perjantai 28. kesäkuuta 2024

Jennifer Lynn Barnes: Salainen perijätär

Avery Grambs käy päivät koulua ja nukkuu yöt autossaan, sillä hän ei voi enää majailla siskonsa Libbyn luona tämän väkivaltaisen miesystävän Draken vuoksi. Rehtori pyytää hänet toimistoonsa, missä hänelle kerrotaan tulevasta lentomatkasta Teksasiin miljardööri Tobias Hawthornen perinnönjakotilaisuuteen. Avery on pyörällä päästään, sillä hän ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan kyseisestä miehestä.

"Tämä ei ole totta.
Tämä ei voi olla totta.
Minä näen unta.
Minä hourailen." (s.44)

Tobias Hawthornen testamentista selviää, että Avery perii miehen koko omaisuuden. Ehtona on, että hänen tulee asua Hawthornen kartanossa vuoden. Harmillisesti siellä asuvat myös Tobias Hawthornen eriskummalliset sukulaiset. Omalaatuisin heistä on Tobiaksen tytär Skye, joka on 'käynyt kiinnostavia keskusteluja neljän eri miehen kanssa', minkä tuloksena hänellä on neljä erilaista ja harmillisen komeaa poikaa: Nash, Grayson, Jameson ja Alexander. Avery tutkii suvun arvoitusta ja syytä perinnönjakoon henkivartija suojanaan. Tobias Hawthorne pelaa haudan takaa kieroutunutta peliä sukulaistensa kanssa. Rikkaat kun eivät voi toimia kuten tavalliset ihmiset.

"Hänellä oli jokin syy valita sinut, Avery. Sinä olet erityinen, ja minä luulen, että hän halusi meidän - tai minun - selvittävän miksi." (s.88)

Kirjassa on erittäin lyhyitä lukuja, joten tarina kulkee nopeasti eteenpäin. Sokkeloinen kartano on tapahtumapaikkana mieltä kutkuttava. Henkilöiden kuvailu on parasta - etenkin Skye ja isoäiti karmivat selkäpiitä. En tosin ole varma, olisinko halunnut kirjaan kolmiodraamaa Averyn ja kahden veljeksen välille. Ainakin draaman olisi voinut kirjoittaa paremmin, sillä nyt siitä puuttuu sekä sisältö että jännite.

"Mutta arvaa, mitä kävi edelliselle tytölle, joka vietti tuntikausia kartanossa? Hän kuoli." (s.112)

Voisin kuvitella, että teini-ikäinen lukija nauttii kirjasta, kun hän voi kuvitella itsensä Averyn paikalle ihastelemaan valtavaa omaisuutta helikoptereista keilahalliin ja elokuvateatterista salakäytäviin ja juttelemaan puhelimessa kaikesta kokemastaan parhaalle ystävälleen. Hän pääsee Averyn mukana valitsemaan ihania asuja, nauttimaan gaalaillasta ja kuiskuttelemaan, kuka tykkää kenestäkin ja kuka on aiemmin seurustellut kenenkin kanssa. Jännittäviltä tilanteiltakaan ei vältytä arvoitusta ratkottaessa, vaikka loppu hieman lässähtää. Eräs paljastus saa odottamaan jatko-osaa.

"'Olet jokaisen uutislähetyksen pääuutinen, ja kaikkien sosiaalisen median alustojen ykkösjuttu. Osa pitää sinua Tuhkimona. Osa Marie Antoinettena.' Jotkut haluaisivat olla minä. Jotkut vihaisivat minua sydämensä pohjasta." (s.58)


tiistai 25. kesäkuuta 2024

Holly Smale: Uusi alku, Cassandra

Cassandra Dankworth löytää itsensä aikasilmukasta ja ymmärtää hallitsevansa aikaa. Hän käyttää kykyään aikamatkailla korjatakseen tekemänsä virheet sekä työpaikalla että parisuhteessa. Hän piilottelee todellista olemustaan ja teeskentelee olevansa muiden kaltainen ollakseen pidetty.

"Useimmiten minusta tuntuu kuin itsekin käyttäisin naamiota. - - Teeskennellen olevansa joku muu, kaiken aikaa. Tarkkaillen etäisyyden päästä. Kauhuissaan siitä, mitä tapahtuu, kun naamio putoaa ja paljastaa näyttelijän sen alla." (s.178-179)

Cassandran tarina on yksi neuroepätyypillisen ihmisen tarina miljoonien joukossa. Tarina siitä, millaista on olla erilainen. Cassandraa pidetään itsekkäänä, lapsellisena ja outona. Häntä vieroksutaan. Hän ei mahdu yhteiskunnan ahtaisiin normeihin. Hän käyttäytyy muiden mielestä oudosti.

