Anna Karenina - romanttinen painajainen

© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika

Kävin lauantaina 30.3.2019 Suomen kansallisbaletissa katsomassa Anna Karenina -baletin. Pääsin tilaisuuteen pyytämälläni ilmaisella medialipulla. Leo Tolstoin klassikkoromaaniin perustuva baletti kertoo ylhäisörouva Annasta, joka rakastuu kreivi Vronskiin. Anna Karenina ei halua vaarantaa yhteiskunnallista asemaansa heittäytymällä suhteeseen kreivin kanssa. Hänen on myös ajateltava rakasta poikaansa, vaikka hänen aviomiehensä Aleksei Karenin kohteleekin häntä kylmästi. Lopulta Anna joutuu myöntämään tunteensa kreivi Vronskia kohtaan. Alkaa piinaava ajanjakso, jota sävyttävät pakahduttavat tunteet, häpeä ja voimattomuus. Annaa riivitään kahteen eri suuntaan. Toisaalla on aviomies ja poika, toisaalla elämää suurempi rakkaus.

© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika

Eläydyin baletin intensiiviseen maailmaan, jossa epätoivoiset haaveet ja painajaismaiset unikuvat seurasivat toisiaan. Huomasin välillä miltei unohtavani hengittää, sillä kaikki oli niin tuskallisen traagista. Baletin liikekieli oli dramaattista. Kaiken keskiössä oli kolmiodraaman aiheuttama kiihkeä tunne. Seurasin herkeämättömällä mielenkiinnolla tanssijoiden eleitä ja ilmeitä, käsien asentoja ja jalkojen liikkeitä, mitkä kuvasivat rakastumista, riitelyä, kaipausta ja pohjatonta surua. Baletin värimaailma oli sekä siveän vaalea että painajaismaisen musta. Anna Karenina hehkui loppua kohden syntiinlangenneen punaisena.

Rodion Štšedrin on säveltänyt balettiin musiikin, joka on aivan omaa luokkaansa. Äänimaailma kuvaa kiihtyvällä tahdilla etenevää tunneskaalaa hempeistä muodoista teräviin säveliin päättyen konkreettiseen junan kolinaan. Musiikki saa sydämen hakkaamaan nopeammin. Se ei anna armoa, vaan pyörittää tanssijat väkivaltaiseen pyörteeseen, mistä ei ole muuta pakokeinoa kuin heittäytyminen tyhjyyteen.

© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika

Olin hyvilläni, että olin lukenut käsiohjelman ennen baletin alkamista, sillä siinä kerrotaan selkeästi baletin juonen kulku. Tämän jälkeen oli helppoa vain nauttia baletista ja antaa tunteiden viedä mennessään. Poistuessani salista kuulin ohimennen pätkiä katsojien keskusteluista. Kaksi nelissäkymmenissä olevaa naista kävelivät kohti uloskäyntiä. Toinen heistä tokaisi: "Se oli parempi mitä osasin kuvitella." Eräs nainen huoahti ystävättärelleen: "Traagista touhua." Baletti oli yleisestä tunnelmasta päätellen pidetty ja pohdintoja herättävä. Päätin ennen kotiinlähtöä viettää verkkaisen kävelyhetken, sillä minusta tuntui, että minun oli tuuletettava mehiläispesän tavoin kuhisevat ajatukseni ja tasoitettava kiihkeästi sykkivä sydämeni.

Helmet lukuhaaste: 15/50 äänikirjaa

Maaliskuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen neljä kirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Maria Veitola: Veitola
8 tuntia 47 minuuttia

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Eve Hietamies: Tarhapäivä
12 tuntia 49 minuuttia

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Terhi Tarkiainen: Pure mua
14 tuntia 13 minuuttia

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta
12 tuntia 40 minuuttia


Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa Yösyöttö-romaanissa alkanutta tarinaa Antti Pasasen elämästä yksinhuoltajana. Antin poika Paavo on edennyt elämässään tarhaikään, mikä tutustuttaa Antin päiväkodista saatujen muistilappujen, pienten muoviukkojen ja kallisarvoisina aarteina pidettävien keppien ihmeelliseen maailmaan. Lapsi on oppinut kiroilemaan kassajonossa, kertomaan tarinoita tosina tapahtumina ja kutsumaan isäänsä tyhmäksi, kun ei saa tahtoaan läpi. Antti elää päivästä toiseen lapsiarjen täyttämässä kuplassa. Elämä on päättymätöntä tarhapäivää.

Antti kokee yksinhuoltajan elämän sanansa mukaisesti yksinäiseksi. Hänen on vaikea luoda ystävyyssuhteita, kun kaikki hänen tapaamansa samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset ovat naisia, jotka pitävät hänen lähestymisyrityksiään ystävällisyyden sijasta pervoina. Antti murehtii myös rooliaan kasvattajana. Hän yrittää tehdä parhaansa, mutta silti moni asia menee pieleen. Hän on kädetön täiepidemian iskiessä ja huumeruiskujen ilmestyessä sulavan lumen alta. Päiväkodissa yritetään vakuutella kaiken sujuvan ihan normaalisti. Anttia ärsyttää, kun hän huomaa joutuneensa asemaan, jossa hän korjaa tuttujen naisten kaapinovet ja pesukoneet, kun samaan aikaan muut miehet istuvat baarissa vetämässä vuosisadan kännit. Hän alkaa kaivata iltasatujen lukemisen sijasta miehisiä asioita ydinohjuksista kiihdytysajoihin.

