maanantai 31. joulukuuta 2018

Ihanaa uutta vuotta 2019!



Haluaisin kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2018!

Tänä vuonna unelmani nousivat siiville!

Teatteria ja balettia

Liityin keväällä Kansallisteatterin bloggariklubiin, minkä kautta pääsin kuuntelemaan asiantuntijoita ja katsomaan toinen toistaan upeampia näytelmiä. Sain yllätyksekseni kutsuja myös Kom-teatteriin. Aloitin syksyllä yhteistyön Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisbaletin kanssa. Olen aina rakastanut esitysten maailmaa, joten blogin sisällön laajeneminen siihen suuntaan aivan kuin itsestään oli aivan ihanaa. Näytelmät ja balettiesitykset sopivat mukavasti kirjablogin sisältöön, sillä molempia voidaan sovittaa kirjojen pohjalta.

Kirjakultti -kanava

Sain syksyllä idean kirjabloggaajien yhteisestä YouTube-kanavasta keskustellessani netissä Yöpöydän kirjat -blogin Niinan kanssa. Lähdimme yhdessä työstämään asiaa eteenpäin ja saimme työryhmäämme mukavan joukon muitakin kirjabloggaajia. Yhdessä pohdimme kanavalle nimen ja ulkoasun sekä alustavaa sisältöä. Kanavan ideana on antaa kaikille kirjabloggaajille, -grammaajille ja -twiittaajille mahdollisuus kokeilla kirjatubettamista. Videoita tehdään nimenomaan hauskanpito edellä. Kirjakultti -kanavan ensimmäinen video julkaistiin 14.10.2018. Tällä hetkellä kanavalla on jo 16 videota. Tavoitteena on julkaista video joka sunnuntai klo 18.00. Videoita saattaa ilmestyä ajoittain useamminkin. Myöhemmin kanava sai tilit instagramiin, facebookiin ja twitteriin, joita kirjabloggaajat päivittävät vuorotellen. Vastuullani kanavan suhteen on ylläpito ja tarvittaessa editointi. Innostuitko? Jos haluat nähdä oman videosi Kirjakultti -kanavalla niin ota yhteyttä sähköpostitse: kirjakultti[at]gmail.com! Myös yhteistyössä tehtyihin videoihin otetaan ideoita vastaan!

Lukuhaasteita

Osallistuin kolmannen kerran Helmet lukuhaasteeseen. Sain tälläkin kerralla luettua viisikymmentä kirjaa viiteenkymmeneen haastekohtaan. Muita lukuhaasteita olivat kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 6, 1918-lukuhaaste, YA-lukuhaaste ja Halloween-lukuhaaste. Olin elämäni ensimmäistä kertaa järjestämässä lukuhaastetta, kun sain tehtäväkseni huolehtia klassikkohaaste osa seitsemästä. Samoihin aikoihin järjestin myös ensimmäistä kertaa lukumaratonin.

Alkavana vuonna 2019 osallistun jälleen kerran Helmet lukuhaasteeseen, sillä olen jäänyt siihen aivan koukkuun. Olen ollut osallistumisen suhteen kahden vaiheilla, jättäisinkö haasteen tällä kertaa väliin. Haaste vaikuttaa aika vaikealta. Lisäksi olen osallistunut siihen jo monta kertaa. Saa nähdä, miten lukeminen lähtee käyntiin. Päätin Lukujonossa -blogin innoittamana aloittaa oman henkilökohtaisen haasteeni lukea kirjoja kaikista maailman maista. Ajatuksena on lukea kirjoja, joiden kirjailija on kyseisestä maasta. Hienoa toki olisi, jos kirjan tapahtumat sijoittuisivat kyseiseen maahan, mutta en silti rajaa sisältöä tarkemmin. Lisään listaan myös kirjoja, joita olen ennen tätä hetkeä lukenut.

Luetut kirjat ja kirjatapahtumat

Luin vuoden aikana 57 kirjaa. Viime vuonna luin niitä 73 ja sitä edellisenä 75. Paras lukemani kirja oli Heidi Köngäksen Sandra. Koin sen vaikuttavaksi ja ajatuksia herättäväksi sekä ajankohtaiseksi. Osallistuin tänäkin vuonna kirjabloggaajan asemassa Helsingin kirjamessuille. Kävin myös Korjaamon dekkarilauantaissa sekä Bibbidi Bobbidi Book -blogin Minnan ja Lauran sekä Oma huone -podcastin Ullan ja Anniinan järjestämässä inspispäivässä, mikä siivitti ainakin instagram-tilini lentoon, kun innostuin kuvaamaan erilaisia kirjakuvia. Olin niin inspiroitunut, että huomasin bongaavani kirjoja jopa ulkomailla, kun vierailin Prahassa ystäväni kanssa. Ehdin myös kartuttaa muutamiin Helsingin kirjastoihin tutustumista. Minulla on nimittäin ollut haaveena vierailla kaikissa Helsingin kirjastoissa.

Goodreads

Loppuvuodesta loin viimein tunnukset Goodreadsiin, joten Unelmien aika -blogia voi seurata nyt myös sieltä. Want to read -lista on koukuttava! Siihen kerääntyy kuin itsestään kirjoja! Lista on myös hyvä Helmet lukuhaasteen apuri, sillä sinne voi laittaa muistiin mahdollisia haastekirjoja.

Toiveet vuodelle 2019

Toivoin vuosi sitten lukevani enemmän historiasta kertovia kirjoja. Halusin myös pitää lukemiseni monipuolisena. Saavutin tavoitteeni, sillä luin aika monta historiaan liittyvää tietokirjaa sekä historiallisia romaaneja. Helmet lukuhaaste piti huolen monipuolisesta lukupinosta.

