Tommy Orange: Ei enää mitään

Kaksitoista kaupunkilaistunutta intiaania valmistautuu powwow-juhlaan. Jokainen heistä suhtautuu menneiden sukupolvien kulttuuriperintöön eri tavalla. Maailma on ahdistava ja väkivallan sävyttämä. Tulevaisuutta ei ole. Jäljellä on vain tässä ja nyt.

"Intiaanina olemisessa ei koskaan ole ollut kyse maahan palaamisesta. Maa on joko kaikkialla tai ei missään." (s.18)

Kuuntelin äänikirjaa keskittyen esiin nouseviin aiheisiin. Amerikan historia painaa raskaana. Kiitospäivä muistuttaa joka vuosi menneistä raakuuksista. Intiaanien kulttuuriperintö on enää vain sirkushuvia maksavalle kansalle. Yhteiskunta ummistaa historialle silmänsä.

"Ennen kuin olimme saaneet oikeuden äänestää, päämme oli pennyn kolikossa, intiaanisentissä, ja sen jälkeen biisoni-viisisenttisessä, jotka on nyt poistettu kierrosta, samoin kuin totuus historian tapahtumista kaikkialla maailmassa-" (s.13-14)

Intiaanit ovat jumissa nykyhetkessä. Heillä on haaveita, jotka eivät koskaan toteudu. Heillä on menneisyys, jota ei koskaan saa tekemättömäksi. Onko intiaanien kulttuuri hyväksyttävää alkuperäiskansan kulttuuria, jos se ei kuulosta ja näytä samalta kuin menneisyydessä? Salliiko yhteiskunta heille uuden luomisen?

"Teimme taidetta ja lapsia ja pidimme kansamme liikkeessä edestakaisin reservaatin ja kaupungin välillä. Me emme muuttaneet kaupunkiin kuolemaan." (s.15)

Jotkut intiaanit ovat sulautuneet valtaväestöön. He eivät tiedä heimoaan. He eivät niin sanotusti näytä intiaaneilta. Ihmisryhmät muuttavat muotoaan. Kulttuureja syntyy, muovautuu ja kuolee.

"Olemmeko me niin erilaisia? Emmekö me olleet tietyssä vaiheessa jotakin aivan muuta, me homo sapiensit, yksisoluisia organismeja, avaruuspölyä, identiteettiä vailla, vain alkuräjähdystä edeltävää kvanttiteoriaa?" (s.17)

Tommy Orange on kirjoittanut voimallisen tarinan valtion ihmisryhmää kohtaan harjoittaman syrjinnän seurauksista. Millaista on elää maassa, jossa omat esivanhemmat on joukkomurhattu?

Kiera Cass: Petetty

Kaksiosaisen kirjasarjan toisessa osassa Hollis Eastoffe matkustaa uuteen kotimaahansa Isolteen surevana leskenä. Hänen ei ole helppo sopeutua ihmisten joukkoon, sillä hän eroaa heistä silmiinpistävästi sekä ulkonäkönsä että tapojensa vuoksi. Edesmenneen aviopuolison Silasin veli Etan ei tee tilannetta yhtään helpommaksi. Mies halveksuu Hollisia päästä varpaisiin. Miten käy, kun heidän on pakko tehdä yhteistyötä aikomuksenaan pelastaa Isolte pahan kuninkaan teoilta?

"Etanin askeleet kuuluivat selvästi takaani, kunnes taas vaimenivat, kun hän käveli huoneen toiseen päähän. Vedin syvään henkeä ja tunsin oloni huomattavasti levollisemmaksi, kun hän ei ollut selkäni takana." (s.22)

Hollisin ja Etanin suhde toisiinsa on perinteinen vihollisista rakastavaisiksi tarina. Se ei ole edes mikään juonipaljastus, sillä koko kirja pyörii heidän ympärillään. Tai oikeastaan Hollisin, jonka perässä Etan juoksee. Hollis kehittyy hivenen ihmisenä edelliseen kirjaan verrattuna, mutta on silti kovin lapsellinen teoissaan ja ajattelussaan. Hänen erityislahjakkuutensa on olla hurmaava - ja tietää, mitä kukakin parhaillaan ajattelee. Ihmisten huomio kiinnittyy häneen, ja hän saa tahtonsa läpi ihmisten vain kiitellessä. Hollis saa surun ja vihan tunteet kaikkoamaan vain olemalla olemassa. Hänen itse kokemansa tunteet ovat lukijalle pelkkää pintaa ilman todellista syvyyttä. Kirja vie ajatukset satumaailmaan, jossa on kuninkaallista pukuloistoa, tanssiaisia, turnajaisia, varastettuja suudelmia ja helposti ohjailtavia ja luottavaisia alamaisia. Salamurhaajat ja julmat kuninkaat eivät ole todellinen uhka. Paitsi ehkä itselleen. Hollis on koskematon.