Antti Pasasen tarhapäivä limboon astuu yllättäin Ennin tytär Terttu. Tyttö puhuu paljon ja vaikuttaa tietävän paljon kaikesta. Hän on erityisen tarkka siitä, että hänen kaikki lelunsa ja tavaransa ovat tyttöjen juttuja. Poikien juttuihin hän ei halua koskea pitkällä tikullakaan. Antin ei auta kuin tutustua isopäisten pikkueläinten ja tarkkaan mietittyjen asukokonaisuuksien maailmaan. Hän oppii samalla paljon siitä, kuinka erilaisia lapset voivat olla.

Kirjan tapahtumat ovat eläviä ja musta huumori osuvaa. Lapset on kuvattu niin taidokkaasti, että heidät oikein näkee silmiensä edessä höpöttämässä omia juttujaan, asettelemassa unilelujaan riviin ja mutristelemassa harmistuneina huuliaan. Antti saattaa itsensä - ei kun siis joutuu - aina pulaan. Välillä huomasin miettiväni tilanteita empaattisen tosissani ja välillä täysin huumorin kannalta. Tämänkin kirjan voisi lukea monta kertaa uudestaan ja löytää jokaisella lukukerralla jotain uutta pohdittavaa. Ajatukseni jäivät useasti Antin ex-vaimon luokse, sillä hänen sairautensa on tehnyt hänestä kovin arvaamattoman. Hän saa aikaan miltei mahdottoman ongelman. Toisaalta on tärkeää, että Paavolla on äiti, mutta toisaalta täytyy ymmärtää, että äidin tapaaminen saattaisi olla Paavolle vaarallista.

Tiivistettynä kirja kertoo Antin henkisestä kasvusta miehenä ja etenkin isänä vaikeassa elämäntilanteessa. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hauska että koskettava. Antin ja Paavon elämän seuraaminen on koukuttavaa. Haluan ehdottomasti pian kuunnella seuraavan osan nimeltään Hammaskeiju.


Helmet lukuhaaste 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Rikkaan suvun tytär Anna Björksund täyttää kolmekymmentä. Hän on siinä elämänvaiheessa, jossa hänen tulisi hioa gradunsa valmiiksi ja toteuttaa vanhempiensa haaveet perheenlisäyksestä. Ongelmana on, että Anna ei saa elämäänsä haluttuun järjestykseen. Vanhemmat tekevät epätoivoisen ratkaisun ja hankkivat tyttärelleen lahjaksi vampyyrin.

Anna on tottunut elämään alisteista elämää. Hänen vanhempansa ovat aina hoitaneet kaikki hänen asiansa ja maksaneet kaikki hänen laskunsa. Hänellä käy jopa oma siivooja. Annaa itseään toisten ihmisten alistaminen ei kiinnosta. Hän pitää vampyyria mielipuolisena lahjana. Ensinnäkin koko asia vaikuttaa laittomalta ja toisekseen vampyyrit ovat vaarallisia ihmisille. Anna yrittää palauttaa vampyyrin, mutta se on miltei mahdotonta. Sitten hän pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla vampyyrin suhteen, mutta saa todeta senkin hankalaksi.

Annan elämä on juuttunut paikoilleen. Hän ei hallitse omaa elämäänsä, vaan on muiden ihmisten vietävissä. Hän on narujen varassa roikkuva tahdoton nukke. Annan graduohjaaja Romppainen on sovinisti, joka harrastaa seksuaalista häirintää. Anna ei uskalla sanoa asiasta mitään, sillä opettajan vallassa on hänen gradunsa arvosana. Hänen ex-poikaystävänsä Pete roikkuu hänessä edelleen kiinni ja elättelee toiveita suhteen aloittamisesta uudelleen. Anna ei saa aikaiseksi käskeä miestä perääntymään. Hänen äitinsä ei kuuntele hänen mielipiteitään, vaan toimii omien oikkujensa mukaan. Hän haukkuu Annaa hyödyttömäksi, kiittämättömäksi ja pettymykseksi. Hän ei edes halua lapsenlapsia heidän itsensä vuoksi, vaan hän tarvitsisi suvun omaisuudelle perijän. Isä puolestaan on jatkuvasti työmatkoilla. Annan ystävät käyttävät häntä vain hyväkseen. Hänen syntymäpäivänsä on vain tekosyy juhlimiseen. Ystävät eivät ota hänen omia pyyntöjään kuuleviin korviinsa, vaan tekevät mitä heitä huvittaa. Kaiken lisäksi he haukkuvat Annaa, vaikka itse käyttäytyvät huonosti. Anna kokee elämän epäreiluna. Kaikki tuntuu menevän pieleen, vaikka hän kuinka yrittäisi tehdä parhaansa.

