Denise Rudberg; Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni

37-vuotias Paula menee naimisiin Didden kanssa, mutta ihastuu heti papin aamenen jälkeen komeaan juhlavieraaseen Tomiin. Pakko-oireiden vuoksi psykoterapeutilla käyvältä ja isän rahoilla elävältä snobirouvalta voikin odottaa kyseisenlaista käytöstä. Paula on niin syvällä ruotsalaisten kultalusikka suussa syntyneiden elämäntyylissä, että ei edes huomaa, kuinka keskenkasvuisesti ja ylimielisesti hän käyttäytyy. Toisaalta niin on myös Tom. Hän on entinen lapsitähti, nykyinen lakimies ja tuleva Paulan tasolle aleneva petturi. Se ei edes ole mikään juonipaljastus, sillä tämän hömppäkirjan juoni on niin ennalta-arvattava kuin olla ja voi.

"#lihapullaorgiat" (s.36)

Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin viides kirja. Sen hyviksi puoliksi mainittakoon helppo- ja nopealukuisuus. Se toimii myös hyvänä välipalakirjana vaikealukuisempien kirjojen seassa. Kirjan #-otsikointi ja henkilöt saattavat ärsyttää sen verran paljon, että aivot eivät välttämättä pysy koko aikaa narikassa. Paula on läpeensä rasittava. Hänessä ei ole mitään muita kuin huonoja puolia. Hän on pinnallinen, epärehellinen, juoruileva ja muita arvosteleva. Paula käyttäytyy niin kuin olisi jäänyt jumiin teinivuosiin. Hän polttaa tupakkaa, juo liikaa alkoholia, pettää miestään ja roikkuu instagramissa. Hän sanoo olevansa feministi, vaikka ei selvästi ymmärrä sanan varsinaista merkitystä. Paulan elämä on kuin suoraan draamahakuisesta tosi-tv-sarjasta. Yhteenvetona todettakoon, että maailmasta löytyy varmasti parempaakin hömppää, joten suosittelen hakeutumaan mieluummin sellaisen pariin kuin tarttumaan tähän kirjaan. Paula ja Tom, jääkää hyvästi.

"Instagram oli kuin huumetta. Se oli niin helppo tapa pysyä kärryillä kavereiden asioista -" (s.51)

Daniel Galera: Hyöky

Brasilialainen mies matkustaa Garopaban kylään löytääkseen itsensä kuten niin monet muutkin edeltäjänsä. Vuokranantaja suhtautuu epäilevästi kaikkiin nuorukaisiin, jotka väittävät tulleensa kylään rauhoittamaan sieluaan surffaamalla ja joogaamalla, vaikka todellisuudessa ajautuvat käyttämään huumeita ja hajottamaan paikkoja. Mies on vakuuttava tarinassaan, etenkin kun maksaa koko kauden vuokrat etukäteen. Hän päästää edesmenneen isänsä koiran sisälle homeelta haisevaan asuntoon ja pysähtyy tuijottamaan itseään peilistä. Hän vertaa peilikuvaansa kylässä kauan sitten murhatun isoisänsä kuvaan. Mies ei pysty kauan pitämään kasvoja muistissaan. Hänen mielikuvansa omasta itsestään katoavat, muuttuvat toisiksi ja syntyvät uudeksi. Mies jahtaa isoisänsä legendaa, mutta onnistuu totuuden kaivelemisen sijasta luomaan uusia tarinoita.

"Ne tappaa jos tarvii. Mafia. Mieti tarkkaan ennen kuin tunget sinne." (s.215)

Garopaban asukkaat elelevät omaan verkkaiseen tahtiinsa. Kesät sujuvat sesonkitöitä tehden ja turisteja palvellen. Talvet vievät alakuloisuuden tielle. Kyläläiset ovat oppineet kollektiivisen vaikenemisen kulttuurin ja omankädenoikeuden jakamisen taidon. Poliisiasema on korruptoitunut ja mafialla on oma kapakkansa. Kyläläisten harvat huvit kiteytyvät paikalliseen pitseriaan. Miehen äiti ei ymmärrä poikansa halua asua Garopaban kylässä. Hän ei käsitä, miksi poika ei käytä nykyajan mahdollisuuksia ja yritä menestyä, vaan asuu mieluummin köyhyyttä ja taikauskoa kuhisevassa kyläpahasessa. Mies ei suunnittele elämäänsä, vaan vain elää sitä. Hän ei välitä siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Ihmiset yrittävät sanella, miten toisten tulisi elää, ja arvostelevat muiden elämäntapaa. Mies ajattelee asioita maallisen sijasta hengellisesti. Hän pohtii elämää ja kohtaloa. Kuinka sukupolvi seuraa toistaan. Kuinka jokainen toteuttaa omaa elämäänsä niistä lähtökohdista, jotka edeltävät sukupolvet ovat heille luoneet tai taakaksi antaneet. Kuinka jokainen on omien vanhempiensa ja isovanhempiensa kuva.

