Johanna Pohjola: Isä pullossa

Johanna Pohjola kirjoittaa matkastaan alkoholistin mieleen ja maailmaan. Hänen edesmennyt isänsä on ollut alkoholisti, mikä on aiheuttanut hänelle trauman. Hänen tapansa käsitellä asiaa on kirjoittaa ja käydä vertaistukiryhmissä.

"- minulla ei ollut elämässäni turvallista ja läsnä olevaa isää. Menetin hänet alkoholille, jäin toiseksi." (s. 11)

Pohjola kuvailee alkoholistin käytöstapoja kuvaavasti. Alkoholisti kokee olevansa maailman napa, jonka oikkuja muiden on toteltava tai hän raivostuu. Hän uhkailee ja raivoaa, kertoilee tarinoita, käyttäytyy teennäisesti ja vaatii kommentointia ja naurua. Hän on tungetteleva ja itsekäs. Hän manipuloi, keplottelee ja käyttää muita hyväkseen. Hänellä on muistinmenetyksiä ja mielialavaihteluja. Hän on ensihuikkien aikana eniten oma itsensä, mutta kaikkoaa pian, kun juo lisää. Alkoholisti menettää elämänilon. Talo ränsistyy, auto jää korjaamatta ja asiat jäävät hoitamatta. Rahat menevät alkoholiin ja välttämättömyyksiin. Alkoholisti selittää, miksi juo, ja etsii oikeutuksen juomiselleen. Hän syyttää juomisestaan muita eli kieltää juomisensa ja tuntee häpeää. Hän saattaa kehittää riidan saadakseen syyn juomiselleen. Alkoholisti paranee vain, jos hän hakeutuu hoitoon ja haluaa parantua. Läheisen puuttuminen asiaan on vain 'kontrollin illuusiota kaaoksessa'.

"- miksi me suomalaiset häpeämme ja salaamme alkoholismia, vaikka sitä on joka puolella?" (s.11)

Pohjola kertoo, kuinka hänen lapsuudessaan pelosta ja huolesta tuli arkea. Isän alkoholismi vei yörauhankin. Pohjola menetti jossain määrin myös äitinsä. Hänen perusturvallisuuden tunteensa särkyi. Pohjola kirjoittaa, että päihdesairaan lapsi oppii sivuuttamaan omat tunteensa ja tarpeensa. Hän suorittaa, miellyttää, kontrolloi muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia ja pelkää konflikteja ja pettymysten aiheuttamista. Hän hakee hyväksyntää. Hänellä on hallinnan ja turvallisuuden tarve. Hänen huomionsa on muiden ongelmissa, tarpeissa ja tunteissa. Hänelle saattaa syntyä stressiä, unettomuutta ja vaikeus ylläpitää terveitä ja rakastavia ihmissuhteita. Hänen saattaa olla vaikea ottaa vastuuta elämästään. Lapsesta tulee alkoholistin kaltainen, sillä hän valehtelee, salailee, liioittelee ja manipuloi. Hän selittää tilanteita hieman paremmiksi ja hyväksyttävämmiksi. Hänen on opeteltava pois miellyttämisestä ja harjoiteltava totuuden puhumista. Hän opettelee tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita ja olemaan haavoittuvainen. Hän harjoittelee sietämään epämukavuutta, joka syntyy siitä, että oma toiminta on nostattanut toisessa tunteita. 

"Peltolan mukaan häpeään liittyy erilleen joutumisen kauhua ja hengissä selviytymisen pelkoa, sillä heimosta eristäminen on muinoin tarkoittanut ihmiselle vaaraa ja jopa kuolemaa. Voimakas häpeä voikin johtaa samanlaiseen reaktioon kuin äkillinen hyökkäys: taistele, pakene tai jähmety." (s.124)

Minua hämmentää se, että omista sairauksistaan ei voi olla avoin. Kirjan mukaan liiallinen avoimuus ahdistaa ihmisiä. Avoimuus herättää hämmennystä ja nostattaa pintaan ennakkoluuloja ja tiedonpuutetta. Ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan. Varmaan jokainen suomalainen kärsii jollain tavalla alkoholismista joko itse tai läheisenä tai sukulaisena tai työkaverina, joten on hämmentävää, että sen olemassaolo kielletään. Yhteisö hylkää alkoholistin. Häntä syyllistetään. Hänen sairauttaan pidetään omana valintana. Häntä kohdellaan epäasiallisesti jopa terveydenhuollon asiakkaana.

"Pultsarihuumori voidaan rinnastaa vammaisille nauramiseen. Kertoja tulee lyöneeksi lyötyjä, mitä kehittyneen etiikan mukaan ei saisi tehdä -" (s.143)

Pohjola kokee, että ratkaisuna on avoimuus. Aiheesta pitää puhua.