lauantai 22. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti

© Helsingin Kaupunginteatteri
Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän ensi-iltaan 20.9.2018. Klassikkokomedia on surkuhupaisa tarina alkoholisoituneesta isännästä (Pertti Sveholm), jonka mielialavaihtelujen armoilla hänen alaisensa ovat. Puntila luottaa kiperissä tilanteissa autonkuljettajansa Matin (Antti Peltola) apuun. Herrasväen metkuihin kyynistynyt Matti on oppinut luovimaan isännän vaihtuvissa mielialoissa eikä ole ihmeissään ilmoituksesta päästä naimisiin isännän tyttären (Anna-Riikka Rajanen) kanssa. Tytär on yhtä aikaa luvattu omintakeiselle lähetystösihteerille (Antti Timonen), joka ei suostu katsomaan ympärillään vallitsevaa totuutta silmiin. Kylään syntyy huvittavia tilanteita, vihaisia mielenilmauksia ja surullisia kohtaloita. Mikään ei ole varmaa eikä pysyvää - paitsi se, että "Puntila ryyppää taas!".

Sveholm oli roolinsa isäntä ja hallitsi olemuksellaan koko esitystä. Peltola kulki vakaana ja varmana, mihin Rajanen toimi sähäkkänä vastavoimana. Hauska yllätys oli Timosen lähetystösihteeri. Hänen koko olemuksensa säteili koomisuutta ilmeistä käsien liikkeisiin asti. Parasta oli hänen huvittava laulunumeronsa! Minua jäi mietityttämään vallanpitäjien mielivaltaisuus, mikä tuli parhaiten esille, kun Puntila astui pestuumarkkinoille palkkaamaan palvelusväkeä. Hän kohteli ihmisiä kuin karjaa. Komediaa kohtaukseen saatiin puhumalla päinvastoin kuin mitä lavalla oikeasti nähtiin. Raihnaista työmiestä kehuttiin osaavaksi ja ketterää nuorta poikaa käskettiin häipymään. Katsomossa kuului naurahduksia ja hymähtelyä, kun Puntila arvosteli suureen ääneen toisten ihmisten käytöstapoja, vaikka todellisuudessa hän itse oli nuhtelun tarpeessa.

© Helsingin Kaupunginteatteri
Mielestäni värikyllästä puvustusta oli hauska katsella. Enemmän huomioni kiinnittyi lavasteiden niukkuuteen. Näyttämö oli paljas, miltei tyhjä. Katsojat saivat nähdä takaseinät putkineen. Mitään ei oltu piilotettu. Katsojan ei annettu oikeastaan missään vaiheessa uppoutua tarinan vietäväksi, vaan ajatukset haluttiin aina keskeyttää. Taukoja tuli näyttelijöiden kommunikoidessa yleisön kanssa. Välillä esiteltiin eri ammattilaisia kuiskaajasta muusikkoon. Kerran katsomo valaistiin ja sinne heitettiin pullan palasia. Sai eräs (epä)onnekas nainen ryypynkin Puntilan pullosta. Isäntä ei tyytynyt jallittamaan vain alaisiaan, vaan levitti hämmennystä katsomoon asti.

1 kommentti:

  1. Kiitos näytelmän esittelystä. Varmasti on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen. - Itse menin aikoinani elokuviin katsomaan tätä kuvaa, olin aika väsynyt ja nukuin koko näytöksen ajan, joten siitä elokuvasta ei ole paljon kerrottavaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!