Olisi ihanaa, jos moni uusi kirjabloggaaja, -grammaaja ja -twiittaaja innostuisi tekemään kirja-aiheisia videoita Kirjakultti -kanavalle. Muutenkin olisi mukavaa, jos kirjatubettaminen laajenisi Suomessa. Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura sai minut innostumaan äänikirjojen kuuntelusta, mitä olen joululomalla jo hieman aloitellut ja koukuttunut jo ihan täysillä. Toivoisin, että äänikirjojen kuuntelu jäisi osaksi elämääni ainakin tulevaksi vuodeksi. Podcasteja en olekaan kuunnellut vielä yhtään. Ehkä voisin tutustua myös niihin?

Toivoisin tulevan vuoden tuovan mukanaan jotain uutta ja yllättävää! Minusta on nimittäin ollut hauska koluta kirjablogiharrastus pohjia myöten ja testata, mitä kaikkea minun on siihen liittyen mahdollista tehdä.

Onnellista ja lukuisaa vuotta 2019! Toivottavasti teidänkin unelmanne saavat siivet alleen!

torstai 20. joulukuuta 2018

Suoritin Helmet lukuhaasteen (50/50)!

Joulukuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kolme kirjaa.



Minä tein sen! Suoritin jo kolmannen kerran Helmet lukuhaasteen lukemalla jokaiseen haastekohtaan oman kirjansa! Jonkin aikaa näytti pahasti siltä, että tämän vuoden lukuhaaste olisi jäänyt yhtä kirjaa vaille vajaaksi. Minulle oli loppusuoralle jäänyt kaksi tietokirjaa luettavaksi. Luin niitä aika hitaasti pitkin syksyä. Ne olivat siitä huolimatta hurjan mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

En malta odottaa, että näen ensi vuoden lukuhaasteen 50 kohtaa! Ne julkaistaan tasan viikon päästä eli 27.12.2018! Aiotko osallistua Helmet lukuhaasteeseen 2019? Oletko yhtä koukussa kuin minä vai kenties jo kyllästynyt ja uusien haasteiden tarpeessa?


Joulukuussa haasteeseen lukemani kirjat:

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Arto Paasilinna: Maailman paras kylä

45. Palkittu tietokirja
Marjo Nurminen: Tiedon tyttäret

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja  
Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II Suomen suuriruhtinas



Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Marjo Nurminen: Tiedon tyttäret



"Kuvamme menneisyydestä rakentuu tarinoista."

Nurminen, Marjo T.: Tiedon tyttäret. Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen.
Julkaistu: 2008
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 445

Kirjassa kerrotaan eri aikakausien eurooppalaisista oppineista naisista, jotka ovat olleet mukana kehittämässä länsimaista tiedettä. He ovat toimineet sekä itsenäisesti että avustavassa asemassa tiedemiehille. Naiset ovat tutkineet maailmaa ja kirjoittaneet aiheesta kirjeitä tai kirjoja. Sanotaan, että tieto on valtaa. Tietoa on perinteisesti jaettu hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleville miehille. Naiset ovat yleisimmin päässeet osallisiksi tiedosta isiensä, veljiensä tai puolisoidensa kautta. Naisten tehtäviksi on määritelty ensisijaisesti äitinä ja vaimona oleminen. Ei voi kuin pohtia, kuinka pitkällä tieteessä ja maailman ymmärtämisessä olisimme, jos toisiaan tasa-arvoisina arvostavat miehet ja naiset sekä eri kansat olisivat tehneet yhteistyötä jo aikojen alusta.

"Kauan sitten kuolleet ja unohdetut oppineet naiset nousevat unohduksista." (s.11)

Mielestäni on vaikea määritellä, kuka loppujen lopuksi keksi minkäkin asian ja kenen nimiin keksintö laitetaan. Esimerkiksi Maria Sibyla Merian (1647-1717) keksi metamorfoosin, mutta toisaalta se tiedettiin jo 500-luvun Bysantissa. Joissain tapauksissa keksijöitä on useita, kuten tiedettä harjoittava pariskunta, jolloin keksintö on laitettu miehen nimiin. Tiettyinä aikoina myös naisen itsenäinen keksintö laitettiin miehen nimiin. Mielestäni esimerkiksi kouluopetuksessa ihmisten nimien, vuosilukujen ja keksintöjen ulkoa opettelu on hivenen turhaa ja harhaanjohtavaa. Henkilökeskeisyydestä ja sankarimyyteistä voisi joissain tilanteissa siirtyä asiakeskeisyyteen, sillä usein ihmiset ovat tehneet yhteistyötä muiden ihmisten kanssa ja nojanneet sen hetkisen tutkimuksensa edellisiin tutkijoihin. Koulussa opittu historia on mielestäni vain yksi näkemys menneisyydestä. Todellisuudessa siitä on yhtä monta tulkintaa kuin on ollut kokijaa. Sitä paitsi historia on aina voittajien historiaa. Hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat miehet ovat kirjoittaneet historian haluamaansa muotoon. He korostavat tiettyjä tapahtumia ihmiskunnan historiassa ja toteavat niiden olevan arvokkaita ja merkityksellisiä.

"Aate- ja oppihistoria on mitä suurimmassa määrin eliitin historiaa." (s.19)

Mielenkiintoista on huomata, kuinka eri aikakaudet ovat vaikuttaneet siihen, mitä kulloinkin on tutkittu. Tieteen täytyi tukea esimerkiksi uskontoa silloin, kun se oli vahvasti vallassa. Tieteen tulosten oli syytä tukea vallitsevia arvoja. Siitä täytyi siis olla hyötyä joko ajatusten vahvistajana tai varallisuuden lisääjänä. Tärkeää oli myös kilpailla muiden kansojen kanssa. Jokainen halusi myös korostaa itselleen merkityksellisiä asioita. Hämmentävää on ymmärtää, ettei ihmiskunta pyri tieteessä yhteiseen päämäärään. Tiede kulkee moniin suuntiin. Kokonaisvaltainen tieteen kehitys havaitaan vasta pitkän ajan kuluttua. Mieltä kutkuttavaa on ajatella, että tulevaisuudessa ihmiset saattavat pitää meidän ajattteluamme ja käsityksiämme maailmasta alkeellisina tai väärinä.