"Mä tiedän, ettei valintoja ole olemassa, mutta silti meidän pitää elää niin kuin niitä olisi." (s.418)

Miehen elämän seuraaminen on sekä kiehtovan jännittävää että tasaisen tylsää. Mies on arvoitus. Hän on särkynyt peilikuva, joka on koottu eri kuluneiden ja tulevien vuosien paloista. Toisaalta hän on terveellistä elämää elävä uimavalmentaja, joka välittää kanssaihmisten hyvinvoinnista, mutta toisaalta taas hän on homeelta haiseva kylähullu ruokkoamattomine partoineen ja epäilyttävine kysymyksineen. Mies on 'hyvä jätkä', jonka seurassa viettää mielellään aikaa, mutta yhtä tyytyväisenä hänelle jättää myös hyvästit.

"Kerrottiin että hän pystyi pysyttelemään veden alla kymmenen minuuttia hengittämättä. - Että hän oli aina asunut noilla rannoilla ja aina asuisi. Useampikin ihminen sanoi, ettei uskonut hänen oikeasti olevan kuollut." (s.9)

"Tiedätkö sä miten sen sitten kävi?" (s.195)

Anne-Maija Aalto: Korento

Kirja on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

Anne-Maija Aallon Korento kertoo lähitulevaisuuden maailmasta, jossa vedennousun seurauksena Japanista on jäljellä enää pahainen saari. Sinne on suljettu kaksi nuorta naista, Satomi ja Mai. He ovat ulkokansalaisia, jotka ovat aina olleet yhdessä ja joiden elämä kulkee ennalta määrättyä polkua. Kunnes komentaja Rafikov ottaa Main Nymfikseen ja vie hänet pois.

"Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa." (s.18)

Satomi on vankina ulkokansalaisen roolissaan. Hänen asuintalonsa, työkomennuksensa ja huonolaatuinen ruokansa ovat muiden määrittelemiä. Hän elää vailla vaihtoehtoja, vaikka toivookin salaa pääsevänsä joku päivä vapauteen. Ajatus vankina olemisesta on ahdistava. Me kaikki olemme oman yhteiskuntamme vankeja. Joka puolelta tulee neuvoja ja odotuksia, miten jokaisen tulisi elää elämäänsä. Toki on mahdollista muuttaa toiseen maahan, mutta maapallolta ei voi kukaan paeta.

"Näyssäni minä olen vapaa. Nauran, huudan, olen niin minä kuin ikinä vain saatan olla, paljaana, hauraana ja hurjana." (s.135)

Itäisten Kauppaliittojen Unionin kolmastoista siirtokunta on kokokansalaisten sovinistien ja rasistien unelma. Naisten tehtävänä on viihdyttää miehiä ja synnyttää uusia, puhtoisia kansalaisia. Ulkokansalaiset naiset joutuvat helposti seksuaalisen häirinnän kohteeksi. He eivät voi tulla raskaaksi, sillä heidät on sterilisoitu. Ulkokansalaiset miehet sitä vastoin lähetetään sotaan kärsimään. Kaikilta ulkokansalaisilta on kielletty oman äidinkielen käyttö ja oman kulttuurin harjoittamiselle on asetettu raamit. Rikkurit pahoinpidellään ja aivopestään.

"Minulla ei ole luottamusta siihen, että maailmassa on järjestys. Minulla ei ole isän uskoa verhojentakaiseen elämään, aina uuteen ja puhtaaseen, aina parempaan. Minulla ei ole kuin tässä ja nyt." (s.105)

Ulkokansalaisilla on kaksi vaihtoehtoa. He voivat käpertyä toukkina maan lämpöön ja unohtaa kaiken tai koteloitua punomaan vallankumouksellisia suunnitelmia ja yrittää vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Toisilla kotelovaihe kestää pidempään kuin toisilla. Lopputuloskin saattaa vaihdella. Toisista kehittyy uljaita korentoja, jotka taistelevat eturintamalla ottaen pahimmat iskut vastaan. Toisista muodostuu vaivihkaisia toimijoita, jotka toteuttavat suunnitelmiaan kaikilta salassa.

