Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Linda Lansing omistaa hulppean hotelli Flanagansin 1960-luvun Lontoossa. Yhteiskunnan silmäätekevät ovat hänen vierainaan, sillä hotellilla on hyvä maine. Toisin oli kymmenen vuotta sitten, jolloin Linda matkusti Ruotsista ottaakseen isältään jääneen perintöhotellin haltuunsa. Hänen miespuoliset serkkunsa yrittivät manipuloida hänet luopumaan hotellista heidän hyväkseen Lindan sukupuoleen vedoten. Naisten paikka kun oli kotona aviomiehen ja lasten hoivaajana. Linda lyöttäytyi yhteen eliittiin kuuluvan uuden parhaan ystävänsä Maryn kanssa ja teki valtavasti töitä hotellin saattamiseksi taas jaloilleen. Tarina kertoo Lindan elämästä, rakkaudesta kotiseutua kohtaan ja hotellin henkilökunnan ja vieraiden skandaaleista. Se on ylistys osaaville naisille, jotka voivat saada elämäänsä sekä menestyneen uran että rakkauden.

Kirjassa on romantiikkaa ja pohdintaa naiseudesta. Tarina kertoo uran ja rakkauden välillä tasapainottelusta. Hotelli Flanagans on ylellisen kaunis. Siinä yhdistyvät sekä lumoava vanhanaikaisuus että maaginen modernius. Ihmiset ovat pukeutuneet näyttävästi ja nauttivat herkullisia pöydän antimia. Kirja on aiheiltaan sekä kevyt että raskas. Lindan elämään mahtuu monenlaisia vastoinkäymisiä ennen kuin hän löytää tasapainon. Samoin on henkilökuntaan kuuluvien Emman ja Elinorin laita. Tykkäsin erityisesti Lindan isoäidistä ja aikaan pysähtyneestä kotitalosta, jotka loivat elämään vakaan pohjan, jolta ponnistaa korkeuksiin. Viihdyttävä kirja, joka saa paikoitellen myös tunteet pintaan.

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää

Rose Napolitano käy kiivasta keskustelua aviomiehensä kanssa raskausajan vitamiineista. Pariskunta on sopinut lapsettomuudesta, mutta mies on muuttanut mieltään. Rose on jostain syystä antanut hieman periksi, vaikka on edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei halua lapsia. Keskustelu käydään yhdeksällä eri tavalla, mikä johtaa suunnilleen yhtä moneen erilaiseen elämänpolkuun.

"Rose Napolitano, tuomittu kadotukseen jos hänestä ei tule äitiä, ja tuomittu kadotukseen jos hänestä tulee äiti?" (s.185)

Kirjassa keskitytään pohtimaan naiseutta, äitiyttä, äiti-tytär-suhdetta ja raskautta. Pohdiskelussa kuuluu ennen kaikkea suru, viha ja epätoivo. Rosesta tuntuu siltä, että teki hän naisena mitä tahansa, niin hän saa tarkkailua ja arvostelua osakseen. Hänen oma äitinsä on malliesimerkki perinteisestä kotiäidistä, joka on luonteeltaan ja kasvatustavoiltaan kaikkivoipaisen äidillisyyden perikuva. Roselta toivotaan äitiyden rooliin astumista sekä hänen omien vanhempiensa että aviomiehen vanhempien taholta. Molemmat painostavat ja manipuloivat Rosea muuttamaan mieltään. Rose kokee, että hänen tulisi olla tietynlainen nainen ja pysyä tietyssä muotissa, jotta hän olisi arvostettu ja hyväksytty yhteisön jäsen. Hänen omilla tunteillaan ei ole mitään merkitystä. Tunteet täytyy pitää piilossa, sillä muuten hän olisi epäkohtelias ja hankala.