Jäin pohtimaan, onko naisista kertovaa historiaa järkevää kirjoittaa erikseen vai pitäisikö se mieluummin sulauttaa vallalla olevaan historiankirjoitukseen. Kirjassa esitetään, että historia pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi. Olisi jännittävää lukea kyseisenlainen historiankirja! Toisaalta siinäkin voi olla omat ongelmansa. Kuka päättää ja miltä arvopohjalta, mitä asioita naisista ja miehistä tuodaan esille? Kuinka heidät kuvataan? Millainen yleiskuva sukupuolesta halutaan valittujen tarinoiden kautta luoda? Haluttaisiinko edelleen korostaa naisten ja miesten vastakkainasettelua? Mihin tämän hetken historian opetuksella tähdätään? Mitä lapsille halutaan opettaa? Mitä asioita halutaan menneisyydestä nostaa esille? On luultavasti mahdotonta tehdä sellaista historian opetusta, joka toteuttaisi kaikkien näkemystä. Onko kenties olemassa sellaista historian kurssia, jolla opetetaan kaksi eri näkemystä samasta tapahtumasta ja pohditaan sitä? Olisiko parempi opettaa lapsia ajattelemaan kuin syöttää heille niin sanottuja mukatotuuksia? Toki historiassa on olemassa selviä faktoja, mutta tapahtumien luonteesta voidaan olla eri mieltä. Historia on moniääninen ja muuttuvainen, eikä siitä ole olemassa yhtä ainoaa totuutta.

"Nykyisessa sukupuolten historiassa korostetaankin, että molemmat sukupuolet syntyvät ja ovat vallitsevien kulttuuristen käsitysten, yhteiskunnallisten arvojen ja käytäntöjen tuotteita." (s.16)

Kaikki tavallaan alkoi Aristoteleestä. Hän määritteli, että ihminen on rationaalinen eläin, jolla on järki, mutta naisilla järkeä on vajavaisesti. Naisilla on siten alempi ihmisarvo. Yhteiskunnallisesti oli hyvä, että nainen oli kuuliainen miehelle. Naisilla ei siis saanut olla tietoa eikä valtaa. Naisten hyveetkin olivat alempiarvoisia kuin miesten hyveet. Naiset olivat Aristoteleen mukaan heikkolahjaisempia tunneolentoja. Uskonto puolestaan sovitti sukupuolikäsitykset yhteen Raamatun oppien kanssa. Naisten aika kului lasten ja kodin hoidossa eikä sitä riittänyt opiskeluun. Heitä ei sitä paitsi edes päästetty yliopistoihin tai tieteellisiin seuroihin. Julkinen toiminta oli kiellettyä. Naisille ei muodostunut oppineen naisen mallia, joten naiset saattoivat pitää oppimaan pyrkivää naista kummallisena ja jopa heidän omaa asemaansa vaarantavana tekijänä. Vasta 1600-luvulla todettiin, ettei järki ole sidoksissa sukupuoleen. Samaan aikaan ensimmäiset naiset hyväksyttiin yliopistoihin opiskelemaan. Sitä ennen naimattomat naiset pystyivät opiskelemaan luostareissa. Naiset ovat saaneet harrastella tiedettä ja esittää mielipiteitään omalla paikallaan, mutta heitä ei ole otettu vakavasti. Naiset ovat useimmiten olleet ilmaisia apulaisia, kun taas samaa työtä tekevät miehet palkattuja ammattilaisia. Tärkein tehtävä oli oikeastaan miesten kestitseminen. Hämmästyttävää on saada tietää, kuinka Anna Maria Schurman (1607-1678) osallistui yliopiston luennolle professorin avustuksella omassa kopissaan verhon takana. Hulluinta on, että vielä 1900-luvun alussa yliopistoon pyrkivien naisten täytyi hakea niin sanottua erivapautta sukupuolestaan!

"- etteivät hovivelvollisuudet tai tapojen mukainen kasvatus, joka yleensä tuomitsee tytöt tietämättömyyteen, ole voineet estää Teitä tutkimasta kaikkia hyvä taiteita ja tieteitä-" (s.239)

Antiikin Kreikan klassisella kaudella (n.500-330 eKr) todettiin, että jumalat loivat naisen, sairaudet ja kuoleman rangaistukseksi miehelle. Toisaalta taas jumalissa ja patsaissa on ollut tärkeitä naishahmoja. Oppineisuuteen pyrkivistä naisista tehtiin pilaa esimerkiksi herjaavissa huvinäytelmissä. Heidän maineensa saatettiin pilata leimaamalla heidät prostituoiduiksi. Anna Komnena (1083-1148) kannatti koulutusta, jotta taikauskoisuus loppuisi. Olettaisin, että kansan uskomukset haluttiin säilyttää, jotta heitä olisi helpompi hallita ja jotta he pysyisivät niin sanotusti omalla paikallaan eivätkä kyseenalaistaisi vallitsevaa maailmantilannetta. Hämmentävää on, että oppineissakin piireissä vielä 1600-luvulla uskottiin yksisarvisiin ja merenneitoihin, jotka seikkailivat tietokirjoissa oikeasti olemassaolevien eläinten joukossa. Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) oli kosmologiaa, lääketiedettä ja luonnonhistoriaa opiskellut abbedissa. Hän väitti tiedon tulevan näkyinä Jumalalta, jolloin hän ei hyökännyt auktoriteetteja vastaan. Yleisesti uskottiin, että Jumala oli säätänyt kullekin oman paikkansa. Kansaa yritettiin sivistää vain, jotta kristinusko vahvistuisi ja magia väistyisi.

