Millainen naisen tulee olla? Mistä nainen voi tietää, miten tulisi elää? Mistä hän saisi esikuvia? Mia Kankimäen ajattelemat yönaiset lähtivät etsimään itseään ja tutkimaan maailmaa estelyistä huolimatta. He matkustivat, vaikka sen ei katsottu olevan heille soveliasta. Heidän olisi kuulunut olla säädyllisiä, kuuliaisia, siveitä, vaatimattomia, velvollisuudentuntoisia ja tunnollisia. Heidän ei sopinut olla uteliaita. Heidän kuului pitää huolta lapsista, hoitaa sukulaisia ja tehdä hyväntekeväisyyttä. Naiset saivat viimeisen sysäyksen matkalle lähtöön joko seuraamalla aviomiestään tai kertomalla tekevänsä lähetystyötä, hoitavansa terveyttään, suorittavansa tieteellistä tutkimusta tai kirjoittavansa matkakirjoja. He harjoittivat pääasiassa henkistä tutkimusmatkailua ja kirjoittivat päivän tapahtumat muistiin. Matkalla he saivat kokea olevansa vapaita, kun taas kotona he olivat aviomiehensä holhottavana. Kotimaassa ei arvostettu naisten tekemää tutkimusta eikä kirjoja ollut sopivaa julkai...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.