 |
| © Helsingin Kaupunginteatteri |
Pääsin Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-iltaan torstaina 29.11.2018. Komisario Palmu saa ratkottavakseen rouva Skrofin murhan. Taitamaton rikostutkija olisi voinut luulla, että rouva oli vain unohtanut kaasuhanan päälle ja ottanut unilääkkeen mennäkseen nukkumaan. Rouvan vuoteen jalkopäässä kuolleena makaava koira paljastaa kaiken. Komisario Palmu sekä etsivät Kokki ja Virta alkavat kuulustella epäiltyjä. Kuka on syyllinen? Onko se unilääkkeen määrännyt tohtori Markkola, itsel- eh seurakunnalleen rahalahjoitusta toivova saarnaaja Mustapää, testamentin toimeenpanosta vastaava tuomari Lanne, alistettu tytär Kirsti Skrof, tyttären kanssa naimisiin määrätty Kaarle Lankela, edellisen kanssa suhteessa ollut laulajatar Iiri Salmia vai Kaarlen kanssa asuva taiteilija Kurt Kuurna?
 |
| © Helsingin Kaupunginteatteri |
Näytelmä oli elokuvamainen. Kuulusteltavien muistellessa menneitä tapahtumia talon seinään heijastui mustavalkoista videokuvaa. Vanhahtava Helsinki nousi esiin etenkin, kun jazz-yhtye alkoi soittaa ja Vuokko Hovattan näyttelemä laulajatar esiintyä diivan elkein. Puvustus ja rekvisiitta tukivat tunnelmaa. Kuurnan ja Kirstin hahmoja sen sijaan oli käsiohjelman mukaan modernisoitu. Kuurna nousikin illan päätähdeksi. Hahmo oli näyttävä ja varasti oikeastaan koko shown. Miiko Toiviainen eli ja hengitti hahmoaan. Vaikutuksen teki myös Heikki Ranta etsivä Virtana, jonka koko olemus huokui nuorta viattomuutta. Etsivä ihastui punastellen milloin kehenkin kuulusteltavaan naiseen ja halusi tehdä kaiken ohjekirjan mukaan. Komisario Palmu tokaisi etsivän olevan vain ymmärtämätön ylioppilas. Roolissaan vakuuttava oli myös Jouko Klemettilä. Saarnaajan hiusten silottelua sai katsoa inhoten ja kyseenalaisia toimia kuunnella kiukusta kihisten, vaikkakin moni yleisöstä ratkesikin kuuluvaan nauruun aina hänen puheitaan kuunnellessaan.
 |
| © Helsingin Kaupunginteatteri |
Väliajalla ihmiset keskustelivat siitä, kuka heidän mielestään on murhaaja. Onneksi kukaan ei ainakaan minun kuulteni paljastanut tietojaan, sillä en ole lukenut kyseistä Mika Waltarin kirjaa enkä nähnyt kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Ihmiset keskustelivat myös siitä, kuinka näytelmä oli paljon parempi kuin Puntila, joka heidän mielestään oli päätöntä koheltamista.
Pidin näytelmästä kaiken kaikkiaan erittäin paljon. Ajoittain putosin hieman kärryiltä, sillä huomasin rytmityksen ja kohtausten vaihdosten vielä paikoitellen ontuvan. Olisikin hauskaa, jos näytelmän voisi nähdä vielä uudestaan, sillä usein käy niin, että näytelmä hioutuu paremmaksi ajan myötä.
Näytelmän loppuaplodien aikana yleisö nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan katsomossa istuneelle elokuvaohjaajalle Matti Kassilalle.
Aika samoja ajatuksia! Minäkin eksyin ajatuksissani hetkittäin, ehkä näytelmässä oli jotain sekavuutta, mutta viihdyin mainiosti. Ihailin etenkin lahjakkaiden näyttelijöiden työtä.
VastaaPoista