Unelmien aika

Kirjablogini täyttää tänään seitsemän vuotta! Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen. Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin: Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? Miten innostuit aloittamaan kirjablogin?  Elin kesää 2015. Olin sattumien kautta palannut lukemisharrastuksen pariin ja ajautunut seuraamaan kirjablogeja. Liityin lukemiseen liittyvään facebook ryhmään, jossa minua kannustettiin perustamaan oma kirjablogi. Mietin sängyn laidalla istuessani sopivaa nimeä. Halusin nimen olevan sellainen, jonka alle voisin halutessani kirjoittaa muistakin aiheista kuin kirjoista. Päässäni alkoi soida Tuhkimon A Dream Is a Wish Your Heart Makes. "Have faith in your dreams and someday  Your rainbow will come smiling through No matter how your heart is grieving If you keep on believing The dream that you wish will come true"  Halusin vihdoin

Harriet Westaway tulkitsee tarot-kortteja työkseen, ostaa kalaa ja perunoita vähillä rahoillaan ruoakseen ja kömpii kylmään asuntoonsa levätäkseen. Työpäivän aikana posti on tuonut laskupinon. Tällä kertaa joukossa on kirje, joka ilmoittaa perinnöstä. Tieto ei voi pitää paikkaansa, mutta Harriet päättää huijata perinnön itselleen. Hän osallistuu hautajaisiin ja yöpyy sukukartanossa. Hänet majoitetaan pieneen ullakkohuoneeseen, jossa on kalterit ikkunassa ja salvat oven ulkopuolella. Enää ei voi perääntyä, kun kortit on jaettu. Ne täytyy kääntää kuvapuoli ylöspäin ja tulkita oikein, vaikka henki menisi. "Yksi lintu surun tuo. Toinen johtaa onnen luo." (s.398) Tarina on jännittävä. Varsinkin, jos lukee sitä ulkona ja harakka ilmestyy näköpiiriin pomppimaan. Harriet nimittäin majoittuu harakoiden valtaamalla alueella sijaitsevaan kartanoon pahaenteisen harakkalorun saattelemana. Tarinaa lukiessa olo on klaustrofobinen. Harrietin asemassa olisin jo ajat sitten ottanut jalat allen

Mies viedään vankilaan, jonka ainoa tarkoitus on tappaa hitaasti. Hän pyrkii selviytymään hengissä tarinoiden, hengellisyyden ja uskon avulla ja luopumalla kaikesta. "Muistaminen on kuolemista. Minulla meni paljon aikaa ennen kuin ymmärsin, että muisto oli viholliseni." (s.25) Tarina perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Marokon lähihistoriaan. Kuningas Hassanin vankileirille laitettiin joukko vallankaappausta yrittäneitä sotilaita 1970-luvulla. Epäinhimillisistä oloista selviytyneet pääsivät vapaiksi kaksikymmentä vuotta kestäneen vankeuden jälkeen. "Toivo oli valhe, jolla oli rauhoittavan lääkkeen vaikutus. Siitä pääsi eroon vain valmistautumalla joka päivä pahimpaan. Ne jotka eivät sitä käsittäneet vaipuivat epätoivoon ja kuolivat siihen." (s.61) Tarina on luonnollisesti epämiellyttävä. Kuvaus pimeääkin pimeämmästä sellistä, jossa täytyy kuunnella skorpionien liikehdinnän ääniä välttääkseen pistoksen ja pysytellä hereillä jotta ei paleltuisi kuoliaaksi. Siellä sa

