Oona Pohjolainen, Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

Noitapiiriin kuuluva Sadin etsii omaa paikkaansa valkoisten noitien joukossa. Hän tutkii mustaa magiaa ja energian kanavoimista tuonpuoleisesta, mikä ei ole muiden piiriläisten mielestä hyvä ajatus. Noituuttaan kärsimyskukkauutteella turruttava Juno muuttaa maalta kaupunkiin ja liittyy noitapiiriin. Hän on hermostunut kulkiessaan yksin töistä kotiin, sillä ihmiset suhtautuvat noitiin vihamielisesti. Noidat tunnistaa noitamerkin tai loitsimisesta johtuvan jälkihehkun avulla, joten ominaisuudet on pidettävä piilossa. Noidat elävät vuodenkierron mukaan ja turvautuvat pitkän ajomatkan päässä siintävään luontoon elvyttääkseen voimiaan. Ongelmana vain on, että luonto katoaa yhä kauemmas ja kauemmas ihmisten toiminnan seurauksena. Onko noitien ainoa selviytymiskeino turvautua pimeään taikuuteen?

"Kesän jäljiltä kaikki ovat puhjenneet kukkaan, imeneet itseensä auringonsäteitä ja vetäneet keuhkonsa täyteen metsän raikasta ilmaa." (s.173)

Noidat haluavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Ihmiset puolestaan syrjivät noitia ja tuhoavat luontoa. He tosin pyrkivät hyötymään noitien taikajuomista ja esineistä. Noidat ovat tietoisia menneisyydestään ja Pilmontissa vuonna 1660 alkaneista noitavainoista, joiden seurauksena syntyi ihmisten aiheuttamana jako mustaan ja valkoiseen magiaan, mikä johti noitien keskuudessa vastakkainasetteluun. Onko noidilla tulevaisuutta ihmisten tuhoamassa maailmassa? Voisiko ihmiset käännyttää noituuteen?

"Samhainina aineellisen ja yliluonnollisen välinen raja hämärtyy ja verho maailmojen välillä on ohuimmillaan." (s.125)

Kirjassa on kaksi kertojaa: Sadin ja Juno. Tarina kertoo nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, erilaisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Maailmaa ei voi katsoa mustavalkoisesti. Asiat eivät ole joko hyviä tai huonoja. Elämä eletään jossain siinä välissä. Monitulkintaisen tarinan voi mielestäni lukea myös puhtaasti queer-näkökulmasta katsoen.

"Kuolleet saapuvat tervehtimään eläviä ja pimeää energiaa on tarjolla enemmän kuin milloinkaan muulloin vuodenkierron aikana." (s.126)

Sydämeni sykkii vieläkin tiheään kuvitellessani itseni juoksemassa noitien kanssa hissiin oven narahtaessa.

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) on kirjoittanut isänmaallisia runoja tilanteessa, jossa itsenäistyminen on ollut vain etäinen haave. Vänrikki Stålin tarinat on ilmestynyt vuosina 1848 ja 1860. Kansallistunnetta kohottavissa runoissa kuvataan Suomen sodan (1808-09) myyttisiä sankareita. Johan Ludvig Runeberg ei ollut historioitsija, vaan nimenomaan runoilija. Kirjan lopussa on luettelo todellisista henkilöistä ja tapahtumapaikoista, joita Johan Ludvig Runeberg on käyttänyt mallina. Kansilehden mukaan Suomen kansaa ja luontoa kuvaavat runot antoivat suomalaisille moraalisen identiteetin. Runoteoksesta löytyy muun muassa kansallislaulu ja porilaisten marssi. Sven Dufvan tarina on suosikkini. Mies, jonka päätä ei järki pakota, mutta jonka rohkea sydän on juuri oikealla paikalla. Kirjoituskielenä on käytetty ruotsia, sillä se on ollut sivistyneistön kieli, sillä onhan alue ollut pitkään osa Ruotsia. Runoteos on välttänyt sensuurin ja saanut suosiota. Johan Ludvig Runeberg on kuvannut sekä ruotsalaiset että venäläiset sotilaat urhoollisina. Syyllisiä ovat vain Ruotsin kuningas, sotamarsalkka ja vara-amiraali. Luin kirjan Juhani Lindholmin suomentamana. Teksti on helppolukuista.

