maanantai 25. syyskuuta 2017

Kiera Cass: Perijätär



"Oloni on tosi epämukava."

Cass, Kiera: Perijätär
Kirjasarja: Valinta / The Selection, osa 4
Muut osat: Osa 1, osa 2 ja osa 3

Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: The Heir
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Laura Haavisto
Kustantaja: Pen&Paper
Sivumäärä: 340


On kulunut vuosia siitä, kun America ja Maxon menivät naimisiin. Nyt on heidän esikoisensa Eadlynin vuoro etsiä itselleen puoliso. Valinta ajoitetaan hämäykseksi vaikeassa poliittisessa tilanteessa, sillä kastien lakkauttaminen ei ole vieläkään poistanut eriarvoisuutta. Eadlyn ei ole hyvillään, sillä hän kokee selviytyvänsä tehtävistään aivan hyvin yksin. Hän ei haaveile pojista, vaan esiintyy mieluummin tulevan hallitsijan roolissaan arvokkaana, päättäväisenä ja itsenäisenä. Eadlynin kaksoisveli Ahren varoittaa häntä, sillä hän saattaa ennemmin vaikuttaa ylimieliseltä ja välinpitämättömältä. Media kuvailee Eadlynin negatiivisessa valossa, vaikka hän tekisi mitä tahansa. Moni kokeekin, että tuleva kuningatar on hemmoteltu, herkästi ärsyyntyvä ja muita arvosteleva. Eadlyn pelkää tunteidensa näyttämistä ja haavoittuvaisena esiintymistä. Hän ei myös haluaisi, että kukaan tulisi ohjailemaan hänen elämäänsä.

"Ihmiset olettavat, että naiset eivät voi olla onnellisia ilman aviomiestä ja lapsia." (s.203)

Mielestäni Eadlynin negatiivinen suhtautuminen miehiin on hieman epäuskottavaa, sillä hän on koko elämänsä seurannut sivusta vanhempiensa kukoistavaa avioliittoa. Hänen ympärillään on myös muita onnellisia pariskuntia. Jopa hänen veljensä on palavasti rakastunut. Minusta on omituista, että hän kokee aviomiehen tulevan määräilemään häntä, jolloin hän menettäisi kaiken päätäntävallan elämässään tai työssään. Näin ei ole tapahtunut hänen vanhemmilleenkaan, jotka vaikuttavat tekevän kaiken yhteisymmärryksessä ja sulassa sovussa. En saa otetta siitä, mistä Eadlyn olisi voinut imeä negatiiviset käsityksensä. Minua huvitti etenkin keskustelu, jonka mukaan ihmisen täytyy saada kunnolla elää ennen kuin hän asettuu aloilleen. Aivan kuin elämä loppuisi avioliittoon. Minusta tuntuu siltä, että Eadlyn on vain niin nuori ja hakee vielä pelonsekaisin tuntein omaa suhtautumistaan asiaan. Välillä hän nimittäin muuttaa mielipiteitään suuntaan jos toiseenkin.

"Kieltäydyn esittämästä täyttä typerystä joidenkin poikien takia viihdyttääkseni ihmisiä." (s.95)

Minusta oli mielenkiintoista lukea vanhojen tuttujen hahmojen elämästä. Etenkin Marleen ja Carterin poika Kile osoittautui moniulotteiseksi komistukseksi. Eadlynin vaihtoehdot tulevaksi prinssipuolisoksi ovat kaiken kaikkiaan aika kummallisia. En ole varma, mitä mieltä olen suomalaisesta Henristä, joka tarvitsee tulkkia keskustellakseen Eadlynin kanssa. Muutenkin ehdokkaat jäävät etäisiksi eikä heihin pääse tutustumaan lähemmin. Odotan uteliaana seuraavaa osaa ja lopputuloksen kuulemista - kenestä tulee Eadlynin prinssipuoliso - ja muuttuuko maan poliittinen tilanne johonkin yllättävään suuntaan.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Klikatuimmat kirjat

Blogini täytti pari viikkoa sitten kaksi vuotta, joten ajattelin tutkia, mitä postauksia on näiden vuosien aikana klikattu eniten.

1. Zoe Sugg: Girl Online kiertueella



Brittiläisen tubettajan Zoe Suggin kirjoittaman kirjasarjan toinen osa on blogini ylivoimaisesti klikatuin postaus. Kirjat kertovat paniikkihäiriöistä kärsivästä Pennystä, joka on suosittu bloggaaja. Hän opiskelee valokuvausta ja viettää aikaansa ystäviensä kanssa. Hänen elämäänsä ilmestyy myös romantiikkaa. Voin suositella kirjasarjaa teinitytöille sekä nuorten kirjoista kiinnostuneille.

2. Stephanie Garber: Caraval



En yllättynyt yhtään löydettyäni kirjan klikatuimpien joukosta, sillä sitä on kehuttu lukemattomissa ulkomaisissa nuorten tai nuorten aikuisten instagram-tileissä ja blogeissa. Toki kirja on näkynyt myös kotimaisissa blogeissa. Kirja kertoo Scarlett Dragnasta, joka ajautuu keskelle maagista peliä, joka säkenöi rakkautta ja tuoksuu salaisuuksille. Caraval on yhtä aikaa sekä kaunis että pelottava öisine tapahtumineen, näyttävine pukuineen ja monimutkaisine arvoituksineen. Voin suositella nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua kirjaa kaikille, jotka pitävät karnevaaleista, sirkuksesta, arvoituksista ja romantiikasta.

3. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä



Rönkkösen kirjan klikkausmäärä tuli yllätyksenä, mutta tarkemmin ajateltuna huumorilla varustettu sinkkukirja saattaa vetää puoleensa laajan yleisön. Luin kirjan, koska sitä oli kehuttu hauskaksi. En ihan lämmennyt suorasukaiselle ja räävittömälle kirjoitustyylille. Voin suositella kirjaa aikuisille, joita kiinnostaa joko muistella omia villejä eritteiden kyllästämiä sinkkuvuosiaan tai lukea siitä, millaista sensuroimaton sinkkuelämä voi pahimmillaan tai parhaimmillaan olla.

4. Sari Luhtanen; Mikko Oikkonen: Nymfit



Tv-sarjanakin tunnetun Nymfit -kirjan klikkausmäärä tuli ainakin täytenä yllätyksenä. Minusta tuntui, ettei kukaan edes tiedä kirjan olemassaolosta, mutta ehkä olen väärässä. Kirja kertoo Didistä, joka saa kuulla olevansa nymfi ja joutuu opettelemaan uutta elämäänsä kahden vanhemman nymfin opastuksella. Nymfinä eläminen osoittautuu vaarallisemmaksi kuin voisi kuvitella. Voin suositella kirjaa kaikille, joita kiehtovat tarinat siitä, kuinka jonkun elämä muuttuu, kun hän saa tietää olevansa ihmisen sijasta taikaolento.

5. Tove Jansson: Taikatalvi



Muumit ovat suosittuja sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Vaikuttaisi siltä, että talviaiheiset tarinat ovat monien suosikkeja. Itse olen pitänyt eniten kesäisistä tarinoista, mutta nyt viime aikoina olen tykästynyt myös talvisiin tarinoihin. Kirja kertoo siitä, kuinka muumit nukkuvat talviunta, kun yhtäkkiä Muumipeikko herää eikä saakaan enää unta. Hän tutustuu muuttuneeseen, lumen peittämään Muumilaaksoon. Hän tapaa uusia tuttavuuksia ja kokee moninaisia tuntemuksia. Voin suositella kirjaa aivan kaikille! Muumi -kirjat saavat ajattelemaan ja tuntemaan olon yhtä aikaa sekä hartaan surumieliseksi että ilosta hersyväksi. Kirjasta löytää varmasti jokaisella lukukerralla uuden näkökulman.


tiistai 12. syyskuuta 2017

Hienoimmat bookstagram-tilit

Muutamissa kirjablogeissa on listattu hienoimpia kirja-aiheisia instagram-tilejä. Ensimmäisenä bongasin listan Ikuinen lukutoukka -blogista. Selasin tänään pikakelauksella kaikki seuraamani tilit ja valikoin sen perusteella mielestäni hienoimmat. Silmiäni miellyttivät tällä kertaa yhteneväiset kuvat, jotka ovat valoisia ja joissa esiintyy jokin elementti luonnosta, kuten kukkia ja oksia. Tilit ovat tässä aakkosjärjestyksessä:

anniinasbooks



beyondthechapters



bookwoods_



in_search_of_peter_pan



kirjastonkummitus



tarinannuppuja




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mitkä kirjat ovat jääneet mieleen?

Ikuinen lukutoukka -blogin Niina listasi viisi erilaista kirjaa, jotka hän muistaa vielä tänäkin päivänä. Inspiroiduin kokoamaan oman listani.

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa / Eikä yksikään pelastunut



Tämä on varmasti paras suljetun paikan arvoitus, minkä tiedän. Se on kutkuttavan jännittävä. Kirja kestää useamman lukukerran - ainakin minulla. Siinä toisilleen entuudestaan tuntemattomat henkilöt asettuvat lomailemaan saarella sijaitsevaan kartanoon. Ruokasalin pöydälle on aseteltu kymmenen merkillistä patsasta ja seinällä komeilee vielä merkillisempi runo, joka alkaa käydä karmivalla tavalla toteen.

Suzanne Collins: Nälkäpeli trilogia



Olen tykästynyt dystopiaan. Minua kiehtovat eri tarinat siitä, mitä voisi tapahtua niin sanotussa maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Mielestäni aihealueen parhaimmistoa ovat Nälkäpeli trilogian kirjat, joiden maailma on yhtä aikaa äärimmäisen kieroutunut mutta täynnä valoisaa toivoa. Hahmot ovat eläviä ja samaistuttavia. Heidän kanssaan jännittää ja suree. Kirjat kertovat maasta, joka on jakautunut eri vyöhykkeisiin. Joka vuosi jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan arvonnalla tyttö ja poika, jotka joutuvat osallistumaan nälkäpeliin, jossa lapset ja nuoret joutuvat tappamaan toisiaan, kunnes enää yksi jää jäljelle.

Robert Jordan: Ajan Pyörä kirjasarja



Vaarojen taival on ensimmäinen eeppinen fantasiakirja, johon olen tutustunut. Kirjasarja on minulle nostalginen, taianomainen, jännittävä ja monipuolinen. Se kertoo maailmasta, jossa vallitsee syklinen aikakäsitys. Tarujen sankarit taistelevat pahuutta vastaan ja syntyvät aina uudestaan, kun pahuus alkaa jälleen nousta valtaan. Pienen ja idyllisen kylän nuorukaiset Rand, Mat ja Perrin joutuvat pakenemaan yön selkään Egwene ja Nynaeve kannoillaan, sillä heitä jahtaavat pimeyden olennot, jotka yrittävät surmata heidät ennen kuin he ehtisivät oppia, mitä heistä on määrä jonain päivänä tulla. Alkaa pitkääkin pidempi matka halki eri maiden, ihmeellisiä kansoja, kuninkaallisia ja taruolentoja tavaten. Voimallisimpia heistä ovat kanavoimaan, eli niin sanotusti taikomaan, kykenevät Aes Sedaiksi kutsutut naiset. Olen edelleen lumoutunut!