"Miten he perustelevat päivästä toiseen itselleen sen, että heillä on oikeus näihin katuihin ja raidevaunuihin ja sairaaloihin ja meillä ei? Ihmiset ovat ihmisiä sekä kylissä että kaupungissa. Meillä on samat tarpeet. Tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, rakastetuksi. Mikä heidät erottaa meistä?" (s.253)

Satomi käpertyy toivoon. Hän haluaa uskoa siihen, että näkee Main vielä uudestaan. Hän tutkii salaista maailmankarttaa ja kuvittelee voivansa joku päivä pelastaa rakkaansa epäinhimilliseltä kohtalolta.

"Annanko itselleni luvan mennä ja jättää tämän kaiken? Voinko kulkea uudessa maailmassa onnellisena kun tiedän, miten asiat täällä ovat?" (s.301-302)

Bram Stoker: Dracula

Transilvanialainen vampyyri kreivi Dracula hautoo syrjäisessä linnassaan kauhistuttavia suunnitelmiaan matkustaa Englantiin uusille metsästysmaille. Hän janoaa öiseen aikaan ihmisten verta ja muuttaa puremallaan naiset kaltaisekseen. Joukko urheita herrasmiehiä asettuu kristinuskon symbolit käsissään ja valkosipulin kukat kaulallaan kreiviä vastaan. Heidän rohkeutensa on useaan otteeseen koetuksella, mutta he ovat tiukan paikan tullen lujahermoisia ja valmiita jopa kuolemaan rakkaiden neitojensa sielun pelastuksen tähden.

Ensimmäisen kerran vuonna 1897 julkaistu romaani sisältää kammottavia kohtauksia, synkkiä hetkiä ja piinallisia ihmisluonnon kuvauksia. Brittiläinen sivistynyt kansa kohtaa barbaarisen väen ja susien keskellä asustaneen paholaisen. Miehen, joka saa siveät kodin lämmössä ahkeroivat naiset liikkumaan vapaasti ja käyttäytymään irvokkaasti öiseen aikaan. Lepakon, joka sumun turvin pääsee kulkemaan pienestäkin raosta sisälle huoneeseen. Kreivin, jonka kuvajainen ei heijastu peileistä ja joka perääntyy krusifiksin nähdessään. Kuolemattoman, jonka voi tappaa vain seivästämällä. Voisi ajatella, että kirjassa kuvataan viktoriaanisen ihmisen kristinuskon tukahduttamaa luonnollista käyttäytymistä ja seksuaalisuutta. Kaikki poikkeava käytös on demonista ja hulluutta. Etenkin lapsia vahingoittavat naiset, valkeat rouvat, mikä voisi viitata aborttiin.

Kirjan lukeminen oli ajoittain kammottavan tylsää. Päiväkirjamuotoinen ja vanhanaikainen teksti meni liian usein pitkäveteiseksi kuvailuksi kosijatarinoista tai mielisairaalan potilaan kärpästen syönnistä. Kalastajien murteella puhutut kertomukset aiheuttivat jopa myötähäpeää. Janosin tietää lisää Draculan liikkeistä enkä lukea pitkällisiä luonnekuvauksia. Kirjan lukemisen jälkeen päällimmäisenä muistiin ovat onneksi jääneet yleinen pahaenteinen tunnelma ja parhaat kauhun hetket kuten synkät kuvat hiljalleen sumussa lipuvasta aavelaivasta ja linnan ulkoseinää alas kiipeävästä Draculasta sekä mullalta tuoksuvista hautaholveista ja nummien halki kiitävistä hevosvaunuista.

Kirjan alussa kuvataan kiinnostavasti sitä, kuinka ihmiset ovat syyttäneet sairauksista demoneja ja kuinka vereen on liitetty uskomuksia. Kulkutautien jyllätessä on ollut vaarana joutua haudatuksi elävältä, kun taudin leviämisen estämiseksi on ruumiista haluttu päästä pikaisesti eroon. Noitavainojen aikaan on pidetty vampyyrioikeudenkäyntejä, jolloin kaikki ulkonäöltään poikkeavat on leimattu vampyyreiksi, kuten punatukkaiset ihmiset. Heidät täytyi kuoltuaan haudata kasvot alaspäin tai ilman päätä tai vaihtoehtoisesti polttaa. Bram Stokerin Dracula pohjautuu aikaisempiin tarinoihin vampyyreista, vaikka sen jälkeiset tarinat ja elokuvat pohjautuvat juuri tähän kirjaan.

