perjantai 30. kesäkuuta 2017

Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteen koonti



Osallistuin Kirjojen Pyörteissä -blogin Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen. Tarkoituksena oli tutustua lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden klassikkoteoksiin. Ajattelin lukea Muumeja, Mauri Kunnaksen kirjoja sekä Onneli ja Anneli kirjoja. Luettavien kirjojen lista hieman muuttui haasteen aloitettuani. Huomasin myös, että luin vain alkuinnostuksessa. Aion myöhemmin lukea loputkin Muumeista sekä muita tuttuja satuja. Tämä oli hauska haaste!

Luin yhteensä neljä kirjaa:

Tove Jansson: Taikatalvi
Lewis Carroll: Alice peilintakamaassa
Tove Jansson: Taikurin hattu
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Aino Räsänen:...ja Helena soittaa



"Haavoittuneita. Valkeita arkkuja. Itkeviä omaisia."

Räsänen, Aino: ... ja Helena soittaa
Kirjasarja: Helena, osa 2
Julkaistu: 1980, 15.painos

Alkuperäinen julkaisu: 1950
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 192


Kauniit ja huolettomat kesäpäivät ovat koittaneet tuoreille ylioppilaille. Helena ja Jari Junkkerin poika Arttu haaveilee muutamista vapaista vuosista, mutta isä vaatii poikaansa opiskelemaan agronomiksi ja hoitamaan sukutilaa. Artun nuori mieli kapinoi, vaikka hän tietääkin velvollisuudekseen olla osana arvostettua perhettä, josta muut ottavat mallia. Hänen siskonsa Mirjam on joutunut jättämään koulun kesken heikon terveytensä vuoksi. Isosisko Eeva työskentelee herkeämättä emännän roolissa Helenan ollessa liian huoleton hoitaakseen tehtäviään. Samalla perheen nuorin, 5-vuotias Päivi, temmeltää rasavillina kepposesta toiseen. Jarin päivät kuluvat kunnanvaltuustossa, yhdistystoiminnassa, yritystoiminnassa sekä muissa luottamustehtävissä, joten hän palkkaa työnjohtajakseen Martti Mäkelän. Eeva suhtautuu kylmäkiskoisesti uuteen tulokkaaseen säätyrajoitusten vuoksi. Tilan muista työntekijöistä puhutaan heidän tehtävänsä mukaisilla nimityksillä kuten sika-Mari ja muonamiehen Lenni. Junkkerin kartanolla nähdään myös sukulaisten ja ystävien vierailuja, jolloin isäntäväki saattaa yhteisen työnteon jälkeen innostua soittamaan ja laulamaan.

"Muonamiehen Lenni pysähtyi hengähdyksissään ovensuuhun ja enempää tervehtimättä huusi: - Emäntä, Päivi lähti taas lehmällä ratsastamaan! Saako se?" (s.21) 

"Elämähän oli niin herttaista ja kaikki ihmiset hyviä. Hän tunsi olevansa kuin suurisilmäinen jäniksenpoika, joka piehtaroi kedolla ja laski kuperkeikkoja, nauraen auringolle." (s.22)

Ihailtavaa maalaiselämää varjostaa politiikan musta pilvi, joka ennustaa lähenevää sotaa. Etenkin Helenan mieli synkkenee hänen kantaessaan huolta lapsistaan. Soitot lakkaavat ja miltei aikuisiksi kasvaneiden lasten tulevaisuuden rakentaminen keskeytyy. Kihlaparit joutuvat jättämään toisilleen hyvästit - ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi. Varjon hellittäessä elämä soljuu eteenpäin, sillä ihmiset ovat hyväksyneet luonnollisen elämänkulun, johon kuuluu sekä kuolemaa että syntymää, sekä hautajaisia että häitä, sekä surua että iloa.

"Mutta yhä kertyi myrskypilviä, kuului kuin ukkosen kumahtelua kammottavana, pahaenteisenä. Nekin, jotka pitivät kiinni entisestä, levollisesta elämäntahdista, huomasivat lopulta joutuneensa pyörteeseen, joka vei, tahtoi sitten tai ei." (s.83)

Maalaisromanttinen tarina ihannoi perhettä, kotia, luontoa ja työtä sekä sivistystä ja hyviä tapoja. Jokaisella kuuluu olla omat asemaan ja sukupuoleen sidotut tehtävät, mitkä tulee toteuttaa tarmolla ja hyvillä mielin. Toisinaan asetelma tuntuu turvalliselta ja mukavalta, mutta toisinaan ahdistavan kahlitsevalta ja epäreilulta, sillä se ei anna sijaa yksilön omille unelmille.

"Maailma täällä oli vain niin prikulleen määrättyä ja ennakolta laskettua. Täällä ei voinut muuta kuin astua toisen jalanjälkiä, isä edellä, poika perässä, aina ja aina." (s.59)


Helmet lukuhaaste 2017: 26. Sukutarina

100 suomalaista kirjaa: 20/100


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton 17.6.2017



Osallistuin blogistanian kesälukumaratoniin - tavallaan. Tarkoituksena oli lukea lauantaista 17.6.2017 klo 13.00 sunnuntaihin 18.6.2017 klo 13.00, mutta muu elämä päätti toisin. Lähdinkin ystävän kanssa päiväksi Tallinnaan. Kunnioitin matkaseuraa jättämällä kirjat kotiin ja nauttimalla yhteisestä kesäpäivästä upeita nähtävyyksiä katsellen sekä kahviloissa istuen. Vanhoja rakennuksia ihastellessa alkoi palavasti tehdä mieli lukea Viroon ja etenkin Tallinnaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Olisiko hyviä vinkkejä?



