut selailemaan erilaisia kirjakuvia ja pohtimaan, kuinka kirjoja on tapana kuvata. Kuvissa on yleensä kirjan lisäksi näkyvillä paljon muutakin:

- Kirjabloggaaja tai osa hänestä kuten jalat tai kädet

- Lemmikkieläin, useimmiten kissa tai koira

- Kirjan väreihin sopivia kukkia, kynttilöitä, koriste-esineitä, kelloja, koruja, pehmoleluja

- Etenkin ulkomaalaisissa nuorten pitämissä blogeissa on paljon funkypop hahmoja tai muita fanitavaroita



- Usein bloggaaja syö tai juo kirjaa lukiessaan tai on asettanut ruoan tai juoman muuten vain rekvisiitaksi. Joskus ruoka tai juoma liittyy itse kirjaan, mutta useimmiten ei.



- Kirjoja kuvataan luonnon keskellä

- sekä kangasta, huonetta, ikkunaa tai kirjahyllyä vasten



- Osa kuvista on hyvin pelkistettyjä, kuten kuva pelkästään kirjasta, mutta osa on hyvinkin runsaita, jolloin kirjaa on vaikea edes löytää rekvisiitan keskeltä. Joskus rekvisiitta liittyy kirjaan, mutta joskus taas ei.



Millaisista kirjakuvista sinä pidät? Tykkäätkö itse ottaa kuvia kirjoista?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tove Jansson: Taikurin hattu



"Mitä sinä nyt olet keksinyt, pieni muumilapseni."

Jansson, Tove: Taikurin hattu
Julkaistu: 2010, 20.painos
Alkuperäinen julkaisu: suomenkielinen: 1958

Alkuperäinen julkaisu: 1948
Alkuperäinen nimi: Trollkarlens hatt
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Laila Järvinen

Suomennoksen tarkistanut: Päivi Kivelä
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 140


Johdannossa muumit asettuvat talviunille, ja ensimmäisessä luvussa he heräävät ja valmistautuvat uusiin seikkailuihin. Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu kiipeävät ensimmäisenä vuoren huipulle, josta he löytävät salaperäisen hatun. Siitä riittääkin puuhaa koko kesäksi, sillä se suoltaa sisuksistaan mitä erikoisempia asioita, kun sinne tiputtaa jotain. Muumit ihastelevat ja kauhistelevat hatun taikoja, minkä jälkeen he lähtevät merimatkalle Seikkailu nimisellä veneellä. He rantautuvat saarelle, jossa he kohtaavat hattivatteja, suojautuvat myrskyltä ja keräävät aarteita. Kotiin palattuaan he käyvät kalassa ja leikkivät hatun luomassa viidakossa. Lopuksi kaikki saavat tutustua Tiuhtiin ja Viuhtiin sekä Mörköön - ja tietenkin itse taikuriin.

"- Anna minun auttaa, huusi Nipsu ja tarttui pitkäsiimalaatikkoon. Hän hyppäsi suoraan Seikkailun laidalle, ja veneen kallistuessa pitkäsiimalaatikko tipahti alassuin pohjalle tyhjentäen puolet sisällöstään sotkuksi hankaimiin ja ankkuriin. - Mainiota, sanoi Niisku. - Aivan erinomaista. Meritottumusta ja rauhallista liikkumista veneissä ja niin poispäin. Ja varsinkin kunnioitusta toisten työtä kohtaan. Hah. - - Ja Niisku ryömi perälaudan alle ja veti suojapeitteen päänsä yli. - Voi sentään, sanoi Muumipeikko. - - Sinä olet aasi, Nipsu. - Niin, sanoi Nipsu kiitollisena." (s.86)

 "Heitä kohtasi kummallinen näky. Piisamirotta istui oksanhangassa ja söi päärynää. - Missä äiti on? kysyi Muumipeikko. - Hän yrittää hakata isääsi esille hänen huoneestaan, Piisamirotta sanoi katkerasti. - Minä toivon, että piisamien taivas on rauhallinen paikka, sillä minun loppuni on lähellä." (s.96-97)

Kirjassa esiintyvät Muumipeikko, Muumimamma, Muumipappa, Nuuskamuikkunen, Nipsu, Niisku, Niiskuneiti, Hemuli, Piisamirotta sekä Tiuhti ja Viuhti, Mörkö ja Taikuri. Jäin pohtimaan, missä Pikku-Myy on, mutta olettaisin, ettei häntä ei ole vielä keksitty. Jokaisella hahmolla on omat luonteenpiirteensä. Yllätyin, kuinka kipakoita Niisku ja hänen siskonsa ovat. Niiskuneiti on lisäksi erittäin pinnallinen. Piisamirotta on huvittava hieman ristiriitaisine ajatuksineen, Nuuskamuikkunen haluaisi tehdä kaiken itsenäisesti ja Nipsu koheltaa asioita paljonkaan ajattelematta.