Kirja on erikoinen yhdistelmä naisen kasvutarinaa, vampyyrejä ja Suomen sisällissotaa. Anna tekee gradua sukukartanosta, jossa hän parhaillaan asuu. Sisällissodassa punaiset tappoivat melkein kaikki sen asukkaat. Hänen lahjaksi saamansa vampyyri nimeltään Vlad on ennen vampyyriksi muuttumistaan kuollut vuonna 1808 käydyssä sodassa. Kirjan maailmassa vampyyrit juovat pullotettua verta, eivät siedä aurinkoa tai hopeaa ja muotoutuvat ennalleen saatuaan ruhjeen. Heillä on tavalliset hampaat, valtavat voimat, erinomaiset aistit ja parantava sylki. He pystyvät tuntemaan kipua. Vampyyrit syntyvät, kun toinen vampyyri juo ihmisen melkein kuiviin verestä ja antaa ihmiselle lopuksi omaa vertaan. Vampyyrien on toteltava luojaansa. Annan on vaikea saada selville, pystyvätkö vampyyrit tuntemaan mitään. Onko heissä jäljellä yhtään entistä minuutta ja omaa tahtoa? Miten he kokevat maailman?

Mielestäni kirjan pääajatuksena on opetella sanomaan ei. Toiset eivät voi pakottaa muita asettumaan haluamaansa muottiin. Jokainen on oma ajatteleva yksilönsä. Kukaan ei voi määritellä, mikä on toiselle hyväksi. Toisten huonoa kohtelua ei tarvitse sietää. Lapsen ei tarvitse kantaa vanhempiensa taakkaa. Myrkylliset ystävyyssuhteet on myös sallittua lopettaa. Mielestäni kuoppa, jonne Anna on hiljalleen vajonnut, on äärimmäisen ahdistava. Olisin halunnut huudahtaa hänelle, että ota jo itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Se on kuitenkin Annan oma tehtävä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä hänen puolestaan. Hänen on itse kerättävä itsensä, päätettävä taistella vastaan ja noustava kohtaamaan maailma.

Helmet lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

Maria Veitola: Veitola

Maria Veitola pureutuu kolumneissaan nuoruuteen, työelämään, perheeseen ja ystävyyssuhteisiin. Hän käsittelee vaikeita elämänvaiheita kuten anoreksiaan sairastumista, veljen joutumista onnettomuuteen, isän kuolemaa ja lapsettomuutta sekä myöhemmin lapsen saantia. Veitola sivuuttaa myös puhumattomuuden kulttuuria.

Veitola pohtii rohkealla otteella vaikeita asioita. Hän näkee, että hänen anoreksiaan sairastumistaan ei otettu sairaalassa tosissaan. Sairautta pidettiin pelleilynä ja vuodepaikan viemisenä. Veitola toteaa, että on epäreilua, että lapsettomuutta pitää perustella, mutta alkoholistin kanssa lapsen hankkimista ei. Veitola korostaa, että lapsettomuus ei ole yhtä kuin epäonnistuminen. Hänen mielestään vapaudenkaipuisesta ihmisestä ei tule hyvää vanhempaa. Hänen itsensä on vanhempana vaikea hyväksyä erilaiset kasvatustavat. Hän ei pidä siitä, että jotkut toteavat ´pojat ovat poikia´ ja antavat sillä etuoikeutuksen huonolle käytökselle.

Kolumneissa ruoditaan Veitolan saamaa kritiikkiä. Häntä on arvosteltu kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaikista mahdollisista asioista. Häneen kohdistunut kritiikki etenkin hänen ulkonäöstään on ollut ajoittain erityisen julmaa. Veitola mainitsee oman tv-ohjelmansa, jonka aiheet henkilöityivät häneen itseensä, vaikka työtiimi ja muut tahot päättivät paljon kaikesta, mitä hän teki ja sanoi. Ohjelman tekeminen on haastavaa, sillä toisaalta halutaan paljon katsojia raflaavilla aiheilla, mutta toisaalta murehditaan ihmisten reaktioita. Veitolassa on arvosteltu etenkin hänen sukupuoltaan. Hänelle on sanottu, että hän saisi paljon puheistaan anteeksi, jos hän olisi mies. Veitola korostaa omaan ammattitaitoon luottamista ja ystävien merkitystä. Ystävien kanssa voi olla oma itsensä. Hän haluaa viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, joista hän saa voimia. Veitola sivuaa työelämän raadollisuutta, sillä työ voi mennä milloin vain alta. Uuden työn etsiminen on vaikeaa. Tuntuu siltä kuin ei riittäisi omana itsenään, jos ei saa työpaikkaa. Silloin täytyy muistaa, että silloin maailmassa on vika, ei itsessä. Veitola jatkaa ystävyydestä toteamalla, että ystävistä saa luopua, sillä osan on tarkoitus kulkea mukana elämässä vain tietyn matkaa. Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa huomaa olevansa paras versio itsestään. Ihmiset eivät siis saa elää toisten kustannuksella. Kuluttava ystävyys on pahasta. Veitola toteaa kuitenkin hylänneensä ystävänsä myös siksi, että hän sairastui. Hän ei osannut suhtautua tilanteeseen eikä halunnut pilata omaa hyvää elämänvaihetta. Mielestäni sellainen ystävä ei ole ollut oikea ystävä. Ystävyyteen kuuluu myös huonojen päivien sietäminen - aina ei pysty olla paras versio itsestään.