Miksi miehillä on aina ollut tarve mystifioida ja alistaa nainen? 1300-luvulla miehiä kannustettiin ritarikulttuurin myötä vapaaseen rakkauteen ja naisten hylkäämiseen. Renessanssin uusplatonistinen filosofia estetisoi naisen passiiviseksi koriste-esineeksi. 1400-luvulla kannatettiin nuoren vaimon ottamista, sillä häntä oli helpompi hallita. Hänestä tuli silloin kuuliainen alamainen. Miehet toimivat vaimojensa holhoojina. 1500-luvulla äidinmaitoon ja kuukautisvereen viitattiin maagisina voimina, jolloin naiset ja etenkin kätilöt yhdistettiin noituuteen. Mielestäni on aivan kamalaa, että elämän yksi luonnollisimmista asioista - syntyminen - on saanut eri vuosisatoina mitä omituisempia piirteitä. Kristinuskon näkemys naista kohtaan oli avoimen vihamielinen. Sen mukaan synnytyskivut oli Jumalan rangaistus, joten kätilöiden tehtävä oli tehdä synnytyksestä mahdollisimman kivulias. Vauvoja on jopa kuollut sen vuoksi! Ja miettikää sitä, että mieslääkärit eivät voineet auttaa naisia vaikeissa synnytyksissä kirurgisin keinoin kuin lakanan takaa käsikopelolla, minkä johdosta naiset ja lapset usein menehtyivät! Ja naiset eivät voineet auttaa naisia, koska naiset eivät voineet opiskella lääkäreiksi! Mikä logiikka! Ja sekin vielä, että kätilö sai syyt niskoilleen, jos lapsi kuoli! Piste iin päälle itsenäisesti ammattiaan harjoittavat kätilöt saivat surkeaa palkkaa ja heitä kutsuttiin ammattilaisen sijasta apulaisiksi.

"Ainoa ammatti, jossa naisten katsottiin olevan kiistatta ammattilaisia, oli prostituutio." (s.200)

Naisten asema on siis riippunut ajasta ja asuinpaikasta. Naiset ovat yleisimmin hallinneet arkitiedon. He ovat esimerkiksi perehtyneet kemiaan värjätessään kankaita ja säilöessään elintarvikkeita. Kirja herätti pohtimaan, onko tosiaan niin, että naiset on aina suljettu kaiken tiedon ulkopuolelle. Mitä on tieto? Mitä tietoa on arvostettu? Antaako kaikki tieto valtaa vai vain tietynlainen tieto? Miksi arvostamme vain sellaista tietoa, mikä on ollut pitkään miesten vallassa? Miksi arkitieto, joka on kuulunut naisten tietotaitoon, ei ole yhtä arvostettua ja haluttua? Koska sillä ei saa taloudellista tai poliittista valtaa, joten se on hyödytöntä? Onko vallan saaminen kunnioitettava arvo? Miksi emme voi pyrkiä yhteistyöhön? Koska toisten kansojen arvopohja on täysin ristiriitainen omamme kanssa? Koska jonkun on pakko olla vallassa? Voisi myös pohtia, olisiko maailma erilainen, jos kaikki tapahtumat olisivat menneet naisten mukaan? Olisiko naisen määritelmä edellleen joko äiti, uhri, vaimo, neitsyt tai noita? Sitä paitsi miksi ihminen ei voi olla moninainen? Miksi jotkut ominaisuudet joko nostavat tai laskevat ihmisen arvoa?

"Tieto kasvaa vuorovaikutuksesta." (s.405)

Kirja sai miettimään, millaista elämä oli aikojen alussa. Oliko elämä mukavaa ja tyydyttävää, ja järjestelmä ihmisistä ihan hyvä ja toimiva? Kirjassa käytetään provosoivia sanoja, kuten että miehet olivat naisia kohtaan mielivaltaisia ja että naiset olivat miesten varjossa. Tyypillisesti miehille kuuluvassa ammatissa toimivaa naista kuvataan etuoikeutettuna. Tietenkin on epäreilua, jos naiset eivät voineet sukupuolensa vuoksi saada taloudellista tai poliittista valtaa, mutta jos ajatellaan yksilötasoa niin sallittiinko miesten harjoittaa myöskään naisille kuuluvia ammatteja. Tekstiä on paikoitellen ahdistavaa lukea, sillä se uhriuttaa naisia. Voimmeko me tietää, mitä entisaikojen ihmiset ajattelivat vallitsevasta kulttuurista? Harva osasi kirjoittaa säilyttääkseen ajatuksensa jälkipolville.

"Toisaalta hänen valintansa ei ehkä kuitenkaan ollut täysin hänen omissa käsissään." (s.383) 


Helmet lukuhaaste 2018: 45. Palkittu tietokirja

maanantai 17. joulukuuta 2018

Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II Suomen suuriruhtinas



"Sinun on ymmärrettävä,
että asemasi velvoittaa sinua."

Tuomi-Nikula, Jorma&Päivi: Nikolai II Suomen suuriruhtinas
Julkaistu: 2010
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 283


Hallitsija huolehtii kansan turvallisuudesta, joten kansan tulee olla kiitollinen hänelle ja iloita hänen perillisestään, joka jatkaa hallitsemista ja turvallisuuden säilyttämistä.

