Henna Raatikainen: Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Henna Raatikainen kirjoittaa balettitanssijasta, josta ei tullut balettitanssijaa, vaikka tulikin. Laji on juurtunut hänen kehoonsa, arvoihinsa ja aivoihinsa. Tuhannet liikkeiden toistot tuntuvat ja näkyvät olemuksessa. Henna Raatikainen on aloittanut baletin neljävuotiaana ja lopettanut parikymppisenä. Hän on löytänyt vaihtoehtoisen ilmaisutavan kirjoittamisesta. Hän tarkastelee balettia omakohtaisesta ja kriittisestä näkökulmasta historiaan kurkistaen ja nykytilaa pohtien.

"Baletti on selkärangassani. Eikä vain minun selkärangassani, vaan koko läntisen maailman selkärangassa -" (s.21)

Baletti on syntynyt Italiassa 1400-luvulla. Sieltä se on kulkeutunut Ranskaan ja Venäjälle. Baletti on ollut eri aikakausina ja eri paikoissa erilaista. Jotain on säilytetty, jotain on kadonnut. Valtaosa 1800-luvun baleteista on unohdettu kokonaan. Baletin ohjaajilla, rahoittajilla ja kriitikoilla on ollut valtaa muokata lajia. Vain naiset saivat tanssia balettia 1800-luvulla. Henna Raatikainen tuntee baletin, joka sisältää toistoja, perinteitä ja virheettömyyttä. Balettitanssijoiden ei haluta olevan ihmisiä. Heidän on oltava kurinalaisia ja täydellisiä. He taistelevat luontoa vastaan.

"On kuin baletti olisi keveyden ja täydellisyyden illuusion lisäksi onnistunut luomaan illuusion täydellisestä ajattomuudesta ja paikattomuudesta, luontevasta kuulumisesta kaikenlaisiin yhteiskuntiin." (s.201)

Baletti aloitetaan lapsena. Keskiössä on kehon muokkaus, vahvistaminen ja tarkkailu. Liikkeitä toistetaan ja toistetaan. Baletti on hierarkista. Lapset tottuvat vertailemaan itseään ja osaamistaan muihin, mikä saattaa aiheuttaa muun muassa vastakkainasettelua, ulossulkemista tai sairastumista syömishäiriöön. Fyysinen laji voi myös aiheuttaa vammoja. 

"- olen varma, että tämä tyttö on se, joka menee loppuun asti. Ei hän ole. Yhdestäkään ensimmäisen luokkani lapsista ei tule balettitanssijaa." (s.26)

Henna Raatikainen pohtii baletin poliittisuutta, sukupuolirooleja, valkoihoisuutta ja kulttuurien eksotisointia. Hän nostaa esille nykyisen kriittisen keskustelun, jossa etsitään oikeaa toimintatapaa. Kuka saa tanssia balettia?Mitä ohjaaja saa tehdä ohjatessaan balettia? Mitä baletti saa kuvata? Henna Raatikainen on kirjoittanut monipuolisen ja mielenkiintoisen teoksen baletista. Tekstin lukeminen saa arvostamaan balettia entistä enemmän. Balettitanssijat ovat tehneet valtavan suuren henkisen ja fyysisen työn. 

"Jos maailmassa on taidetta, ei voi olla hätää." (s.69)

Jennette McCurdy: Onneksi äitini kuoli

Lapsitähti Jennette McCurdy on joutunut elämään äitinsä haaveiden mukaan. Hän on ollut äidin jatke. Ikuinen lapsi, jolla on lapsen hoikka vartalo ja lapsen pieni ruokahalu. Autossakin aivan liian pitkään lasten korokeistuin. Jennettellä puhkeaa syömishäiriö, pakko-oireita, mielenterveysongelmia ja alkoholiongelma. Hän yrittää hallita hallitsematonta. Hän ei uskalla kohdata omia tunteitaan. Jennetten halutaan olevan lapsi, vaikka samaan aikaan hän ei saa olla kuin lapsi. Hänen on otettava aikuisten tavoin vastuuta äidistään ja perheen elättämisestä. Jennette alkaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan vasta pitkän ajan kuluttua siitä kun hänen äitinsä on kuollut syöpään.

"Tähänastisen elämäni tarkoitus on ollut tehdä äiti onnelliseksi, olla se joka äiti haluaa minun olevan. Niin että kuka minä sitten olen kun äitiä ei enää ole?" (s.8)

Jennette McCurdy varttuu vanhempiensa ja veljiensä kanssa Kaliforniassa. Perhe on mormoneja. Yhteisön tilaisuuksissa käyminen on ollut Jennettelle henkireikä, mutta muut perheenjäsenet eivät ole kokeneet yhteisöä tärkeäksi. Äiti haluaa mieluummin elää symbioosissa tyttärensä kanssa ja panostaa näyttelijänuraan. Äiti 'käyttää syöpäkorttia' syyllistääkseen ja kerätäkseen sääliä. Hän myös hamstraa. Koti pursuaa roskatavaraa niin ettei mahdu edes nukkumaan. Jennette kokee, että kaikki on hänen vastuullaan. Hän kieltää itseltään totuuden äitinsä teoista. Hän suojelee äitiä. Hän ei halua oman maailmankuvansa romuttuvan.

"Jokaviikkoinen kirkossakäynti on kolmen tunnin kaunis, rauhallinen hengähdyshetki paikasta, jota eniten inhoan, eli kodista." (s.30)

Jennette McCurdy kuvailee uraansa näyttelijänä alkaen koe-esiintymisistä ja sopimuksesta Academy Kidsin kanssa ja johtaen rooliin ICarlyssa ja omaan spin-off-sarjaan. Hän tekee töitä ja opiskelee kotiopetuksessa. Äiti antaa lukuisia toksisia neuvoja, jotka ovat usein ristiriidassa sen kanssa, mitä ammattilaiset haluavat. Hän jopa pakottaa tyttärensä töihin kovassa kuumeessa. Jennette tunnistetaan kaikkialla, mutta hän inhoaa kuuluisuutta. Hän ei ole saanut itse valita elämänpolkuaan.

"Ahdistus pakottaa minut olemaan ihmisille mieliksi." (s.140)

"Kehoni on ohjelmoitu tottelemaan äitiä." (s.183)

Jennette McCurdy on lahjakas koomikko. Musta huumori näkyy jo kirjan nimessä. Jennette kokee oppineensa näyttelemään pitääkseen manipuloivan äitinsä tyytyväisenä. Hän tietää tismalleen kuinka hänen on minäkin hetkenä käyttäydyttävä. Myös Nickelodeonin ohjaajan kanssa on oltava alati varuillaan ja sopeutettava oma käytös hänen tunnetilojensa mukaan. Myöhemmin ohjaajaa syytetään henkisestä väkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä. Jennette yritetään ostaa hiljaiseksi, mutta hän kieltäytyy.

"Haluan elämäni olevan minun omissa käsissäni." (s.326)

Jennette McCurdyn koskettava tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Hänen kokemuksensa ovat äärimmäisiä ja sydäntäsärkeviä. Menneisyyden traumaattisten tapahtumien ja esimerkiksi syömishäiriön muistelu on paikoin hyvinkin yksityiskohtaista. Kirjaa lukiessa ei voi kuin silmät suurina hämmästellä väkivallan karuutta. Sitä huomaa toivovansa, että Jennetten kokemus olisi vain yksittäistapaus, joka ei toistuisi. Lasten tulisi saada elää hyvää elämää turvassa.

"Minun toiveeni ja tarpeeni ansaitsevat tulla kuulluksi." (s.93)