Freida McFadden: Kotiapulainen

Millie muuttaa Winchestereiden luokse asuttuaan ehdonalaisvalvojaltaan salassa omassa autossaan. Hän työskentelee kotiapulaisena noudattaen perheen äiti Ninan ja tytär Cecen oikkuja. Perheen isä Andrew on puolestaan sydämellinen ja ymmärtäväinen. Millie kapuaa joka päivä rankan työpäivän jälkeen pieneen ullakkohuoneeseensa, jossa hän saa olla täysin rauhassa. Ikkunasta levittäytyy maisema takapihalle, minijääkaapissa on vesipulloja ja oven saa lukittua ulkoapäin.

"Tässä huoneessa on jotain, joka on versonut vatsanpohjaani pienen pelon siemenen." (s.14)

Kirjassa pelataan kliseillä ja kehollisuudella. Nina on miehelleen nalkuttava hienostorouva, joka on päästänyt itsensä niin sanotusti repsahtamaan. Hänen ystävänsä juoruilevat hänestä selän takana. Ninan hemmoteltu tytär Cece on epäkäytännöllisiin pitsimekkoihin puettu lapsi, joka näyttää suoraan kauhuelokuvasta revityltä. Ninan lempeä aviomies Andrew on tyrmäävän komea ja satumaisen rikas. Pisteenä iin päälle puutarhassa työskentelee huonosti kieltä osaava ulkomaalainen könsikäs Enzo, jonka ruumiillisella työllä kuritettuja lihaksia rikkaat rouvat tirkistelevät kilpaa.

"Mies katselee minua yhä. Hänen ilmeessään on jotain, mikä saa selkäpiini värisemään. Sitten hän pudistaa päätään melkein huomaamatta. Aivan kuin yrittäisi varoittaa minua." (s.17)

Kirjan tunteita herättävä tarina vangitsee mukaansa. Meno on alkupohjustuksen jälkeen ehkä vähän liiankin kieroutunutta ja vastenmielistä. Varsinkin ihan lopussa. Jokaisen pahan ihmisen takana on joku vieläkin pahempi ihminen.

"Raapimisjäljiltä. Kuin joku olisi raapinut ovea. Ja yrittänyt päästä ulos." (s.32)

TJ Klune: Kuiskailevan oven alla

Viikatehenkilö hakee Wallace Pricen hänen omista hautajaisistaan Hugon teetuvalle. Hugo auttaa lautturina kuolleita kulkemaan eteenpäin. Wallace Price on yhdenlainen Scrooge, joka ei ymmärrä ihmisten merkitystä ennen kuin henget opettavat sen hänelle. Hän on välinpitämätön ja tunteeton. Hän on elänyt elämäänsä vain työtä varten. 

"Totta, hänellä ei ollut ystäviä. Ei perhettä. Hänellä ei ollut kumppania, ei ketään, joka olisi surrut häntä, kun hän makasi kalliissa arkussa naurettavan kirkon alttarilla, mutta sen ei pitäisi olla hyvin eletyn elämän ainoa mittari." (s.138-139)

Kirjassa on lämminhenkinen, humoristinen ja yhteisöllinen tunnelma. Se käsittelee kuolemaa lempeällä tavalla elämän kautta. Kirjassa todetaan, että ihmiset tekevät kuolemaa syntymästä alkaen, joten mitä järkeä missään on, ja vastataan, että 'se on sinun elämäsi'.

"'Huoliryppyjä silmien ympärillä, mutta ei yhtään juonteita suun ympärillä. Et tainnut nauraa paljonkaan -'" (s.157)

Hugon teetupa on turvallinen ja maaginen paikka. Siellä vierailee mielenkiintoisia ja moninaisia henkilöitä, joista jokainen on elänyt omannäköisensä elämän, josta on hankala luopua. He tuntevat vihaa, surua ja epäoikeudenmukaisuutta. Kuoleman lopullisuus pelottaa ennen sen hyväksyntää. Suosittelen kirjaa nautittavaksi teekupillisen kera.

Kuparikettu & Heikki Saure: Noitakirja

Kuparikettu ja Heikki Saure kertovat kirjassa oman henkilökohtaisen näkemyksensä noituuden historiasta ja nykytilasta. Heidän tavoitteenaan on ollut kirjan avulla palauttaa noitavainojen uhrien kunnia. Kaikki alkaa noituuden määrittelyllä. Noita on alkujaan Sauren mukaan tarkoittanut tietäjää ja parantajaa. Hän on ollut ryhmänsä kulttuuriperinteen ylläpitäjä. Sauren käsittelyssä ovat muun muassa noin 7000-3000 vuotta vanhat kalliomaalaukset, loveen lankeaminen, haltioissaan oleminen, loitsuperinne, yrtit, parantaminen, noituminen, voimien mittelö ja lääkäri ja Kalevalan kokoaja Lönnrot.