Sirpa Tabet: Punainen metsä



Pidän kirjoista, joissa matkustetaan ajassa. Tässä kirjassa Anna joutuu yhtäkkiä menneisyyteen toisen naisen ruumiiseen ja yrittää selviytyä arkielämästä jäämättä kiinni. Se on vaikeaa, sillä hänellä ei ole aavistustakaan, kuinka entisaikoina tehtiin taloustöitä alkeellisissa olosuhteissa. Lisähaasteena mukaan astuu myös sulhanen, jonka kanssa hänen tulisi mennä naimisiin.

Donna Woolfolk Cross: Paavi Johanna



Naiset kuvataan usein kärsijöinä ja uhrautujina sekä kohtaloonsa alistuneina. Heidän tehtävänsä on hoitaa lapsia ja kotia surullisina ja onnettomina. He kokevat miestensä hoivaamisen epämiellyttävänä ja kohtaavat paljon väkivaltaa. Olen pohtinut, onko naisten todellisuus tosiaan ollut niin ankea ja suppea. Paavi Johanna kirjassa pohditaan tarinan muodossa, onko ollut mahdollista, että joskus maailmassa on ollut naispuolinen paavi. Mielenkiintoista vaihtelua lukea naisesta, joka on uhrautujan sijasta ollut toimija. Toki tässäkin on onnettomia aineksia mukana. Kirja tuli mieleeni, koska olen viime päivinä lukenut Karolina Kouvolan kirjoittamaa kirjaa Soturit, joka kertoo eri aikakausien taistelijoista. Siinä todetaan, että viikinkien keskuudessa ei ole ollut olemassa naissotureita, mutta samaan aikaan Helsingin Sanomat uutisoi naissoturin luurangon löytymisestä. Minua kiinnostaisi lukea lisää erilaisista toiminnan naisista.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja



"Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa."

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
Julkaistu: 2014, 4.painos
Alkuperäinen julkaisu: 2012
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Sivumäärä: 330


Maailma on kohdannut suurkatastrofin, minkä seurauksena ikijäät ovat sulaneet, meri on vallannut maata ja skandinavia on joutunut Uusi Qian nimisen valtion harjoittaman diktatuurin alaisuuteen. Kansalaiset joutuvat säännöstelemään makeaa vettä, josta on huutava pula. Noria Kaitio harjoittelee isänsä opissa tullakseen täysivaltaiseksi teemestariksi ja salatun veden varjelijaksi. Näin ollen ammatin harjoittaminen on erittäin vaarallista, sillä vesirikollisuudesta tuomitut teloitetaan.

"Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita." (s.116)

 "Nuo asiat säilyivät meissä, tekivät itselleen kodin ihomme alle, rintakehän kumahtelevaan, punatummaan avaruuteen, missä niiden taipumattomat pirstaleet raapivat pehmeää, kosteaa sydäntä." (s.264)

Maailmalla soditaan, mutta pienessä kylässä yritetään selviytyä päivä kerrallaan siitä välittämättä. Kesäaikana Noria piiloutuu hyönteishupun alle, hoitaa kasvimaata, kerää roihukärpäsiä valaistukseen, kulkee aurinkokennoilla toimivalla helipyörällä ja tonkii muovihautaa yhdessä ystävänsä Sanjan kanssa. Sanja rakentaa omia keksintöjä ja korjaa muinaisia esineitä, joiden alkuperäinen tarkoitus on kadonnut hämärän peittoon. He karttelevat vesivalvojia ja etenkin taloja, joiden oviin on maalattu sininen ympyrä merkitsemään vesirikollisuudesta syytettyä. Noria kaipaa entismaailmaa, kadotettuja talvia lumineen ja jäineen sekä tietoja siitä, miten maailma joutui vedettömään tilanteeseen. Sanjan mielestä menneitä tapahtumia ja ihmisiä on turha ajatella, sille eivät hekään ajatelleet tulevia sukupolvia tuhotessaan maailmaa. Noria päättää itsepintaisesti selvittää, pitääkö vesipula edes paikkaansa.

"Olin pitänyt itsestäänselvänä, että se, mitä yleisesti pidettiin totuutena, oli totuus, eikä muulla ollut merkitystä. Mutta entä jos niin ei ollutkaan? Entä jos tarinat, jotka säilyivät, olivat vain peilin tummuneita ja vääristyneitä sirpaleita - ja mikä pahempaa: entä jos joku oli lyönyt peilin rikki tarkoituksella muuttaakseen heijastusta?" (s.82)

Luettuani kirjan loppuun jäin sanattomana istumaan paikoilleni. Kirja sai minut täysin valtaansa, joten oloni oli hämmentynyt sen yhtäkkiä loppuessa. Koin kirjan aiheen ja tapahtumat voimakkaasti, sillä maailma tuntui niin todelliselta. Näen edelleen Norian istumassa hämyisessä teemajassa, ripottelemassa lehtiä polulle ja vaeltamassa kohti vuoria. Tapahtumapaikat piirtyvät vahvoina silmieni eteen. Tunnen itseni yhtä aikaa sekä onnelliseksi että haikeaksi. Jotain niin kaunista.

"Aloin vasta käsittää, miten vähän tiesin - koko tummasta aikuisesta maailmasta, joka levisi kuin valoton erämaa joka suuntaan ympärilläni ja häipyi horisonttiin." (s.175)

"Liian monta tarinaa katoaa kokonaan, ja liian harva, joka säilyy, on tosi." (s.189)


100 suomalaista kirjaa: 31/100

lauantai 2. syyskuuta 2017

Helmet lukuhaaste 44/50

Elokuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kuusi kirjaa.



Minulla on enää kuusi kirjaa lukematta! Mielestäni kohdat ovat kaikista vaikeimmat, joten otan mielelläni lukuvinkkejä vastaan! Lukematta on kohta 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis. Minusta on jostain syystä hankala löytää kauniita kirjojen nimiä, sillä nimet ovat usein hyvin tavallisia tai sitten eriskummallisia ja rujoja. Olen ehkä liian kriittinen. Seuraava lukematon on 3. Suomalainen klassikkokirja, mihin olen kaavaillut Tuntematon sotilas -kirjaa. Kohta 5. Kirjassa liikutaan luonnossa hämmentää minua, sillä en keksi siihen mitään muita kuin luontokirjoja ja niitä en oikein jaksaisi lukea. 33. Kirja kertoo Intiasta on myös aika vaikea. Maa periaatteessa kiinnostaa minua, mutta kaikki kirjat, joita kohtaan on vinkattu tuntuvat jotenkin liian haasteellisilta. 39. Ikääntymisestä kertova kirja on erittäin vaikea, sillä en ole löytänyt tähän mitään mielenkiintoista, ainoastaan kaikkea masentavaa. Toivoisin löytäväni jotain positiivista liittyen vanhusten elämään. Kohtaan 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja en ole vielä edes ehtinyt miettiä mitään kirjaa, joten se on aivan avoinna. Uskon, että löydän lopulta mielenkiintoiset kirjat jäljellä oleviin kohtiin! Onneksi on neljä kuukautta aikaa lukea!


Elokuussa haasteeseen lukemani kirjat:

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
Bandi: Syytös

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Maija Haavisto: Adeno

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Kate Atkinson: Elämä elämältä

21. Sankaritarina
Timo Parvela: Kepler62: Kirja kolme: Matka

30. Kirjan nimessä on tunne
Darren Shan: Kauhun tunneleissa

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Aino Kallas: Sudenmorsian


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2017 sivulleni.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Blogi täyttää 2 vuotta!



En olisi kaksi vuotta sitten uskonut, kuinka ihana harrastus kirjablogin ylläpitämisestä tulisi!

Ensimmäinen vuosi oli kirjablogimaailmaan tutustumista, blogin ulkoasun säätämistä, oman tyylin etsimistä, lukuhaasteisiin tutustumista sekä omien muiden kanavien luomista twitteriin, facebookiin ja blogloviniin. Toisen vuoden aikana osallistuin enemmän lukuhaasteisiin ja lukumaratoneihin sekä erilaisiin projekteihin kuten Kirjablogit ja 101 kirjaa ja kirjabloggaajien joulukalenteri. Tutustuin kirjabloggaajien maailmaan myös kodin ulkopuolella tapaamalla muita bloggaajia sekä osallistumalla kirjamessuille ja Kirja vieköön! -iltoihin.

Unelmiani alkavalle kirjablogi vuodelle ovat Helsingin kirjamessuille meneminen, lukuhaasteiden onnistuminen ja kotimaisten kirjojen lukeminen.

Haluaisin kiittää kaikkia lukijoita, kommentoijia ja kannustajia! Kohti seuraavaa lukuisaa blogivuotta!

tiistai 29. elokuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja kolme: Matka



"Pelottaako sinua?"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja kolme: Matka
Kirjasarja: Kepler62, osa 3
Muut osat: Osa 1, osa 2 
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 159

Valtava yleisömeri hurraa, kun lapset astuvat avaruusalukseen ja aloittavat vuosia kestävän matkansa kohti Kepler 62 -planeettaa. He matkustavat ensin avaruusasemalle ja jatkavat siitä matkaa erikoisvalmisteisilla tähtipurjehtijoilla. Ari, Joni ja Marie sekä luutnantti Colin menevät samaan alukseen. Aria kalvaa ajatus, että aikuiset eivät ole kertoneet aivan kaikkea lapsille, mutta takaisinkaan ei ole enää kääntymistä. Arvata saattaa, että matkalla tulee ongelmia vastaan.

"Sankareita! Sellaisia te olette, ja tässä siitä todiste, kenraali Livingstone heilautti kättään ja virtuaalilehden sivu ilmestyi huoneen seinälle. Heidän kasvonsa täyttivät kuvaruudun." (s.9)

Kirja on surumielinen. Lapset ovat lähdössä viimeiselle matkalleen, jolta ei ole paluuta, vaikka kuinka tulisi koti-ikävä. Heillä on vain toisensa lohduttajina. Varsinkin Aria ja Jonia käy sääliksi, sillä heidän lähtönsä kotoa ja omituisesti käyttäytyvän äidin luota oli dramaattinen. Myös yksinäinen Marie surettaa, sillä hänen isänsä vaikuttaa tunteettomalta ja laskelmoivalta tytärtään kohtaan. Kaiken kaikkiaan kirja saa pohtimaan elämää ja olemassaoloa. Avaruus on niin laaja, ettei sitä oikein pysty edes käsittämään. Maapallo on olematon hiukkanen avaruuden mustassa syvyydessä, ja ihminen on vielä olemattomampi. Jokainen on yksin kadotessaan pimeyteen.

"Hän tunsi hukkuvansa. Tyhjyyteen. Miten tyhjyyteen saattoi hukkua? Mihin silloin hukkuu, jos ei ole mitään?" (s.86)


Helmet lukuhaaste 2017: 21. Sankaritarina

100 suomalaista kirjaa: 30/100

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Maija Haavisto: Adeno



"On eri juttu nähdä auringonlasku kuin katsoa sitä."