Nikolai II syntyi 18.5.1868. Häntä kuvailtiin hennoksi, hiljaiseksi ja huolettomaksi lapseksi. Hänestä kasvoi hyvä, vaikkakin ikävystynyt oppilas, joka opiskeli tullakseen hallitsijaksi. Nikolain elämän ensimmäinen tragedia tapahtui 13.3.1881, jolloin hänen isoisänsä Aleksanteri II kuoli pommi-iskussa. Vuoden päästä hän astui asepalvelukseen, mikä kiinnosti häntä erityisesti. Vapaa-ajallaan nuori mies kävi teatterissa, metsästämässä, katselemassa nähtävyyksiä ja juhlimassa. Hänellä oli useita ihastuksia, joista kuuluisin oli balettitanssijatar Matilda Ksesinskaja. Nikolai tapasi tulevan puolisonsa Alicen eräissä häissä vuonna 1884. He menivät pitkällisten suostuttelujen jälkeen kihloihin vuonna 1894. Alicen isoäiti Englannin kuningatar Viktoria ei oikein ollut innostunut avioliittosuunnitelmasta, mutta toisaalta ei ollut Nikolain vanhemmatkaan. Alicea puolestaan ahdisti uskonnon vaihtaminen ortodiksiseksi. Nikolain elämän toinen tragedia tapahtui 1891, kun hänet yritettiin murhata Japanissa, ja kolmas 1894, kun hänen isänsä Aleksanteri III kuoli. Nikolai ja Alice avioituivat viikko hautajaisten jälkeen. Ihmiset toivoivat uuden aikakauden alkaneen. Pariskunnalle syntyi esikoinen vuonna 1895. Kruunajaisia vietettiin 1896. Kansalle jaettiin sen kunniaksi herkkuja, mutta pahaksi onneksi 1300 ihmistä tallautui vilskeessä hengiltä. Köyhille jaettiin ruoka-avustusta ja rahalahjoituksia ja vankeja vapautettiin. Pariskunta vieraili eri maissa, joista Ranska oli selkeä liittolainen, kun taas Saksa huokui sotaan varustautumista.

"Säilytä itsevaltius muistaen, että sinulla on vastuu alamaistesi kohtalosta Kaikkivaltiaan edessä. Kuuntele jokaista, siinä ei ole mitään häpeällistä, mutta tottele vain itseäsi ja omaatuntoasi. Ulkopolitiikassa varjele riippumatonta asemaa." (s.45-46)

Suomessa oli totuttu arvostamaan hallitsijoita, mutta ääni muuttui kellossa, kun Nikolai II alkoi sortaa suomalaisia. Alkoi suomalaisten ja venäläisten nokittelu. Vuonna 1896 kiellettiin kaikki muut paitsi Venäjän lippu. Vuonna 1898 Suomen kenraalikuvernööriksi määrättiin Bobrikov, jonka tavoitteena oli venäläistää Suomi, jotta se ei haluaisi irtautua, vaan pysyä tulevassa sodassa Venäjän puolella. Helmikuun manifestissa todettiin, että hallitsija sai päättää valtiopäivien ohi, jos asia koski Venäjän ja Suomen yhteisiä asioita. Suomalaiset keräsivät adresseja, joissa oli kuuluisia eurooppalaisia nimiä, mutta Nikolai II ei ottanut niistä yhtään vastaan. Suomi ryhtyi propagandasotaan lehdistön, musiikin ja taiteen keinoin. Suomalaiset pyrkivät nostattamaan kulttuurista itsetuntoa ja korostamaan Suomelle suopeita hallitsijoita. Vuonna 1901 lakkautettiin Suomen sotalaitos. Kaikkialla järjestettiin mielenosoituksia ja lakkoja sekä perustettiin salaisia taistelujärjestöjä. Ihmisistä oli tullut vallankumouksellisia ja terroristeja. Venäjä puolestaan karkotti ihmisiä Siperiaan. Vuonna 1903 Nikolai II vainosi Bessarabiassa juutalaisia, ja vuonna 1905 hävisi sodan Japanille. 16.6.1904 Eugen Schauman ampui Bobrikovin, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Maa vilisi salaisia agentteja. Kukaan ei oikein tiennyt, kumpi puoli oikeasti teki mitäkin tekoja. Vuonna 1906 naisille myönnettiin äänioikeus, kun naiset uhkasivat yleislakolla. Ihmiset kieltäytyivät yhteistyöstä uuden kenraalikuvernöörin kanssa. Asioita ratkottiin lakoilla, terrorilla ja murhilla. Suojeluskuntalaiset ja punakaartilaiset alkoivat toimia toisiaan vastaan. Venäjän vallankumousjohtaja V.I. Lenin piilotteli Suomessa. Vuonna 1909 määrättiin 10 miljoonan markan maksu vastineeksi siitä, että suomalaiset miehet eivät joutuneet palvelemaan Venäjän armeijassa. Viipurin lääni yritettiin liittää Venäjään. Suomalaiset juhlivat 100 vuotta sitten käydyn sodan sotavoittoja venäläisistä ja pystyttivät voittopaikoille patsaita. Vuonna 1910 tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, jonka mukaan venäläiset saivat samat oikeudet kuin suomalaiset. Venäläiset juhlivat Viipurin 200 vuotista valloitusjuhlaa. Tukholman olympialaisissa suomalaisilla oli oma joukkue.