"Sitten minä tartuin häntä kädestä ja - yllätyksekseni - hymyilin tavalla, joka tuntui vilpittömältä." (s.97)

Kirja sopii täydellisesti nuorille tai nuorille aikuisille, jotka haluavat nauttia romantiikasta ja höttöisestä tarinasta. Niin ja ohimennen parin kuningaskunnan pelastamisesta.

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet

Kolme nuorta on elämänsä käännekohdassa englantilaisella pilkukadulla nimeltään Turnaround. Ian asuu yksin, äänittää ääniä ja tekee niistä konemusiikkia. Elias siivoaa biologiselta isältään perimäänsä taloa ja suunnittelee roolipeliä. K vaeltaa talosta toiseen hanttihommia tehden. Eräässä talossa asuvan pienen tytön valokuvissa näkyy ihmisiä, joiden ei pitäisi olla niissä. Hänen valoherkkä äitinsä varoittelee tien viimeisestä talosta, joka on kirottu.

"Siitä on viisitoista vuotta.

Siitä kaikki alkaa." (s.7)

Kiehtova tarina elämästä, joka muotoutuu tehtyjen valintojen mukaiseksi. Maailma rakentuu ympärille sitä mukaa, kun sitä tutkii. Ihmisiä kohdataan tai he jäävät kohtaamatta. Asioita tapahtuu tai ne jäävät tapahtumatta. Lukeminen herättää eloon kipinän kirjoittaa roolipeliä, mitä olen nuorena harrastanut. Henkilöiden lisäksi etenkin tarinan miljöö mystisine taloineen ja maiseman halkovine junaraiteineen on kutkuttava. Tämän kirjan - nuorille suunnattua spekulatiivista fiktiota - olisin halunnut nuorena omaan kirjahyllyyni.

"Mapa murisi matalasti ja tuijotti alakertaan johtaviin portaisiin kuin olisi kuullut sieltä jotain. Tärisin sisältäpäin. Siltä minusta tuntui aika usein. Ainakin silloin kun säikähdin." (s.18)

Kirjan juonesta ei kannata tietää ennakkoon mitään, sillä ideana on päästä itse tutkimaan tarinaa. Äänikirjaa kuuntelevalla kannattaa olla edessään myös fyysinen kirja tukemassa lukukokemusta ja tarinan ymmärtämistä.

"Selvitä mitä on tapahtunut. Keksi mitä tapahtuu seuraavaksi. Voit tehdä sen, miten haluat, maailma on nyt sinun." (s.413)

Anna James ja Tilly kirjat

Kirjamatkaaja Tilly Pages jatkaa kirjamatkailuaan kirjoissa 'Tilly ja seikkailujen kartta' ja 'Tilly ja kirjojen kätkijät'. Maailma on muuttumassa. Ihmiset unohtelevat kirjojen nimiä. He eivät muista, mitä ovat tekemässä ja mistä syystä. Tilly matkustaa ystävänsä Oskarin kanssa Amerikkaan etsimään arkistonhoitajia saadakseen vastauksia.

"'Kaipa me ollaan kaikki tarinoista tehtyjä.'"

Kirjasarja paranee edetessään. Uppouduin tarinaan etenkin siinä vaiheessa, kun Milo ilmestyy Tillyn elämään Horation ohjaamalla Sesquipedalian eli Kippari nimisellä maagisella junalla. Poika on liikuttavan aidon oloinen. Hänen elämäntarinansa on koskettava. Milo on kirjasarjan lempihahmoni. Haluaisin lukea hänen lohtukirjansa 'Rautatielapset'.

"'Vaari sanoo aina, että kirjoja lukemalla me voidaan päättää, keitä haluamme olla. Että meidät kaikki on tehty niistä hahmoista, jotka ovat meille tärkeitä.'"

Tillyn seikkailut ovat kiinnostavia ja jännittäviä. Kippari junan matka tarinoiden halki on kiehtova, ja paperista tehty ympäristö on maaginen. Mielenkiintoisin matka suuntaa kirjaan 'Ihmemaa Oz'. Olisi ihanaa nähdä Smaragdikaupunki, vaikka se onkin pelkkää silmänlumetta. Kirjasarjan aikuisista ja pahiksista en niinkään välitä. Heistä ei oikein saa otetta. Heidän tekemisensä ovat jokseenkin epäkiinnostavia. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa kirjasarjan osaa, sillä vaikuttaisi siltä, että se kertoo lisää Milon seikkailuista. Englanniksi kirjasarja on nimeltään 'Pages & Co', mutta käännöksessä kirjojen nimet alkavat 'Tilly ja'. Saa nähdä, pysyykö käännetty nimi samana, jos kertoja muuttuu.