Choo WaiHong tutustuu Kiinan vuoristossa Sichuanin ja Yunnanin maakuntien rajavyöhykkeellä asuvaan mosuo-heimoon kuin löytöretkeilijä ikään. Hän rakennuttaa sinne oman talon ja luo itsestään merkittävän henkilön pyrkimällä ylläpitämään heimon vanhoja perinteitä etenkin rahallisilla avustuksilla. Feministiksi itsensä luonnehtiva Choo WaiHong pitää mosuo-heimoa naisen maanpäällisenä paratiisina, sillä se on matriarkaalinen. Naisilla on valta päätöksenteossa ja maanomistuksessa. Sukulinja kulkee naisen suvun mukaan.
Kiinan kulttuuri on patriarkaalinen. Choo WaiHong on sitä mieltä, että yhteisössä, joka alistaa naisen, täytyy olla jotain vikaa. Kiinassa tyttö on huonossa asemassa. Häntä ei kouluteta, sillä hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja tulla osaksi aviomiehensä sukua. Tyttö on miehen alamainen, joka tottelee myös appivanhempiaan. Hänen synnyttämänsä lapset kuuluvat miehelle. Yksin elävä nainen suljetaan yhteisön ulkopuolelle eikä edes hänen alkuperäinen sukunsa hyväksy häntä takaisin. Naisten tulee olla neitsyitä ja yksiavioisia. Miehille sallitaan useampia naisia. Työnhakutilanteessa naiset palkataan ulkonäön perusteella. Heitä kohdellaan peittelemättömän sovinistisesti. Ei siis ole ihme, että Choo WaiHong suhtautuu mosuo-heimoon romantisoidun ihailevasti. Hän kokee, ettei hän pysty muuttamaan maailmaa, sillä patriarkaalinen yhteisökäsitys on niin juurtunutta, joten hänen on mentävä uudenlaiseen maailmaan.
Mosuo-heimo palvoo vuoren jumalatarta ja kunnioittaa luontoa ja äitiyttä. Naiset ovat tärkeitä. He ovat yhteisön keskiössä, mikä edesauttaa heidän luonnollisen itseluottamuksensa kehittymistä. Heitä kannustetaan käyttämään koko potentiaalinsa. Heimon jäsenet asuvat taloissa, joita hallitsevat matriarkat. Kaikki äidin jälkeläiset asuvat samassa kodissa. Tyttäret eivät muuta miehien luokse, vaan asuvat äidin luona lapsineen. Isoäidit iloitsevat tyttölapsen syntymästä, sillä suku saa jatkua. Perheeseen syntyneet pojat toimivat lasten kasvattajina ja tekevät kotitöitä sekä kaikista raskaimpia töitä. Ne ovat arvostettuja askareita, sillä ne liittyvät eloonjäämiseen. Eläinten tappaminen ja vainajista huolehtiminen ovat miesten töitä, sillä elämää luovat naiset eivät saa koskea kuolemaan. Heimossa koristautuminen ja itsensä esitteleminen kuuluvat miehille, jotka yrittävät siten päästä naisten huoneisiin. Naiset eivät kilpaile keskenään ulkonäöllään. Mosuoilla on oma näkemyksensä elämästä ja rakkaudesta. Naiset punnitsevat vain miehen voimakkuutta ja ulkonäköä, jotta he voivat arvioida, millaiset ominaisuudet lapsille tulisi. Heidän ei tarvitse pohtia miehen varallisuutta tai luonnetta, sillä mies ei tule koskaan muuttamaan saman katon alle - paitsi jos nainen haluaa jostain syystä adoptoida miehen perheeseen. Heistä ei silti tule suvun jäseniä. Naisilla voi olla vakikumppani tai useampia miehiä. Seurustelu tapahtuu salassa eikä lapsille ole tapana kertoa, kuka heidän isänsä on. Joskus isä saattaa tunnustaa lapsensa ja auttaa häntä rahallisesti. Miehet ovat arvostettuja, vaikka naiset ovat keskiössä ja vaikka kulttuuri ei tunne käsitettä isyydestä. Heimossa vallitsee hyvä yhteishenki. Kaikki osallistuvat talkoisiin ja auttavat toisiaan. Omaisuus koetaan yhteiseksi. Choo WaiHong tuntee olonsa turvalliseksi. Hän kokee voivansa olla täysin oma itsensä. Mosuo-heimon elämä on kuin muun maailman peilikuva.
Heimon jäsenet elävät alkeellista ja luonnonmukaista elämää, kunnes turismi saapuu alueelle. Yhtäkkiä kaikilla on autot, älypuhelimet, muotivaatteet sekä ajatus uudenaikaisesta patriarkaalisesta avioliitosta. Kansallispukua käytetään vain erikoistilanteissa tai turistien iloksi. Moni myy maitaan, perustaa hotellin tai ravintolan, käyttää huumeita ja alkoholia ja pitää railakkaasti hauskaa. Vaikuttaa siltä, että mosuoiden kulttuuriperinteen säilyttäminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin heille itselleen. Heimon jäsenet saadaan paikalle perinnejuhliin vain sakon uhalla. Maailma on muuttuvainen, joten onko edes maailmanjärjestyksen kannalta tarkoituksenmukaista pyrkiä asioiden säilymiseen? Toki olisi hienoa, jos maailman tila kulkisi kohti parempaa eikä pahempaa.
Choo WaiHong kertoo hyvin vähän mosuo-heimon negatiivisista puolista. Hän mainitsee ohimennen sukupuolitaudit ja bordellit sekä Kiinan mielipiteen yhteisön siveettömyydestä. Hämäräksi jää, millainen lapsettoman naisen asema äitiyttä ihannoivassa yhteisössä todellisuudessa on. Toisaalta kaikkia suvun naisia kutsutaan äideiksi huolimatta siitä, onko kyseessä puhujan oikea äiti vai ei. Choo WaiHong pitää mosuo-heimon elämää vapaana ja tasa-arvoisena, vaikka omiin korviin kuulostaa siltä, että elämä on hyvinkin säädeltyä, kun jokaisella on oma tarkka asemansa ja tehtävänsä.
Aiheesta on vaikea muodostaa omaa mielipidettä, sillä kirja on vain Choo WaiHongin omien mielipiteiden tykitystä. En jotenkin ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat tunkeutua moderneina löytöretkeilijöinä pieneen yhteisöön ja tarkoituksellisesti tökkiä sitä kuin muurahaispesää. Minusta on erikoista, että ihmisillä on pakottava tarve ´parantaa´ muiden ihmisten elämää etenkin syytämällä heille paljon rahaa. Maailmalla on niin monia esimerkkejä siitä, että rahan lahjoittamisella saadaan aikaan vain autettavien passivoitumista tai heidän elämänsä muuttumista huonompaan suuntaan. Ihmiset tottuvat helppoihin ratkaisuihin ja menettävät otteensa omasta vanhasta arjestaan. Esimerkkinä Kiinasta länsimaihin adoptoidut lapset. Xinran väittää kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret, että länsimaalaiset ihmiset haluavat pelastaa Kiinan hylätyt tytöt adoptoimalla heidät. Pelastusoperaatio ei kuitenkaan auta tyttöjä, vaan synnyttää adoptiobisneksen, jossa tyttölapsia tehtaillaan adoptoitaviksi.
Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!