Haavisto, Maija: Adeno
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Osuuskumma-kustannus
Sivumäärä: 274


2050-luvun Helsingissä ihmiset elävät terveellistä ja pitkäikäistä elämää heille optimaalisesti tuotetun vitan avulla. He vaihtavat tasaisin väliajoin työpaikkaa, tilaavat tarvitsemansa tuotteet kotiin lennokin välityksellä ja kokevat elämyksellisiä mielikuvitusmatkoja projisoituna. Harvat matkustavat oikeasti ulkomaille, sillä se on vaarallista terroristien hyökkäysten vuoksi. Tavarat ovat keinotekoisia jäljitelmiä entisaikojen materiaaleista. Aava on omistanutkin elämänsä vanhojen, aitojen esineiden keräämiselle. Hänen museotalonsa on täynnä erilaisia pelejä, joissa näkyy elämän jäljet. Aavan mielestä on tärkeää käyttää omaa mielikuvitusta eikä saada kaikkea valmiina. Tasainen ja tuttu elämä muuttuu, kun Aavan sisko Suvi sairastuu flunssaan, minkä pitäisi olla mahdotonta, ja kun hänen isänsä ilmoittaa aikovansa muuttaa takaisin juurilleen Saamenmaalle.

"En usko silmiäni, koko maailma on muuttunut aivan kummalliseksi. Minun jaloissani on vain juoksu, minun keuhkoissani on juoksu, mutta silmissäni on avaruuspussiin pussitettu Suvi." (s.10-11)

Elämä on sattumanvaraista arpapeliä. Jokainen joutuu aina välillä pohtimaan, mitä ratkaisuja uskaltaa elämässään tehdä. Toisinaan joku ulkopuolinen päättää heittää noppaa toisen puolesta ja muuttaa pelin suuntaa. Peli jatkuu, kunnes se loppuu.

"Nyt pitää jatkaa pelaamista." (s.273)

Kirja antaa aihetta pohtia, mihin lääketiede tulevina vuosina kehittyy ja kuinka ihmisten vapaalle tahdolle ja turvallisuudelle käy. Mielenkiintoista on miettiä myös teknologian kehitystä ja uusien laitteiden käyttömahdollisuuksia koulutuksessa ja työelämässä. Mielestäni tärkeintä olisi löytää tasapaino ihmisten ja teknologian välille. Jään pohtimaan, mitä ihmisyys lopulta on. Onko nykyelämä jo nyt liian keinotekoista? Pitäisikö ihmisen palata takaisin luontoon omille juurilleen? Onko aika heittää noppaa ja tehdä uusia, mullistavia valintoja?


Helmet lukuhaaste 2017: 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

100 suomalaista kirjaa: 29/100

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Bandi: Syytös



"Olen kuin lintu häkissä"

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Gobal / The Accusation
Mistä maasta: Pohjois-Korea
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Suomennettu ranskankielisestä laitoksesta La Dénonciation, 2016
Kustantaja: Kustantamo S&S
Sivumäärä: 189


Kirjaan on koottu kommunismin vastaisia kertomuksia Kim Jong-ilin hallitsemasta 1990-luvun Pohjois-Koreasta, joka on sekä poliittisesti että taloudellisesti riippumaton ja omavarainen. Maassa vallitsee kastijärjestelmä, kollektiivisten rangaistusten järjestelmä sekä sosialistisesta taloudesta aiheutunut katastrofitilanne. Kaduilla komeilee jättimäisiä diktaattorin sekä Marxin kuvia, kovaäänisistä kuuluu kansalaisten ylistäviä propagandakertomuksia hallitsijan hyvyydestä ja ruokaa saa kuponkeja vastaan ravinnonjakelukeskuksesta. Kansalaiset asuvat ja tekevät työtä hallituksen määräämässä paikassa. He elävät jatkuvassa pelossa, että yhtäkkiä heidän koko elämänsä muuttuu ja kaikki heille rakkaat ihmiset ja asiat viedään heiltä pois. Valtion etu ja tehtaiden pyörittäminen menevät inhimillisyyden edelle. Kansa on diktaattorin käskyjen mukaan toimiva joukko eläviä kuolleita - vailla omaa tahtoa.

"Edes kuolemalla uhkaamina ihmiset eivät olisi toimineet yhtä tehokkaasti! Vajaassa neljässäkymmenessäviidessä minuutissa kaikkialle kaupunkiin hajaantuneet miljoona ihmistä olivat kokoontuneet aukiolle! Mikä oli tuo kammottava voima, joka saattoi synnyttää noin uskomattoman ilmiön?" (s.27)

"Myong-chol olisi halunnut itkeä kovaan ääneen ja polkea jalkaa. Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen." (s.135)

Diktatuurin alaisina elävät kansalaiset pakotetaan näyttämään onnellisilta, kuuntelemaan tiedotuksia radiosta, osallistumaan erilaisiin paraateihin ja alistumaan puoluevastaavien järjestämiin tarkastuksiin, joissa tarkistetaan heidän uskollisuutensa. Diktaattori Kim Il-sungin kuollessa agentit pitävät kirjaa jokaisen suruajalle sopivasta käyttäytymisestä ja käynneistä muistoalttarilla. Sähkökatkon koittaessa tärkeintä on rynnätä auttamaan diktaattorin kuvien valaisemisessa. Kukaan ei saa matkustaa ilman matkustuslupaa. Alueet, joissa diktaattori kuolloinkin vierailee, on matkustuskiellon alla. Kukaan ei saa kulkea yhtä aikaa junaraiteilla tai maanteillä, mikä aiheuttaa onnettomuustilanteita, kun suuri ihmismassa joutuu pakkautumaan pieniin odotustiloihin - moni ilman ruokaa. Armeijaan määrätyt miehet opetetaan harjoittelemaan tietyn kaavan mukaan. Kaikki, jotka tekevät pienenkin virheen tai esittävät vastamielipiteen tai vain joutuvat valheellisesti syytetyiksi, saavat rangaistuksen. Heille annetaan joko sakkoja, ruoskintaa tai lähetetään työleirille. Myös heidän sukuaan rangaistaan, sillä he alenevat kastijärjestelmässä asemaan, jossa heitä on lupa vainota. Lapset kärsivät eniten, sillä he eivät esimerkiksi pääse opiskelemaan. Kovin rangaistus on teloitus, jota lapsetkin joutuvat todistamaan. Kaikki, joilla menee liiankin hyvin, saavat myös rangaistuksen, sillä puolueen oppien mukaan yksilö ei voi menestyä ilman puolueen ohjausta. Kansalaiset saavat huomata, että diktaattorin antamat lupaukset ovat valhetta ja koko näytelmä on loppujen lopuksi täysin turhaa, sillä kukaan ei voi millään tavalla vaikuttaa omaan kohtaloonsa.

"Sitten päätin, että pakenemme tästä maasta jota vain petturuus, valhe ja tyrannia hallitsevat. Tänne on mahdotonta juurtua, vaikka työskentelisi miten kovaa ja rehellisesti." (s.105)

"´Mitä iloa on lapsista maassa, jossa poika ei edes voi mennä tapaamaan kuolevaa äitiään? Kerro minulle!´" (s.150)

Sain viimein käsiini tämän ajatuksia avartavan ja tunteita herättävän kirjan. Kertomuksia lukiessa huomasin sanontojen pitävän paikkaansa, sillä mitä enemmän tietoa kyseisen maan tilanteesta sain niin sitä vähemmän tunsin tietäväni - ja etenkin ymmärtäväni. Huomasin toivovani, että kirja olisi pelkkää propagandaa ja että ihmiset olisivat oikeasti onnellisia. Olen toki tietoinen maailman tilanteesta, historiasta ja kauheuksista, mitä ihminen saa aikaan, mutta silti kaikki menee yli ymmärrykseni. En vain voi käsittää.

"Eikö teitä pelota todellisuus, joka muuttaa kansalaiset näyttelijöiksi vailla vertaa" (s.50)


Helmet lukuhaaste 2017: 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

maanantai 21. elokuuta 2017

Darren Shan: Kauhun tunneleissa



"´Tapetaanko hänet?´ minä kysyin hiljaa."

Shan, Darren: Kauhun tunneleissa
Kirjasarja: Osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2

Julkaistu: 3.painos, 2009
Alkuperäinen julkaisu: 2000
Alkuperäinen nimi: Tunnels of Blood
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 176


Puolivampyyri Darren Shan on asettunut asumaan friikkisirkukseen, jonne eräänä päivänä saapuu käymään vampyyrikenraali. Pian vierailun jälkeen vampyyri Crepsley päättää lähteä matkalle ja ottaa Darrenin ja käärmepoika Evran mukaansa. Pojista hotellissa oleskelu on hauskaa vaihtelua tavalliselle sirkuksessa raatamiselle - etenkin, kun Crepsley kulkee kaiket yöt omilla asioillaan. Darrenin vaistot valpastuvat, kun televisiosta kuuluu yllättävä uutinen lähistöllä tapahtuneista murhista.

""No?" hän kysyi.
"Mitä no?" minä vastasin.
"Etkö aio pyytää?"
"Mitä?"
"Minua elokuviin", hän sanoi.
"Mutta sinähän -"
"Darren", hän huokaisi. "Tytöt eivät koskaan pyydä poikia,"
"Eivätkö?" Olin ihan ihmeissäni.
"Et taida tajuta mitään", Debbie naurahti. "Kysy nyt vain, huvittaisiko minua lähteä elokuviin, jooko?"
"Okei", minä voihkaisin. "Debbie, lähdettäisiinkö yhdessä elokuviin?"
"Minä mietin", hän sanoi, avasi oven ja katosi sisälle.
Tytöt!" (s.48)

Darren on tullut murrosikään. Hän kyseenalaistaa auktoriteettinsa eli vampyyri Crepsleyn sanomiset ja tekemiset sekä löytää elämänsä ensimmäisen ihastuksen. Tarina on aikuiselle liian tavanomainen ja ennalta-arvattava, mutta varhaisnuorille ja nuorille varmasti sitäkin osuvampi. Mielestäni kirja kalpenee kahden ensimmäisen rinnalla. Siitä puuttuu aiemmissa osissa vallinnut yllätyksellisyys ja jännite.


Helmet lukuhaaste 2017: 30. Kirjan nimessä on tunne


lauantai 19. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton



Osallistuin blogistanian kesän 2017 kolmanteen lukumaratoniin. Aloitin lukemisen perjantaina klo 11.00 ja lopetin lauantaina klo 11.00. Kirjana minulla oli Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Perjantai

Lueskelin rauhalliseen tahtiin kauniilta ja hartaalta tuntuvaa kirjaa. Kuuntelin samalla teeseremoniaa kuvaavaa rauhallista musiikkia. Olo oli rentoutunut ja mukava. Pysähdyin välillä ajattelemaan kirjan mukanaan tuomia ajatuksia ja tein myös itselleni ruokaa. Illemmalla huomioni kiinnittyi enemmän muihin asioihin kuten uutisten seuraamiseen.

Lauantai

Luin aamulla muutaman sivun lisää. Sain lukumaratonin aikana luettua yhteensä 130 sivua. Osallistuin kaikkiin kesän lukumaratoneihin. Ensimmäinen meni huonosti, sillä minulle tuli yllättävä matka, jolloin ehdin lukea vain muutaman hassun sivun. Toinen lukumaraton oli selvästi kaikista onnistunein, sillä sain luettua tasaisesti koko ajan. Sivuja kertyi tuolloin 356. Kolmen lukumaratonin jälkeen minusta tuntuu, että yhteen putkeen lukeminen ja sivujen laskeminen eivät ehkä ole minun juttuni. Toisaalta se on hauskaa, sillä on mukava ajatella, että niin moni muukin lukee yhtä aikaa. Toisaalta en jaksa keskittyä kovin pitkään samaan asiaan, vaan tarvitsen välillä liikkumista tai muuta puuhastelua. Lukumaratonin voi onneksi säätää omanlaiseksi ja asettaa omia henkilökohtaisia tavoitteita. Nyt minulla oikeastaan oli ajatuksena saada kirja hyvään alkuun, joten tavallaan onnistuin tavoitteessani.