Mutta itse asiaan: Minulla ei ole tänä vuonna ollut kovin hyvä onni lukumaratonien suhteen. Viimeksi sairastuin ja nyt lähdin matkalle. Sain sunnuntain puolella luettua viisi sivua. Laiha tulos, mutta ei se toisaalta haittaa, koska aion lukea myöhemmin lisää. Toivottavasti muilla oli onnistuneempi lukumaraton! Oli mukava olla ainakin ajatuksissa mukana!


Lue lisää blogistanian kesälukumaratonista.



sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Minna Rytisalo: Lempi



"Muuta ei ole kuin tämä, sen mukaan elä."

Rytisalo, Minna: Lempi
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 234


Sota muuttaa kaiken. Vastavihitty kauppiaan tytär Lempi joutuu jättämään aviomiehelleen Viljamille jäähyväiset, kun mies lähtee sotaan. Häntä jää auttamaan vain aputyttö Elli. Miehiä kuolee rintamalla ja saksalaiset heilastelevat kotiin jääneiden naimattomien naisten kanssa. Sillä tiellä on Siskokin, joka oletti pääsevänsä ennen Lempiä naimisiin Maxinsa kanssa. Max haluaa odottaa, että he matkustaisivat Hampuriin. Kukaan ei osaa sanoa, mitä sodassa tai sen jälkeen tapahtuisi - minne käsky kävisi. Kaikkien täytyy vain luottaa omaan vaistoonsa ja rakkauteen.

"Se mitä meillä oli, oli täyteläistä ja täydellistä täällä, missä hullut hallitsevat ja tuho kulkee maasta toiseen, hävittää kaiken hyvän, ihmisten pahuus saa voimaa joukkojen huumasta. Mihin sellaista pääsisi pakoon, ei mihinkään." (s.44)

Viljami, Elli ja Sisko kertovat vuoron perään sodan aikaisista ja sen jälkeisistä tapahtumista, joiden keskiössä on Lempi sekä häneen kietoutuva kunkin oma kohtalo. Kokemuksista selviää, kuinka ihmiset näkevät toisensa eri tavalla riippuen siitä, mistä asemasta heitä katsovat. Ihminen on erilainen ollessaan puolisonsa, lastensa, ystäviensä tai työtovereidensa kanssa. Kukaan ei voi koskaan nähdä toisesta kaikkia puolia.

"Sinä olit värikäs ja outo lintu meidän tavallisessa pihakoivussa, eikä navettaliina sopinut sinun päähäsi johon kuului valkolakki." (s.34)

Tekstistä huokuu tuska ja kärsimys sekä elämän epäreilu sattumanvaraisuus. Lopussa herää toivo uuden aikakauden paremmuudesta. Menneisyyttä on turha haikailla ja nostalgisoida, sillä sinne ei ole enää palaamista.

"Miten turhaa on taistelu, isänmaa, tappaminen. Minä olen tässä, on yö, mutta pimeää ei ole, yön lepoa ei ole. On loputon, huutava hiljaisuus, räjähdys joka repii, raastaa minut rikki -" (s.50)

"Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana." (s.190)


Helmet lukuhaaste 2017: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

100 suomalaista kirjaa: 19/100

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Petri Tamminen: Suomen historia



"Mamma istuu keinutuolissa ja katselee tielle."

Tamminen, Petri: Suomen historia
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 157


Suomen historiasta pääsevät kertomaan tavalliset ihmiset muistoineen. Lyhyistä kertomuksista, elämän hetkistä, jää melankolinen mielikuva suomalaisesta luonteesta - ripauksella huumoria. Suomalaiset ovat aina olleet köyhiä, mutta auttavaisia. Heitä on koeteltu kovilla kohtaloilla ja kansan kahtiajaolla. Suomi on kokenut muutoksia, ja myöhemmin ihmiset ovat saaneet vanhoista tapahtumista uusia oivalluksia.

"Kun hän palasi Suomeen, isä oli kuollut,  äiti mielisairaalassa ja kotitalosta jäljellä savupiippu." (s.35)

Mieleen jäi etenkin tarina sodan aikaisesta ulkomaanavusta. Amerikasta lähetetyt paketit sisälsivät erikoisia ja epäkäytännöllisiä tavaroita kuten marmorikuulia ja naisten oikean käden käsineitä. Toinen mielenkiintoinen tarina kertoi miehestä, joka ei kehdannut tehdä niin sanottuja naisten töitä muuten kuin ovi lukittuna ja verhot vedettyinä ikkunoiden eteen. Harmi, että kirja on aika lyhyt ja tarinat vielä lyhyempiä. Muistoja olisi ollut mukava lukea enemmän ja laajemminkin.

"Mitään näitä nykyisiä bonus- ja plussakortteja äiti ei huolinut. Hän sanoi, että hän eli jo sen oman korttiaikansa silloin sodan jälkeen." (s.56)


Helmet lukuhaaste 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja

100 suomalaista kirjaa: 18/100