"Miksen minä voi olla niin kuin ne kaikki muut naiset, jotka haluavat lapsen? Miksen? Miksi minusta tuli tällainen?" (s.15)

Kirja oli erilainen kuin olin kuvitellut. Se sisälsi nimenomaan pohdintaa sen sijaan, että se olisi tarjonnut yhdeksän eri elämäntarinaa. Kirjan lukeminen oli haastavaa, sillä en voinut millään muistaa ulkoa, mihin mikäkin elämä oli missäkin vaiheessa jäänyt. Välillä tarina koski useampaa elämää yhtä aikaa, välillä vain yhtä elämää. Rosen erilaisissa elämissä oli muutenkin liikaa samankaltaisuutta ja toistoa. Hänen valintansa tuottivat pettymyksiä, sillä ne menivät äärilaitoihin ja olivat epävakaita. Olisin toivonut, että Rose olisi edes yhdessä elämässä kasvanut henkisesti aikuisena. Hän oli hyvin epävarma, traumatisoitunut ja altis vaikutteille. Hän ei ollut jämäkästi oma itsensä. Petyin loppuratkaisuun.

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Ayoola on tappanut taas. Korede saapuu paikalle siivoamaan murhan jäljet ja neuvoo siskolle käytössääntöjä tilanteeseen, jossa poikaystävä on yhtäkkiä kadonnut. Ayoolassa on vahtiminen, sillä hän toimii irrationaalisesti. Hän on onnellinen oma itsensä, vaikka on juuri tappanut kolmannen poikaystävänsä. Mikään ei vaikuta puhkaisevan hänen autuaallista kuplaansa. Miehet lakoavat hänen eteensä hänen kauneutensa nähdessään. Ayoola tekee, mitä hän haluaa. Hän on tappavan täydellinen. Mutta mitä tapahtuu, kun Ayoola saa Koreden ihastuksen pauloihinsa?

"Ayoola muistuttaa päivä päivältä enemmän isäämme. Hän teki pahoja tekoja ja esiintyi heti perään kuin mikäkin mallikansalainen. Ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onko se heillä verissä? Mutta hänen verensä on minun vertani ja minun vereni on Ayoolan verta." (s.111)

Tarina on ihan älytön. Se on kiehtova, jännittävä ja täynnä mustaa huumoria. Tapahtumien kulku on kekseliäästi rakennettu. Loppu on henkeä salpaava. Kirjan haluaisi lukea yhdellä istumalla alusta loppuun, mutta toisaalta ei haluaisi sen loppuvan. Tarina on kevyt ja se on kirjoitettu mukaansatempaavasti. En ole koskaan lukenut vastaavaa.

"Nojaan ovenpieleen ja katson häntä, yritän turhaan ymmärtää, miten hänen mielensä toimii." (s.40)

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

Mies löytyy murhattuna asuntolaivasta Lontoossa. Naapurilaivassa asustava Miriam löytää ruumiin. Miehen luona yökylässä käynyt ja yltä päältä veressä paikalta poistunut Laura joutuu poliisien kuulusteluun. Hautajaisten järjestelystä vastuun saa kantaakseen miehen täti Carla. Hän tyhjentää parhaillaan sisarvainaansa asuntoa, jonka naapurissa asustaa tarkkanäköinen vanhus Irene, joka rakastaa dekkareita. Ei kuitenkaan Carlan aviomiehen Theon romaaneja. Regentin kanavan varrella asuvien ihmisten elämät limittyvät ja lomittuvat toisiinsa niin huimin juonenkääntein, että loppua kohden on vaikea päätellä, kuka loppujen lopuksi on syyllinen murhaan. Kenen sisällä pitkään kytenyt liekki on viimein leimahtanut?

"'Janine, ei kaikki elämässä voi olla hauskaa. Välillä täytyy olla aikuinen.'
'Eikä aikuisilla varsinkaan saa olla hauskaa, herra paratkoon.'" (s.69)