Sergio matkustaa Brasiliasta Portugaliin aloittaakseen uuden ja varakkaamman elämän ja voidakseen palata kotimaahan arvostettuna miehenä. Perillä selviää, että kohtalona onkin olla toisen luokan kansalainen. Sergio elää kädestä suuhun. Vähäiset ylimääräiset rahansa hän lähettää Brasiliaan sukulaisille. "'Se on pelkkää harhaa, Serginho, turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan' -" (s.123) Sergio on lempeäluontoinen ja luottavainen mies. Hän ajautuu hankaluudesta toiseen ihmisten käyttäessä häntä hyväkseen. Silti usko ihmiseen pysyy. Sergio keskittyykin nimenomaan ihmisten kanssa kommunikointiin. Hän on tottunut kotimaassaan näennäiseen yhteisöllisyyteen. " - jäin siihen hölmistyneenä vilkuttamaan, hieman hätääntyneenä ajatuksesta etten ehkä koskaan palaisi, sillä aloin jopa vähän kaivata noita ihmisiä -" (s.50) Olisin halunnut lukea Sergion elämästä lisää, mutta ehkä tarina olisi silloin alkanut toistaa itseään. Sympatiani olivat koko ajan Sergio

Rikkaat ja varkaat kokoontuvat kilpailemaan, kuka heistä on onnistunut rikastumaan eniten varastamalla. Wariinga saapuu paikalle monien sattumien kautta. Hän on elämässään saanut todeta, että hänessä nähdään vain ulkokuori ja että häntä yritetään käyttää hyväksi. Valkoiset rikkaat miehet hallitsevat Keniaa. Köyhillä, varsinkaan naisilla, ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Minkäs teet, kun maailma on rakennettu hierarkiseksi. "Eikö jokainen päivä ole täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin nykyajan Kenian Kareendeille? Sillä heidän syntymänsä päivä on juuri se päivä, jolloin heidän ruumiinsa haudataan yhtä osaa lukuunottamatta - heille jätetään yksi elin." (s.32) Kirjassa on oivallista pohdintaa hyvästä ja pahasta, jumalasta ja saatanasta, elämästä ja kuolemasta, sielusta ja ruumiista ja säilyttämisestä ja tuhoamisesta. Paholaiselle sielunsa myyneet kenialaiset eivät pääsekään elämään luvattua autuasta elämää, vaan menettävät sielunsa lisäksi osan ruumiistaank

Mies haikailee rakkautensa kohteen perään Pariisissa. Hän on täysin yksin. Hän on luullut voivansa hypätä elämässään uuteen kevääseen, mutta kohtalona onkin vain harmaantua. Kukaan ei voi korvata rakkauden kohdetta, joka on saavuttamattomissa. Kuinka onnetonta elämä onkaan. "Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi täällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle -" (s.63) En pitänyt tästä pienoisromaanista. Koin tarinan kaiken kaikkiaan ahdistavaksi ja päähenkilön vastenmieliseksi. Käy sääliksi viisitoista vuotta vanhempaa miestä sedän asemassa pitänyttä tyttöä, jolle paljastuu karu totuus miehen todellisista tarkoitusperistä. Mies saa minun puolestani kärsiä yksin vastakaiuttoman rakkauden 'kärsimyksiään' Pariisissa ja käydä maksullisissa naisissa. Ei kiinnosta. Pettymys Juhani Aholta. "Jos olisi minulla joku toveri, joku ystävä! Niin, siinähän se taas onkin. Ja taas tulee minulle

Matti ja Liisa pohtivat, mikä ihme se rautatie oikein on ja miten sillä pääsee Amerikkaan asti. Kai sitä pitäisi juhannuksena lähteä katsomaan. Vai ei kai nyt sentään kehtaa. Lehmäkin pitää lypsää. Lopulta kiusaus käy liian suureksi ja tasainen maalaisarki särkyy. "'Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin... mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lystistä... tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt." (s.32) Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofelt) on ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia ja pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Rautatie on hänen pääteoksensa vuodelta 1884. Tarinan kerronta on hidastempoista, yksinkertaista ja mietiskelevää. Luontokuvaukset ovat vahvasti läsnä. Nautin etenkin harakan seikkailuista. Tarinan Matti ja Liisa ovat tietämätöntä ja omissa oloissaan viihtyvää kuuliaista väkeä. Heitä hermostuttaa ja hävettää, jos parempi väki yrittää heitä narrata. Heidän ajatuskulkujaan, uniaan ja mietiskelyjään oli hauska lukea. Askareista ei oike