Muumit osaavat nauttia elämästä ja ottaa vaikeudet avosylin vastaan, vaikka välillä surettaakin. Heidän elämänfilosofiansa on täynnä viisauksia ja huumoria. Muumit hyväksyvät kaikki sellaisina kuin he ovat ja ottavat uudet tuttavat avosylin vastaan. Minua huvittavat Muumimamman kasvatusmenetelmät. Hän nimittäin lähetti lapset asumaan luolaan, kun he kinastelivat liikaa keskenään. Pidän myös Hemulin ajatuksista, joiden mukaan keräily on hauskempaa kuin omistaminen.

"Hemuli työnsi ääneen valittaen kuononsa märkään hiekkaan. - Nyt tämä menee jo liian pitkälle! hän sanoi. - Miksei viaton kasvitieteilijä saa elää elämäänsä rauhassa! - Elämä ei ole rauhallista, sanoi Nuuskamuikkunen ihastuneena." (s.65)

"Yö oli unohdettu ja uusi pitkä kesäkuun päivä oli heidän edessään." (s.68)


Helmet lukuhaaste 2017: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

100 suomalaista kirjaa: 7/100

Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste

torstai 26. tammikuuta 2017

Lewis Carroll: Alice peilintakamaassa



"Miltä sinusta tuntuisi asua Peilitalossa, kisu?"

Carroll, Lewis: Alice peilintakamaassa
Julkaistu: 2010
Aikaisempi suomennos julkaistu: 1974
Alkuperäinen julkaisu: 1871
Alkuperäinen nimi: Through the Looking-Glass and What Alice Found There
Mistä maasta: Iso-Britannia

Kuvittanut: John Tenniel
Suomentanut: Alice Martin
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 168


Alice leikkii kissanpennun kanssa ja alkaa kuvitella, millaista olisi olla peilin takana näkyvässä maailmassa. Yllättäin usvaksi muuttuvan peilin takaa paljastuu hullunkurinen peilintakamaa, missä kaikki toimii päinvastoin kuin oikeassa maailmassa. Shakkipelin ruudulta toiselle hyppäämällä pääsee ihmeellisiin paikkoihin, joissa voi tavata puhuvia shakkinappuloita, kukkia ja hyönteisiä. Siellä voi myös kuunnella eriskummallisia runoja lausuvia mielikuvituksekkaita olentoja, joilla on hassuja nimiä kuten Nakkelis Kokkelis, Töttöröm ja Töttöröö. Keskustelut eivät aina suju halutulla tavalla, sillä useimmiten keskustelukumppani ajattelee asioista aivan päinvastaisesti. Hämmästyttävä matka jatkuu aina shakkipelin viimeiseen ruutuun asti.

"´Kaksi pennyä viikko ja hilloa joka toinen päivä´ - ´Meillä on erittäin hyvä hillo´, kuningatar sanoi.
´En minä silti halua sitä, en ainakaan tänään.´
´Et sinä sitä tänään saisi vaikka haluaisit´, kuningatar sanoi. ´Sääntö kuuluu: hilloa eilen, hilloa huomenna - muttei koskaan hilloa tänään.´
´Täytyyhän joskus olla hilloa tänään´, Alice väitti vastaan.
´Ei voi´, sanoi kuningatar. ´Hilloa on joka toinen päivä, eikä tämä päivä voi olla toinen päivä.´" (s.76)

Kirjassa on runoja, mielikuvitusrikkaita tapahtumia sekä leikkisiä sanailuja. Pidän eniten Alicen keskusteluista punaisen kuningattaren sekä hevosen selästä tipahtelevan ritarin kanssa. Mielestäni tämä kirja on kiehtovampi kuin Liisan seikkailut ihmemaassa. Pidän siitä, että peilintakamaassa aika kulkee taaksepäin ja kaikki asiat toimivat aivan toisinpäin kuin on totuttu. Esimerkiksi Alice joutuu juoksemaan hiki hatussa pysyäkseen paikoillaan ja kakkua tarjoillessaan hänen pitää ensin tarjoilla ja sitten vasta leikata se. Oli mielenkiintoista ja yleissivistävää seikkailla Alicen - tai Liisan - matkassa, vaikka puuta heinää olevan tekstin takana piilevien ajatusten tulkitseminen onkin erityisen haastavaa. 