"Miten ihmiset pystyvät tällaiseen? Miten toisilleen täysin vieraat ihmiset onnistuvat kieputtelemaan keskustelua edestakaisin tällä lailla ilman, että menevät täysin solmuun? Mistä he tietävät, mitä seuraavaksi pitää sanoa? Ja vielä tärkeämpää, miksi?" (s.36)

Cassandra luovii joustamattomassa yhteiskunnassa, jota ei ole rakennettu hänenlaisilleen. Kaikkialla on liikaa aistiärsykkeitä, mikä aiheuttaa hänessä ylikuormittumista. Hän joutuu käyttämään apuvälineitä kuten korvatulppia ja tarvitsee pimeän ja hiljaisen tilan palautuakseen. Cassandra käy mielessään samoja sosiaalisia tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen läpi. Hän tulkitsee asioita usein väärin. Hän pohtii, mitä olisi voinut sanoa toisin ja miten se olisi vaikuttanut kohtaamisen lopputulokseen. Cassandra on taipuvainen katastrofiajatteluun. Hän kopioi toisten puheita, kehonkieltä ja kiinnostuksenkohteita ollakseen hyväksytty. Hänen kasvonsa ovat ilmeettömät tai negatiivisesti tulkittavat silloin, kun hän yrittää prosessoida kaikkea ympäröivää kerralla. Tutuista aiheista hän innostuu puhumaan, mikä aiheuttaa ihmisissä ärtymystä. Hän ei kestä negatiivisia tilanteita. Cassandra haluaisi työpaikalla vain tehdä töitä. Hän inhoaa jaarittelua ja toisten egon pönkittämistä. Cassandra haluaisi, että maailma toimisi sääntöjen mukaan, vaikka hän ei aina itsekään noudata niitä. Hän on mustavalkoinen ajattelultaan.

"Minua ei jätetä siksi, että tein jotakin väärin tai sanoin jotakin väärää: minut jätetään, koska olen väärä." (s.46)

Cassandra näkee tunteet väreinä. Hän ei oikeastaan tunne tunteita. Tunteet tulevat odottamatta valtavana aaltona ja hukuttavat hänet alleen. Ihmisten mielestä Cassandra 'tekee kaiken tahallaan' ja on tarpeettoman dramaattinen. Muutokset rutiineihin järkyttävät häntä, mutta tragedioissa Cassandra on tyyni ja itsevarma. Hän suunnittelee kaiken etukäteen ja kääriytyy tuttuuteen. Jos jotain on sovittu illaksi niin hän ei voi kuin odottaa sitä koko päivän. Cassandra ei siedä kosketusta. Hän valitsee vaatteet, ruoan ja istumapaikan tuntoaistin mukaan. Cassandra ei toimi normien mukaan, joten häntä ei pidetä normaalina. Hänen tapansa elää näyttäytyy muille siten, että hän ei toimi ikäistensä tavoin. Cassandra kokee yksinäisyyttä. Hän saa osakseen vain negatiivista kohtelua. Kukaan ei ymmärrä häntä. Parhaimmillaan Cassandra on, kun hän saa uppoutua kaikessa rauhassa rakastamaansa puuhaan.

"Mikä minussa on sellaista, ettei minua voi rakastaa?" (s.46)

Cassandran tarinasta nousee esille ymmärtävien läheisten merkitys. Jokaisella pitäisi olla oma turvallinen koti, jossa voi toimia omalla tavallaan, ja läheiset ihmiset, jotka kohtelevat hyväksyvästi ja huomioonottaen. Myös huumori on tärkeää, ja lempeä ja armollinen suhtautuminen itseen ja kanssaihmisiin, ja sen ymmärtäminen, että ihmisen elämään saa kuulua ristiriitoja ja virheitä, joista saa oppia. Cassandran tarina herättää tunteita laidasta laitaan. Niitä on vaikea sanoittaa. Niitä voi vain tuntea. Puristavana paineena silmien takana, levottomasti heiluvina jalkoina ja ääneen pyrskähtävänä nauruna. Kirjasta nousevien ajatusten ymmärtäminen ottaa oman aikansa.

