Unelmien aika

Kirja on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta. Nevermoor-kirjasarjan kolmannessa osassa Morrigan Korppi tutustuu Meineikkaan seuran ja meinioseppien menneisyyteen, johon Ezra Viima on upottanut viheliäisen kädenjälkensä. Nykyhetki uhkaa suistua yhtä pahaan tuhoon, sillä Nevermoorissa leviää onttorokoksi nimetty sairaus, jonka saaneet käyttäytyvät vihamielisesti ja luonteensa vastaisesti. Morrigan ajautuu keskiöön parannuskeinoa etsittäessä. Rakastan Nevermooria! Maailmaa, jossa mikä tahansa on mahdollista. Nevermoor on sekä kiehtovan ihastuttava että pelottavan vaarallinen paikka. Siellä asuu lukemattomia erilaisia olentoja. Nevermoor tuntuu rajattomalta. Morriganin asuinpaikka hotelli Deukalion on käsittämättömän suuri. Hänen opiskelupaikkansa Meiseu on puolestaan niin suuri että varmasti kukaan ei tunne sen jokaista sopukkaa. Opiskeltavaakin riittäisi äärettömyyksiin. Missään ei tunneta rajoja. Se on yhtä aikaa sekä omaa mielikuvitusta ruokkivaa että hivenen ahdistavaa. Morrigan ei äär

Nathan Glass on muuttanut takaisin lapsuutensa maisemiin Brooklyniin kuolemaan. Keuhkosyöpä ja avioero ovat vieneet voimat eikä tytärkään suostu enää pitämään yhteyttä. Pientä piristystä elämän ehtoopuolelle tuo erinäisten sattumusten kirjaaminen ylös milloin millekin käteen osuneelle paperinpalalle. Eikä aikaakaan kun Nathan kokee uuden sattumanvaraisen kohtaamisen, kun hän tapaa antikvariaatissa sisarenpoikansa Tom Woodin, joka puolestaan esittelee työnantajansa Harry Brightmanin. Naisseikkailuiltakaan ei vältytä. Nathan flirttailee kantapaikan tarjoilijalle, kun taas Tom ihailee kaukaa erästä 'kaunista täydellistä äitiä'. Hurjin seikkailu soittaa eräänä päivänä ovikelloa. Sisarentyttären tytär Lucy astuu sisälle puhumattomana ja äitinsä lähettämänä. Seuraa sattumuksia sattumusten perään eikä kirjan viimeinen sivukaan petä siinä suhteessa. "Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla." (s.7) Harrastan toisinaan hautausmailla kuljeskelua. Ne ovat ensinnäkin rauhallisia ja

Ramatulaye viettää suruaikaa aviomiehensä Modu Fallin kuoltua. Hän kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan kirjeitse ystävättärelleen Aissatulle. Ramatulaye tarkastelee kriittisesti sekä omaa elämäänsä että naisen asemaa yhteiskunnassa. "Milloin sivistynyt yhteiskunta pääsee niin pitkälle, ettei päätöksiä tehdä sukupuolen vaan todellisen arvon perusteella?" (s.111) Kirjeromaanin keskiössä on moniavioisuuden kritisointi. Ramatulaye kokee avioliiton kokonaisvaltaisena. Se ei ole pelkästään suvunjatkamisen väline tai taloudellinen turvapaikka. Se on välittämistä ja kumppanuutta. Siitä näkökulmasta katsoen toisen vaimon mukaantulo elämään on shokki. Puhumattakaan siitä, että kuolleen miehen vaimo periytyisi sukulaismiehelle. "Meitä halveksittiin, meidät syrjäytettiin tai vaihdettiin niin kuin kulunut tai vanhanaikainen paita heitetään pois." (s.77) Mariama Ban kuvaamassa Senegalissa on koettu Ranskan siirtomaavallan alta irrottautuminen ja itsenäisen valtion rakentamise

Kirja on saatu Karistolta. 16-vuotias Camino asuu Dominikaanisessa tasavallassa seuranaan täti Tia ja kulkukoira. Hänen New Yorkissa töitä tekevä isänsä on lentokoneessa matkalla vierailemaan hänen luonaan. 16-vuotias Yahaira asuu New Yorkissa yhdessä vanhempiensa kanssa. Hänellä on seuranaan puutarhanhoitoa rakastava tyttöystävä Andrea. Isä on lentokoneessa työmatkalla kohti Dominikaanista tasavaltaa. Lento ei koskaan saavu perille.  "niin sen, että kun nappula on nostettu laudalta, sitä on siirrettävä eteenpäin. Entiseen ruutuun se ei voi palata." (s.55) Camino auttaa Tiaa hoitamaan naapuruston sairaita ja unelmoi lääkärin ammatista. Hän rukoilee ja uhraa esi-isien alttarilla parempaa tulevaisuutta. Haaveiden toteutuminen on isän Amerikan rahojen varassa, sillä koulujen käyminen ja mahdollinen ulkomaille muuttaminen on kallista. Caminon selän takana kärkkyy alituinen muistutus siitä, millaiselta hänen tukevaisuutensa saattaa todennäköisimmin näyttää, jos pienikin asia menee

Entinen matematiikan professori elää elämäänsä muistisairauden kanssa. Hänen muistinsa ulottuu vain 80 minuutin päähän. Taloudenhoitaja saapuu kotiin joka aamu kuin ensimmäistä kertaa. Professori tarkistaa pukuunsa kiinnitetystä muistilapusta tilanteen paikkaansapitävyyden ja suuntaa muistilaput kahisten työpöytänsä ääreen ratkomaan matemaattisia ongelmia. Hän nauttii myös taloudenhoitajan pojan opettamisesta. Poika on saanut lempinimen Juuri neliöjuuren muotoisen päänsä mukaan. Professori ja Juuri jakavat yhteisen kiinnostuksen pesäpalloon, joka on matemaatikon unelmalaji, sillä sitä pystyy tarkastelemaan matematiikan kautta. Professori pitää itsensä elämässä kiinni matematiikan avulla. Hänen ydinolemuksensa pysyy kasassa, vaikka muistoja puuttuisi. Matematiikka piristää mieltä ja tuo iloa elämään. Rutiinit ja koskettava ystävyyssuhde Juureen luovat turvallisuuden tunnetta ja toivoa elämän jatkuvuudesta. "Kaikenlainen hämmennys teki Professorin murheelliseksi. Jos me vain pysyisi