"suomalainen sisullaan

riemuvoittoon nousi" (s.42)

Ranskan Napoleon Bonaparte liittoutui Venäjän kanssa ja määräsi hyökkäyksen Ruotsiin vuonna 1808. Harmillisesti ruotsalaisten joukot olivat etelässä. Suomen sota päättyi vuonna 1809, jolloin alue liitettiin Venäjään ja perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Ruotsissa suoritettiin vallankaappaus, jolloin kuningas Kustaa IV Aadolf vangittiin. Hänen setänsä Kaarle XIII nousi valtaan, ja perilliseksi asetettiin Napoleonin armeijan upseeri Bernadotte, jonka jälkeläisiä nykyiset Ruotsin kuninkaalliset ovat. Johan Ludvig Runeberg on nähnyt suomalaiset Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa. Runoissa sota kuvataan taisteluna Suomen kansan puolesta. Suomalaisen miehen sotilasura isän jalanjäljillä, urheus, sankaruus ja kuolema nähdään tavoiteltavina asioina. Sota on hierarkiasta huolimatta miehistä toveruutta, joka yhdistää nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Se on yksilöllisiä urotekoja ja yhteisiä tappioita. Naisten tehtävänä on tukea miehiä ryyppyä tarjoten tai kotona itkien. Suomalaiset kuvataan rehellisinä ja urhoollisina Ruotsin kuninkaan ja sotajohdon tyriessä.

"Siitä Suomen karhu riski

Uutta voimaa sai - ja iski." (s.126)

Johan Ludvig Runebergin runoteos on historiallisesti merkittävä. Suosittelen kirjan lukemista etenkin kirjallisuushistoriasta, Suomen historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Runojen lukemisesta saa eniten irti lukemalla samalla kyseisen aikakauden yleistä historiaa.

Martha Wells: Hälytystila

Murhabotti turvaa tutkijaryhmän työskentelyä kaukaisella planeetalla. Kyseinen yksilö on erilainen kuin muut androidit, sillä se on hakkeroinut oman järjestelmänsä voidakseen toimia haluamallaan tavalla. Se tykkää mieluiten katsella saippuasarjoja, sillä se tuntee olonsa vaivautuneeksi ihmisten seurassa. Murhabotti etsii omaa paikkaansa maailmassa.

"Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani." (s.5)

Murhabotin päiväkirjojen ensimmäinen osa tutustuttaa lukijansa ihmisen näköisen androidin mielenmaisemaan. Tarina sisältää myös jännitystä ja toimintaa, kun tutkijaryhmä kohtaa sekä häikäilemättömiä vihollisia että vaarallista vieraan planeetan eliöstöä.

"Toimintavarmuus 10 % ja laskee. Sammutusvaihe aloitettu." (s.93)

Murhabotti tuntuu sekä vieraalta että läheiseltä. Sille toivoo kaikkea hyvää kuin se olisi elävä ihminen. Sen ajatukset ovat humoristisia ja seikkailut kiinnostavia, vaikka scifiin tottumattomalle hieman tylsähköjä erikoisine teknisine sanastoineen. Ympäröivä maailma jää vielä ainakin hämärän peittoon. Saa nähdä, missä murhabotti seuraavaksi seikkailee.

