Unelmien aika

Hyvää Kalevalan päivää! Vuosi sitten ostin uuden kirjahyllyn ja täytin sen minulle tärkeillä kirjoilla. Halusin hankkia Kalevalan, mutta jostain syystä se jäi haaveeksi. Tässä kuussa osallistuin instagramissa Irisbookish tilin järjestämään '28 päivää Kalevalaa' haasteeseen. Sen innoittamana kävelin viimein kirjakauppaan ja ostin Kalevalan omakseni. Tutkin ensin kirjan rakennetta alusta loppuun. Kyseessä oli SKS:n uusin painos 'Kalevala ja opas sen lukemiseen'. Luin ja selasin tekstejä, kunnes viimein tartuin itse runoihin. Ihmiset sanovat usein, että joidenkin kirjojen lukemiselle täytyy löytyä oikea aika. Olen hieman vieroksunut Kalevalaa. Sen käsittely koulussa ei ollut kiinnostavaa, vaan jokseenkin luotaantyöntävää. Tässä kuussa luin Kalevalaa kuin vettä vain. Tuntui, että ymmärsin kaiken. Teksti lauloi ja minä kuljin mukana. Hurjia taisteluja, kosintareissuja, yliluonnollisuutta ja tuonelan uhkaa. Kalevala osoittautui raa'aksi. Se sisälsi monia syntytarinoita ja

8-luokkalaisen Marian perhe muuttaa maaseudulta kaupunkiin. Kaikki on uutta ja outoa. Kukaan ei ole auttamassa nuorta maalaistyttöä. Hänen on etsittävä koulu ihan yksin, kestettävä luokkakavereiden pilkanteko ja huolehdittava koko perheestä koulupäivän jälkeen. Äiti polttaa tupakkaa ketjussa, isä ryyppää alkoholia työpäivän jälkeen ja pikkuveli kaipaa vaipanvaihtajaa. Maria hoitaa lastenhoidon ja valmistaa ruoan. Eräänä päivänä varakkaan perheen tyttö Kasia ottaa hänet siipiensä suojaan. Romaniasuun pukeutuva muusikko elää omien sääntöjensä mukaan, puhuu suoraan ja joutuu vaikeuksiin. Lapsellinen Maria kokee, millaista on olla aito kaupunkilaisnuori. "Kun unohdun mietteisiini, menee sormi heti suuhun, oikean käden peukalo, ja imen sitä niin kuin tuttia. Kaikki nauravat, että noin iso tyttö ja imee peukaloa." (s.15) Maria käy läpi murrosiän tuomia haasteita. Hän pohtii omaa elämäänsä ja sukuaan. Hän ajattelee isoisäänsä, joka kuoli sodassa ja joka ei koskaan päässyt muuttamaan

Eteläafrikkalainen Trevor Noah kirjoittaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan humoristiseen sävyyn, sillä onhan hän ammatiltaan koomikko. Kaikki alkaa siitä, kun hän syntyi sveitsiläisen isän ja afrikkalaisen äidin lapseksi. Hän oli värillinen lapsi, jonka synnyttäminen oli rikos. Mies saattoi saada rangaistukseksi viisi ja nainen neljä vuotta vankeutta. Lapsi saatettiin viedä lastenkotiin. Tämän vuoksi Trevor eli suurimman osan ajasta piilossa sisätiloissa ja erossa isästään. Hän kasvoi mustien naisten maailmassa, sukkuloi eri rotujen ja kielten välillä ja käytti äidiltään oppimaansa viisautta selvitäkseen lukuisista kiperistä tilanteista. "Apartheidin nerokkuus oli siinä, että se onnistui saamaan ihmiset, jotka muodostivat väestön ylivoimaisen enemmistön, kääntymään toisiaan vastaan. Se oli tosiasiassa erillisvihaa, apart hate." (s.13) "Yhdysvalloissa alkuperäiskansat suljettiin pakolla reservaatteihin, ja siellä oli orjuus, jota seurasi rotuerottelu. Kuvittele, että nuo ka

16-vuotias Sarastuksen Lasinkirkas prinsessa Sadeia hallitsee valtakuntaansa yksinvaltiaana. Hän on kerännyt ympärilleen lasittarien hovin, jonka hän pitää aisoissa alistavien lempinimien avulla. Uusin hieman pyöreä ja liikaa omia mielipiteitä omaava lasitar nimetään Imupaperiksi. Sadeia on tottunut saamaan kaiken, joten kuullessaan valtameren takana asuvasta Surukauriin kansasta, hän päättää lähteä uhkarohkealle matkalle. Kansa uskoo, että surukauriit kertovat jokaiselle ihmiselle hänen surutaakkansa. 6-vuotias Uli viettää kauriin kanssa koko yön, mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Pojan suru johdattaa kansan ennenkokemattomien tapahtumien äärelle. "Oli äänetöntä, pysähtynyttä, oli vain prinsessa Sadeian kauneuden pakottava läsnäolo, se oli kuin kiivas rytmi kaikkialla ilmassa heidän ympärillään." (s.28) Enorannan teksti on kaunista ja viipyilevää. Hän on kirjoittanut henkilöistään uskottavan ahdistavia, kirjan nimen mukaisesti lasinteräviä ja surunhauraita. Teksti tunt