Naisten elämäntarinat ovat täynnä onnettomia tapahtumia ja sadistisia ihmisiä. Elämä on kohdellut heitä kokonaisvaltaisesti kaltoin. Heidän ulkonäköään on arvosteltu. Heitä on syrjitty iän, lapsettomuuden tai terveydentilan vuoksi. Heitä on syyllistetty tapahtumista, jotka eivät ole olleet heidän vikansa. He ovat kokeneet asioita, joista heille on jäänyt traumoja. Heidän sisällään kytee sellaisia tuskanliekkejä, että sitä ihmettelee, miten naiset eivät ole jo aika päiviä sitten syttyneet palamaan. Kaiken pahan on pakko purkautua jossain vaiheessa ja jollain tavalla ulos. Kirjan juoni kulkee ajallisesti edestakaisin ja henkilöstä toiseen pomppien. Lukijan täytyy koko ajan olla tarkkana. Herää myös epäilyksiä, missä määrin naisten muistikuviin voi luottaa. Naisia kohtaan tuntee myötätuntoa, joka seuraavassa hetkessä muuttuu vihaksi, joka puolestaan hampaiden kiristelyksi naisten puolesta. Mikään ei ole mustavalkoista. Naiset ovat ajautuneet tilanteeseensa tahtomattaan, mutta herää ajatus, olisiko jossain kohtaa kierteen voinut pysäyttää. Olisiko katkeruuteen jäämisen sijasta voinut valita anteeksi annon? Jokainen kuitenkin loppujen lopuksi hallitsee itse omaa elämäänsä.

"Katkera pimeys tiivistyi hänen sisällään, kun hän näki avuttoman epätoivon vallassa siihen asti rajattomien tulevaisuudennäkymien sulkeutuvan." (s.71)

Eeva Louko: Onnellisten saari

Ennakkokappale on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta.

Lontoossa asuva Ronja Vaara saa soiton poliisilta, sillä hänen isänsä on murhattu. Hän varaa lennon Suomeen ja asettuu asumaan isänsä asuntoon Lauttasaareen. Ei aikaakaan, kun sekä naapurit että lapsuudenystävät kuhisevat uteliaina ympärillä. Murhatapausta selvittävä konstaapeli ei herätä kovinkaan suurta luottamusta. Ronja ystävineen ryhtyy itse salapoliiseiksi. Onko isä sittenkään ollut sellainen kuin tytär on aina luullut?

"Pimeässä ja kylmässä ranta näytti luotaantyöntävältä ja mustalta. Vasemmalla laidalla, rantaviivan piilottavassa pensaikossa repsottivat vielä poliisin jättämät kirkkaankeltaiset eristysnauhat. Niiden viereen oli joku paikallinen käynyt jättämässä kynttilöitä." (s.84)

Marraskuisen kylmä ja pimeä Lauttasaari on täydellisen karmiva tapahtumapaikka. Sitä ympäröi joka puolelta uhkaavasti kuohuva meri. Asukkaat muodostavat tiiviin yhteisön, joka suojelee itseään sekä hyvässä että pahassa. Kaikki tuntevat näennäisesti toisensa ja heidän salaisuutensa. Jotkin salaisuudet ovat sotkeutuneet niin monimutkaiselle kerälle, että niiden selvittämiseen tarvitaan jokaiselta rohkeutta luopua vaikenemisen kulttuurista.

"Marrashämärä roikkui ja peitteli maata, kunnes varjot pitenivät ja sulautuivat toisiinsa ja yhtäkkiä kaikkialla oli säkkipimeää." (s.101-102)

Kirjassa on lukuisia jännittäviä tapahtumia. Minun olisi tehnyt mieli ravistella Ronjaa, sillä hän joutui vaarallisiin tilanteisiin niin monta kertaa ja jokseenkin aivan turhaan. Kiristelin hampaitani, kun hän kuljeskeli puiden siimeksessä pimenevässä illassa. Elin täysillä mukana. Takaumat 1970-luvulta ja katkelmat mystisistä päiväkirjoista lisäsivät tunnelman painostavuutta. Kirjaa lukiessa minulle heräsi epäilyksiä syyllisestä. Välillä tuntui siltä, että kuka tahansa saattoi olla murhaaja. Juoni poukkoili moneen suuntaan eksyttäen oikeilta jäljiltä, kunnes kaikki palaset saatiin viimein kerättyä yhteen, jotta kokonaiskuvaa voitiin tarkastella. Täytyy sanoa, että en arvannut syyllistä, mutta läheltä liippasi.