Unelmien aika

Kiitos kuluneesta vuodesta 2021! Luetut kirjat Luin vuoden aikana 86 kirjaa. Edellisinä vuosina olen lukenut 48, 64, 57, 73 ja 75 kirjaa, joten se on tähän mennessä suurin luku. Paras lukemani kirja oli Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja. Toinen viiden tähden lukukokemus oli Cecilia Samartinin Mofongo. Luin viimein kaikki suomennetut Neiti Etsivä kirjat , mikä on ollut lapsesta asti haaveenani. Lapsuuden kirjojen lukeminen oli hauskaa, vaikka en niitä nykylapsille suosittelisi. Keksin viime vuonna kysyä ihmisten lempikirjoja instagramissa ja luvata lukea yhden niistä. Luin tämän vuoden aikana viisi eri lempikirjaa. Aion jatkaa lempikirjojen kyselyä uutenakin vuonna. Ostin itselleni Kalevalan. Osallistuin helmikuussa irisbookish instagramtilin pitäjän Iiriksen järjestämään #28päivääKalevalaa nimiseen kimppalukuun, jonka tarkoituksena oli lukea Kalevala. Niin sanotusti yhdessä lukeminen oli mukavaa. Järjestin yhteistyössä anniinasbooks instagramtilin pitäjän Anniinan kanssa #maai

QualityCityssä asuva Peter Työtön on tyytymätön TheShopin hänelle lähettämään pakettiin. Hän on aivan varma siitä, että hän ei tarvitse hänelle lähetettyä tuotetta ja haluaa palauttaa sen. Palauttaminen osoittautuu mahdottomaksi, sillä TheShopin tuotteet valikoidaan ja lähetetään ihmisille algoritmien avulla. Tuotteen palauttaminen merkitsisi virhettä järjestelmässä, jopa koko QualityLandissä, eikä se vain onnistu. Peterin olisi vain hyväksyttävä hänelle osoitettu paikka hänelle räätälöidyssä maailmassa. Sitä hän ei suostu tekemään. "'Tiedätkö, mitä olen huomannut?' Peter kysyy. 'Kun takana on erityisen kurja päivä, tapahtuu hämmästyttävän usein, että kotona odottaa drooni jonkin mahtavan tuotteen kanssa, josta tulee heti paremmalle tuulelle.'" (s.56) QualityLandin asukkaat, joiden nimet määräytyvät ammattien mukaan, on arvotettu pistemäärien avulla eri tasoihin, joihin kuuluu tason mukaisia oikeuksia. Periaatteessa alimmilta tasoilta pitäisi pystyä kiipeämään

Positron-projekti tarjoaa ihmisille täydellisen asumisratkaisun, joka mahdollistaa kaikille työpaikan ja lopettaa rikollisuuden: Joka toinen kuukausi vietetään omassa kodissa ja joka toinen vankilassa. Sopimuksessa todetaan, että järjestely on ikuinen. Stan ja Charmaine elävät kaduilla autossa nukkuen. He ovat likaisia, nälkäisiä ja peloissaan, sillä jengit saattavat millä hetkellä hyvänsä hyökätä heidän kimppuunsa. Positron-projekti kuulostaa taivaalliselta. Con yrittää varoittaa Stan-veljeään menemästä lankaan - hyvästä syystä. "Useampiakin autonomistajia on heitetty ulos ajoneuvostaan juuri näillä seuduin. Heitä on pistetty veitsellä tai kallo on murskattu, ja heidät on jätetty vuotamaan kuiviin. Kukaan ei enää vaivaudu tutkimaan sellaisia tapauksia, koska se veisi aikaa, ja vain rikkailla on varaa poliisiin." (s.25-26) Suljetussa kaupungissa ja toisaalta myös ulkomaailmassakin ihmiset nähdään ennen kaikkea fyysisinä ja seksuaalisina olentoina. Yhtä aikaa sekä karmiva että

Klara tarkkailee ihmisiä ja ympäristöään, sillä hän haluaa oppia mahdollisimman paljon ollakseen hyvä keinoystävä. Hänen lempipaikkansa sijaitsee näyteikkunassa, sillä sieltä hän voi parhaiten nähdä ulos. Klara rakastaa seurata auringon kulkua taivaalla. Eräänä päivänä ikkunan taakse astelee Josie, joka kertoo haluavansa Klaran keinoystäväkseen. Robotti uskoo voivansa oppia kaiken ihmisyydestä ja jopa tarvittaessa käydä itsekin ihmisestä. "'Hei, eikö teille tule siinä kuuma? Haluatteko juotavaa tai jotain?' Pudistin päätäni, nostin kämmenet ylöspäin osoittaakseni, kuinka ihanaa oli nauttia yllemme tulevasta Auringon ravinnosta. 'Niin tietysti. En ajatellut loppuun asti. Tehän viihdytte auringossa, eikö?'" (s.21) Pidän todella paljon Ishiguron kirjasta 'Ole luonani aina'. 'Klara ja aurinko' muistuttaa kyseistä kirjaa paljon. Molemmissa kuvataan lasten vinoitunutta elämää ja aikuisten vääristynyttä halua leikkiä jumalaa. Tapahtumissa vilahtelevat