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Ebba Stenbock eli 1500-luvun lopulla. Hän oli korkea-arvoisen suvun tytär, kuningatar Katariinan sisar, valtakunnanamiraali Klaus Flemingin (1535-1597) puoliso ja kuuden lapsen äiti. Hän eli aikana, jolloin Suomen kirjakieli syntyi, Helsinki perustettiin ja kuningas Kustaa Vaasa (vallassa 1523-1560) toteutti uskonpuhdistuksen. Hän todisti neljän eri kuninkaan loiston päiviä ja epäonnistumisten alhoja. Kilpailu kruunusta oli murhanhimoista. Muutenkin aikakautena sodittiin paljon. Ebba kuului Katariina-sisaren vaikutuspiiriin. Sisar oli ainakin järjestämässä hänen häitään ja piti muutenkin huolta naisista koostuvasta seurueestaan lapsettomana leskikuningattarena. Ebba oli harvoja, jotka osasivat kirjoittaa. Hänen tehtävänään oli hoitaa taloutta, kun hänen aviomiehensä toimi yliamiraalina ja Suomen käskynhaltijana. Klaus Fleming johti sotajoukkoja ja kukisti nuijasodan (Kaarle herttuan, myöhemmin kuningas, yllyttämä talonpoikaiskapina 1596-1597), minkä jälkeen hän menehtyi sairauteen. Hän kannatti oikeutettua, vaikkakin heikkoa hallitsijaa, kuningas Sigismundia (Kustaa Vaasan pojanpoika, vallassa 1592-1599) ja toivoi, että Ebba puolustaisi hänen kannattamiaan arvoja jäämällä Turun linnaan. Vallananastaja kuningas Kaarle IX (Kustaa Vaasan nuorin poika, vallassa 1604-1611) voitti kuitenkin taistelut, jolloin Ebba ja hänen kolme tytärtään joutuivat vankeuteen ja hänen poikansa teloitettiin. Ebban huomenlahjaksi saadut tilat palautettiin hänelle myöhemmin armosta.

Ebba elää hänen jälkeensä jääneissä kirjeissä ja hänen sukulaisiaan koskevissa tarinoissa. Hänet voidaan sijoittaa ympäröivään yhteiskuntaan ja merkittäviin tapahtumiin. Ebbasta ei harmillisesti ole tehty muotokuvaa. Kirjan kansikuvassa on 1800-luvun taiteilijan kuvitteellinen näkemys Ebbasta. Naisen piirteitä voidaan arvailla sukulaisten kasvoja katsellen. Ajatus Ebbasta elää eri muodoissa kirjallisuudessa. Mielestäni on selvää, että Ebba oli ihminen, joka puolusti vakaasti ja päättäväisesti asemaansa, oikeuksiaan, uskollisuutensa kohdetta ja omaisuuttaan. Hän halusi noudattaa vallitsevaa järjestystä. Kirjaa lukemalla pääsi kurkistamaan 1500-luvulla eläneen korkea-arvoisen naisen elämään, mikä on historiasta pitävälle ihmiselle ihan parasta. Ihanaa, että Ebbasta on tehty laadukas kirja, vaikka aineistoa on ollut vähääkin vähemmän ja kirjoittaessa on täytynyt arvailla ja päätellä asioita. Lukisin mielelläni vastaavanlaisia kirjoja muistakin historian naisista.

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

Nina matkaa autolla ystävänsä Lollon uudenvuodenjuhliin miehensä Fredrikin ja lastensa Antonin ja Vilgotin kanssa. Hänen tyttärensä Smilla jää viettämään kotibileitä yhdessä Lollon tyttären Jenniferin ja muiden vieraiden kanssa. Aamu valkenee ymmärrykseen Jenniferin katoamisesta.

"Miksi hän lähti juhlista ja kavereiden luota jo puoli kahdeltatoista? Ennen vuoden vaihtumista?" (s.86)

Ninan ystäväpiiriä on kouluaikoina yhdistänyt vain rakkaus Madonnan musiikkiin. Aikuisiällä kohtaamiset kietoutuivat aluksi lasten ympärille ja myöhemmin pari kertaa vuodessa järjestettyihin juhliin. Päiväkodissa työskentelevä Nina ja opettajana elantonsa tienaava Fredrik edustavat taloudellisen hierarkian pohjaa. Lollo ja hänen miehensä Max ovat puolestaan huipulla. Raha antaa valtaa ajatella ja puhua toisia alentavasti muun muassa kehon painoon ja kulttuuritaustaan liittyen. Miehiä tiuhaan vaihtava Malena ja koulukiusattu lapsensa Theo jäävät kaikessa jonnekin välimaastoon.