Helmet lukuhaaste 2017: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Lewis Carroll on oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson)


lauantai 21. tammikuuta 2017

Tove Jansson: Taikatalvi



"Kuinka erilaisia me kaikki olemmekaan."

Jansson, Tove: Taikatalvi
Julkaistu: 2010, 27.painos
Alkuperäinen julkaisu: 1957
Alkuperäinen nimi: Trollvinter
Mistä maasta: Suomi
Suomennoksen tarkistanut: Päivi Kivelä
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 121

Muumit nukkuvat rauhallisina talviuntaan kuten heillä on aina ollut tapana. Heidän vatsansa ovat täynnä kuusenneulasia ja ajatuksensa keväisiä. Yhtäkkiä tapahtuu jotain odottamatonta. Muumipeikko herää eikä saakaan enää unta. Hän huomaa ympärillään uudenlaisen maailman, mikä tekee hänet uteliaaksi ja halukkaaksi oppia uutta. Muumilaakso näyttää talvella erilaiselta kuin kesällä, ja siellä on myös eri asukkaita. Hän tapaa uimahuoneessa asuvan Tuu-tikin, unohtelevan oravan, susiveljiään kaipaavan Surku-koiran, kaakeliuuniin viehättyvän esi-isän, hiihdosta pitävän Hemulin sekä monia eriskummallisia pikku olioita.

"Tuu-tikki katseli hetken, sitten hän meni takaisin uimahuoneeseen ja pani vesikattilan kamiinalle. Niin, niin, hän ajatteli huokaisten. Näinhän niiden seikkailukertomuksissa aina käy. Pelastaa ja tulla pelastetuksi. Miksi ei kukaan kirjoita koskaan niistä, jotka yrittävät lämmittää sankareita perästäpäin?" (s.108)

Uusi maailma alkaa hieman pelottaa Muumipeikkoa, sillä se tuntuu niin vieraalta ja oudolta. Hän kaipaa kaikkea vanhaa, tuttua ja turvallista, sillä hän ei oikein tiedä omaa paikkaansa muuttuneessa maailmassa. Muumipeikko haluaisi takertua vanhojen aikojen muisteluun eikä oikein pääse eteenpäin elämässään. Hänen ainoasta tuttavasta Pikku Myystä ei ole mitään apua, sillä hän sopeutuu ihmeellisen nopeasti talvisiin puuhiin. Muumipeikko muuttuu vihamieliseksi kaikkea uutta ja vierasta kohtaan. Aluksi sokerileipurin taidonnäytteeltä vaikuttanut talvinen Muumilaakso on muuttunut myrskyiseksi viholliseksi, jonka kylmyyden uhreiksi kaikista pienimmät ja heikoimmat olennot joutuvat. Lopulta Muumipeikko huomaa pystyneensä selviytymään yksin ja olevansa iloinen kohtaamistaan vastoinkäymisistä ja uusista kokemuksistaan.

"Tässä sitä ollaan aivan uudessa maailmassa, eikä kukaan edes välitä kysyä millaisessa toinen on aikaisemmin elänyt." (s.38)

Pidän paljon Muumi kirjoista ja niiden kuvituksesta. Tykkään sekä itse tarinoista että niiden herättämistä ajatuksista: Millainen maailma on oikeanlainen? Kuka määrittelee kuinka pitäisi elää? Miten kohtelemme meille tuntemattomia ihmisiä, joista emme tunne pitävämme? Olemmeko halukkaita auttamaan heikompia ja jakamaan omastamme? Onko hyvä tuudittautua omaan turvallisuuden tunteeseen, käpertyä omaan pesäänsä ja ummistaa silmänsä muuttuvalta maailmalta?

"-Eräs hemuli on tullut tänne... Hän aikoo asua lumitalossa ja juuri nyt hän on joella uimassa! - Ai sellainen hemuli, Tuu-tikki sanoi vakavana. - Silloin täältä on rauha lopussa." (s.72)


Helmet lukuhaaste 2017: 22. Kuvitettu kirja

100 suomalaista kirjaa: 6/100

Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste

maanantai 16. tammikuuta 2017

Niina-Matilda Juhola: Niina-Matilda näkijä



"Yksin et ole koskaan oleva."

