Ujuni Ahmed kertoo oman henkilökohtaisen tarinansa vertaistueksi tytöille, jotka kokevat sekä somaliyhteisön että kantasuomalaisen yhteisön itselleen vieraiksi. Hän puhuu vapauden puolesta. Vapaudesta valita oma elämänpolkunsa ilman ulkoista kontrollia.
"'Eikö sinua hävetä? Aiheutat häpeää vanhemmillesi, ja meille kaikille.'" (s.11)
Tarina alkaa lapsuudesta 1990-luvulla, jolloin Ujuni Ahmed huomasi oman perheen ja kantasuomalaisen perheen eroavaisuudet. Niissä oli eri säännöt ja toimintatavat. Muiden lasten viettäessä viikonloppua Ujuni Ahmed istui koraanikoulussa. Uskonto täytti koko elämän. Tilanne hämmensi tyttöä varsinkin, kun hän sai tietää, että islamin tulkinta oli koulussa erilaista kuin Somaliassa, jossa esimerkiksi on harrastettu tanssia, teatteria ja kauneuskilpailuja. Ujuni Ahmed alkoi kapinoida ja etsiä omaa tapaansa elää elämäänsä.
"Miksi meillä tytöillä on aina eri säännöt?" (s.45) "Miksi miehistä puhutaan kuin heillä ei olisi minkäänlaista kykyä kontrolloida käytöstään?" (s.47) Koska heillä ei tarvitse olla? Koska he saavat tehdä mitä vain ilman seurauksia? Tyttöjen tehtävänä on kätkeä omat tarpeensa ja esittää määrättyä roolia. Kyseenalaistaminen on kiellettyä. Tytöt kärsivät tilanteeseen liittyvästä alituisesta väkivallan uhasta. Jokaisella pitäisi olla oikeus tulla nähdyksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
"Mietin, miksi kaikki mistä nautin ja mitä haluan on aina väärin. Miksi kaikki toiveeni ja iloni olivat niin kaukana siitä, mitä minun kaltaisilleni sanottiin kuuluvan?" (s.66)
Ujuni Ahmed on saanut turvaa Tyttöjen Talosta. Hän on voinut käsitellä tunteitaan ja omia tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. Myös luovat harrastukset, kuten tanssi, ovat tukeneet kasvua, kehitystä ja suhteen rakentamista omaan uskontoon. Ujuni Ahmed kokee, että naisten oikeuksien riistämisessä on kyse poliittisesta vallankäytöstä, ei uskonnosta tai kulttuurista.
"Koko lapsuuteni ajan minua peloteltiin pahalla, joka tapahtuisi, jos rikkoisin sääntöjä. Yhä edelleen saatan joinakin hetkinä mennä paniikkiin pelosta, että aiheutan toiminnallani jotain elämää suurempaa pahaa." (s.75)
Ujuni Ahmed toimii ihmisoikeusvaikuttajana. Hän pohtii kirjassa sitä, kuka saa puhua, mitä saa puhua ja millä tavalla saa puhua. Miten ihmisoikeuksien puolesta voi puhua, kun ihmisten toiveet ovat keskenään ristiriitaisia? Ujuni Ahmed korostaa, että Suomi on antanut somalialaisille turvapaikan. Heidän elämänsä ei ole verrattavissa amerikkalaisiin orjien jälkeläisten elämään. Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten ihmisten tulisi opiskella Somalian historiaa.
"Systeemi, johon useimpien täällä olevien tummien ihmisten historia liittyy, on rakennettu suojan antamiseen ja heikompien auttamiseen. On vahingollista luoda kuvaa, että systeemi olisi rakennettu sortamaan heitä." (s.194)
Ujuni Ahmedin kirjan teksti on ajattelua avartavaa. Hänen elämäntarinastaan ja mielipiteistään voi oppia. Toivottavasti kirja tavoittaa ensisijaisen kohderyhmänsä ja herättää ihmiset kyseenalaistamaan asioita. Muutos lähtee sisältäpäin. Yhteisöt muuttuvat vain, jos niiden jäsenet sitoutuvat muutokseen. Heidän on yhdessä pohdittava, mikä yhteisön arvopohja on ja mille perustuksille elämä halutaan rakentaa. Ympäröivän yhteiskunnan tehtävänä on tukea muutosta ja pitää huoli ihmisoikeuksista. Perustuslaki turvaa yksilön perusoikeudet. Laki on jokaiselle Suomen kansalaiselle sama. Varjoyhteiskuntien muodostuminen on lopetettava.
"Vaikka valtavan moni asia elämässäni on muuttunut ja vaikka moni asia on nyt hyvin, tunne, että minussa on jotain vikaa, jotain pahaa ja väärää, ei ole koskaan kadonnut täysin." (s.100)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!