"Sanat eivät vain tarkoita jotain, vaan ne ovat maagisesti yhteydessä toisiinsa. Loitsuissa on voimaa, jota on kutsuttu väeksi." (s.132)

Kirja kritisoi kristinuskoa kansanperinteen tuhoamisesta ja demonisoimisesta. Siinä todetaan, että noitavainot ja kansanperinteen pyhien muuttaminen pahaksi toimivat kristinuskon väkivaltaisen käännytystyön ja vakiinnuttamisen välineenä. Kristinusko asetti omat juhlansa ja omat kirkkonsa niille paikoille, missä ennen oli ollut jotain muuta. Julkiset teloitukset toimivat kansanvalistuksena, ja teloitettujen noitien omaisuus siirtyi kätevästi viranomaisille. Kirja saa pohtimaan, mitä tarinoita Suomen alueella aikoinaan kerrottiin ja mitä juhlia juhlittiin. Kirjan mukaan nykyään kuka vain voi uskoa mihin vain ja oman uskomuksensa piiriin voi ottaa haluamiaan vaikutteita eri kulttuureista. "Ei ole kirkkoa eikä komiteaa, joka määräisi, mihin ja miten pitää uskoa, miten sitä pitäisi harjoittaa ja millaisia rituaaleja saa tehdä ja millaisia ei." (s.241) Mutta silti vieläkin "monet ovat joutuneet kätkemään oman noituutensa ennakkoluulojen, halveksunnan ja uhkailujen takia." (s.9)

"Äärikristittyjen vihapuhe on silti ikävä ja laaja ilmiö. Se on henkistä väkivaltaa, joka loukkaa ja satuttaa eri tavoin tuntevia, uskovia ja ajattelevia." (s.124)

Nykynoituus pohjaa historiaan, mutta suuntaa tulevaisuuteen. Kirjassa todetaan, että ilmastonmuutos on saanut ihmiset kiinnostumaan luonnosta, luonnonuskonnoista, luonnonfilosofiasta, kestävästä kehityksestä, ekologisesta elämäntavasta, eläinten oikeuksista ja luonnon pyhistä paikoista. Kenties ihmisillä on tarve katsoa sisimpään ja löytää elämälle merkitys sukupolvien jatkumosta, kadonneesta kulttuuriperinnöstä ja alkujuurista. Noituuden ja/tai meedion avulla voidaan myös auttaa ja ohjata muita ihmisiä. Ennen uskottiin tonttuihin ja haltijoihin, kun taas nyt henkioppaisiin ja voimaeläimiin. Aiemmin oli transsi, nyt meditaatio, unien näkeminen, manifestointi ja mielikuvamatkat. Lukija saa ohjeita, kuinka tulla noidaksi ja millaiseksi noidaksi voi suuntautua. Noituuden kliseet luuta, taikasauva, loitsut, noidanhattu, pata ja kissa saavat kirjassa myös oman osansa.

"- esineitä olen kyllä ripotellut sinne tänne, niin kotiini kuin työpaikallenikin." (s.228)

Kirjan teksti on mielestäni subjektiivista ja enemmän mielipiteisiin kuin faktoihin pohjautuvaa. Kirjaa on goodreadsin arvioissa kritisoitu naiseuden määritelmästä, kritiikin puutteesta ja kulttuuriseen omimiseen kannustamisesta. En henkilökohtaisesti pidä kirjan tavoitteesta palauttaa noitavainojen uhrien kunnia, etenkin kun tutkimusten mukaan jokainen uhri ei kokenut itseään noidaksi. 

-

Olen tänä vuonna tutustunut niin sanottuihin uususkontoihin ja uuspakanallisuuteen, sillä olen kohdannut elämäni eri osa-alueilla uushengellisiä ihmisiä. Mielestäni on yleissivistävää ymmärtää, mihin kanssaihmiset uskovat. Olen lukenut tietokirjoja astrologiasta, tarot-korteista, kansanuskosta, kansantarinoista, noitavainoista, eläinsaduista, kummituksista, esoteriasta ja okkultismista, yliluonnollisista kokemuksista, salaliittoteoreetikoista, spiritismistä ja magiasta. Olen kaiken lukemani jälkeen vähän taas viisaampi, mutta edelleen vahvasti sitä mieltä, että oma uskonto tai elämänkatsomus on jokaisen ihmisen oma asia, joka liittyy ihmisen henkilökohtaiseen elämään vapaa-ajalla (kts mm. Astrologiaa epäilijöille). Työpaikka pitää olla vain työtä varten. Ihminen on palkattu tekemään tietty työ. Hän on silloin työroolissa. Häntä ei ole palkattu levittämään omaa elämänkatsomustaan. Työpaikalla työskentelevillä täytyy olla työrauha. Sen täytyy olla paikka, jossa ei tarvitse kokea hengellistä propagandaa. Työpaikalla on tarkoitus keskustella työhön liittyvistä asioista ammatillisesti. Asiakkaita tulee palvella ja ohjata työnantajan ohjeita noudattaen. Taukotilan tulee olla taukoa varten, ei hengellisen mielipidevaikuttamisen paikka. Mielestäni yrittäjäksi ryhtyminen on oivallinen valinta ihmiseltä, joka kokee hengellisyyden määrittelevän jokaista elämän osa-aluettaan ja vaikuttavan kanssaihmisten kanssa kommunikointiin. Jatkan varmasti tutkimuksiani aiheen parissa vielä tulevana vuonna.

Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja

Roald Dahl on kirjoittanut kymmenen kammottavaa ja mustan huumorin sävyttämää novellia. Ne herättävät tunteita ärsytyksestä vahingoniloon ja yllättyneisyydestä inhotukseen. Novellit eivät niinkään ole pelottavia, vaikka saattavatkin aiheuttaa puistatuksia ja hampaiden kiristelyä. Novelleissa vallitsee vanhan maailman tuntu. Herrasmiehet kulkevat säätytietoisina kartanoissa, majataloissa ja taidegallerioissa. Rouvat istuvat kuuliaisina kutimiensa äärellä. Sotilaat, ulkomaalaiset ja mieleltään sairastuneet toimivat arvaamattomasti.

"- hän päästi yhden läpitunkevan kauhun huudon -" (s.81)

Äänikone kertoo miehestä nimeltään Klausner, joka haluaisi keksiä koneen, jolla voisi kuulla ääniä, joita ihmiskorva ei luonnostaan pysty kuulemaan. Genesis ja katastrofi on tarina naisesta, joka on menettänyt kaikki lapsensa ja pelkää nyt vastasyntyneen hengen puolesta. Sotilas kertoo miehestä, joka kuulee ääniä, näkee kasvoja ja muistaa huonekalujen olleen hetki sitten eri paikoissa. Mies etelästä sijoittuu uima-altaan reunalle. Amerikkalainen mies lyö arveluttavan vedon etelänmiehen kanssa yllättävin seurauksin. Vetoon liittyy Cadillac ja lihaveitsi.

"Huominen oli pahempi kuin tämä päivä. Huominen oli kaikista pahin, koska siitä tulisi tämä päivä - ja tämä päivä oli nyt." (s.42)

Toivomus on tarina lapsesta, joka hyppelee matolla ja leikkii vähän liiankin todellisen tuntuista leikkiä. Vuokraemäntä kertoo miehestä, joka saapuu Bathiin ja etsii yösijaa. Hänelle suositellaan Kello ja Lohikäärme nimistä majataloa, mutta eräs toinen paikka naulitsee hänen huomionsa. Ikkunasta kurkistaessa silmien eteen avautuu kodikas näky takkatulen edessä nukkuvasta koirasta ja nurkassa nököttävästä papukaijasta. Sellainen paikka ei voi olla muuta kuin suloinen ja lämmin.

"Hän vilkaisi nopeasti taakseen nähdäkseen miten pitkälle oli päässyt." (s.79)

William ja Mary on tarina leskestä, joka saa kirjeen puolisoltaan. Siinä hän kertoo, mitä hänelle on tapahtunut kuoleman jälkeen. Lampaalla teurastettu kertoo raskaana olevasta naisesta, joka odottaa miestään saapuvaksi kotiin rankan työpäivän jälkeen. Ruoka ei ole valmiina, sillä onhan nyt torstai, mutta pakastimesta löytyy toki lammasta. Tie taivaaseen on tarina rouva Fosterista, jonka aviomies saattaa vitkuttelullaan tahallaan hysteeriseen tilaan. Rouva pelkää myöhästyvänsä lentokoneesta. Muutenkin aviomies suhtautuu rouvalle tärkeisiin asioihin halveksivasti. Nahka kertoo miehestä, jonka selkään taiteilija tatuoi maalauksen.

"Sen jälkeen ei ollut mitään keinoa palata, ei mitään tapaa protestoida tai selittää. Minä olisin tuomittu -" (s.123)

Yllättäin nimikkonovelli Nahka ei mielestäni yltänyt parhaimmistoon. Sinne kiipesivät Toivomus, William ja Mary ja Tie taivaaseen. Ehkä myös Vuokraemäntä. Toivomus muistuttaa minua 1990-luvun nuortensarjasta Pelottaako. Siinä lapsille tapahtuu kaikkea kammottavaa. Kahdessa muussa novellissa - pieni juonipaljastus - paha saa niin sanotusti palkkansa. Vuokraemäntä on vain yksinkertaisesti karmiva. Suosittelen novellikokoelmaa luettavaksi syksyn pimeinä iltoina.