Lue lisää kesälukumaratonista Oksan hyllyltä -blogista.



Mukavaa lukumaratonin jatkoa kaikille siihen osallistuville tai sitä seuraaville!

perjantai 18. elokuuta 2017

Osallistun elokuun lukumaratoniin



Blogistanian kesän 2017 kolmas lukumaraton järjestetään lauantaina 19.8. Aion aloittaa maratonin tänään klo 11.00 ja lopettaa lauantaina klo 11.00. Olen kerännyt niin sanottuun lukupinooni tällä kertaa vain yhden kirjaston kirjan: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Sen lisäksi saatan eksyä lukemaan myös oman hyllyni kirjoja.

Lukumaratonin säännöt:

1. Maratoonaamisen voi aloittaa perjantain 18.8. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 20.8, kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina 19.8.2017. Yhteensä lukuaikaa on 24 tuntia (esim. pe klo 17 -> la klo 17).
2. Maratonvuorokauden aikana saa pitää haluamansa määrän taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. Myös te innokkaimmat lukijat: muistakaa syödä ja levätä riittävästi!
3. Lukumaratonista voi blogata halutessaan etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen.
4. Oman lukumaratonin päätyttyä laske lukemasi sivumäärä ja kuuntelemasi äänikirjatunnit ja -minuutit.
5. Ilmoita tulos omassa blogissasi (jos sinulla sellainen on) ja myös maratonin emäntäblogissa (eli siis täällä, Oksan hyllyltä -blogissa).
6. Emäntäblogissa julkaistaan ennen lukumaratonia erillinen postaus, jonne koontipostaukset ja luettujen sivujen/kuunneltujen määrän voi ilmoittaa.
7. Voit siis osallistua lukumaratonille, vaikkei sinulla olisi omaa blogia.

Lue lisää kesälukumaratonista Oksan hyllyltä -blogista.



Hauskaa lukumaratonia kaikille siihen osallistuville tai sitä seuraaville!

torstai 17. elokuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa / Aino Räsänen: Näkemiin, Helena



"Kaikille heistä oli kotiintulo Junkkeriin helppoa, se oli ihanaa! Vai eikö ollut jokaiselle?"

Räsänen, Aino: Näkemiin, Helena
Kirjasarja: Osa 3  
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Alkuperäinen julkaisu: 1953

Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto

Sivumäärä: 177

Yle on koonnut 101 kirjaa käsittävän Kirjojen Suomi kokonaisuuden. Kirjabloggarit kirjoittavat jokaisesta kirjasta blogipostauksen. Minulle osui arvonnassa Aino Räsäsen Näkemiin, Helena. Harmikseni sain huomata, että kirja on kirjasarjan kolmas osa. Päätin, että minun on tutustuttava ensin kahteen ensimmäiseen voidakseni ymmärtää paremmin kolmannen kirjan sisältöä. Ensimmäinen kirja Soita minulle, Helena tutustuttaa lukijan Helenaan ja hänen nuorena solmimaansa avioliittoon sekä romantisoituun maalaiselämään. Lukeminen oli aikamoista tarpomista lumihangessa, mutta kevättä kohden se sujui yhä jouhevammin. Luin kirjan tosiaan läpi neljän kuukauden aikana. En ole koskaan liiemmin pitänyt vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä niissä puhe kuulostaa teennäiseltä ja mies- ja naiskuva on ahdistavan kahlitseva. Toisen kirjan ...ja Helena soittaa juoni vei minut puolestaan täysin mennessään, sillä minua kiinnosti, kuinka Helenan lapset selviytyisivät sodasta. Siirryin nopealla tahdilla itse asiaan eli Näkemiin, Helena kirjaan.

"Seura olikin hienoa: nuorta, älykästä, rohkeata ja kaikesta teennäisyydestä vapaata." (s.157)

Helena ja Jari Junkkerin nuorin tytär Päivi opiskelee lukiossa ja kehittyy nuoreksi naiseksi. Hän on tomera, elämänhaluinen ja vahvasti oman tiensä kulkija. Hän pyrkii suhtautumaan elämään - ja etenkin elämänsä miehiin - modernisti ja kipakasti. Taustalla Arttu ja Elina Junkkeri yrittävät toipua menetetyn lapsen aiheuttamasta tuskasta. Tilanne vaikeutuu entisestään, kun Artun vanha ystävä Marita Larkama astelee kuvaan mukaan.

Luokan tytöt "tanssivat, osasivat viimeiset muotilaulut, söivät jäätelöä baarissa, puhuivat vaatteista ja pojista, kävelivät illalla kauppalan pääkadulla ja katsoivat kaikki hienot ulkolaiset elokuvat. Sen, että ampui jäniksen ainoana lomapäivänä, saattoi tehdä joku Junkkerin tytär kartanossaan, mutta se ei sopinut heidän puitteisiinsa." (s.25)

Helena ja Jari toimivat nuorten elämässä turvallisena taustatukena, mutta myös ristiriitaisten tunteiden aiheuttajana. Nuoriso kaipaa tutkimaan maailmaa omin silmin, kun taas vanhemmat toivoisivat heidän asettuvan aloilleen ja turvaavan suvun tulevaisuuden. Menetetyn nuoruuden, opiskelujen ja matkustelun kaipaus kaihertaa Artun ja Elinan avioliittoa, jonka he alkujaan kuvittelivat auvoisaksi, mutta joka osoittautuikin monimutkaiseksi. Haaveilu tarttuu myös Päiviin, joka kasvaa kohti outoa ja kiehtovaa aikuisuutta ja jättää taakseen lapsuusaikoja sävyttävän varmuuden ja turvallisuuden. Päivi suhtautuu kaikkeen varoen, sillä aikuisuus on yhtä aikaa sekä pelottavaa että viehättävää. Kaipauksen käydessä liian suureksi nuorten on tehtävä päätöksiä siitä, kuka heistä lähtee ja kuka jää.

"Päivi teki kokoniijauksia, puoliniijauksia, kumarruksia ja päännyökkäyksiä riippuen tervehdittävän iästä ja arvosta." (s.58)

Kirjasarja on selvästi suunnattu oman aikansa, sodan jälkeisille ihmisille, jotka saivat unelmoida nuoruudesta, romanttisesta maalaiselämästä ja moninaisista suhdekiemuroista. Kirja kuvaa myös muuttuvaista nais- ja mieskuvaa, yhteisöllisyyttä hyvässä ja pahassa sekä säädyn mukaista käyttäytymistä. Minua hymähdytti esimerkiksi maininta herrojen huoneesta, jossa näennäisesti naisilta salassa esimerkiksi juodaan alkoholia. Mielenkiintoinen huomio oli erään veijarin näkemys, että miehen tehtävä on tehdä naisesta nainen, sillä muuten hän on vain koulutyttö ja villi varsa. Tyttöjä on myös sopivaa väheksyä. Ominaisuuksia kuvaillessa unohdetaan yksilölliset eroavaisuudet ja tehdään sukupuoleen viittaavia yleistyksiä. Kirjassa esimerkiksi mainitaan, kuinka joku on miesmäisen perusteellinen tai tyttömäisesti oikutteleva. Naisilla on naisellista viekkautta, ja miehet omaavat miehisen etevämmyyden. Toisaalta kuvataan, kuinka Arttu on sitä mieltä, että Elina on liian kiltti, säyseä ja alistuvainen, jolloin naiselta ilmeisesti toivotaan modernimpia luonteenpiirteitä.

"Miehet olivat keittäneet kahvit ihan omasta aloitteestaan. Artulla oli jopa esiliinakin edessään. Martti oli vallan ylpeä kertoessaan navetasta palaaville, että oli vaihtanut vauvan kuiviin. Sitä ei olisi uskonut, ellei Eero olisi todistanut niin olevan." (s.127-128)

Olen iloinen, että tutustuin tähän kirjasarjaan, sillä koen saaneeni annoksen yleissivistystä liittyen vanhoihin kotimaisiin kartanoromaaneihin. Sanonko minäkin nyt sitten Näkemiin, Helena? Ehei! Haluan toki tietää, mitä suvulle seuraavaksi tapahtuu!

Tutustu myös:

Tv-ohjelmat: Areena
Nettisivu: Kirjojen Suomi
Facebook: Yle Kirjojen Suomi
Tunniste: #kirjojensuomi
Kotimaiset kirjablogit



Olen mukana:

100 suomalaista kirjaa: 28/100

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ensimmäisiä asioita



Bongasin Elämä on ihanaa -blogista haasteen, jossa muistellaan erilaisia elämän ensimmäisiä asioita.

Ensimmäinen nukkeni on Ninni. Hän on ainakin tärkeä, jos ei ihan ensimmäinen. Ninni on pieni ja hänellä on silmät kiinni. Hänellä ei ole hiuksia paitsi ehkä aaltoilevaa kuviota nukenihossa. Ninnillä on nätti sininen mekko ja valkeaa pehmustetta keskivartalossa.

Ensimmäinen lahjoitukseni on nuorena WWF:lle myyntityöllä keräämäni rahat uhanalaisten eläinten auttamiseksi. Pidin etenkin lapsena paljon eläimistä. Se, kuinka paljon enemmän yritykset hyötyivät rahoista kuin eläimet, onkin sitten toinen asia.

Ensimmäinen kirjani, jota osasin lukea on Aapinen. Luin paljon sekä oman hyllyn että kirjaston kirjoja.

Ensimmäinen spagaattini jäi puolitiehen, sillä minusta ei tullut voimistelijaa. Harrastin muuta urheilua.

Ensimmäinen virheeni ei muistu mieleeni, joten voi olettaa, että tein lapsena tavanomaisia pieniä virheitä, joista tuli opittua, mutta jotka eivät jääneet kummittelemaan mieleen.

Ensimmäinen roolini on luultavasti ollut esikoulun tai ensimmäisen luokan näytelmissä. Myöhemmin pääsin esiintymään aavistuksen isommissa rooleissa näytelmäharrastuksen myötä.

Ensimmäinen lääkärikirjani, jota pääsin tutkimaan oli kodin yleinen opas, jossa oli havainnollisia piirroskuvia vauvan kehityksestä masussa. Seurasin tarkkaavaisen touhukkaana pikkusisaruksen kasvua.



Ensimmäinen ulkomaanmatkani on joko risteily Tukholmaan tai pakettimatka Kanariansaarille.

Ensimmäinen äänilevyni on hämärän peitossa. Tykkäsin kuunnella pop-musiikkia ja klassista musiikkia.

Ensimmäinen lentoni on aiemmin mainitsemalleni Kanariansaarille joskus kolmevuotiaana.

Ensimmäinen kirjeenvaihtotoverini on luultavasti eräs samanikäinen tyttö, jonka löysin kirjeenvaihtoilmoituksen avulla. Myöhemmin kirjoittelin myös ulkomaalaisille kirjekavereille, joiden osoitteita jaettiin koulun välityksellä.

Ensimmäinen työpaikkani on toimiminen seurakunnan kerhonohjaajana rippikoulun jälkeen.

Ensimmäinen ihastukseni on alle kouluikäisenä naapurin poika, jonka kanssa tomerasti totesin meneväni naimisiin.

Ensimmäinen kannanottoni on varmaankin jokin puhe, joka on koulussa pakotettu pitämään.

Ensimmäinen paitapukuni on jäänyt vielä ostamatta.