"Niinpä suomalaisten saavutettua keihäänheitossa kolmoisvoiton nousi stadionin lippusalkoihin kolme Venäjän lippua ja kunkin alle sininvalkoinen viiri." (s.176)

Nikolai II ajatteli Suomen tilanteen sijasta mieluummin kruununperillisen puuttumista, sillä hänelle oli syntynyt neljä tytärtä. Alice joutui turvautumaan yksinkertaiseen ja Jumalalle sopivaan elämään sekä tietäjiin ja velhoihin saadakseen viimein pojan. Aleksei syntyikin vuonna 1904, mutta hänelle todettiin hemofilia. Niin sanottu pyhä mies, Grigori Rasputin, saapui parahiksi paikalle auttamaan perhettä. Nikolai II oli alituisessa vaarassa, sillä hänet yritettiin kaiken aikaa murhata. Häntä pidettiin kyvyttömänä hoitamaan Venäjän asioita. Alicea puolestaan kuvailtiin taantumukselliseksi. Vuonna 1914 Saksa julisti Venäjälle sodan. Osa suomalaisista hoiti venäläisiä haavoittuneita ja tuotti tehtaissaan sotatarvikkeita, kun taas osa auttoi Saksaa vakoilemalla ja sabotoimalla venäkäisten sotakalustoa. Suomalaisia lähti kokonaisvaltaisen venäläistämisen uhan alla Saksaan sotilaskoulutukseen. Vuonna 1915 Nikolai II julisti itsensä armeijan ylipäälliköksi. Alice kaappasi sillä välin pikku hiljaa vallan. Nikolain suku puolestaan olisi halunnut kaapata Alicelta vallan. Vuonna 1916 murhattiin Rasputin, ja vuonna 1917 alkoi helmikuun vallankumous. Nikolai allekirjoitti eroilmoituksen ja siirsi vallan veljelleen Mihailille, joka kieltäytyi kunniasta. Venäjällä nousi valtaan väliaikainen hallitus. Keisarillinen perhe siirrettiin Tsarskoje Seloon, jossa he olivat sekä vankeina että turvapaikassa. Heitä pilkattiin ja kiusattiin, sillä he olivat nyt tavallisia kansalaisia, vaikkakin heillä oli edelleen mukanaan palveluskunta ja opettajat. Heidät siirrettiin Tobolskin kuvernöörin taloon, vaikka todennäköisesti he alun perin yrittivät pakoon ulkomaille. Marraskuussa 1917 Lenin ja bolsevikit nousivat valtaan. Suomi erotettiin muutaman muun maan ohella Venäjästä. Vuonna 1918 keisarillinen perhe sai uudet vartijat ja joutui muuttamaan Ipatjevin taloon, jossa heidät teloitettiin bolsevikkien toimesta ilman oikeudenkäyntiä 17.7.1918.

"Mitä ikinä tapahtuukaan, taivun hänen tahtoonsa tietäen ja tuntien, ettei minulla ole koskaan ollut muuta päämäärää kuin palvella maata, jonka Hän on minulle uskonut." (s.271)

Nikolaista tulee kirjaa lukiessa sellainen kuva, että hän ei olisi koskaan halunnut olla hallitsija. Hän viihtyi parhaiten perheen ja harrastusten parissa sekä lomilla. Tämän vuoksi hän antoi tärkeiden päätösten teon ensin äidilleen ja sitten vaimolleen ja virkamiehille. Kirjasta välittyy kuva miehestä, joka näytteli koko elämänsä jotain, mitä hän ei koskaan ollut. Hänen käytöksensä oli tarkoin harkittua. Hän oli kohteliaan kiinnostunut, tasapuolinen ja arvokas. Kukaan ei saanut hänen todellisesta persoonallisuudestaan selvää. Hän vaikutti ihmiseltä, joka eli omassa kuplassaan, rakasti sotaleikkejä - vaikka ei ollut niissä hyvä ja uskoi vankkumattomasti ortodoksiseen Jumalaan. Nikolai on saanut luonnehdinnat verisyydestä ja heikkotahtoisuudesta. Hän ei ollut kovin luotettava, sillä hän väitti kasvokkain olevansa samaa mieltä, mutta hetken päästä toimikin aivan päinvastoin kuin oli juuri keskusteltu. Ihmiset eivät toki ole muuttumattomia, vaan toimivat eri tilanteissa eri tavalla oppiessaan uusia asioita ja kehittäessään näkemyksiään suuntaan tai toiseen. He voivat toimia myös painostuksesta tai omien oikkujensa mukaan. Nikolain äitiä, Dagmaria, kuvataan suomalaisten ystävänä, joka loppuun asti yritti saada poikansa pään kääntymään Suomea alistavien päätösten suhteen.

"Minun on tunnustettava, että joskus kyyneleet kiertyvät silmiini ajatellessani, miten rauhallista ja ihmeellistä elämää olisin voinut elää vielä monta vuotta, ellei Isä olisi kuollut!" (s.53)


Helmet lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 

lauantai 15. joulukuuta 2018

Arto Paasilinna: Maailman paras kylä



"- Vai meinaat rakennuttaa kirkon."

Paasilinna, Arto: Maailman paras kylä
Julkaistu: 1992
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 322


Asser Toropaisen viimeinen toive on, että hänen omaisuudellaan rakennettaisiin kirkko. Hänen pojanpoikansa Eemeli ryhtyy puuhaan isoisän kuoleman jälkeen. Ensin kirkolle täytyy tehdä pohjakaava ja löytää sopiva paikka Asserin lukuisilta mailta. Sopimusasioista ei niin välitetä, mikä johtaakin viranomaisten paikalle tuloon, mikä taas johtaa mielenosoittajien esiinmarssiin. Lumipallo lähtee vierimään, minkä seurauksena rakentuvan kirkon ympärille alkaa kasvaa jotain ennennäkemätöntä. Rakennuspuuhien lisäksi Eemeli ehtii vierailla ulkomailla ja sekaantua erinäisiin poliittisiinkin seikkoihin. Vielä kun lisätään sota ja luonnonkatastrofit mukaan kuvioon niin täysi sekameteli on taattu.

