Don DeLillo: Nolla kelviniä

Jeffrey Lockhartin miljonääri-isä Ross on sijoittanut suuria summia tutkimuslaitokseen, jossa säilytetään ihmisruumiita sitä päivää varten, kun teknologia on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiset voidaan koota uudelleen ja herättää henkiin.

"'Nyt ei puhuta sielun ikuisesta elämästä. Nyt puhutaan ruumiista.'

'Ruumis jäädytetään. Elintoiminnot pysäytetään syväjäädyttämällä.'

'Ja sitten joskus tulevaisuudessa.'

'Niin. Tulee aika, jolloin osataan kumota loppuun johtaneet olosuhteet. Henki ja ruumis herätetään eloon, palautetaan elämään.'" (s.13)

Kirjassa pohditaan elämää ja kuolemaa. Ihmiskunta nähdään rappeutuneena ja väkivaltaisena. Maailmassa ei tällä hetkellä ole hyvä elää. Tutkimuslaitos ei ole sen parempi. Se on synkkä, häiritsevä ja omituinen paikka. Sieltä löytyy järjettömiä asioita, jotka kuvastavat laitoksen suunnittelijoiden ylimielisyyttä ja jumalattomuutta. Tutkimuslaitos sulkee sisäänsä ihmiset, jotka luulevat voivansa selviytyä maailmanlopusta. He ajattelevat voivansa pidentää elämäänsä ja olevansa kuolemattomia.

"Ala laskea. Elämäsi sekunteina. Ajattele maapallon ikää, geologisia kausia, valtamerien syntyä ja katoamista. Ajattele galaksin ikää, universumin ikää. Kaikkia niitä miljardeja vuosia. Ja meitä, sinua ja minua. Me elämme ja kuolemme yhdessä välähdyksessä." (s.37)

Olisi mielenkiintoista lukea samaan maailmaan sijoittuva juonivetoinen romaani. Millaiselta maailma näyttäisi sitten, kun ihmiset herätettäisiin? Millaisia heidän kehonsa olisivat? Olisivatko he ajattelultaan samoja ihmisiä kuin kuollessaan? Toisaalta en usko, että tämän tarinan tutkimuslaitokseen suljettuja ihmisiä pystytään koskaan herättämään takaisin henkiin. He katoavat maailmanlopussa niin kuin kaikki muutkin.