Juhola, Niina-Matilda: Niina-Matilda näkijä I Elämänpolulla henkien kanssa
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 2007
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 215


Kiertelin kirjaston hyllyjen välissä ja silmäilin kirjojen kansia nähdäkseni jotain sinistä ja valkoista HelMet lukuhaastetta ajatellen. Huomasin sattumalta tämän kirjan ja luin sen takakansitekstin. Ensin ajattelin, että kirja voisi olla mielenkiintoinen, sillä en muistanut aiemmin lukeneeni henkisestä kasvusta terapeutin näkökulmasta. Mieleeni nousi epäilys, onko kirja kuitenkin pelkkää humpuukia, sillä en usko ennustajiin tai henkiparantajiin. Laitoin kirjan hyllyyn, mutta melkein heti otin sen takaisin käteeni ja lisäsin lainattavien kirjojen pinoon. Kirja tavallaan kutsui minua lukemaan itsensä. Se tuntui tähän hetkeen sopivalta.

"Ajatusten voima on valtava. Oman ajan voi tuhota ajatuksillaan." (s.167)

"Tie positiivisuuteen ja kasvuun aukeaa, kun meillä on tarpeeksi voimaa huokaista syvään ja luovuttaa. Monesti tuntuu helpommalta pitää kiinni negatiivisuudesta ja huonosta olosta, kuin nähdä asia sellaisena kuin se on ja antaa sen sitten olla läsnä aikansa." (s.183)

Luin kirjaa ahmimalla. Se tuntui niin erilaiselta ja mielenkiintoiselta. Juhola kirjoitti hyviä oivalluksia elämästä, jotka tavallaan ovat itsestäänselviä, mutta joihin on jostain syystä vaikea keskittyä näin hektisessä maailmassa. Pidin siitä, kuinka hän kuvaili musiikin parantavaa vaikutusta sekä vaikeiden elämäntilanteiden kautta oppimisesta. Hän kertoi positiivisesta ajattelusta, muutoksen välttämättömyydestä, hiljaisuuden sietämisen opettelusta, oman itsen kuuntelusta ja ihmisenä kasvamisesta. Naurahdin hyvilläni runolle, jonka mukaan lasta ei saa etukäteen pakottaa tiettyyn muottiin, vaan antaa hänen kasvaa sellaiseksi kuin on. Kuvaukset henkien kanssa keskustelusta sekä omituisista sattumista tuntuivat kuitenkin liian vierailta ja epäuskottavilta. En osaa sanoa, uskooko Juhola todella henkien johdatukseen ja omaavansa näkemisen lahjan vai toimiiko kirja vain hänen antamansa terapian mainoksena herkkäuskoisille ihmisille.

"Mitä meidän yhteiskunnastamme kertoo se, että joku ei uskalla tai halua jakaa selittämätöntä kokemustaan kenenkään kanssa? Miten suuri mielenterveydellinen vaikutus on kokemuksella, jota ei pysty järjellisesti selittämään ja josta ei voi kertoa toisille?" (s.13)

"Kun kohtaat vaikeuden elämässäsi, pydähdy miettimään. Miksi tämä tilanne järjestettiin juuri minulle? Miksi tuo henkilö tuotiin juuri minun eteeni? Mitä voisin tämän kokemuksen kautta oppia itsestäni ja rakkaudesta?" (s.43)

"Sinä itse määräät elämäsi suunnan. Sinä, ei kukaan muu. Mitä sallit antaa itsellesi?" (s.208)

Loppujen lopuksi jokainen saa uskoa siihen, mihin haluaa uskoa. Tärkeintä on, että ihminen löytää jostain asiasta onnellisuutta ja rentoutta elämäänsä - kokee elämisen merkitykselliseksi.


Helmet lukuhaaste 2017: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

100 suomalaista kirjaa: 5/100

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Salla Simukka: Toisaalla



"Minun oli pakko saada tavata Emmi."

Simukka, Salla: Toisaalla
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2012
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 233


Toisaalla kirjassa kelataan samoja tapahtumia kuin Jäljellä kirjassa, mutta tällä kertaa 18-vuotiaan Samuel Järven näkökulmasta katsottuna. Poika on tietokonepelejä aamuyöhön asti pelaava työtön nörtti. Hän saa yllättäin kutsun työhaastatteluun, jonne hänen on matkattava silmät sidottuina. Vähintäänkin epäilyttävän hakuprosessin päätyttyä Samuel palkataan ohjaamaan uudenaikaista ja todentuntuista virtuaalimaailmaan sijoittuvaa peliä The Empty World, jonka kuvaillaan toimivan nuorille peliterapiana. Huima palkkasumma ja vanhempien velkataakan keventäminen motivoivat Samuelia, mutta mitä pidempään hän ohjaa peliä, sitä epävarmemmaksi hän tulee tilanteen eettisyydestä. Pelissä mukana olevat nuoret eivät nimittäin ole tietoisia siitä, että he ovat sisällä pelissä. Heiltä on oikeastaan viety itsemääräämisoikeus. Tilannetta ei helpota se, että Samuel on palavasti ihastunut ohjattavaansa Emmiin. Mutta onko mielikuva ihastuksen kohteesta sama kuin millainen hän on oikeassa elämässä? Onko mahdollista, että prinssi ja prinsessa voisivat saada lopussa toisensa?