Sydän hakkaa sitä lujemmin mitä pidemmälle intensiivinen tarina etenee. Kirjassa käsitellään perhedynamiikkaa, parisuhdehaasteita, lasten kasvatusta, ystävyyttä ja toisten elämänvalintojen arvostelua. Puheissa ovat terveysongelmat, mielenterveys ja seksuaalisuus. Tarinaa seurataan kolmesta eri näkökulmasta. Ääneen pääsevät vuorotellen Nina, Fredrik ja Lollo. He ovat inhimillisiä, erehtyväisiä, epäluotettavia ja itsekkäitä. Heidän ajatusketjunsa tuntuvat paikoin ahdistavilta ja elämäntarinansa traagisilta. Salailu ja puhumattomuus ovat läsnä. Tarinan pääpaino on nykyhetkessä, mutta muutaman kerran kurkistetaan myös menneisyyteen. Kirjaa ei malta laskea käsistä ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Viimeisen sivun tapahtumat ovat hykerryttäviä.

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Siljan elämää määrittelee kuuluminen Jehovan todistajiin ja sairastuminen syömishäiriöön. Tarina kulkee kahdessa eri aikatasossa. Silja kokee ulkopuolisuutta maailmallisten koulumaailmassa, sillä hän viettää suurimman osan ajastaan käytävällä, kun muut oppilaat kuuntelevat aamunavausta ja opiskelevat todistajille kielletyistä aiheista. Hän haluaa olla kunnollinen Jehovan todistaja, todistaa ikätovereille ja kulkea asianmukaisessa asussa kenttäpäivinä ovelta ovelle. Huoliteltu ja asiallinen ulkoasu on tärkeä. Siljan äiti pudottaa säännöllisesti radikaaleilla menetelmillä painoaan ja kannustaa tytärtään laihduttamaan. Aikuisena naisena Siljaa hoidetaan suljetulla osastolla. Mielessä pyörii uskonnon kyseenalaistavia kysymyksiä.

"En koskaan selviytyisi Harmagedonista enkä lopun ajan vainoista. En selviytynyt edes koulun takapihalla." (s.28)

Kirjasta nousee ajatus siitä, kuinka jokaisen pitää itse selvittää, mitä on hyvä elämä. Silja kokee monenlaisia tunteita suhteessa omaan uskontoonsa. Pelko ja häpeä ovat niistä voimakkaimmat. Omalle uskonnolle on annettava itsestään kyseenalaistamatta kaikki. Siljan on hylättävä uskontoon kuulumaton isoäiti ja koulussa tavattu maailmallinen ihastuksenkohde. Hänen on noudatettava patriarkaalisen uskonnon sääntöjä ja tehtävä naisille sopivia työtehtäviä.

"Tehtyä ei saisi tekemättömäksi, vaikka miten yrittäisin. Häpeä nousee kehosta ylös ja valuu kyynelten mukana polville. Minä petin Jumalan." (s.28)

Nissinen kuvaa elävästi ja tunteita herättävästi Siljan kokemuksia sisäänpäinkääntyneessä uskonyhteisössä. Hänen tarinansa on sydäntäraastavan koskettava. Hän on viaton lapsi, joka haluaa kokea rakkautta ja hyväksyntää ja kuulua joukkoon. Sen sijaan Siljan elämä koostuu syrjinnästä, syyllistämisestä, alistamisesta ja manipuloinnista. Hän ei riitä omana itsenään.

"Jehova näkee kaiken. Hän tietää, miten toimit, vaikka kukaan muu ei näkisi." (s.30)

Kirjassa on kiinnostavaa uskonnollista pohdintaa. Uskonto, joka sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus valita.