Ensimmäinen asuntoni on jäänyt myös vielä ostamatta.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kate Atkinson: Elämä elämältä



"Osa tulevaisuudesta oli myös jo takana."

Atkinson, Kate: Elämä elämältä
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Life after life
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 595


Ursula Todd syntyy englantilaiseen perheeseen 1900-luvun alussa. Elämä sujuu rauhalliseen keskiluokkaiseen tyyliin, kunnes sodat vavisuttavat maailman järjestystä ja kaikki joutuvat työskentelemään oman isänmaan puolesta. Ursulakin tekee osansa ja jää kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeelle. Toisaalta voisi käydä niin, että Ursula kuolee synnytyksessä tai että hän hukkuu viisivuotiaana mereen. Voisi myös olettaa, että hän muuttaa asumaan Lontooseen ja auttaa siellä hädänalaisia. Toisaalta Ursula saattaisi päättää lähteä Eurooppaan ja jäädä sinne asumaan. Voisi myös olla mahdollista, että hän muuttaisi Saksaan, ystävystyisi Hitlerin lähipiirin kanssa ja pääsisi salamurhaamaan diktaattorin.
  
"Voisiko hän tosiaan palata takaisin ja aloittaa alusta? Vai oliko kaikki vain hänen päässään, niin kuin hänen kuulemma piti ajatella? Ja entä jos olikin - eikö sekin, mikä oli hänen päässään, ollut myös totta? Mitä jos ei ollut olemassa mitään todistettavissa olevaa todellisuutta? Mitä jos ei ollut mitään oman mielen ulkopuolella?" (s.235)

Kirja kuvaa 1900-luvun alun englantilaisen perheen arkea maailmassa, jossa pidetään kiinni sukupuolisidonnaisista käytössäännöistä ja eri ammattien välisestä hierarkiasta. Ihmisten keskuudessa herää entistä suvaitsemattomampia ajatuksia eri uskontoja kohtaan. Toisaalta lapsia kohdellaan eri tavalla, sillä heitä ei enää laiteta pois silmistä lastenkamariin, vaan heidät otetaan mukaan perheen elämään. Kirjan juoni kulkee edestakaisin. Tapahtumat alkavat aina välillä tavallaan alusta tai keskikohdasta, joissa henkilö on mahdollisesti tehnyt elämänsä kannalta toisenlaisen valinnan. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa ratkaisevasti joko omaan tai muiden ihmisten kohtaloon.


"´Mitä jos saisi mahdollisuuden yrittää uudelleen ja uudelleen´, Teddy aprikoi, ´kunnes viimein onnistuisi? Eikö se olisikin hienoa?´ ´Minä luulen, että se olisi uuvuttavaa.´" (s.507)

"´Aika on kehä´, Ursula sanoi tohtori Kelletille. ´Se on kuin... palimpsesti.´ ´Voi sentään´, tohtori Kellet sanoi. ´Kuulostaapa rasittavalta.´ ´Ja muistot ovat toisinaan tulevaisuudessa.´ (s.573)

Ursula sai kirjan alusta alkaen sympatiani puolelleen, sillä hän on hauskan tomera tapaus, mutta myös eriskummallisen onnettomuusaltis. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia kaikessa, mihin hän ryhtyy. Hän ei oikein osaa lukea eikä kirjoittaa saati tehdä käsitöitä. Ursulan äiti Sylvie saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Hän suhtautuu elämään ja Ursulaan kylmästi. Hän ei auta tytärtään tämän hädän hetkellä ja laittaa muutenkin naisiin kohdistuvat pahat teot naisten omaksi syyksi. Hän ei myös tue Ursulan halua opiskella, vaan hänen mielestään naisen tehtävä on olla vaimo ja äiti. Sylvie vaikuttaa turtuneelta elämään. Pidin kirjasta erittäin paljon, sillä minusta oli suunnattoman mielenkiintoista lukea erilaisia versioita Ursulan elämästä. Sain jännittää hänen ja muiden ihmisten kohtalon puolesta.

"Kaikki lapset kävivät uimahallissa kaupungissa ja ottivat oppitunteja entiseltä buurisodan majurilta, joka äyski heille käskyjä, kunnes heitä pelotti niin, etteivät he uskaltaneet upota." (s.111)

Kirjan tunnelma on haikea, synkkä ja vaikuttavan pohdiskeleva pienine ilonpilkahduksineen. Päällimmäisenä jää mieleen elämän sattumanvaraisuuden hyväksyminen. Elämä täytyy ottaa vastaan sellaisena kuin se on.

"Ota vastaan kaikki, mitä tapahtuu, yhtä lailla hyvä ja paha. Kuolemakin on kai vain yksi asia, joka pitää ottaa vastaan." (s.535)


Helmet lukuhaaste 2017: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Vuoden 2013 Costa-kirjallisuuspalkinnon voittaja

lauantai 5. elokuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja kaksi: Lähtölaskenta



"Sinä olet tulevaisuus!"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja kaksi: Lähtölaskenta
Kirjasarja: Kepler62, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2015

Alkuperäinen nimi: Kepler62 - Nedtelling
Mistä maasta: Suomi, Norja

Suomentanut: Outi Menna
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 157


Asekaupalla rikastuneen suvun tytär Marie Vallvik on palkannut nörttejä pelaamaan Kepler62 peliä puolestaan. Hän haaveilee pääsevänsä paikkaan, jossa rahalla ei olisi mitään merkitystä. Hänellä on kaikki maailman valta ja tavarat, mutta ei yhtään ystävää. Marie saa Kepler62 pelin lopusta koordinaatit ja lentää yksityislentokoneella Yhdysvaltoihin, jossa sijaitsee mystinen paikka nimeltään Area 51. Siellä hän tutustuu muihin lapsiin, harjoittelee ampumista ja selvittää avaruuden salaisuuksia.

"Kukaan ei jää kaipaamaan minua, saan ehkä kokonaan uuden elämän. Paikassa, jossa raha ei merkitse mitään. Jossa ihmiset eivät häivy luotani heti kun lakkaan maksamasta. Saan aloittaa kaiken alusta, olla vain oma itseni." (s.39)

Kirjan maailma synkkenee edelleen. Maapallo elää enää hiuskarvan varassa. Lasten elämä on kaikella tavalla epäreilua - olivat he sitten köyhiä tai rikkaita. He kokevat aikuiset pelottavina, etäisinä ja salailevina. Aikuisiin tai tulevaisuuteen on vaikea luottaa. Toisaalta lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka he tuntevatkin tulevansa johdatelluiksi. Pidän yhä enemmän kirjan kuvituksesta ja tarinan kekseliäisyydestä. En malta odottaa, että pääsen lukemaan myös seuraavat osat ja selvittämään, miten lapsille oikein lopulta käy.

"Meitä on liian paljon, sääolosuhteet ovat liian huonot, ihmiset ovat sotineet liikaa, bakteerit ovat liian vastustuskykyisiä. Tunnelma ei niin sanotusti ole huipussaan." (s.18)

"Maapallo on matkalla kohti tuhoa. Ei ole mitään syytä optimismiin." (s.44)


100 suomalaista kirjaa: 27/100

torstai 3. elokuuta 2017

Aino Kallas: Sudenmorsian



"Hän oli ihmismuotonsa sudenhahmoon vaihtanut"

Kallas, Aino: Sudenmorsian: Hiidenmaalainen tarina
Julkaistu: 2007
Alkuperäinen julkaisu: 1928
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 96


Hiidenmaalla vilisee susia, joiden ajojahtiin metsävahti Priidik ja hänen vaimonsa Aalokin osallistuvat. Kylän väki on huolissaan eläintensä puolesta, sillä sudet ovat hyvin ovelia nappaamaan niitä. Sudet ovat niin viekkaita, että ottavat mukaansa toisinaan myös ihmisiä - eivät syödäkseen, vaan liittääkseen heidät laumaansa. Tämä kylän väen mukaan paholaisesta lähtöisin oleva kirous lankeaa myös Aalon kannettavaksi. Hän alkaa elää uutta salattua elämää öisin ja esittää päivisin kunniallista kristittyä, kunnes totuus paljastuu ja koko kylän väki ryhtyy vainoamaan naista.

"Yksi kadotettu ihmislapsi susien seassa viipyi, metsänpetojen kanssa kanssakäymistä pitäen, ja näin kristityn velvoitukset sekä armo-osallisuuden unhoittaen." (s.62)

Aalo on ajatuksiltaan erilainen kuin muut eikä hän oikein sovi kyläyhteisön muottiin. Hänen tapansa hoitaa eläimiäkin on erilainen. Valitettavasti kyläläiset eivät suvaitse erilaisuutta, vaan vaativat kaikilta samankaltaisia, uskontoon pohjautuvia tapoja. He tarkkailevat kiivaasti toisiaan, jotta kukaan ei poikkea hitustakaan polulta. Kyseiset yksilöt poltetaan roviolla noitina. Kuolema korjaa myös monia viattomia, sillä paholaisen pelko on suurempi kuin armon osoittaminen lähimmäiselle. Poikkeavat teot merkitsevät enemmän kuin ihminen niiden takana.

"´Päivät ovat päivän askarrusta, mutta yöt yön lepoa varten. Ethän ennen ole öisin metsiä käynyt?´ Vaan koska Aalo hänen vierellensä vuoteelle heittyi, niin hän yhä väkevämmin tunsi metsän ja suon hajun hänen hiuksissansa, niinkuin olisi villi metsänpeto hänen vierellänsä maannut, eikä yksi nuori vaimonpuoli." (s.53-54)

Minusta tuntui aluksi erikoiselta lukea Kallaksen kirjoittamaa vanhahtavaa tekstiä. Onneksi pääsin pian rytmiin ja lukaisin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Eräässä kohdassa Priidik kuulustelee vaimoaan siitä, missä hän oikein on juoksennellut yöllä. Pysähdyin pohtimaan, että se muistuttaa jollain tavalla Punahilkka satua. Kirjan lopussa jäin miettimään, mikä kirjan sanoma oikein on. Mieleeni nousi päällimmäisenä erilaisuus ja yleisesti hyväksytyistä tavoista poikkeaminen. Selkeästi Aalo kaipaa olla muutakin kuin vaimo ja äiti. Hän haluaisi myös olla seksuaalisesti vapaampi. Hän ei voi mitään erilaisuudelleen, vaan hänen on pakko toimia luontonsa mukaan.

"Mutta vaikka hän näin kauvan aikaa pelvon ja halun vaiheilla viipyi, niin hän kuitenkin kypsyi kaipauksensa tulessa, niinkuin laiho helteessä sitä tiimaa varten, kuin tuleva oli." (s.28)


Helmet lukuhaaste 2017: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

100 suomalaista kirjaa: 26/100

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Darren Shan: Vampyyrin oppipoika



"Mitä pahaa hän muka meille voisi tehdä?"

Shan, Darren: Vampyyrin oppipoika
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2008, 3.painos
Alkuperäinen julkaisu: 2000
Alkuperäinen nimi: The Vampire´s Assistant

Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 125


Puolivampyyri Darren Shan liittyy oppi-isänsä vampyyri Crepsleyn kanssa friikkisirkukseen, sillä elämä tavallisten ihmisten parissa on heille oikeastaan mahdotonta. Darren muistelee kuolemansa lavastamista ja suree perheensä ja ystäviensä menetystä. Hän ei halua menettää kaiken lisäksi myös ihmisyyttään ja kieltäytyy juomasta ihmisten verta, vaikka tietääkin, että se väistämättä johtaa hänen kuolemaansa. Puolivampyyrin elämään sopeutumista helpottaa uudet tuttavat käärmepoika Evra Von, sirkuksen matkaan haikaileva Sam sekä luontoaktivisti J.V., joiden kanssa Darrenilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kunnes meno käy jälleen kerran liiankin vaaralliseksi.