"- Kirkko ei mene konkurssiin.
- Vaan jos tulee joku, joka tuikkaa sinun kirkkosi tuleen?
- Minkäs teet. Nosta vakuutusrahat ja rakenna uusi." (s.10)

Tarina oli mitä mielikuvituksekkain. Se sisälsi paljon mustaa huumoria ja erikoisia sattumuksia. Eniten ihmetytti ja nauratti, voisiko kyseisenlainen tilanne oikeasti olla mahdollista. Ihmiset kuvattiin liikuttavan yksinkertaisiksi, periksiantamattomiksi ja omaa rauhaa rakastaviksi sekä yksinkertaista elämää eläviksi. Kaikki oli heille mutkatonta. He eivät turhaan pysähtyneet ajattelemaan, vaan tarttuivat muitta mutkitta toimeen. He eivät oikeastaan pelänneet mitään, vaan ottivat tulevan vastaan sellaisenaan. Elämä jatkui, vaikka maailma muuttui ympärillä.

"Mistähän voisi hankkia lisää haudattavia? Paljonhan ihmisiä kuolee, ei sen puoleen. Eemeli kuitenkin arveli, että omaiset ovat sen verran kiintyneitä sukulaistensa ruumiisiin, että tuskin luovuttavat niitä yksityisiin tarkoituksiin, eivät ainakaan ilmaiseksi." (s.44)


Helmet lukuhaaste 2018: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

tiistai 4. joulukuuta 2018

Jan Holmberg; Minna Salakari: Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa



"Mistä sinä unelmoit?"

Holmberg, Jan; Salakari, Minna: Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: BoD - Books on Demand
Kuvittaja: Annastiina Mäkitalo
Sivumäärä: 114

Mistä Sinä unelmoit? Siintääkö tulevaisuudessasi haaveiden opiskelupaikka, unelmahäät, suurperhe, johtajan paikalle edennyt ura vai maailmanympärysmatka? Unelmoitko kenties arkisista asioista kuten hyvästä kirjasta takkatulen äärellä tai pitkästä lenkistä koiran kanssa? Muuttuisivatko unelmasi, jos saisit tietää olevasi vakavasti ja parantumattomasti pitkäaikaissairas? Hylkäisitkö haaveesi, jos saisit diagnoosin MS-taudista?

Suomen MS-hoitajat ry:n 20 vuotista työtä juhlistava kirja ´Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa´ sisältää kahdentoista erilaisen ihmisen tarinan siitä, millaista on elää MS-taudin kanssa ja millaisia unelmia elämään sisältyy. Jokaisen elämään mahtuu sekä arkisia että isompia haaveita omasta elämänvaiheesta ja fyysisestä kunnosta riippuen. Hauskaa on myös lähteä haavematkalle tilanteisiin, joita on mukava kuvitella, vaikka niitä ei todellisuudessa voisikaan saavuttaa.

Tarinoista huokuu halu elää hetkessä ja löytää itselle sopivaa mielekästä tekemistä, mikä veisi ajatukset välillä pois sairauden oireista. Omia mielenkiinnonkohteita kannattaa vaalia eikä tehdä vain sitä, mitä niin sanotusti pitäisi tehdä tai mitä muut painostavat tekemään. Muiden ajatuksilla ja mielipiteillä ei ole merkitystä. Muutenkaan unelmia ei voi arvottaa. Toisen suuri unelma voi olla toiselle pieni ja vähäpätöinen, mutta se ei silti tarkoita sitä, ettei se olisi unelmoijalle itselleen kaikista kallein. Olisikin tärkeää, että kaikki hyväksyisivät toisensa ja auttaisivat toisiaan. Tarinoista välittyy halu kannustaa ihmisiä kohtelemaan toisiaan positiivisesti.

"Kaikella on tarkoitus, eikä unelmointia kannata unohtaa." (s.44)

Surullista on lukea tarinoita siitä, kuinka sairastuminen on pakko salata. Ihmiset eivät voi olla avoimia sairaudestaan työpaikan menetyksen tai muiden ihmisten negatiivisen tai jopa kateellisen suhtautumisen pelossa. Sairaudestaan avoimesti kertoneet ovat saattaneet menettää aviopuolisonsa tai ystävänsä, jotka ovat lähteneet karkuun, kun eivät ole osanneet käsitellä asiaa. Tilanteista lukeminen saa raivostumaan. Voiko kukaan kuvitella, miltä tuntuisi, jos työkaveri toteaisi, että haluaisi myös sairastaa MS-tautia, jotta saisi yhtä pitkät sairauslomat? Luuleeko hän todella, että pitkäaikaissairas vain teeskentelee oireitaan ja huvittelee sairausloman aikana? Todellisuudessa hän todennäköisesti makaa kipuillen vuoteessa ja yrittää selviytyä siitä, että saisi sinä päivänä edes hampaansa pestyä. Itse en voi mitenkään ymmärtää ihmisiä, jotka kiusaavat tai syrjivät toisia. Kunpa maailmassa olisi enemmän ymmärrystä.

"MS-tauti ei ole syy jättää elämää elämättä." (s.60)

Tarinoita lukiessa jää sellainen olo, että ihmiset ovat sinnikkäitä sisupusseja, jotka eivät hevillä luovuta tai suostu ajattelemaan olevansa sairaita. Moni haluaisi tehdä asioita edelleen samalla tavalla kuin aina ennenkin. On ihan sallittua ja järkevääkin kuunnella omaa kehoaan ja jaksamista eikä kaiken uhalla painaa täysillä eteenpäin. Olisi hienoa, jos voisi antaa itselleen armoa ja elää omaan tahtiin, sillä työt eivät maailmasta tekemällä lopu. Ihmisen tulisi hyväksyä epäjärjestys ympärillään ja mennä terveys edellä. Itsestä huolehtimisen pitäisi tulla aina ensin, sillä vasta sitten pystyy huolehtimaan muista. Aina ei tarvitse jaksaa.