Cadence Sinclair Eastman on uuden sukupolven esikoinen. Hän on vaarin ylpeyden aihe. Hän on pitkä ja vaalea. Hän on aito perijätär. Cadence Sinclair Eastman on koko suvun musta lammas. Hänestä kuiskaillaan salaa. Hän on kalpea mustaksi värjättyine hiuksineen. Hän on menettänyt tragediassa muistinsa. "Äiti älähti. Hän käski minua ryhdistäytymään. Käyttäydy normaalisti nyt, hän sanoi. Heti paikalla, hän sanoi. Koska olet ihan normaali. Pystyt olemaan. Älä aiheuta mitään kohtausta, hän sanoi. Hengitä ja nouse istumaan. Tein niin kuin hän pyysi." (s.16) Cadence on aina viettänyt kesät suvun omistamalla saarella. Hän on nauttinut ylellisestä elämästä yhdessä ystäviensä Mirrenin, Johnnyn ja Gatin kanssa. Vaari on opettanut sukulaiset noudattamaan suvun perinteitä. Hänelle on tärkeää elää näennäisen täydellistä, menestynyttä ja raharikasta elämää. Vaari on etuoikeutetun valkoisen miehen perikuva. Hän on manipuloija, riistäjä ja sortaja. Hän ei hyväksy kieltävää vastausta, kun hän on

Yasuko Hanaoka on asunnossaan yhdessä tyttärensä Misaton ja juuri äsken väkivaltaisesti kuolleen ex-miehensä Shinji Togashin kanssa, kun ovikello soi. Ovella seisoo Yasukon naapuri Tetsuya Ishigami, joka tarjoaa apuaan. Myöhemmin poliisi löytää joen varrelta ruumiin, jonka henkilöllisyyttä ja murhaajaa ryhdytään selvittämään. Etsivät saapuvat Yasukon ovelle, mutta naisella onkin vedenpitävä alibi. Onnistuvatko he ratkaisemaan nokkelan tapauksen? "'Kuka siellä?' hän tiedusteli ovea avaamatta. Vastaus tuli hetken kuluttua. 'Minä.'" (s.20) Dekkari on alusta loppuun asti jännittävä. Henkilöiden liikehdintää paikasta toiseen ja ajatuksenjuoksua tapauksen kimpussa on kiinnostavaa seurata. Lukijana menen pyörälle päästäni, kun en osaa päättää, ketä kannustan ja kenen kohtalon puolesta pelkään. Koko arvoitus ja siinä osallisina olevien henkilöiden toiminta tuntuvat hyytäviltä ja nerokkaan laskelmoivilta. Tykästyin jokseenkin muuttumattomaan ja elävään tapahtumapaikkaa

Lasten seikkailu Kepler62 planeetalla on tullut päätökseensä. Marie, Ari, Joni ja X haluaisivat palata takaisin Maahan. Lasten on keksittävä, miten he pääsevät tähtipurjehtijalle, joka on Lisan aseistetun klaanin hallussa. Ongelmia tuottaa maailmankaikkeuden tehokkain ase: Mjölnir, Thorin vasara. Onnistuvatko lapset pääsemään matkaan? "Te täytätte kohtalonne, ja minä omani. Meidän perheemme on erityinen. Meidän kotimme on koko maailmankaikkeus." (s.25) Pidin ajatuksesta, että maailmankaikkeudessa on asioita ja olentoja, joita ei pystytä ihmisaisteilla havainnoimaan. Mielestäni kirjasarjalla on hyvä opetus. Ihmisten tulisi oppia virheistään ja keskittyä luomaan maailmasta turvallinen paikka asua. Lapset ovat muutoksessa avainasemassa. Kirjoissa pohditaan sotaa, diktatuuria, uskonkiihkoilua, tekoälyä ja tieteen etiikkaa. Ihminen haluaa jostain syystä mieluummin hallita ja tuhota kuin suojella ja säilyttää. "Elämän siemeniä - ja niiden istuttaminen on minun tehtäväni. Kasvi