"´En minä voi´, sanoin. ´Älä ole typerä´, Crepsley ärähti. ´Olet jänistänyt jo kahdesti. Sinun on aika juoda.´ ´En voi!´ minä parahdin. ´Olet juonut eläinten verta´, hän sanoi. ´Se on eri asia. Tämä on ihminen.´" (s.15)

Pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin edellisestä, sillä siinä riitti toimintaa ja hurjia sattumuksia. Selkäpiitä karmivaa oli etenkin puhumaton, hupullisia sinisiä viittoja käyttävä pikkuväki, joka syö kaikkea lähietäisyydelle sattuvaa lihaa. Kammottava oli myös pikkuväen isäntä, herra Talo, joka huhujen mukaan syö vauvoja suihinsa. Minusta oli mielenkiintoista seurata Darrenin kasvutarinaa, sillä hän joutui kokemaan aikamoisen elämänmuutoksen ja näkemään yksi toistaan karmivampia tapahtumia. Oli surullista lukea, kuinka hän koki joutuneensa täysin ulos ihmisten maailmasta ja pohti jopa kuolemista ihmisyytensä säilyttääkseen.

Kauhukirjat eivät oikeastaan ole minua varten, sillä minulla on liian vilkas mielikuvitus ja koska kirjoissa ei yleensä ole mitään järkevää juonta, vaan pelkästään kauhutekojen kuvailua, mutta muun muassa lapsille suunnattu kauhu on osoittautunut ihan sopivaksi luettavaksi.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Helmet lukuhaaste 38/50

Heinäkuussa luin Helmet lukuhaasteeseen viisi kirjaa.



Heinäkuussa innostuin lukemaan lasten- ja nuortenkirjoja. Toisaalta luen niitä muutenkin aika paljon. Huomasin, että enää en voi niin helposti ujuttaa lukemiani kirjoja haasteeseen, vaan tästä lähtien joudun miettimään lukemisiani. Lukuhaaste on erittäin hyvässä vauhdissa, sillä minulla on jäljellä olevien viiden kuukauden aikana enää kaksitoista kirjaa luettavana.


Heinäkuussa haasteeseen lukemani kirjat:

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
Anne Leinonen: Kirjanoita

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Darren Shan: Friikkisirkus

41. Kirjan kannessa on eläin
Mila Teräs: Noitapeili

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Blake Crouch: Pimeää ainetta


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2017 sivulleni.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia V-Ö



Ja kaikkea muuta -blogin Minnan aloittama haaste päättyy viimeisiin aakkosiin.

Tässä omat kesäaakkoseni:

V = Vampyyrit

Vampyyrit ovat mielestäni kauhuolennoista mielenkiintoisimpia. Lapsena luin Pikku Vampyyri -kirjoja, ja viime vuonna kävin katsomassa Vampyyrien tanssi nimisen näytelmän. Minun pitäisi tutustua niin sanottuihin alkuperäisiin tarinoihin kuten Bram Stokerin Draculaan.

X = 10

Yksi lempikirjoistani on Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa, toiselta nimeltään Eikä yksikään pelastunut. Se on mystinen, kiehtova ja jännittävä suljetun paikan arvoitus.

Y = Youtube

Katselen harvoin kirjoihin liittyviä videoita. Pidän enemmän blogipostausten lukemisesta, sillä niitä pystyy silmäilemään paremmin.



Å = Åbo

Olen käynyt Turussa viimeksi muutama vuosi sitten. Ensimmäisenä tulee mieleen Turun linna, sillä rakastan erilaisia linnoja, kartanoita ja palatseja. Minusta on mielenkiintoista lukea niihin sijoittuvia tarinoita.

Ä = Äänikirjat

Lapsena pidin kirjojen lukemisen lisäksi äänikirjojen kuuntelemisesta. Aikuisena olen kuunnellut niitä matkustaessani, sillä en oikein voi lukea kirjoja liikkuvissa kulkuvälineissä.

Ö = Österreich

Saksan ohella Itävalta on yksi lempimaani matkustaa. Siellä on kauniita maisemia ja upeita nähtävyyksiä. Minua kiehtovat etenkin historialliset tapahtumat sekä vuoristomaisemat.



tiistai 25. heinäkuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja yksi: Kutsu



"Sitten kuvaruutu pimeni."

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja yksi: Kutsu
Kirjasarja: Kepler62, osa 1
Julkaistu: 2015
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 121


Veljekset Ari ja Joni pitävät toisistaan huolta sillä välin, kun heidän äitinsä on lähtenyt ikuiselle työnhakumatkalle. He haaveilevat kuumimman uutuuden, Kepler62 -pelin pelaamisesta, ja kuin kohtalon sanelemana mystinen nainen lahjoittaa pelin Jonille. Kukaan ei ole vielä koskaan läpäissyt peliä, eikä kukaan osaa sanoa, mitä pelin voittaja saa palkinnoksi. Ari ja Joni pelaavat peliä vuorotellen monta päivää putkeen, kunnes kohtaavat pelin viimeisen vastustajan, minkä jälkeen alkaa tapahtua kummallisia asioita.

"Arin valtasi voimistuva tunne, että hänen vierellään oli joku. Joku herkkä ja hauras olento, jota hänen tuli pelissä varjella. Hän vilkaisi sohvalla nukkuvaa Jonia. Pikkuveli oli sikeässä unessa, mutta silti hän tunsi voimakkaasti tämän läsnäolon. Se tuntui yhtä aikaa jännittävältä ja pelottavalta." (s.30)

Kirjan maailmaa hallitsee yhteishallitus, joka panostaa kieroutuneella tavalla lapsiin. Hellän huolehtimisen sijasta valtio pitää yllä ankaraa kontrollia. Valtion työntekijöinä toimii aikuisten ohella neurotuunattuja lapsia, vaikka toimenpiteet on jo lopetettu. Kyseisistä lapsista on tullut zombien kaltaisia aivopestyjä olentoja, jotka toimivat käsketyllä tavalla. Yhteishallitus ei ole pelastanut maailmaa, vaan jakanut ihmiset köyhiin ja rikkaisiin. Köyhien keskuudessa vallitsee huhu katvealueista, joihin hallituksen katse ei yltä. Rikkaat puolestaan yrittävät keksiä uusia laajennuskohteita avaruudesta, mihin he valmistelevat löytöretkiä.

"Siellä, sateen seassa leijui äänettömänä helikamera, jonka punainen silmä tuijotti heitä. Tuntui aivan siltä kuin näytelmän lavasteet olisivat äkkiä romahtaneet. Vielä äsken kuva oli ollut tuttu ja turvallinen, mutta nyt kulissien takaa oli paljastunut niitä ylläpitävät rujot rakennelmat." (s.56)

Lapsille suunnattu kirja vie myös aikuisen täysin mennessään. Kirjan tarina on jännittävä, pelottava, kekseliäs ja ajatuksia herättävä. Siihen tuo mielenkiintoisen ulottuvuuden näyttävä kuvitus, joka johdattaa tarinaa eteenpäin tekstin tavoin. En ole koskaan aiemmin lukenut vastaavanlaista lapsille suunnattua tarinaa. Luen ehdottomasta myös kirjasarjan seuraavat osat.


100 suomalaista kirjaa: 25/100

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Darren Shan: Friikkisirkus



"Eikö nyt ole aika myöhä tuollaisten pikkupoikien liikuskella ulkona?"

Shan, Darren: Friikkisirkus
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2000
Alkuperäinen nimi: Cirque du Freak
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 212


Darren Shan rakastaa hämähäkkejä, pelaa taidokkaasti jalkapalloa ja viettää aikaa parhaan ystävänsä Steven kanssa. Darren ja Steve päättävät monien mutkien kautta lähteä katsomaan salaista ja kiellettyä friikkisirkuksen esitystä keskellä yötä. He kokevat toinen toistaan pelottavampia esityksiä, joista osa on hengenvaarallisia jopa katsojille. Darrenin mielenkiinto kohdistuu etenkin harvinaiseen ja myrkylliseen hämähäkkiin, joka osaa tehdä näyttäviä temppuja. Hän kokee voivansa tehdä mitä vain saadakseen hämähäkin itselleen, mikä johtaa tietenkin eriskummalliseen tapahtumien sarjaan ja peruuttamattomiin vaikeuksiin.

"´Myydäänkö täällä popcornia?´ minä kysyin.
´Friikkisirkuksessako?´ Steve tuhahti. ´Mieti vähän! Käärmeenmunia ja liskonsilmiä, ehkä, mutta mistä vain vetoa, että popcornia ei!´" (s.51)

Kirja alkoi heti ällöttävästi, sillä inhoan hämähäkkejä. En voi sietää niitä, sillä ne ovat hankalasti hahmotettavia otuksia. Niillä tuntuu olevan jalkoja joka paikassa ja ne mahtuvat aivan liian pienistä koloista. Niillä on myös yliluonnollinen kyky keriä itsensä olemattoman pieneksi pisteeksi ja kasvaa siitä sitten joka suuntaan suurine karvaisine koipineen. Puistattavaa. Seuraavaksi teki pahaa ajatella sirkuksen väkeä, sillä entisaikoina sirkuksissa esiteltiin erilaisia ihmisiä kansan huviksi. He olivat lyhytkasvuisia, kädettömiä tai muuten epämuodostuneita. Mietin jo kirjan lukemisen keskeyttämistä, mutta en halunnut luovuttaa. Kirjasta tuli mieleen 3 etsivää tyyppiset kirjat. Tarinan kerrontatyyli tuntui jostain syystä hieman vanhanaikaiselta, vaikka kirjan alkuperäinen julkaisuvuosi on 2000. Ehkä se johtuu siitä, etten ole lukenut kovin paljon kirjoja, joissa pääosassa on poikajoukko. Mielenkiintoni kirjaa kohtaan kasvoi huimasti, kun pelottava vampyyri astui kuvaan. Hän ei välittänyt vihkivesistä tai risteistä, vaan teki taikoja sormia napsauttamalla ja ilmoitti ruokailevansa juomalla verta. Kirjan loppu innosti jatkamaan kirjasarjan parissa, mutta taidan silti pitää hetken taukoa.

"Vielä muutama sekunti hiljaisuutta. Sitten kolme lyhyttä trumpetin töräytystä. Matto lennähti pois häkin päältä ja ensimmäinen kummajainen paljastui.
Silloin alkoi kirkuna." (s.52)


Helmet lukuhaaste 2017: 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti



"Kauhutarinat eivät ole hyväksi myöhään yöllä."

Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 1946, 1968
Alkuperäinen nimi: Kometen kommer, Kometjakten
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Laila Järvinen, Päivi Kivelä
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 144


Pyrstötähti uhkaa syöksyä suoraan Muumilaaksoon. Muumipeikko ja Nipsu matkaavat tähtitorniin selvittämään asiaa ja kohtaavat matkan varrella lukuisia uusia ystäviä. Muumimamma ja Muumipappa odottavat matkalaisia palaaviksi kotiin samalla, kun kaikki naapurit heidän ympärillään keräävät tavaroitaan paetakseen paikalta.