Veitola miettii ikäkysymystä. Hän toteaa, että naisen ikä on tabu. Kolmekymppisenä hän huomasi, että hän sai jutella ystäviensä kanssa julkisella paikalla ihan rauhassa, sillä parikymppiset pitivät häntä ikäloppuna. Parikymppiset eivät edes nähneet itseään vanhempia ihmisiä - ja jos he näkivät niin he pelkäsivät, että aikuiset näkivät heidän epävarmuutensa. Parikymppiset luulivat elävänsä ikuisesti. Harhassa oli ihana elää. Kolmekymppisenä Veitola halusi cluppaamisen sijasta vain lukea kirjaa riippumatossa. Hän huomasi voivansa pukeutua kuten huvittaa, koska muiden mielipiteet eivät enää kiinnostaneet.

Veitola luonnehtii itseään itsekkääksi ihmiseksi. Hänen isoäitinsä opetti hänelle työssäkäyvän naisen mallin. Hänen äitinsä puolestaan on ollut liian empaattinen, sillä isoäiti on vienyt häneltä kaikki hänen voimansa. Veitola toteaa, että mielipiteitä saa vaihtaa ja se pitää myös suoda muille. Häntä luonnehditaan rohkeaksi, vaikka lapsena häntä kutsuttiin hiljaiseksi. Hän haluaa puhua asiat suoraan, jotta niille voidaan tehdä jotain. Hänen mielestään on rohkeaa puhua muista hyvää ja vastata rakkaudella. Veitola nojaa karjalaisuuteensa, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Hänen mielestään altavastaajien tulisi liittoutua eikä taistella toisiaan vastaan, esimerkiksi naiset samalla alalla. Hänen kokemuksensa mukaan miehille sallitaan työelämässä mennä sieltä missä aita on matalin.

Veitola kehoittaa haaveilun sijasta tekemään asiat nyt. Epämukavuutta pitää kestää ja virheistä ei kannata välittää. Tärkeintä on pitää hauskaa sen asian parissa, mitä haluaa tehdä.

Veitolan ajatukset herättävät minussa ääripään tunteita - joko olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä tai täysin eri mieltä. Mielestäni Veitolan kolumneissa on hyviä ja rohkaisevia kommentteja, mutta myös paljon liian suorasukaisia ja ilkeitäkin ajatuksia. Onko hän kenties kovettunut rankkojen elämänvaiheiden, työelämän sietämättömien paineiden ja saamansa valtavan negatiivisen palautteen johdosta? Vai kenties tarkoituksella itsevarmasti ajatuksia herättävä ja provosoiva?

Helmet lukuhaaste 2019: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Blogistanian parhaat 2018 -tilaisuus

Kirjabloggaajat valitsevat joka vuosi äänestämällä parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa, joita ovat Blogistanian Finlandia, Blogistanian Kuopus, Blogistanian Tieto ja Blogistanian Globalia. Palkinnot jaettiin avoimessa tilaisuudessa Keskustakirjasto Oodissa 13.3.2019.

Kuvasin ja editoin tilaisuudesta videon Kirjakultti-kanavalle.
Videon voi katsoa klikkaamalla tästä linkistä.



Haluaisin nostaa tässä postauksessa esille tilaisuudessa lausutut kommentit, jotka koskivat kirjabloggaajia:

Kristiina Rikman, kääntäjä:
"Mut nyt mä kehun nyt blogisteja. Tosi hienoa, että te teette tällaista työtä. Niin tota tarkkaa ja oivaltavasti luettuja blogeja. Ei ei, kriitikot ei saa koskaan aikaseks sellaista. Te kuitenkin pystytte pitempään kirjottamaan ja niinku menemään syvemmälle tekstiin kun joku päivälehden arvostelija. Mä oon ollut todella positiivisesti yllättynyt ja oikein tyytyväinen että te ootte löytänyt tänkin kirjan."



Mila Palovaara, tuottaja, Otava:
"Hirveästi kiitoksia bloggareille. Suuri kunnia tietenkin ja upee juttu. Te teette hienoa työtä. Kiitos."



Maria Turtschaninoff, kirjailija:
"Mä haluun vaan sanoa isot kiitokset kaikille bloggareille, koska tää oli tosi hieno palkinto - varsinkin kun se tulee niinku lukijoilta, jotka ovat ajatelleet tätä asiaa sillee kunnolla niin mä oon tosi tosi iloinen ja ylpeä tästä."



Olli Jalonen, kirjailija:
"Kiitos bloggareille. Tä oli hieno palkinto. Mä olen nähnyt 70-luvulta asti tätä kirjamaailmaa. Silloin oli niin paljon vielä lehdissä kritiikkejä. Lähes kirjasta ku kirjasta oli kymmeniä ja kymmeniä. Mutta nyt kun on vähentyneet ihan minimaaliseen osaan niin kirjabloggareitten työ on - siitä on tullut tosi tärkeä."