1990-luvun Albaniassa asuvat Bujar ja Agim jättävät kotinsa ja lähtevät tavoittelemaan parempaa tulevaisuutta. He iloitsevat vapaudesta kevein sydämin, vaikka kantavatkin harteillaan kommunistisesta diktatuurista vasta vapautuneen synnyinmaansa taakkoja. He muistavat isiensä kertomat muinaiset ylistystarinat ja Albanian nykyisen häpeää tuottavan rappion. He halajavat jonnekin, missä heidät nähdään yksilöinä ilman ulkopuolelta asetettuja määritelmiä. "Yritin saada myös Agimin ymmärtämään sen, että on keskityttävä siihen mihin voi vaikuttaa sen sijaan että suree sitä mihin ei voi, ei kannata ajatella sitä että jonain päivänä kaikki kuitenkin tuhoutuu." (s.181) Kirjan tarina on arvoituksellinen ja kiehtova. Se on traaginen, mutta jollain tasolla toiveikas, sillä koskaan ei saisi antaa periksi, vaan aina voi yrittää uudestaan. Uusi maa, uusi nimi ja uudet epätoivoiset teot. Kirjassa etsitään totuutta, mutta juututaan valheiden verkkoon. Tarina kuljettaa lukijansa ihmisyyden halki

Kuusi murhaa kuudessa kertomuksessa. P.D. James kirjoittaa mukaansatempaavia tarinoita, joiden loppuratkaisua jännittää ensimmäiseltä sivulta alkaen. Tapahtumapaikat ja henkilöt ovat eläviä. Etenkin lapset on kuvattu häiritsevän kammottavasti. Vanhahtavat tarinat ovat jännittäviä ja jopa karmivia. Voin suositella joululoman lukemistoon etenkin dekkareista pitäville. "Kauan sitten kuolleiden ihmisten nimien ympärille hän kutoi lapselliset mielikuvitustarinansa." (s.114) 'Jojo' kertoo vanhasta miehestä, joka muistelee menneisyyttään löydettyään jojon vanhojen papereidensa joukosta. Harmittomalta vaikuttava lelu saa uuden ja karmean merkityksen tarinan edetessä. 'Uhri' kertoo miehestä ja hänen pakkomielteestään ex-vaimon uutta miestä kohtaan. 'Joulupukkimurha' on Agatha Christiemäinen tarina siitä, kuka murhasi kartanon isännän joulujuhlien päätteeksi ja miksi. 'Tyttö joka rakasti hautausmaita' kertoo nimensä mukaisesti orpotytöstä, joka elää miel

Emma on ihminen, joka on kokenut suuren menetyksen ja syyllistää siitä itseään. Hänen aviomiehensä kuoli kaksi vuotta sitten jouluna eikä hän ole vieläkään saanut surutyötä päätökseen. Emma poistuu kotoaan oikeastaan vain omistamaansa puotiin, jonka ylläpitoon hänen siskonsa Magda osallistuu. Sisko toivoisi, että Emma keksisi viimein elämäänsä muutakin sisältöä kuin harmaassa arjessa piilottelun. Eräänä päivänä Emma saa piristävän ajatuksen: Hän haluaa tehdä 24 hyvää tekoa ennen joulua. "'Hienoa! Arvasin, että löytäisit jotain sopivaa. Mitä siis aiot? Menetkö sille keramiikkakurssille?' 'Tätä harrastusta ei löydy listastasi.' 'Eikö? Mikä se on?' 'Aion tehdä kaksikymmentäneljä hyvää tekoa, yhden jokaisena päivänä aina jouluun saakka. Tämä oli ensimmäinen.'" (s.59) Emma on surumielinen. Hän aliarvioi omat mielipiteensä ja tarpeensa eikä osaa sanoa ei. Ihmiset ajattelevat, että hänellä on pelkkää vapaata aikaa vain siksi, koska hän asuu yksin. Hän

Marie Vallvik on matkalla kohtaamaan isänsä viimeisen kerran. Hän seisoo luolan suuaukolla ja valmistautuu henkisesti elämänsä vaativimpaan koitokseen. Matka vuoren uumeniin on kuin suoraan videopelistä. Marie taistelee tiensä uskomattomien seikkailujen läpi kohti päämäärää. Mitä hän päättää tehdä perille päästyään? "En ole menossa juttelemaan mukavia isän kanssa. Tarkoitukseni on panna piste hänen ilkeilylleen ja pahanteolleen. Olen valmis tekemään mitä tahansa pysäyttääkseni hänet." (s.9) Kirjan rakenne muistuttaa peliä, jossa hyvä taistelee pahaa vastaan. Marie aloittaa sen luolan suulta ja lopettaa viimeisen vastustajan kohdattuaan. Matkan varrella hän ajattelee elettyä elämää ja vanhempiaan. Marie on kokenut kovia. Hän on taitava ja neuvokas, mutta hän kaipaa myös huolenpitoa, mitä hänen isänsä ei ole hänelle antanut. "Monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa käy niin, että päähenkilö tulee johonkin hämärään paikkaan, ja yhtäkkiä siellä on jotain, mistä katsojat vain tiet