"- osaa nauttia asioista, jotka edistävät hyvinvointia ja hyvää elämää." (s.104)

Epävarmassa elämäntilanteessa ja muiden ihmisten mielipiteiden tulilinjalla ihmistä kannattelee huumori, läheiset ystävät ja perhe sekä oma voimaannuttava ajattelu. Kuntoutuksesta ja vertaistuesta löytyy monille apua. Tärkeintä on tilanteen hyväksyminen ja oman kehon kuuntelemisen taito.

Omia unelmiaan kannattaa elää tänään, sillä koskaan ei voi tietää, mitä sairaus huomenna tuo tullessaan. Ohje pätee ihan kaikkiin ihmisiin. Unelmia ei kannata lykätä johonkin tulevaisuuden ajankohtaan, sillä sitä hetkeä ei välttämättä koskaan tule. Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä heti.

"Yksi unelma voi muuttaa koko elämän." (s.7)

Eletään hyvää, unelmien elämää - mitä ikinä se kullakin pitää sisällään!

Tämä blogiteksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen MS-hoitajat ry:n kanssa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Teatterin aika: Kaasua, komisario Palmu!

© Helsingin Kaupunginteatteri

Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-ilta oli torstaina 29.11.2018. Komisario Palmu saa ratkottavakseen rouva Skrofin murhan. Taitamaton rikostutkija olisi voinut luulla, että rouva oli vain unohtanut kaasuhanan päälle ja ottanut unilääkkeen mennäkseen nukkumaan. Rouvan vuoteen jalkopäässä kuolleena makaava koira paljastaa kaiken. Komisario Palmu sekä etsivät Kokki ja Virta alkavat kuulustella epäiltyjä. Kuka on syyllinen? Onko se unilääkkeen määrännyt tohtori Markkola, itsel- eh seurakunnalleen rahalahjoitusta toivova saarnaaja Mustapää, testamentin toimeenpanosta vastaava tuomari Lanne, alistettu tytär Kirsti Skrof, tyttären kanssa naimisiin määrätty Kaarle Lankela, edellisen kanssa suhteessa ollut laulajatar Iiri Salmia vai Kaarlen kanssa asuva taiteilija Kurt Kuurna?

© Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmä oli elokuvamainen. Kuulusteltavien muistellessa menneitä tapahtumia talon seinään heijastui mustavalkoista videokuvaa. Vanhahtava Helsinki nousi esiin etenkin, kun jazz-yhtye alkoi soittaa ja Vuokko Hovattan näyttelemä laulajatar esiintyä diivan elkein. Puvustus ja rekvisiitta tukivat tunnelmaa. Kuurnan ja Kirstin hahmoja sen sijaan oli käsiohjelman mukaan modernisoitu. Kuurna nousikin illan päätähdeksi. Hahmo oli näyttävä ja varasti oikeastaan koko shown. Miiko Toiviainen eli ja hengitti hahmoaan. Vaikutuksen teki myös Heikki Ranta etsivä Virtana, jonka koko olemus huokui nuorta viattomuutta. Etsivä ihastui punastellen milloin kehenkin kuulusteltavaan naiseen ja halusi tehdä kaiken ohjekirjan mukaan. Komisario Palmu tokaisi etsivän olevan vain ymmärtämätön ylioppilas. Roolissaan vakuuttava oli myös Jouko Klemettilä. Saarnaajan hiusten silottelua sai katsoa inhoten ja kyseenalaisia toimia kuunnella kiukusta kihisten, vaikkakin moni yleisöstä ratkesikin kuuluvaan nauruun aina hänen puheitaan kuunnellessaan.

© Helsingin Kaupunginteatteri

Väliajalla ihmiset keskustelivat siitä, kuka heidän mielestään on murhaaja. Onneksi kukaan ei ainakaan minun kuulteni paljastanut tietojaan, sillä en ole lukenut kyseistä Mika Waltarin kirjaa enkä nähnyt kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Ihmiset keskustelivat myös siitä, kuinka näytelmä oli paljon parempi kuin Puntila, joka heidän mielestään oli päätöntä koheltamista.

Pidin näytelmästä kaiken kaikkiaan erittäin paljon. Ajoittain putosin hieman kärryiltä, sillä huomasin rytmityksen ja kohtausten vaihdosten vielä paikoitellen ontuvan. Olisikin hauskaa, jos näytelmän voisi nähdä vielä uudestaan, sillä usein käy niin, että näytelmä hioutuu paremmaksi ajan myötä.

Näytelmän loppuaplodien aikana yleisö nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan katsomossa istuneelle elokuvaohjaajalle Matti Kassilalle.

Kiitos Helsingin kaupunginteatterille medialipusta!

lauantai 1. joulukuuta 2018

Helmet lukuhaaste 47/50

Marraskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kaksi kirjaa.



Loppukirin aika! Vielä puuttuu kolme kirjaa! Olen jo lukemassa kahta kirjaa, joten olen varovaisen toiveikas, että ehdin suorittaa lukuhaasteen ennen vuoden loppua. Tässä vaiheessa vuotta ajatukset siintävät jo uuden lukuhaasteen puoleen. Ajattelin, että voisin pitää välivuoden, mutta Helmet lukuhaaste on niin koukuttava, että en taida pystyä. En malta odottaa, millainen viidenkymmenen kirjan lista löytyy ensi vuoden Helmet lukuhaasteesta!


Marraskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Ilmar Taska: Pobeda 1946


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.