Luin lempikirjani uudelleen - 5 ihanaa kamaluutta

"Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua"

Garber, Stephanie: Caraval
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2017
Alkuperäinen nimi: Caraval
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 359

Caraval kertoo Scarlett ja Donatella Dragnan tarinan. Siskokset elävät väkivaltaisen isän alaisuudessa eikä heillä ole mahdollisuutta haaveilla tulevaisuudesta. Scarlett on aina halunnut päästä pakoon maagiseen Caravaliin, mutta mestari Legend ei ole koskaan vastannut hänen pyyntökirjeisiinsä. Hän kihlautuu erään nimettömänä pysyttelevän kreivin kanssa ja toivoo voivansa siten pelastaa sekä itsensä että siskonsa. Scarlett on kommunikoinut miehen kanssa ainoastaan kirjeitse, mutta hänen luottonsa mieheen on silti suuri. Juuri ennen häitä kutsukirje sitten saapuukin. Scarlett ei haluaisi lähteä juuri, kun toive turvallisesta elämästä on käsien ulottuvilla. Donatella on toista mieltä. Hän kaappaa siskonsa yhdessä merimies Julianin kanssa ja kuljettaa hänet Caravaliin.

"Sen lisäksi, että hatturasian muotoiset kaupat olivat oudon äänettömiä, niiden kyltit olivat täysin järjettömiä. Yhdessä luki: Avoinna: Keskiyön tietämissä. Toisessa kehotettiin: Tulkaa takaisin eilen." (s.58) 

"Tuntui kuin olisi astunut maailmaan, jossa muinaiset sadut ja unet olivat heränneet eloon. Ilma tuoksui ikivihreiltä ja himersi kultaisessa lyhdynvalossa." (s.344) 

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.

Ihastuin kirjaan sen taianomaisen ympäristön vuoksi. Karnevaaleista ja sirkuksesta vaikutteita ammentanut tapahtumapaikka on sekä iloisen värikäs että pelottavan salaperäinen. Se on kaunis ja kummallinen, kiihottava ja luotaantyöntävä. Siellä kuljetaan öisin, eletään täysillä, pukeudutaan näyttävästi ja pelataan kieroilla säännöillä. Siellä ratkotaan arvoituksia ja jaetaan salaisuuksia. Vihjeistä ja hyödykkeistä saa maksaa raskaan hinnan - voi tulla hetkellisesti värisokeaksi tai jopa menettää yhden elinpäivänsä. Varkauksiin ei kannata ryhtyä, sillä kiinni jääneet muutetaan kiveksi. Kulkijan on mahdotonta tietää, mikä on todellista ja mikä vain silmänlumetta. Jokainen yö on uusi seikkailu.

"Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. - Lumemaailma. - Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä." (s.73)

Viisi ihanaa kamaluutta:

1. Kellokauppa

Maaginen kellokauppa, jonka tuotteet miltei kuiskivat lupauksia ajassa matkustamisesta. Ainakin yhden kaappikellon kautta pääsee puikahtamaan toisiin maisemiin. Maksuksi kelpaa äänen menetys yhdeksi tunniksi. Myyjäkin muistuttaa kelloa sojottavine viiksineen ja lievetakkeineen. Taianomaisinta kaupasta tekee se, että kellot toimivat kuin olisivat elollisia olentoja. Ne kiihdyttävät tikitystään tiukassa paikassa ja hiljenevät kokonaan kuin odottamaan.

"Kauppa oli pyöreä kuin kellotaulu. Lattia oli päällystetty mosaiikeilla, jotka muodostivat erityyppisiä numeroita, ja kelloja oli kaikkialla. Joidenkin viisarit kiersivät vastapäivään, joidenkin kellojen rattaiden ja vipujen runsaus oli paljaana näkyvissä. Takaseinällä oli kelloja, jotka liikkuivat kuin palapelit: niiden palat lähestyivät toisiaan tunnin kuluessa. Huoneen keskellä oli painava lukittu lasilaatikko, ja kyljessä luki, että sisällä oleva taskukello keri aikaa taaksepäin." (s.60)

2. Sillat

Caravalissa on mielikuvituksekkaita rakennuksia, kauniita siltoja ja loputtomia kanavia, joilla lipuu puolikuunmuotoisia veneitä. Välillä kuljetut reitit saattavat johdattaa odottamattomiin paikkoihin. Kulkija voi löytää arvokkaan vihjeen tai harhautua kohtaamaan jotain epämiellyttävää. Joskus käy niin, että kulkija jää ikuisuudeksi yhteen ja samaan paikkaan.

"Ylitettyään sillan hän näet tuli tiiliseinien saartamaan sumppuun, jossa seisoi siiderikärryä hoiteleva suloinen poika apina olkapäällään. - Hän viiletti alas portaita toiselle katetulle sillalle. Mutta kun hän oli ylittänyt sillan, hän huomasi joutuneensa samalle umpikujalle, jolla seisoi sama suloinen poika siiderikärryn ja apinan kanssa. - Scarlett kääntyi katsomaan siltaa, jonka valot lepattivat kuin olisivat iskeneet hänelle silmää." (s.168-169)

3. Ruusukaruselli

Karusellia ei oikeastaan ole tarkoitettu sen varsinaiseen tarkoitukseen. Se on pikemminkin kuin suuri soittorasia, joka alkaa pyöriä, kun urkuri soittaa surullista musiikkia, vaikka häneltä pyytäisi kaunista kappaletta. Karusellia peittää runsaat ruusupensaat, joista varisee terälehtiä kaikkialle ympäristöön.