"Mitä jos kävisikin äkkiä ilmi, että myös me olimme virtuaalimaailmassa, jota joku toinen ohjaili? Mieleeni avautui ääretön määrä sisäkkäisiä virtuaalitodellisuuksia, joiden ihmiset luulivat kaikki olevansa itse totta. Toisaalta, olisiko siinä tapauksessa ollut enää mitään merkitystä sillä, mikä oli ´oikeasti olemassa´?" (s.192-193)

Tykkään Jäljellä ja Toisaalla kirjojen kansikuvista, sillä ne mielestäni kuvaavat Emmin ajatusmaailmaa. Hän on aluksi aivan upoksissa, pohjalla, kunnes hänen silmänsä avautuvat, itsevarmuus kasvaa ja hän löytää motivaatiota elämäänsä.

Kirjaa oli paikoitellen tylsä lukea, sillä se ei sisältänyt yhtään yllätystä, vaan oli pelkkä pitkä terapiaistunto Emmin ja Samuelin välillä. Samuel kelasi omia tuntemuksiaan omasta elämästään ja työstään sekä suhtautumisestaan Emmiin. Hän avasi tapahtumien taustat ja antoi kaikelle selityksen. En olisi kaivannut niin pureskeltua selitystä kaikelle enkä niin ennalta-arvattavaa loppua kirjalle. Mielenkiintoisinta oli lukea Emmin vanhempien teoista. Toisaalta ymmärrän, miksi he haluavat mukautua yhteiskunnassa vallitseviin käsityksiin ja toimia niiden mukaisesti. Aina kuitenkaan se, minkä vanhemmat luulevat olevan lapsensa parhaaksi, ei olekaan sitä. Olisin halunnut lukea lisää Emmistä ja hänen taistelustaan maailman muuttamiseksi.

"Tulevaisuus oli sumua, se oli toisiinsa risteävien kohtaloiden verkko, se saattoi olla ilotulitus tai pimeys." (s.229-230)


Helmet lukuhaaste 2017: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

100 suomalaista kirjaa: 4/100

lauantai 14. tammikuuta 2017

Salla Simukka: Jäljellä



"Oli jotain vielä kummallisempaa."

Simukka, Salla: Jäljellä
Kirjasarja: Osa 1
Muut osat: Osa 2
Julkaistu: 2012
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 221


Eletään tulevaisuuden Suomessa, jossa lapset jaotellaan koulussa eri luokille iän sijasta persoonallisuutensa mukaan. Emmi Aalto ei ole vielä löytänyt omaa persoonallisuutensa tyyppiä, joten hänen luokituksensa on edelleen Potentiaali. Se on hieman noloa jo 15 vuotta täyttäneelle tytölle, jonka muut luokkatoverit ovat häntä nuorempia. Hän onkin syrjäänvetäytyjä eikä hänellä ole yhtään oikeaa ystävää. Tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen, ettei hänen äitinsä, isänsä tai sisaruksensakaan välitä hänestä yhtään. Emmi päättää karata, jotta hän muuttuisi viimeinkin näkyväksi läheisilleen ja muille ihmisille. Palatessaan kotiin hän saa huomata, että kaikki ihmiset ovat mystisesti kadonneet. Hän on totaalisen yksin koko maailmassa.

"Sä olet ihminen. Sun pitää muistaa, että maailma on sun sisällä ja että sä olet maailma. Älä anna periksi. Jos sä kaipaat koko ajan jonnekin muualle, sä et voi olla ikinä vapaa." (s.139)

Seikkailunsa aikana Emmi löytää uusia puolia itsestään. Hänen itsetuntonsa kasvaa, kun hän uskaltaa tehdä asioita, joita hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Hän oppii muiden ihmisten kanssa toimimisesta, rakastumisesta ja oman paikkansa löytämisestä. Emmi käsittelee omaa yksinäisyyttään ja huomaa, kuinka jokainen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan.

"Emmi mietti, että jos hän oli joskus aiemmin ajatellut olevansa näkymätön ja ei-kukaan, hän oli ollut väärässä. Hän olisi antanut vaikka puhekykynsä, jos olisi päässyt takaisin siihen elämään, oikeaan elämään. Nyt hän tiesi, mitä oli olla oikeasti olematon. Hän ei ollut kukaan, ei mikään. Hän olisi yhtä hyvin voinut olla kuollut." (s.42)

Rakastan juuri tämän tyylisiä mystisiä tarinoita, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa tapahtuu jotain omituista. Kuka ei olisi joskus haaveillut pelon ja jännityksen sävyttämin tuntein heräävänsä yksin maailmassa ja kuvitellut, mitä kaikkea tekisi, kun kukaan ei olisi näkemässä ja arvostelemassa? Pidin etenkin siitä, että kirja kertoo tulevaisuuden Suomesta. Luin kirjan miltei yhdeltä istumalta, sillä halusin palavasti tietää, mihin kaikki ihmiset ovat kadonneet, kuka lähettää Emmille itsestään katoavia lauseita saduista ja pitävätkö arvailuni siitä, mitä on tapahtunut, paikkaansa. Kirja päättyi niin kutkuttavasti, että onneksi sain jatko-osan kirjastosta heti käsiini.


Helmet lukuhaaste 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

100 suomalaista kirjaa: 3/100


torstai 12. tammikuuta 2017

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar



"Kuka tahansa voi pettää kenet tahansa."

Aveyard, Victoria: Punainen kuningatar
Kirjasarja: Punainen kuningatar / Red Queen, osa 1
Muut osat: Osa 2
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: Red Queen
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Jussi Korhonen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Sivumäärä: 451


17-vuotias Mare Barrow toimii taskuvarkaana kuningaskunnassa, jossa ihmiset jaetaan punaisiin ja hopeisiin heidän verensä värin perusteella. Punaiset, johon Mare kuuluu, on alistettu kasti, jonka tehtävänä on lähes orjien tapaan tehdä rankkaa työtä köyhissä ja kurjissa oloissa. Hopeisilla puolestaan on maagisia kykyjä, mitkä tekevät heistä ylemmän kastin ja oikeuttavat jopa tavoittelemaan paikkaa kuninkaallisessa perheessä. Maren veljet ovat joutuneet sotaan ja hänen siskonsa Gisa työskentelee ompelijattarena, mikä tekee hänestä vanhempien silmissä paremman tyttären. Siskon varjossa eläminen on aiheuttanut Marelle näkymättömät arvet. Hän ei ole saanut itselleen työtä, joten häntä odottaa veljien tavoin sotaväkeen pestautuminen. Monien tapahtumien kautta Mare päätyy kuitenkin työskentelemään hopeisten palvelijana. Kesken työtehtäviensä hän joutuu onnettomuuteen, minkä seurauksena hänestä paljastuu jotain erikoista. Hänen koko elämänsä muuttuu kertaheitolla.

"Aukio on täynnä erilaisia hopeisia eriskummallista elämäänsä viettämässä. Heitä on valtavasti ja jokainen heistä on ylväs, ihmeellinen ja voimakas - niin erilainen kuin se maailma, jonka tunnen." (s.40)

Omaa identiteettiään etsivä Mare on itsepäinen ja oman arvonsa tunteva sankaritar, joka uhmaa auktoriteetteja ja haluaa taistella tasa-arvon ja vapauden puolesta. Hänen ympärillään vallitsee juonittelun ilmapiiri ja alituinen vaaran tunne. Hän kuulee Purppurakaarti nimisestä vastarintaliikkeestä ja tuntee ratkaisun kaikkiin vaikeuksiinsa saapuneen. Maren elämästä ei myös puutu romantiikkaa, sillä hänellä tuntuu olevan lukuisia poikaystäväehdokkaita. Ihmissuhdedraama ei häiritse jännittäviä toiminnan täyteisiä juonikuvioita, sillä pojista löytyy muutakin kuin haikailevia katseita. Heissä on särmää ja rohkeutta taistella kukin omalla tavallaan sen asian puolesta, mihin uskoo.

"Te luulette olevanne maailman herroja, mutta valtakautenne kuninkaina ja jumalina on päättymässä. Ne tuomme sodan kynnyksellenne, kunnes tunnustatte meidät tasa-arvoisiksi ihmisiksi. - Ette näe meitä, mutta meitä on kaikkialla joukossanne. - Ja me nousemme - punaisena kuin sarastus." (s.46)

Kirja on sekoitus dystopiaa ja fantasiaa. Ihmiset elävät tulevaisuudessa, ja osalle heistä on kehittynyt yliluonnollisia kykyjä. Kuvittelin kirjaa lukiessani tapahtumia ennalta-arvattaviksi, kunnes loppuhuipennus levittäytyi silmieni eteen. En osannut ollenkaan odottaa sitä, mitä lopussa tapahtui. Olin hyvilläni yllättävistä käänteistä, jotka pitivät minut varpaillaan ja saivat haluamaan lukea lisää. Muutamat juonikuviot olivat selkeitä jo alusta asti, mutta loppuratkaisuun johtavat vihjeet menivät minulta jostain syystä aivan ohi.