"Ajalla voi tehdä vaikka mitä. Sitä voi säästää, tuhlata ja tappaa. Se lentää ja varastaa, ja sen kanssa voi juosta kilpaa. Se on rahaa ja se parantaa haavat. Sitä voi haaskata ja sen tasalla voi pysytellä; se voi olla hyvää tai pahaa, puolella tai vastaan. Se voi luistaa, näyttää ja se parantaa haavat. Se voi olla käsillä." (s.307)


sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Freida McFadden: Kotiapulaisen salaisuus

Millie aloittaa kotiapulaisen työn Garrickien kattohuoneistossa. Hän siivoaa, pyykkää ja laittaa ruokaa rikkaalle pariskunnalle. Hän varoo häiritsemästä vierashuoneessa lukkojen takana sairastelevaa rouvaa, jota aviomiehen sanojen mukaan ei saa häiritä. Omituiset kolaukset, veritahra yöpaidan kauluksessa ja itku saavat Millien olon levottomaksi. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kielloista huolimatta puhua rouvalle.

"En tiedä, mistä se johtuu, mutta jokin tässä asunnossa saa minut levottomaksi." (s.43)

Millie on ollut vankilassa murhasta ja kärsii tekonsa mukanaan tuomasta syrjinnästä sekä työnhaussa että parisuhdemarkkinoilla. Hän on ajautunut kotiapulaisen työn kautta auttamaan lukuisia eri kaltoinkohdeltuja naisia pääsemään eroon aviomiehistään, mutta haluaa jättää elämänvaiheen taakseen ja opiskella sosiaalityöntekijäksi. Hän suree edellisen parisuhteensa päättymistä ja tuntee epävarmuutta nykyisessä. Milliellä on huono itsetunto. Hän on jumissa epäilyttävän työpaikan lisäksi huonossa asunnossa vaarallisella asuinalueella. Millie ei halua sulkea silmiään kohdatessaan apua tarvitsevia ihmisiä. Ei vaikka joutuisi itse vaaraan.

"Niin innoissani kuin tästä työstä olenkin, jokin siinä saa minut levottomaksi." (s.35)

Kirjan teemana ovat miesten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu rikosta tutkittaessa. Tarvitaan todisteita sanojen tueksi. Kirjan miehet ovat jokseenkin samankaltaisia täydellisyydessään. He omistautuvat puolisoilleen heitä kyseenalaistamatta. He tekevät kaikkensa naisten eteen saamatta samanlaista vastakaikua osakseen. Kirjan tapahtumat ovat sävyltään ristiriidassa keskenään. Tarinan tunnelma on rikkonainen. Millie saa potkut lastenhoitajan työstään, koska perheen äiti huomaa, että hänen lapsensa kutsuu lastenhoitajaa äidiksi. Tilanne ei koomisuudessaan istu tarinaan, varsinkaan, kun sama tilanne myöhemmin toistetaan. Kirjan sävy vinksahtaa jännityksestä mustan humoristiseksi. Jään hämmentyneenä pohtimaan, mitä oikein luin.

"Miksi minusta tuntuu kuin joku tarkkailisi minua? Olenko menettämässä järkeni?" (s.37)

Mitkä asiat lopulta määrittelevät, kuka on uhri ja kuka on syyllinen?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

Maailma vihaa Raisa Omaheimon mukaan läskejä. Laihdutuskulttuuri on voimissaan, työpaikat aukeavat vain keskipainoisille, vaatevalikoima löytyy kauppojen sijasta netistä, lääkärien hoito-ohje on vaivaan kuin vaivaan laihduttaminen, populaarikulttuuri pilkkaa aktiivisesti ja tuntemattomat ihmiset harjoittavat vihapuhetta. 

"Kun katson kuvia nuoresta itsestäni tulen surulliseksi. En ollut lihava tyttö. Olin ihan tavallinen 80-lukulainen lappuhaalarilapsi." (s.11)