"Urkurin musiikki kiihtyi, karuselli pyöri yhä nopeammin. Terälehtiä leijui muuallekin kuin Aikon vohvelille. Niitä pyrysi niin paljon, että katu muuttui punaiseksi sametiksi ja kanava värjäytyi vereksi ja lopulta karuselli itse oli alaston ja piikikäs." (s.173)

4. Tunnelit

Caravalin maanalaiset tunnelit toimivat ennen kaikkea esiintyjien oikoreitteinä eri rakennusten välillä. Niillä on maaginen kyky vahvistaa kulkijansa pelkoja. Tunnelit saattavat yrittää tukahduttaa pelkääjän puristuksiinsa, tiputtaa yllättäin ilmestyneeseen rotkoon tai harhauttaa oudoilla äänillä.

"Sileäpuiset portaat johtivat kaksi kerrosta alemmas, kunnes tulivat kolmen käytävän haarakohtaan. Oikeanpuoleisen tunnelin lattia oli vaaleanpunaisten terälehtien väristä hiekkaa. Keskimmäisen tunnelin kiiltävinä hehkuvat kivet olivat kuin himmeitä valolammikoita. Vasemmalle lähti tiilipolku. Valkoisella liekillä palavat soihdut valaisivat kaikkia kolmea sisäänkäyntiä." (s.205)

5. Maaginen puku

Scarlett pukee ylleen puvun, joka mukautuu kantajansa tunteiden ja ajatusten mukaan. Välillä sillä on aivan oma tahtonsa. Puku on kätevä, sillä sitä ei tarvitse koskaan vaihtaa. Toisaalta se saattaa johdattaa kiusallisiin tilanteisiin.

"Kasvoja pestessään hän oli tuntenut puvun muuttuvan, yöpaidan ohuesta kankaasta oli tullut raskaita silkkikerroksia. Hän toivoi, että uusi puku olisi vähemmän silmiinpistävä kuin edellinen, sellainen joka sulautuisi yöhön, mutta puvulla oli selvästi oma tahtonsa. Turnyyria koristi suunnaton viininpunainen rusetti, jonka kaksi leveää nauhaa valui maahan asti." (s.114)

"- jokaisen ajatuksen myötä hänen nappihansikkaansa kävivät tummemmiksi, ja hän tunsi, miten puvun sydämenmuotoinen kaula-aukko kiristyi tiukaksi ja korkeaksi. - Pöydän lasipinnan kuvajaisessa hän näytti leskeltä -" (s.164)

Lue myös kahden vuoden takainen teksti.

Teatterin aika: Yhdestoista hetki

© Kansallisteatteri

Yhdestoista hetki -näytelmä sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 6.3.2019. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Kyseessä on esitys, joka koostuu dokumenttiteatterista, musiikista ja videokuvasta. Se kertoo politiikasta, demokratiasta, eriarvoistumisesta, ääriajattelun noususta ja ilmastonmuutoksesta. Se saa ajattelemaan köyhien köyhtymistä ja rikkaiden rikastumista. Rahaa poliittisten päätösten takana. Tyhjästä luotua rahaa, joka sysätään vääriin paikkoihin, jolloin peruspalveluihin ei ole enää varaa. Täytyy säästää. Täytyy ryhtyä yhteisiin talkoisiin. Leikata, leikata ja leikata. Kannustaa vähätuloisia vapaaehtoistöihin. Sitten kun joku erehtyy kysymään, onko tämä oikein, niin päättäjät eivät suostu vastaamaan kysymykseen, vaan väistelevät taidokkaasti ja puhuvat asian vierestä. Päättäjistä on tullut empatiakyvyttömiä puhelimensa orjia. He eivät suojele heikkoja, vaan toivovat heidän katoavan muinaisiin hautoihin.

Puheenvuorot seuraavat toisiaan kylmässä ja kolkossa valaistuksessa. Äänimaisemana läppärin näppäimistön rapina. Liukuportaat kulkevat lakkaamatta ylös ja alas kuin talouden suhdannevaihtelut. Mikään ei voi pysäyttää virkapukuisista poliitikoista koostuvaa konetta. Paitsi Äiti Maa, jolle alkaa riittää. Hän nostattaa ilmoille hurrikaanin ja hukuttaa ihmiset mustaakin mustempaan pimeyteen, jossa rahalla ei ole enää mitään merkitystä.

Näin vaalien alla kukin voi itse päätellä, missä tilanteessa suomalainen demokratia tällä hetkellä on. Kansallisteatterin Yhdestoista hetki -näytelmän mukaan kriittinen vaihe on käsillä. Pienet elitistipiirit tavoittelevat omaa etuaan suljettujen seinien sisäpuolella ja vaientavat kaikki poikkipuoliset lauseet. Nyt on yhdestoista hetki kokoontua ja tehdä asialle jotain.

