23-vuotias Chi on kehitellyt itsehoidosta pakkomielteen. Hän etsii ihmeparannusta ahdistukseen ja masennukseen. Hänellä on heikko elämänhallinta, taipumusta valehteluun ja holtitonta rahankäyttöä. Kaiken kruunaa huumausaineiden käyttö. Chi kärsii häpeästä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Hän saa vietnamilaistaustaiselta äidiltään jatkuvasti kuulla olevansa epäonnistuja kuten peliriippuvainen isänsä, joka jätti perheen tytön ollessa 7-vuotias. Chi kaipaisi tukea ja kannustusta, mutta hän saa vain negatiivisuutta äidiltään, jonka kanssa hänellä ei edes ole yhteistä kieltä. Sukupolvien välinen kuilu on ylittämätön. Chi menee äärimmäisyyksiin löytääkseen oman paikkansa maailmassa ja tullakseen hyväksytyksi.
"- minun on etsittävä ja kokeiltava erilaisia asioita, jotta löytäisin oman tapani olla tässä maailmassa." (s.23)
Vy Tram on kirjoittanut tarinan, joka on alusta loppuun asti ahdistava. Päähenkilön ongelmat pahenevat kiihtyvää tahtia ja saavuttavat päätepisteen, jossa on liian vähän toivoa näkyvillä. Mielestäni on tavallaan kiinnostavaa lukea tarina, jossa päähenkilö ei kehity ja jossa kaikki ei pääty hyvin. Kirjan lopputuleman voi tiivistää ajatukseen, että pienet arkiset asiat ja vastavuoroinen ystävyys kannattelevat.
"Ei kukaan halua olla tekemisissä kaltaiseni epävarman ja negatiivisen ihmisen kanssa. Ihmiset haluavat viettää aikaa iloisten, elämänhaluisten ja onnellisten ihmisten kanssa." (s.81)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!