Raisa Omaheimo esittää, että laihdutuskuurit ovat tehottomia ja vaaraksi sekä mielelle että keholle, esimerkiksi aineenvaihdunta häiriintyy ja syömishäiriö voi puhjeta. Painoindeksi on humpuukia. Se ei kerro, onko ihminen laiha vai lihava. Se kertoo vain sen, mikä pituuden suhde on painoon. Painoindeksi ei tunnista lihasten, luiden, sisäelimien ja rasvan painoja. Mielikuva painoindeksin antamasta tiedosta on virheellistä ja vääristynyttä. Raisa Omaheimo yhdistää laihdutuskulttuuriin naisten kontrolloinnin. Naiset eivät saa viedä yhteiskunnassa tilaa henkisesti tai fyysisesti. He ovat oppineet vääristyneen ruoka- ja kehopuheen. Raisa Omaheimo kertoo, että aiheeseen liittyy myös luokkasyrjintä. Köyhien ihmisten on vaikeampi syödä niin sanottua terveellistä ruokaa, jos se hinnoitellaan kalliimmaksi kuin epäterveellinen ruoka. Lihavuus yhdistetään näin köyhyyteen. Raisa Omaheimo ottaa aiheeseen mukaan myös rotusyrjinnän. Hän esittää, että läskiviha liittyy siihen, että valkoiset ihmiset ovat halunneet erottautua mustista "laihalla, terveellä ja pidättyväisellä kehollaan". Maailma on rakennettu valkoisen ja laihan ihmisen mittojen mukaiseksi. Nykyisen harhaluulon mukaan vain laiha keho (eli valkoinen) on terve keho ja vain laihaa kehoa saa esitellä maailmalle. Vain laihalla (eli valkoisella) keholla on ihmisarvo.

"Elämme maailmassa jossa on ihan normaalia vihata omaa kehoaan -" (s.12)

Aktivistit pyrkivät levittämään tietoa, antamaan vertaistukea ja luomaan muutosta. Kaikilla on nimittäin oikeus olla ja elää. Yhteiskunnan palvelut kuten terveydenhuolto kuuluu kaikille. Jokaisella on kehorauha ja ruokarauha.

"Voisiko olla niin että minä en olekaan vääränlainen. Mitä jos maailma on?" (s.41)

Raisa Omaheimo esittää asiansa provosoivasti. Koen, että hänen ydinajatuksensa on selkeä: Läskillä ihmisellä on tänään ja tässä hetkessä ihmisarvo aivan kuten muillakin ihmisillä ja riippumatta painonkehityksen suunnasta. Keho ei muutu laihaksi yhdessä yössä. Mahdollinen painon pudotus tapahtuu laihduttamisen sijasta pikku hiljaa elämäntapamuutoksella, jos keho siihen fyysisesti kykenee ja jos elinympäristö on otollinen. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästään myös muutosaikana. Hän elää elämäänsä tänään, ei sitten kun on laihempi. Hänellä on oikeus saada palveluja, ja hänen on voitava elää arkeaan normaalisti. Läski ihminen on olemassa tässä ja nyt.

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Johanna Niskanen: Onnellisesti omillani

Kasvatustieteiden maisteri Johanna Niskanen on yli 30-vuotias nainen, joka elää tahattomasti ilman parisuhdetta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan, sillä hänen mukaansa vertaistarinat loistavat poissaolollaan. Niskasen mielestä ihminen voi elää hyvää ja tavallista elämää ilman parisuhdettakin. Ihmisellä on täysi ihmisarvo, vaikka hän ei seurustele tai harrasta seksiä.

"- ilman parisuhdetta elävän naisen taipaleelle ei anneta valmiita karttoja, vaan oman polkunsa joutuu raivaamaan itse." (s.8)

Kirjassa todetaan, että kulttuurimme on parisuhdekeskeinen. Lapsena pohditaan ihastumisia, varhaisteininä leikitään seurustelua, teininä koetaan ensimmäiset seurustelukumppanit ja parikymppisenä vakiinnutaan ja perustetaan ydinperhe. Media on täynnä parisuhdetta. Musiikki, tv-ohjelmat, elokuvat ja podcastit ihannoivat tai ruotivat aihetta. Sukulaiset esittävät uteliaita kysymyksiä. Parisuhdetta pidetään itsestään selvänä ja normaalina osana ihmisen elämää. Parisuhteiden ulkopuolelle jäämiselle vaaditaan syitä. Ihmiselle, joka ei elä parisuhteessa, ei ole suomen kielessä edes sanaa. Hänet määritellään korkeintaan jonkin puuttumisen kautta tai jopa vialliseksi. Hän jää ulos julkisesta keskustelusta. Hän on äänetön, näkymätön ja alisteisessa asemassa. Hänen elämänkaarensa on tuntematon. Singlismi on syrjinnän muoto, jossa pariutumattomiin yhdistetään negatiivisia mielikuvia ja jossa pariutumattomat jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle. Suomen lainsäädäntö syrjii parisuhteettomia muun muassa tukiin ja verotukseen liittyen. Etenkin populaarikulttuuri harjoittaa singlismiä. Kirjan mukaan syrjintä aiheuttaa kroonista stressiä.