"Tuli ilta. He pysyttelivät niin lähellä toisiaan kuin pystyivät ja kuuntelivat epätodellista hiljaisuutta. - He kaipasivat ystävällisiä pikku ääniä, joita maissa kuuluu illan tullen, lehtien kahinaa yötuulessa, linnun piiskutusta, kotiin kiiruhtavia askeleita." (s.106-107)

Kirjassa eri henkilöt suhtautuvat tulevaan onnettomuuteen eri tavoilla. Jokaisella on myös oma näkemyksensä, kuinka tilanteessa on sopivaa käyttäytyä ja kuinka tulee toimia. Jotkut eivät osaa ajatella asioita laajasti. He keskittyvät vain omaan itseensä eivätkä näe nenäänsä pidemmälle. Toiset ovat täysin muiden avun varassa, jolloin on pohdittava pelastaako mieluummin itsensä vai pysähtyäkö auttamaan. Jotkut huomaavat tilanteen vakavuuden, mutta toimimisen sijasta he päättävät ummistaa silmänsä. Toiset taas ovat selviytyjiä ja jatkavat elämäänsä eteenpäin niistä lähtökohdista, mitä on tarjolla. Jotkut murehtivat ja kuluttavat siihen kaiken energiansa. Toiset pysähtyvät tutkimaan ilmiötä ja haluavat löytää kaikelle selityksen. Jotkut yrittävät kerätä kaiken omaisuutensa mukaansa, kun taas toisille on helppoa olla kiintymättä maalliseen omaisuuteensa.

"- Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku.
- Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti." (s.80)

Onnettomuuden koittaessa tai sen jälkeen pysähdytään huomaamaan, kuinka aiemmin itsestäänselvyytenä pidetty arki on mennyt sekaisin. Kaikki tuttu ja turvallinen on muuttanut muotoaan. Mikään ei ole kuten ennen eikä missään saa olla rauhassa. Tutut maisemat ovat muuttuneet rumiksi ja elottomiksi. Koti tuntuu yhtä aikaa sekä kamalalta että kauniilta. Isät murehtivat lastensa puolesta, äidit yrittävät pitää tavallisia arkirutiineja yllä paniikin ehkäisemiseksi ja lapset muuttuvat ollessaan yksin maailmalla. Lopulta elämä asettuu uusiin uomiinsa ja jatkaa kulkuaan.

"Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä." (s.108)

Minusta oli ihanaa uppoutua muumien ajatusmaailmaan ja seikkailuihin. Pidin kaikesta lukemastani paitsi Niiskun asenteesta. Hän yritti pomottaa muita ja haukkui alituiseen pikkusiskoaan Niiskuneitiä. Minun olisi tehnyt mieli heristää nyrkkiä, sillä kohtelu oli välillä niin epäreilua. Olisin kaivannut paikalle Pikku Myytä puraisemaan mokomaa hännästä, kun kukaan muu ei uskaltanut sanoa mitään. Harmikseni Pikku Myy ei esiintynyt kirjassa. Pidin oikeastaan eniten Piisamirotasta ja Hemulista. Heidän jutuilleen sai nauraa, sillä he olivat niin kovin sympaattisia. Kaikki Muumilaakson asukkaat ovat omalla tavallaan ihastuttavia.

"Isä kumartui Piisamirotan puoleen ja sanoi: - Mitä jos mietiskelisitte vähän aikaa riippumatossa? Eikö se olisi miellyttävää? 
- Te sanotte niin vain jotta pääsisitte minusta eroon, sanoi Piisamirotta." (s.27)

"- Varjelkoon, sanoi hemuli ja kokosi helmansa (hemuli näet pitää aina hametta, syytä siihen ei kukaan tiedä. Ehkä hän ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, millaista olisi pitää housuja)." (s.113)


Helmet lukuhaaste 2017: 4. Kirja lisää hyvinvointiasi

100 suomalaista kirjaa: 24/100


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mila Teräs: Noitapeili



"Uutta noitaverta aina tarvitaan!"

Teräs, Mila: Noitapeili
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 187


Parhaat kaverukset Hugo ja Lydia löytävät tiensä salaperäiseen kirjastoon, jossa juodaan kirjoista uutettua teetä, nautitaan tarinoista huokuvista tuoksuista ja katsellaan lukukoiran vipellystä hyllyjen välissä. Erään kirjahyllyn takaa löytyy luukku, josta pääsee Kyöpelinvuoren juurelle noitien vuotuiseen konferenssiin. Hugo ja Lydia tutustuvat noitamaisiin kauppoihin, lemmikkeihin ja tietenkin itse noitiin, joilla on eriskummallisia tapoja syödä matoja tai kasvattaa itselleen syyliä. Iloinen tapaaminen saa epämiellyttävän käänteen, kun taianomainen noitapeili alkaa temppuilla hyisiä henkäyksiä jälkeensä jättävien varjojen vuoksi.

"Outoja höyryjä tussahteli ilmaan kattiloista ja liedellä porisevista pannuista. - Lihaiset toukkacroissantit ovat päivän erikoistarjouksessa, myyjä Elliida Tumma esitteli. - Ne ovat harvinaisen makoisia." (s.72)

Kirjassa yhdistetään nykyaikaisia elementtejä sekä perinteisten noitakirjojen antia. Tarina on selvästi saanut vaikutteita myös Harry Potter kirjoista, sillä noidat kisailevat luudilla lentämisessä, ripottelevat päälleen näkymättömyyspulveria ja omaavat kahvilassaan kanta-aaveen ja eläviltä näyttäviä valokuvia. Noitien maailmassa on oma opisto, Rita Luodikon tyylinen lehtinainen sekä ankeuttajia muistuttavia varjoja, jotka jättävät jälkeensä pelon. Pidän eniten perinteisistä elementeistä, mikä johtuu luultavasti siitä, että tykkäsin lapsena lukea kirjoja noidista. Noidat vaikuttavat sympaattisilta laulaessaan nuotin vierestä, halutessaan lemmikeikseen kissanpoikasia ja harjoittaessaan huonoja pöytätapoja. Kyöpelissä kaikki saavat olla reilusti sitä, mitä ovat.

"- Kyöpelissä on siis havaittu tuntematon kulkija, reportteri Kierola kertasi ja piti siletinterävää kynäänsä valmiina vihkonsa päällä. Hänen tietoa janoava katseensa kiersi vaativana kuulijoissa. - Jotakin on tekeillä! Kertokaa nyt kaikki, ihan kaikki!" (s.84)


Helmet lukuhaaste 2017: 41. Kirjan kannessa on eläin

100 suomalaista kirjaa: 23/100

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Tove Jansson: Näkymätön lapsi



"Ironisia henkilöitä ei kannata piestä."

Jansson, Tove: Näkymätön lapsi
Julkaistu: 1982, viides painos
Alkuperäinen julkaisu: 1962
Alkuperäinen nimi: Det Osynliga Barnet
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Laila Järvinen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 167


Kirja sisältää yhdeksän erilaista kertomusta, joista jokainen sisältää mielestäni jonkinlaisen opetuksen. Ensimmäisessä tarinassa Kevätlaulu Nuuskamuikkunen kohtaa nimettömän mönkijän, joka osoittaa häntä kohtaan suurta ihailua. Nuuskamuikkunen kaipaa yksinäisyyttä eikä halua olla sidoksissa mihinkään. Hän halveksii heitä, jotka eivät ole vapaita, vaan seuraavat jotakuta sokkona ja ajattelematta omilla aivoillaan. Nuuskamuikkunen ei ymmärrä, että jotkut tarvitsevat toisten tukea. Hän itse ei jaksa aina olla ystävällinen ja seurallinen. Nuuskamuikkunen huomaa kuitenkin kaipaavansa jossain vaiheessa ystävää, mutta saakin silloin huomata, ettei ystävällä enää olekaan aikaa jutella. Muille kannattaa olla ystävällinen, sillä koskaan ei voi tietää, milloin tarvitsee ystävää. Toisaalta aina tarpeet eivät kohtaa yhtä aikaa.

"Hänen yksinäisyyden sävelensä oli kadonnut, koko tunnelma oli pilalla. Hän puri piippuaan ja tuijotti koivujen väliin näkemättä mitään." (s.12)

Kamala tarina opettaa olemaan valehtelematta. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin tarinasta tulee mieleen ihmiset, jotka suhtautuvat elämään pessimistisesti. Vai kertooko tarina kuitenkin masennuksesta kärsivästä ihmisestä? Vai sellaisesta, joka kärsii, kun ei voi ilmaista itseään, vaan joutuu toimimaan vallitsevan yhteiskunnan normien tai vanhempien asettamien velvollisuuksien mukaan? Vai kertooko se ihmisistä, jotka kuluttavat voimavarojaan aivan turhaan stressaamalla mahdollisesti tapahtuvia asioita etukäteen? Vai onko se kertomus riskinotosta, vanhan elämän jättämisestä taakse ja omalta mukavuusalueelta pois astumisesta? Sekä sen ymmärtämisestä, ettei sitä kannattanutkaan pelätä? Muiden on hankala auttaa, sillä muutoksen on tultava sisältäpäin, omasta itsestä.

"Nuuskamuikkunen nosti päätään, tarjasti häntä terävästi ja näki peikon ihastuksesta ja jännityksestä pakahtumaisillaan. Siksi hän sanoi vain torjuvasti: - Sitä minä en usko. - - Mahdotonta, sanoi Nuuskamuikkunen, joka tiesi, miten yllätystä on valmisteltava." (s.67)

Maailman viimeinen lohikäärme kertoo tilanteesta, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi. Välillä tulee esteitä ystävyyden tielle, mutta ymmärtäväisellä tavalla riidat voidaan selvittää ja jatkaa eteenpäin. Tarinasta opitaan myös, ettei villieläintä voi kesyttää tai määrätä pitämään itsestään. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta kertoo introvertistä henkilöstä, joka tarvitsee elämäänsä ajoittain positiivista yksinoloa voimistuakseen, mutta jonka ekstrovertit sukulaiset eivät ymmärrä häntä ja tarjoutuvat alati seuraksi tai keksivät paljon tekemistä. Hän ei osaa sanoa ei ja tehdä sitä, mikä itselle sopii parhaiten. Hänen on opittava tekemään omia päätöksiä. Eri ihmiset pitävät eri asioista, joten toisen pitämiä asioita ei pidä väheksyä.

"Hemuli syöksyi vihreään, ystävälliseen hiljaisuuteen, hän loikkasi siihen, hän kieriskeli siinä ja tunsi itsensä nuoremmaksi kuin konsanaan." (s.84)

Kertomus näkymättömästä lapsesta pureutuu henkisen väkivallan vaikutuksiin. Ihmisen itsetunto rapistuu olemattomiin, jos hän joutuu jatkuvasti kärsimään vähättelystä. Hänestä voi tulla epäsosiaalinen, kun hän ei ole koskaan oppinut sosiaalisia taitoja, kun on aina joutunut olemaan yksin ilman ystäviä ja normaalia kanssakäymistä. Tarina opettaa, että on tärkeää löytää joku, joka vahvistaa itsetuntoa. On myös hyvä oppia puolustamaan itseään. Hattivattien salaisuus tarinassa Muumipappaa kyllästyttää harmaa arki ja rutiinit. Hän jättää perheensä ja lähtee pois kotoa hattivattien matkaan, sillä kaikki pelkäävät heitä ja he elävät huhujen mukaan huonoa elämää. Hän muuttuu haluttomaksi yrittäessään sulautua joukkoon tekeytymällä karskiksi. Ei kestä kovin kauan, kun Muumipappa huomaa, ettei löytänytkään mitään erikoista ja jännittävää. Hattivatit ovatkin vain onnetonta porukkaa, jolla ei ole paikkaa, minne mennä. Muumipappa alkaa kaivata turvallista kuistielämäänsä. Hän ymmärtää, mikä on arvokasta ja todellista vapautta.

"Hän päätti olla yhtä hiljainen ja salaperäinen kuin hattivatti. Sellaista henkilöä kohtaan tunnetaan aina kunnioitusta, joka osaa pitää suunsa kiinni. Luullaan, että sellainen tietää paljon ja elää hirveän jännittävästi." (s.124)

Sedrik nimisessä tarinassa pohditaan sitä, kuinka raha tai tavarat eivät tuo onnea, vaan ystävät. Kuusi nimisessä tarinassa kaikki ovat kärttyisiä ja hermostuneita - aivan kuin jotain kamalaa olisi tapahtumassa. Kaikilla on kiire, sillä joulu on tulossa. Vain yksi sanoo joulua hauskaksi, mikä saa epäilemään, että muut ovat varmaan käsittäneet tilanteen jollain tavalla väärin. Joulun pitäisi olla mukava juhla, jota on aivan turha stressata kuin jotain onnettomuutta.

Kirja vaikuttaa sekä samanlaiselta kuin muut lukemani Muumi kirjat että täysin erilaiselta. Tarinoiden kerrontatyyli on sama, mutta kirja on jaettu eri kertomuksiin. Pidän siitä, että kirjojen lukeminen saa minut pohtimaan elämää ja että tarinat eivät koskaan ole yksitulkintaisia, vaan niistä löytää jokaisella lukukerralla jonkin uuden näkökulman.



100 suomalaista kirjaa: 22/100

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Anne Leinonen: Kirjanoita



"Kirjasto on satama ajassa."

Leinonen, Anne: Kirjanoita
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 228

Helbyssä asuva Aura Rojula palkataan töihin Menetettyjen unelmien taloon, jota johtaa omalaatuinen paperisia kirjoja salassa suojeleva Raisa-noita. Auran Inge-täti ei ole hyvillään uudesta työpaikasta, vaan toivoisi tytölle parempaa tulevaisuutta. Tapansa mukaan isä ei sano asioihin juuta eikä jaata. Aura viettää vapaa-aikansa parhaan ystävänsä Silken seurassa, tapailee uutta tuttavaansa Pyryä ja selvittää outojen rinnakkaismaailmaan johtavien näkyjensä merkitystä. Hän oppii päivä päivältä enemmän kirjasieluisuudesta sekä monimutkaisesta noitien maailmasta, jossa on vaikea päätellä kehen kannattaa luottaa ja kehen ei.

"Kirjat seisoivat rivistöissään valmiina luettaviksi ja koettaviksi. Ne kuiskuttelivat sisällään olevia tarinoita: seikkailuja, tragedioita, komedioita, runoja... elämyksiä kenen tahansa tartuttavaksi. Jos vain uskaltaisi tarttua niihin, vastata niiden seireeninkutsuun." (s.70)

Kirja on ihan luettava, vaikka siitä puuttuukin se jokin, mikä tekisi kirjasta maagisen. Tarinan idea yhdistää kirjat, noidat ja rinnakkaismaailmat on mielenkiintoinen, mutta sen taianomaisuutta latistavat mielikuvituksettomat sanavalinnat pyörylöistä läpysköihin. Lisäksi kirjassa luetellaan aivan turhan paljon eri katujen ja paikkojen nimiä. Tavallaan ymmärrän, että kirjan ideana on yhdistää maailma nykypäivän Helsinkiin, mutta luettelointi tekee siitä ennemminkin tylsää kuin jännittävää. Kirjan loppu on vetävä ja jää mielenkiintoiseen kohtaan, joten uskon lukevani kaikesta huolimatta myös seuraavan kirjan.

"- Kyllähän sinä sen aistit sisälläsi, eikö niin? Että kirjat ovat sinulle enemmän kuin monille muille? Tunnet niitä koskettaessasi kaiken niiden sisällä olevan potentiaalin. Kirjat ovat taikuutta." (s.51)


Helmet lukuhaaste 2017: 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

100 suomalaista kirjaa: 21/100

torstai 13. heinäkuuta 2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia O-U



Ja kaikkea muuta -blogin Minnan aloittama haaste jatkuu seuraavilla aakkosilla.

Tässä omat kesäaakkoseni:

O = Ohjelma

Omistan muutamia kirjoja, jotka on tehty tv-ohjelmien pohjalta kuten Veronica Mars, The 100, Klaani ja Siskoni on noita. Minusta on mielenkiintoista lukea, mitä nostalgisten ohjelmien hahmoille on myöhemmin tapahtunut tai miten tarina on kerrottu kirjana.

P = Porvoo

Minusta on hauskaa käydä päiväretkellä tunnelmallisessa Porvoossa. Vanhojen rakennusten lomassa on miellyttävää kävellä. Kahvilat ovat ihastuttavan kodikkaita ja tarjoomukset herkullisia. Vierailin erään kerran kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin kodissa. Mieleeni jäi etenkin hänen tapansa maata sängyllä ja tervehtiä peilin kautta ikkunan takana kulkevia ihmisiä.

Q = Queen

Minua on pienestä pitäen kiinnostanut tarinat kuningattarista ja keisarinnoista. Katselin Disneyn Tuhkimo elokuvaa ja lueskelin tarinoita prinsessoista. Pidin paljon keisarinna Sissistä kertovista elokuvista. Olen Euroopassa matkustaessani vieraillut monissa palatseissa. Minusta on mielenkiintoista tutkia niiden kauniita koristeita, maalauksia ja huonekaluja. Palatsit myös kätkevät sisäänsä vuosisadoittain sekä traagisia että romantisoituja tarinoita. Luin viimeksi viime vuonna kuninkaallisista kertovan romaanin nimeltään Valkoinen kuningatar.



R = Romantiikka

Tykkään lukea monenlaisia kirjoja. Tällä hetkellä eniten kiinnostavat dystopia, trillerit ja fantasia, joihin on usein kytketty myös romantiikkaa. Kirjoja lukiessa voi lepuuttaa aivoja rankkoja aiheita käsittelevien kirjojen välissä. Olen huomannut, että romanttista kirjallisuutta kutsutaan usein hömpäksi tai välipalakirjoiksi. Olen itsekin joskus sortunut kyseisiin nimityksiin. En ole höpsönä kuitenkaan osannut ajatella sillä tavalla halveksivani tyylilajia, sillä minusta kaikelle kirjallisuudelle on paikkansa.

S = Sarjakuva

Lempisarjakuvalehteni on Aku Ankka. Pidän etenkin Aku Ankasta, Roope-sedästä, Milla Magiasta ja Mummo Ankasta kertovista tarinoista. Aku Ankasta on moneksi. Hän on selviytyjäluonne, joka ei hevillä luovuta. Hänellä on sydän paikallaan. Välillä hän on liiankin kiltti. Roope-sedällä on ihailtava menneisyys. Hänen elämässään riittää seikkailuja. Milla Magia puolestaan kohtaa mitä hullunkurisempia sattumuksia liittyen noitasisariinsa tai Roope-setään. En niin paljon välitä Mikki Hiirestä, mikä on hieman hassua, sillä minulla oli lapsena sellainen vaihe, että rakastin Mikin seikkailuja. Nykyään minusta tuntuu siltä, että Mikki on hahmona liian omahyväinen. Hän kohtelee ystäviään ylimielisesti ja onnistuu kaikessa liian täydellisesti. Toinen ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo on Iines Ankka. Periaatteessa hänestä kertovat tarinat ovat hauskoja, mutta suurimmassa osassa tarinoita hän on todella inhottava etenkin Akua kohtaan.

T = Twitter

Loin kirjablogilleni tilin twitteriin 12.12.2015. Laitan sinne linkkejä blogini postauksiin ja kommentoin välillä muiden kirjabloggaajien twiittejä.

U = Unelma

Unelmoin kirjojen kautta erilaisista maailmoista ja historiallisista tapahtumista. Minusta on ihanaa, kun joku kirja vie täysin mennessään. On myös mielenkiintoista laajentaa omaa näkemystä maailmasta ja eri kulttuureista. Hauskaa on myös lukea nostalgisia satuja ja tarinoita, joiden avulla voi unelmoida samoista tunnelmista kuin mitä lapsena koki. Unelmoin, että minulla olisi aina aikaa lukea kirjoja ja että kirjojen maailmat pysyisivät aina ulottuvillani.



maanantai 10. heinäkuuta 2017

Blake Crouch: Pimeää ainetta



"Kuin maailma loppuisi tänne. Ehkä minun maailmani loppuukin."

Crouch, Blake: Pimeää ainetta
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2016
Alkuperäinen nimi: Dark Matter
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 400

Jason Dessen viettää tavallista perheiltaa vaimonsa Danielan ja poikansa Charlien kanssa. He laittavat yhdessä ruokaa, kun Daniela keksii, että Jason voisi käydä tervehtimässä ystäväänsä Ryania lähellä sijaitsevassa baarissa. Ryan pitää juhlat saatuaan Pavia-palkinnon. Jason käväisee baarissa, käy ostamassa kaupasta jäätelöä ja suuntaa kohti kotia. Hän ei kuitenkaan kulje suorinta reittiä, vaan erehtyy kulkemaan sivukujilta. Alikulkutunnelissa häntä vastaan astelee geishanaamion taakse piiloutunut mies, joka sinkoaa Jasonin rinnakkaistodellisuuteen ja muuttaa Jasonin elämän suunnan päälaelleen.

"Mielessäni käy, että jos jään kuin jäänkin henkiin, mukanani on päivieni loppuun asti uusi oivallus: me lähdemme tästä maailmasta samalla tavoin kuin tänne tulemme - täysin yksin." (s.23)

Löysin pitkästä aikaa kirjan, jonka ahmin melkein yhdeltä istumalta. Jännitin ja juoksin Jasonin mukana kiihtyvää tahtia loppuun asti. Sain myös ajattelemisen aihetta siitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin elämäni aikana tehnyt toisia valintoja. Jopa aivan pienet asiat muokkaavat ihmisen identiteettiä ja elämän polkua. Ihmisen mieli järkkyy, jos elämän aikana kerätyt kiinnekohdat revitään yhtäkkiä irti. Oman minän etsiminen ja uudelleen rakentaminen voi olla hyvinkin raastavaa. Sitä vain toivoisi pääsevänsä turvaan omaan kotiin - takaisin omaksi itseksi.

"Mitä jos kaikki luulon ja muistin palaset, joista minä muodostun - ammattini, Daniela ja poikani - ovat pelkkää traagista oikosulkua korvieni välisessä harmaassa aineessa? Jatkanko taistelua saadakseni olla se mies, joka luulen olevani? Vai sanoudunko irti hänestä ja kaikesta, mikä on hänelle tärkeää, ja astun siksi ihmiseksi, jonka tämä maailma haluaisi minun olevan?" (s.93)


Helmet lukuhaaste 2017: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Kirjan lopussa kirjailija kertoo, kuinka fysiikan ja tähtitieteen professori Clifford Johnson auttoi häntä opettelemaan yleistason kvanttimekaniikan käsitteitä.