Kuinka Punaisten ja Hopeisten valtataistelun käy? Mitä elämä seuraavaksi tuo tullessaan Marelle? Jatko-osaa kirjastosta odotellessa.

"Se on luontomme, Julian sanoi. Me tuhoamme. Se on lajimme ominaisuus. Oli veren väri mikä hyvänsä, ihminen sortuu aina." (s.271)


Helmet lukuhaaste 2017: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (31. Fantasiakirja ja 23. Käännöskirja)

maanantai 9. tammikuuta 2017

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase



"Mä nautin siitä ettei ne tajua mua."

Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 1984
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 316

16-vuotias Alpo Korva on päättämässä kouluaan ja siirtymässä haaveilemalleen kesälomalle, mihin kuuluu kotikaupunki Vaasan pölyjen jättäminen taakse ja Ruotsiin suuntaaminen. Hänen äitinsä on toista mieltä luvatessaan poikansa sukulaisten luokse maalle heinätöihin. Torvenkylä vähenevän nuorison kuluttamine maitolaitureineen ei voisi Alpoa vähempää kiinnostaa - kunnes Kerttu astuu kuvaan.

"Se tuli varovasti avojaloin, sateesta vettyneenä ja möyhöttyneenä. Se tuli ja sillä oli lyhyt musta hame, polvetki näky, ja valkonen pusero joka oli liimautunu ihoon kiinni. Sen alta erottu pystyt rinnat. Voi miltä se näytti. Eikä se pelkästään näyttäny, se OLI." (s.128)

Kirja kuvailee 80-luvulla elävän nuoren miehen kasvutarinaa ja sielunmaisemaa anarkistisella tavalla. Maailma avartuu hänen silmiensä eteen rumana ja raadollisena. Olen vältellyt tätä kirjaa, sillä teksti on jokseenkin raskasta. Siinä on välillä hieman huumoria ja nokkelaa dialogia, mutta yleisvire on niin negatiivinen, ettei kirjaa oikein jaksa lukea. Tiivistettynä kirja on ryyppäämistä, heinäpeltoa, saunaa, kiroilua, syvällistä pohdintaa, rakastumista ja anarkistista murrosikää. Ennen kaikkea sitä murrosikää.

"Sen pää oli pyöree ku potkupallo ja musta tuntu että jos mä oisiin painanu sormen sen ohimoon niin siihen ois jääny pieni kuoppa. Siinä oli jotain ärsyttävän pehmeetä. Tukka oli vaaleenruskee ja meni sileesti päätä myöten. Ällöttävä beibi-face. Nuoltu kookospähkinä. Kuoropoikatyyli näky kilometrin päähän. Onhan se hyvä että juntitki löytää oman persoonallisen tyylinsä." (s.85)

Haastoin itseni lukemaan kirjan ja nyt se on viimein selätetty! En kadu lukemaani, sillä tavallaan ymmärrän, miksi kirjan lukemista suositellaan, mutta ei se silti mikään miellyttävä lukukokemus ole - ehkä ei ole tarkoituskaan.


Helmet lukuhaaste 2017: 42. Esikoisteos

100 suomalaista kirjaa: 2/100

perjantai 6. tammikuuta 2017

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä



"Itsensä on alkanut hyväksyä sellaisena kuin on."

Härkönen, Anna-Leena: Terveisiä pallomerestä
Julkaistu: 2015
Alkuperäinen julkaisu: 2004

Kirjoitukset ilmestyivät Image-lehdessä vuosina 2000-2003
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 160


Kirjassa on kolumneja liittyen elämään ja naisena olemiseen. Härkönen kirjoittaa kärkevään tyyliinsä muun muassa kotiäidin ja uraäidin eroista, alituiseen uusia vaatteita tarvitsevista naisista, taksikyydeistä, valokuvattavana olemisesta, pettäjiin suhtautumisesta, lomamatkoista, selän takana puhumisesta ja hyvän elämän ohjeista. Monissa kohdissa sain pysähtyä naureskelemaan ääneen, sillä ajatukset olivat niin osuvia. Joissain kohdin kirja tuntui hieman vanhanaikaiselta, sillä kolumnit on tosiaan kirjoitettu 2000-luvun alussa.