"Miksi parisuhteettomien elämä ei näyttäydy yhtä merkittävänä tai hyvänä vaihtoehtona kuin parisuhteessa oleminen?" (s.43)

Pariutumattomia on syrjitty vuodesta 1930 vuoteen 1975 voimassa olleella vanhanpiianverolla tai vanhanpojanverolla, joka on määrännyt naimattomia kansalaisia maksamaan valtiolle 3-6 prosenttia veroa tuloistaan. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisen arvo perustuu lisääntymiskykyyn. Parisuhteeton henkilö haastaa sukupuolittuneet heteronormatiiviset odotukset. Yhteiskunta ja normit ovat onneksi muuttuvaisia. Helsingin Sanomien mukaan parisuhteettomuus ja lapsettomuus ovat kasvamassa.

"- ei ole kenenkään toisen asia määritellä ulkopuolelta, miten jonkun muun pitäisi toteuttaa seksuaalisuuttaan ja seksielämäänsä -" (s.78)

"Lisäksi seksittömyydelle naureskelu ja kokemattomuudesta häpäiseminen mitätöi monien aseksuaalien kokemusmaailman täysin. Aseksuaalisuus on seksuaalisen suuntautumisen muoto, jossa henkilö kokee hyvin vähän tai ei ollenkaan seksuaalista vetovoimaa muita kohtaan." (s.78)

Tähän kirjaan liittyen kalenteriin kannattaa merkata ylös seuraavat päivämäärät: Naistenpäivä 8.3., Singles' Day 11.11. ja International Childfree Day 1.8. On ihanaa juhlia tuttavapiiriin kuuluvia naisia, yksineläjiä ja vapaaehtoisesti lapsettomia henkilöitä. He ovat arvokkaita ihmisiä ja ansaitsevat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja juhlituiksi.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Minja Mäkilä: K-pop - Unelma huomisesta

K-popin eli Etelä-Koreassa (väkiluku 51,7 miljoonaa) tehdyn pop-musiikin tarina alkoi poikabändistä Seo Taiji vuonna 1992. Etelä-Korean demokratisoituminen salli musiikillisia uusia aatteita, ja nuoret lähtivät kokeilemaan kykyjään.

"Näköalattomuuden sijaan K-pop antaa nuorille toivoa siitä, että heillä on mahdollisuus saavuttaa unelmansa." (s.111)

K-pop on esiintymistä, musiikkivideoita, mainoskuvauksia, oheistuotteita, televisiovierailuja, elokuvarooleja, palkintogaaloja ja viikottaisia nettiin levitettäviä musiikkikilpailuissa esiintymisiä. Se on ihanteellisen korealaisten arvojen mukaisen maailman esittämistä. Kansainvälisiä markkinoita ajatellen sanoituksissa käytetään sekä englannin että korean kieltä ja yhtyeiden nimet sisältävät lyhenteitä, numeroita ja englannin kieltä. Musiikki on sekoitus eri tyylilajeja ja voimakkaita mielihyvää tuottavia rytminmuutoksia. Kappaleet liittyvät rakkauteen, vaikka oikeassa elämässä seurustelu on tabu. K-pop idolit ovat konservatiivisia ja noudattavat ikähierarkiaa, mutta esittävät eri sukupuolirooleja ja osoittavat hellyyttä samaa sukupuolta olevaan henkilöön.

"Tottelevaiset ja salonkikelpoiset nuoret edistävät vanhempiensa mainetta." (s.59)

Idolin ura houkuttelee nuoria, sillä k-pop maailma esitetään utopiana. Korealainen koulumaailma on ankara, ja työpaikkoja on vaikea saada ainakaan ilman suhteita. Nuoret voivat päästä kokelasjaksolle yksityiskoulun, mediatalojen casting-tilaisuuden, televisioidun kykykilpailun tai kykyjenetsijän kautta. Koulutuksessa aiheina ovat mm. sovelias käytös, laulu, tanssi, näytteleminen ja vieras kieli. Kokelaiden on oltava oppineita, henkisesti lujia ja perinteitä kunnioittavia. Heistä muodostetaan yhtyeitä, joiden jäsenillä on mediayhtiön määräämä tyyli, persoonallisuus ja rooli, kuten johtaja, vanhin, nuorin ja visualisti. Yhtyeen yleinen teema voi olla esim. kikattelevat söpöilijät, kukkapoikamaskuliinit, viattomat koulutytöt tai diivamaiset flirttailijat. Idolien on oltava kuuliaisia, hyvätapaisia ja kovia tekemään töitä ilman kunnollisia yöunia ja vapaa-aikaa. Heidän on oltava visuaalisia ja esteettisiä, mikä usein tarkoittaa nälkiinnyttämällä laihtumista ja kauneusleikkauksiin turvautumista. Idoli on roolimalli ja myytävä tuote. Yhtyeet saattavat kaikesta huolimatta jäädä ilman menestystä.

