Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2024.

Lucy Clarke: Haaksirikkoutuneet

Erin ja Lori ovat olleet lomalla ja jatkaneet riidan jälkeen matkaa eri suuntiin. Erin on palannut turvallisesti kotiin, kun taas Lorin lentokone on kadonnut jäljettömiin. Erin selvittää tapahtumaa nykyisyydessä, ja Lori elää lento-onnettomuuden jälkeisiä hetkiä autiolla saarella menneisyydessä. Asianosaisia ihmisiä yhdistää elämän aikana koettu trauma, jonka aiheuttamaa surua lääkitään alkoholilla: vanhempien yllättävä poismeno, tahaton lapsettomuus ja haastava sisarus- tai parisuhde. "Yhdessä. Tuon sanan historia ja paino sykähti heidän välillään." (s.9) Kirjan sanoma on mielestäni se, että ihmisen on hyvä päästää irti ja elää omaa elämää. Traumaattiseen tapahtumaan ei tarvitse jäädä jumiin, vaan on lupa jatkaa eteenpäin, huolehtia itsestään ja tehdä itselleen mielekkäitä asioita. Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut minun mieleeni. Siinä tapahtui asioita, jotka eivät ole terveitä ja hyväksyttäviä. Tunnustan selailleeni ja pikalukeneeni joitain kohtia eteenpäin. Minulla oli kirj