© Kansallisteatteri

Näytelmä asettaa poliitikot ja erilaiset asiantuntijat vastaamaan sanoistaan. Se herättelee ihmisiä ajattelemaan asioita vaikuttamalla tunteisiin. Poliitikkojen fyysisen olemuksen ja hapituksen pilkallisen ylikorostamisen olisin kuitenkin jättänyt pois, vaikka oletan, että sillä halutaan näennäisesti riisua poliitikko valta-asemastaan ja esittää hänet naurunalaisena, jolloin hänen sanomisiaan on helpompi kyseenalaistaa. Näytelmää olisi voinut hieman lyhentää, jotta sen sanoma olisi uponnut yleisöön paremmin. Keskittyminen raskaaseen esitykseen pääsi herpaantumaan. Pitkittyneen saarnan kuunteleminen alkoi tylsistyttää, vaikka musiikkinumerot välillä herättivätkin horroksesta.

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta

Hyeonseo Lee eli lapsuutensa Pohjois-Koreassa, jota hän piti parhaana mahdollisena maana. Se johtui siitä, että hän ei tiennyt ulkopuolisesta maailmasta mitään. Hän eli niin sanotusti normaalia elämää vanhempiensa ja veljensä kanssa. Hyeonseo oppi koulussa tarinoita maastaan ja johtajastaan. Opetus oli ideologista aivopesua. Opetetut asiat tuli opetella ulkoa ja vastaukset karjaista pulpetin vieressä kuin armeijassa. Koululaiset harjoittelivat liikuntaesityksiä, joiden tarkoituksena oli tukahduttaa yksilöllinen ajattelu. Esityksissä tehtiin kuvioita, joten jos yksikin osanen teki yhdenkin väärän liikkeen, koko kuvio hajosi. Lapset pelkäsivät tekevänsä virheen, joka pilaisi koko esityksen. Kouluretket olivat ennemminkin pyhiinvaelluksia johtajan elämän tärkeille paikoille ja hänestä kertoviin museoihin. Hyeonseo kuvitteli, että kaikki olivat tasa-arvoisia ja että johtaja huolehti kaikista. Ateistisen maan johtajaa pidettiin jumalan kaltaisena olentona. Jokaisessa kodissa oli hänen muotokuviaan, joista huolehtiminen oli elintärkeää. Hallitus antoi niiden putsausta varten erikoisliinan, jota ei saanut käyttää mihinkään muuhun. Tarkastajat kävivät ajoittain katsomassa, että muotokuvista pidettiin hyvää huolta. Laiminlyönnistä saattoi joutua pidätetyksi. Tärkeinä merkkipäivinä muotokuvien edessä tuli kumartaa. Niitä ei missään nimessä saanut osoittaa sormella.

Hyeonseo oli 7-vuotias, kun hän näki elämänsä ensimmäisen teloituksen. Hän alkoi myös aavistaa, että ihmiset ovat eri asemassa suhteessa toisiinsa. Lapsia laitettiin jopa adoptoitaviksi, jotta heidän isänsä huono maine ei tahraisi lapsia. Koulunkäynti ei ollutkaan kaikille ilmaista, sillä koulu vaati perheiltä lahjoituksia. Hyeonseo harrasti harmonikan soittoa. Taito oli kulkeutunut Neuvostoliitosta, mutta koulussa opetettiin, että pohjois-korealaisessa kulttuurissa ei ollut ulkomaalaisia vaikutteita. Ihmiset kulkivat kaikkialla ilmeetön ilme kasvoillaan. Heidän kannatti olla varautuneita, sillä mitä vähemmän ihmisiä he tunsivat niin sitä pienempi riski heille oli joutua kateuden kohteeksi ja valheellisesti ilmiannetuiksi epäsosialistisesta teosta. Kaikkien tuli noudattaa esimerkiksi tietynlaista pukeutumista. Viranomaisten lahjominen rikkomusten välttelemiseksi oli yleistä. Kukaan ei puhunut avoimesti politiikasta - ei ainakaan Hyeonseon perheessä, sillä vanhemmat eivät halunneet tyttären vahingossa toistavan puheita väärin ja joutuvan vaikeuksiin. Hyeonseo joutui koulussa osallistumaan istuntoihin. Jokainen syytti jotakuta kielletystä teosta. Syyttämisestä ei saanut kieltäytyä. Syyttäjä saattoi joutua vaikeuksiin sen kanssa, jota hän oli syyttänyt, joten oli yleistä, että ihmiset tekivät sopimuksia toistensa kanssa siitä, että he syyttäisivät toisiaan valheellisilla ja vähäpätöisillä syytöksillä. Järjestelmä teki ihmisistä suorapuheisia ja pahansuopia. Kaikki haukkuivat vaistomaisesti toisiaan. Kukaan ei halunnut auttaa toista, jotta ei olisi itse joutunut vaikeuksiin. Hyeonseo liittyi tavan mukaan pikkupioneereihin, jotka toimivat ilmiantajina.

