Lestadiolaiset Vilja ja Aleksi elävät uskonnon määrittelemää arkea. Vilja hoitaa lapsia, paistaa leivinuunissa pullaa, valmistautuu seuroihin ja menee lasten kanssa mustikkametsään. Aleksi hakkaa pinon halkoja, kuuntelee radiosta jumalansanaa, käy töissä ja yrittää sopeutua uuteen rooliinsa saarnamiehenä. Pariskunnan elämä on näennäisen tyydyttävää, vaikka sitä sävyttääkin riittämättömyyden tunne. He joutuvat jatkuvasti vertaamaan itseään muihin, sillä kaikki tarkkailevat toistensa lapsilukua ja pohtivat uskovaisuuden tasoa. Vilja alkaa turhautua ainaiseen raskaana olemiseen. Hänen vartalonsa ei ehdi palautua entisestä synnytyksestä, kun jo seuraava alkaa. Hän ei koe kehoaan enää omakseen. Hän ei ole enää koskaan vapaa. Vilja on väsynyt - etenkin vuotojen tarkkailuun. Hän ei jaksa enää sitä, että naisten kohdatessa katsotaan ensimmäisenä vatsan kokoa. Vilja kokee miehen rakkauden aiheuttavan vain kärsimystä. "Olen äiti maa ja kylvetty siemen." "Pitää jaksaa niittää, jo...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.