"Kun kerran alle kolmivuotias lapsi ei saisi katsoa lainkaan televisiota, koska liikkuva kuva ja meteli tekevät hänet levottomaksi, eikö silloin olisi myös paikallaan, että kotona ei esimerkiksi puhuta ääneen vaan kuiskaamalla, eikä tehdä mitään äkkinäisiä liikkeitä vaan pyritään liikkumaan hitaasti ja rauhallisesti, mikäli ylipäätään liikutaan?" (s. 62)

"On varattu pakettimatka, jotta kaikki olisi helppoa. Omatoimimatkoille lähtevät vain partiohenkiset lapsettomat pariskunnat, jotka eivät välitä hengestään." (s.106)

Jos joku kysyisi minulta suomalaisista kirjailijoista niin mainitsisin ensimmäisenä Anna-Leena Härkönen. Ei siksi, että olisin lukenut kaikki hänen kirjansa tai että pitäisin erityisesti hänen kirjoistaan. Luin ensimmäisen kerran yhden hänen kirjoistaan vasta viime vuonna. Kyseessä oli kirja nimeltään Kaikki oikein. Pidin siitä, sillä se oli mukaansatempaavasti ja raadollisesti kirjoitettu. Tekstissä oli huumoria ja lennokasta kieltä sekä oivalluksia elämästä. Mainitsisin Anna-Leena Härkösen sen vuoksi, koska hänen nimensä on jäänyt kummittelemaan peruskoulusta. Hänen kirjansa Häräntappoase oli opettajan mielestä se kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Minä en lukenut. Minusta hänen tyylinsä kirjoittaa oli liian negatiivissävytteistä ja raskasta lukea. Nyt yli kolmekymppisenä ymmärrän Härkösen tekstejä paremmin ja löydän niistä uusia näkökulmia, huumoria ja ajattelemisen aihetta.


Helmet lukuhaaste 2017: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

100 suomalaista kirjaa: 1/100

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Blogin uutuudet

Mitä uutta vuosi 2017 tietää Unelmien aika -blogille?

Ei mitään radikaalia, sillä vuonna 2017 aion lukea ja blogata aika lailla samalla tavalla kuin viime vuonna: luen monipuolisesti erilaisia kirjoja, osallistun lukuhaasteisiin ja lukumaratoneihin sekä kerron kirjastovierailuista. Bloggaan myös kirjamessuista ja muista eteen tulevista kirjoihin liittyvistä tai niitä sivuavista asioista.

Päivitän linkit postauksiin myös blogloviniin ja twitteriin sekä uutuutena instagramiin!

Osallistun HelMet -lukuhaasteeseen 2017. Voit seurata etenemistäni haasteessa HelMet 2017 sivultani.

Osallistun myös 100 suomalaista kirjaa - haasteeseen, jossa on nimensä mukaisesti tarkoitus lukea ja blogata sadasta suomalaisesta kirjasta tämän vuoden aikana. Etenemistäni haasteessa voit seurata 100 suomalaista sivultani.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa!



Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta! Sitä juhlistaakseen Yle on koonnut Kirjojen Suomi kokonaisuuden, joka on osa Suomi 100-hanketta ja joka käsittelee suomalaisia kirjoja jokaiselta itsenäisyyden vuodelta uusimmasta vanhimpaan. Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin valitsemista kirjoista kuvastuu Suomi ja suomalaisuus ennen ja nyt. Suurin osa kirjoista on luettavissa sivustolta. Kokonaisuuteen kuuluu laajan sivuston lisäksi 101 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa ja podcasteja. Hankkeella on kahdeksan kummia ja lukuisia yhteistyökumppaneita.

Kirjojen Suomessa on mukana myös 81 kirjabloggaajaa! He kirjoittavat yhdestä tai kahdesta listan 101 kirjasta omannäköisensä postauksen lukukokemuksineen. Bloggaukset näkyvät sekä bloggaajan omassa blogissa että Ylen verkkosivustolla. Olen itse lupautunut lukemaan yhden kirjan tätä projektia varten, mutta uskon tarttuvani muuten vain myös muihin listan kirjoihin, sillä olen asettanut tavoitteekseni lukea tänä vuonna suomalaista kirjallisuutta. Toivottavasti moni innostuu tutustumaan suomalaiseen kirjallisuuteen!

Juhlavuonna on niin paljon tarjontaa, että nyt tosiaankin eletään unelmien aikaa!

Tv-ohjelmat: Areena
Nettisivu: Kirjojen Suomi
Facebook: Yle Kirjojen Suomi
Tunniste: #kirjojensuomi

Tutustu myös: Kotimaiset kirjablogit