Muu maailma avautui Hyeonseon silmien eteen pala palalta. Hänen isänsä teki töitä ulkomailla, joten kotona oli vierasmaalaisia esineitä ja vaatteita. Perheellä oli oikeastaan enemmän oikeuksia kuin muilla. Hyeonseo haaveili ulkomaille matkustamisesta. Hän ei voinut tehdä sitä laillisesti, sillä matkustamiseen oli mahdotonta saada lupaa. Hän päätti eräänä yönä kulkea joen yli Kiinaan. Hän koki matkansa paoksi toisesta maailmankaikkeudesta. Hän oppi, että on olemassa monenlaisia tapoja elää. Kiinassa oli paljon ruokaa, ja siellä sai tehdä kaikkea aivan vapaasti kuten laulaa ja katsoa televisiosta ulkomaalaisia ohjelmia. Hän hankki puhelimen ja tutki asioita internetistä. Pohjois-Koreassa fiktiiviset kirjatkin oli sensuroitu. Töitä sai ilman koulutusta ja henkilöllisyyspapereita. Hyeonseo nautti uudenlaisesta elämästä, mutta samalla hän koki kriisin. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka Pohjois-Korea ei ollutkaan maailman paras maa. Muualla sitä pidettiin ennemminkin esimerkkinä pahuudesta. Hyeonseon silmät avautuivat Pohjois-Korean nälänhädälle ja kaaokselle. Siellä oli pulaa sähköstä ja lääkkeistä, joten tilalla käytettiin huumeita. Leikkaukset jouduttiin suorittamaan kynttilän valossa ilman puudutusta. Pohjois-Koreassa rehotti salakauppa. Systeemi pysyi kasassa, sillä jokainen oli osa järjestelmää. Kaikki olivat ilmiantajia ja varkaita. Vain johtajaa vastaan tehtyjä rikoksia pidettiin oikeina rikoksina.

Kirja kertoi Hyeonseon pakomatkasta, mihin lukeutuivat lukuisat eri identiteetit, väärennetyt henkilöllisyyspaperit, monenlaiset asuinpaikat ja täpärät välttymiset ihmiskaupan uhriksi joutumiselta. Se kertoi kuulusteluista, vankiloissa olosta, viranomaisten harhauttamisesta ja lahjonnasta sekä yhteistyön tekemisestä epäluotettavien salakuljettajien ja välittäjien kanssa. Lukija sai huomata, kuinka käsittämättömän huonoa poliittisten turvapaikanhakijoiden kohtelu Kiinassa on. Kirjassa seurattiin myös Hyeonseon vaarallista taistelua äidin ja veljen pelastamiseksi.

Hyeonseo kertoi ikävöivänsä kotimaastaan maisemia ja omia tavaroitaan. Monelle pakolaiselle muualla asuminen on hyvin vaikeaa. Heidän elämältään on pudonnut pohja. Kaikki, mitä he ovat elämänsä aikana tehneet on ollut valhetta. Vapaus koetaan pelottavana, kun on tottunut siihen, että kaikkia elämän osa-alueita kontrolloidaan. Moni on palannut takaisin kotimaahansa, vaikka se tietäisikin vankileiriä ja kuolemaa. Etelä-Koreaan paenneiden on hankala sopeutua maahan, sillä noin 60 vuodessa korealaisuuden arvot ovat kahden maan välillä erkaantuneet. Siellä on myös erittäin vaikea saada töitä, sillä koulutusta pidetään suuressa arvossa. Pohjois-Koreassa saavutettu asema ja koulutus käytännössä nollaantuu. Ihmiset tuntevat olonsa alempiarvoisiksi.

Seuraava teksti sisältää oleellisia juonipaljastuksia: Yhdysvaltalainen mies saapuu kirjan lopussa pelastavaksi enkeliksi. Hän maksaa Hyeonseon äidin ja veljen ulos vankilasta. Hän kertoo tekevänsä hyvää, koska niin on oikein tehdä. Hän auttaa, vaikka hän ei edes ole varakas. Minua alkoi ärsyttää, sillä ulkomaalaisten pitäisi ennemmin puuttua suuriin poliittisiin linjauksiin eikä tukea vallalla olevaa epäinhimillistä järjestelmää. Korruptoituneille viranomaisille lahjusten maksaminen vain tukee ihmisoikeuksien vastaista toimintaa. Hämmennyin, kun Hyeonseo päätti mennä naimisiin erään toisen yhdysvaltalaisen miehen kanssa ja viedä perheensä matkalle Amerikkaan. Hän näki maan vapauden symbolina. Minusta Yhdysvaltojen ihannointi oli hämmentävää. Hyeonseon käsitys maailmasta rajoittui selkeästi Pohjois-Korean naapurimaihin ja Yhdysvaltoihin. Alkoi hieman ahdistaa, kun hän tavallaan siirtyi yhdestä aivopesulasta toiseen. Vai oliko jenkin kanssa naimisiin meno suurin henkilökohtainen kosto Pohjois-Korean johtajalle?

Helmet lukuhaaste 2019:  23. Kirjan nimessä on jokin maa

Helmet lukuhaaste: 11/50 äänikirjaa

Helmikuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen neljä kirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

4. Kirjailijan ainoa teos
Virginia Lee Barnes: Aman: somalitytön tarina
13 tuntia 39 minuuttia

17. Kirjassa on kaksoset
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
8 tuntia 9 minuuttia

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Kiira Korpi, Jere Nurminen: Kiira - Ehjäksi särkynyt
7 tuntia 38 minuuttia

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Eve Hietamies: Yösyöttö
12 tuntia 17 minuuttia

Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.