"Verellä, hiellä ja lahjakkuudella menestyneistä nuorista tulee toivon symboleita. Idolit ovat eläviä esimerkkejä siitä, että kaiken yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden ja epävarmuuden keskellä sinnikkäimmät voivat menestyä." (s.171)

Korean yleinen ilmapiiri ja politiikka vaikuttaa populaarikulttuuriin. Naiset loistavat poliittisessa päätöksenteossa poissaolollaan, ja mielenterveyden hoito on alkeellista. Hwaiting-kulttuuri on voimissaan. Se tarkoittaa sitä, että eteenpäin on jaksettava edessä olevista haasteista huolimatta. Se on äärirajoilla työskentelemistä ja tsemppaamista vaikeuksien yli. K-popin maailmasta löytyy joukko skandaaleja, kuten prostituutiota, huumeita, korruptiota ja idolien itsemurhia. 

"K-popin tarjoamassa haavekuvastossa maailma on oikeudenmukainen. Ainakin seuraavaan skandaaliin asti." (s.171)

K-pop faneille fanittaminen on elämäntapa. He parantavat elämänlaatuaan, rakentavat omaa identiteettiään, vahvistavat omia arvojaan, kokevat kuuluvansa ryhmään ja inspiroituvat aloittamaan uuden harrastuksen. Fanittaminen on levyjen ja oheistuotteiden ostamista, idolin nimissä hyväntekeväisyyteen lahjoittamista, palkintogaaloissa äänestämistä, idolien markkinoimista somessa, mediayhtiölle palautteen antamista, ruokalahjojen ja fanipostin lähettämistä, fanifiktion kirjoittamista, meemien tekemistä ja omien tanssivideoiden kuvaamista. Fanittaminen saattaa mennä joillakin faneilla yli sallitun rajan. Antifanit nettikiusaavat, levittävät väärää tietoa ja aiheuttavat vaaratilanteita. Äärifanit taas pyrkivät liian lähelle.

"- valtion kykyä suostutella muut oman agendansa taakse maasta välittyvien mielikuvien, arvojen ja kulttuurin avulla." (s.183)

Oletko koskaan miettinyt, miksi faneja kiusataan fanittamisesta? Kirjassa esitetään, että isänmaalliseksi aatteeksi leimautunut vieraan maan populaarikulttuuri nähdään vaarana, joten estotoimenpiteenä fanit nolataan tykkäämisestä. Vieraan maan miesten miehisyys kyseenalaistetaan, ja (nais)fanien ulkonäkö, luonne ja ymmärrys teilataan.

"Etelä-Korea ei ollut uhka sinällään, mutta se saattoi aivopestä herkkämieliset naiskatsojat -" (s.191)

Näin somea selatessani videon ilmeisesti viraaliksi ilmiöksi nousseelta yhtyeeltä IVE, ja jäin heidän kauttaan tutkimaan, mitä k-pop oikein on. Saatoin ostaa pääkaupunkseudulla sijaitsevasta liikkeestä levynkin. Minja Mäkilän kirja antaa kattavat vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä idolit oikein tarkoittavat, kun nostavat nyrkin leuan tasalle ja sanovat hwaiting? Keitä netizenit ovat? Miksi idoleilta kysytään seksuaalisävytteisiä kysymyksiä? Miksi he käyttäytyvät toisinaan kuin olisivat pikkutyttöjä ja toisinaan aikuismaisen korrektisti? Miksi heidän jokaista liikettään arvostellaan? Kirja on informatiivisuuden lisäksi kaunis ulkoasultaan. Kansi on pinkki, ja siinä on sydämiä, joita k-pop idolit ahkerasti toisintavat käsiliikkeillään. Kirjassa on myös hienoja piirustuksia. Uskon, että kirjasta pitävät sekä fanit että aiheeseen ensimmäistä kertaa perehtyvät.