Luin lapsena Pikku vampyyri kirjoja, joissa esiintyy pelottavia, mutta sympaattisia verenimijöitä, jotka asuvat hautausmaalla omassa kammiossaan ja jotka pelkäävät puutapein varustautunutta hautausmaan vartijaa. Olen kaivannut saman tyylistä kihelmöivän jännittävää, mutta leppoisaa tunnetta vampyyrikirjaa lukiessa. Olen myös jo muutaman vuoden haaveillut Bram Stokerin Draculan lukemisesta, sillä nykykirjat vampyyreista pohjautuvat siihen. Olen onnellinen, että viimein tartuin kirjaan.

Kirjassa mainittu Jane Austenin Neito vanhassa linnassa tekee pilaa kauhuromantiikasta. Pitäisikö se lukea seuraavaksi?

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Katukissa paistattelee päivää Satorun auton konepellillä. Kohtaamisesta muodostuu jokapäiväinen tapa. Kaverusten ystävyys lujittuu ajan myötä niin vahvaksi, että kissan jouduttua auto-onnettomuuteen, se hakee ensimmäisenä apua Satorun luota. Mies vie kissan eläinlääkäriin ja ottaa sen luokseen asumaan. Katukissa saa nimekseen Nana, joka tarkoittaa onnennumeroa seitsemän, mikä tulee kissan hännän muodosta.

"Kissa ottaa vastaan tyynesti, mitä kohdalle osuu. Tähän mennessä ainoa poikkeus oli se, kun tulit mieleeni silloin kun jalkani oli poikki." (s.24)

Viiden onnellisen yhdessä eletyn vuoden jälkeen Satoru lähtee Nanan kanssa matkalle etsiäkseen kissalle uuden kodin. Matka on samalla sekä fyysinen että henkinen. Satoru käsittelee kissan kautta omaa elämäänsä ja siinä vierailleita ihmisiä - ja kissoja. Hän pohtii myös suhdettaan auto-onnettomuudessa kuolleisiin vanhempiinsa.

"Millaisia maisemia me kaksi vielä saammekaan nähdä ennen kuin tämä matka päättyy?" (s.140)

Satorun elämä on mennyt kuten sen on kuulunut mennä. Hän on loppujen lopuksi ollut aika yksinäinen, mutta hän on silti elänyt merkityksellistä ja mielekästä elämää. Mielenkiintoisin ajatus liittyykin siihen, että elämää ei voi arvottaa. Ihmisten elämäntilanteita ei voi verrata keskenään. Jokaisella on oma tapansa matkustaa.

"Näemme paljon ihania asioita. Lyödään vaikka vetoa. Kaikki kaunis tarttuu seitsikkohäntääni." (s.216)

Nana on uskomattoman elävästi kirjoitettu kissa. Se on itsenäinen ja oman arvonsa tunteva, mutta myös uskollinen ja rakastava. Sen tuskan oikein tuntee sydämessä, kun siihen sattuu auto-onnettomuuden jälkeen, ja sen hädän aistii, kun se laitetaan kantokoppaan eikä se pääse hetkeen isäntänsä luokse. Nanan myötätunto on todellista, kun se katselee heinäpeltoa kissansilmiensä tasolta ja yrittää viestiä kissansa kadottaneelle Satorulle, että 'täällä minä olen'. Nana on ihana. Se on erityislaatuinen kissa.

"Kissan näkökulmasta joka ikisellä olennolla on oikeus tepastella vapaasti." (s.10)

Kirjan yleistunnelma on haikean lämmin. Siinä on sekä surumielisyyttä että huumoria. Ennen kaikkea kirja on täynnä ystävyyden tuomaa rakkautta.

"Horisontissa kohtaamme vielä joskus kaikki rakkaamme." (s.310)
Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin neljäs kirja. Lukupiiriin kuuluminen on ollut tämän syksyn pelastus mitä tulee lukemiseen ja sen yhteisöllisyyteen.