Totuuskeiju on yksinäinen, sillä kukaan ei kestä hänen kertomaansa totuutta. Hänen on pakko vastata esitettyyn kysymykseen, mitä hän oikeasti ajattelee. Hän ei osaa valehdella. Totuuskeijulla ei ole yhtään ystävää. Kaikki sukulaisetkin ovat kadonneet hänen ympäriltään. Eräänä päivänä totuuskeiju päätyy Helsinkiin ja kohtaa Aadan, jonka avulla hän oppii hyväksymään itsensä. "Mutta ei voi tuntea iloa jos ei ensin tunne surua" (s.101) Lyhyt tarina kertoo erilaisuudesta ja ystävyydestä. Se opettaa, kuinka elämässä on sekä surullisia että iloisia päiviä. Maailma on alati muuttuvainen. Jokainen voi valita, miten muutoksiin suhtautuu. Tarina kannustaa nauttimaan arjen pienistä iloista ja unelmoimaan kaikesta mukavasta.

Sophie yllättää poikaystävänsä Griffinin jäämällä joululoman ajaksi hänen seurakseen sen sijaan, että viettäisi joululoman vanhempiensa kanssa. Yllätys ei olekaan pojalle mieluinen. Sophie päätyy sydän murskattuna laajan suvun hellään huomaan. Isoäiti Nonna keksii oivallisen idean tytön piristykseksi: kymmenen treffiä kymmenen eri pojan kanssa kymmenen eri sukulaisen järjestämänä. Sophie on kauhuissaan, mutta suostuu pähkähulluun ajatukseen. "Ajattelin vain, että tämä voisi olla hauskaa... vähän niin kuin seikkailu. Se antaa sinulle odotettavaa kullekin päivälle. Ja vaikka treffit olisivatkin katastrofeja, me saamme niistä ainakin makeat naurut, kun ne ovat ohi." (s.39) Tarina on suloisen romanttinen ja jouluinen. Hassut tapahtumat saavat nauramaan. Sophien amerikkalais-italialainen perhe on ihan mahtava! Heidän kokoontumisensa yhteen on täynnä ruokaa ja rakkautta. He ovat tiivis joukko, vaikka siihen kuuluukin sellaisia kuin 'häijyt-Joet', jotka yrittävät hämmentää s

Amelia, tyttö, joka pelasti joulun, tuntee Tonttuvaarassa olonsa ulkopuoliseksi. Hän on ihminen, joka ei sopeudu tonttujen kouluun. Häntä ei kohdella samalla tavalla kuin muita. Hän kokee suoranaista syrjintää ihmisyytensä vuoksi. Eräänä päivänä Pääsiäispupu hyökkää Tonttuvaaraan aikeenaan lopettaa joulu. Pääseekö Amelia taas todistamaan taitonsa? "'Erittäin vaarallisia otuksia.' 'Millaisia?' 'Kaneja.' Nyt oli minun vuoroni nauraa. 'Kaneja? Eiväthän kanit ole vaarallisia.'" (s.42) Tarina kertoo ulkopuolisuuden kokemuksista. Maailman ihaninkin paikka voi olla ikävä, jos siellä kohdellaan eriarvoisesti esimerkiksi ulkonäön, syntyperän tai kulttuurin vuoksi. Kirjassa pohditaan, mitä sodat, valeuutiset, joukkohysteria ja syrjintä tarkoittavat. Tarinassa käy ilmi, kuinka historia kirjoitetaan voittajan näkökulmasta katsoen. "'Pysy kaukana hänestä! Hän on vaarallinen! Hän ei kuulu tänne!' Pieni tonttutyttö tuijotti minua suu ammollaan ja

Aatto on poika, joka on syntynyt jouluaattona. Hän rakastaa syntymäpäiväänsä ja joulua, mutta tänä vuonna näyttäisi siltä kuin 11-vuotissyntymäpäivät ja jouluaatto olisi peruttu. Aaton isosisko Suvi on nimittäin kuollut edeltävänä kesänä. Suru on tehnyt äidistä ja isästä pelkkiä vääränlaisia kopioita itsestään. