Naiset ovat aina tehneet töitä tähtitieteen parissa. Noin 2200-luvulla eaa papitar Enheduanna on harjoittanut astronomiaa ja astrologiaa kuukalenterin ja uskonnollisten kuutarinoiden muodossa. Noin 100-luvulla eaa Aglaonike on osannut ennustaa kuunpimennykset. Heitä ovat seuranneet vuosisatojen saatossa lukuisat naiset, joiden työ on kehittänyt tähtitiedettä eteenpäin. Polku ei ole ollut helppo, sillä patriarkaalinen yhteiskunta on kieltänyt naisilta matematiikan ja tähtitieteen. Miehet näyttäytyvät kirjan sivuilla negatiivisessa valossa. Lukuunottamatta heitä, jotka ovat uskaltaneet kyseenalaistaa normeja ja toimimaan niitä vastaan. Miesten toimintaa on eri aikoina leimannut naisten hyväksikäyttö. Naiset ovat saaneet työskennellä vain apulaisina, heidän tekemiään löytöjä on laitettu miesten nimiin ja heille on maksettu liian pientä palkkaa. 1800-luvun Iso-Britanniassa on sovinismi kukoistanut. Työt on jaettu sukupuolen mukaan vedoten muun muassa naisten pienempään pään kokoon. Sa...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.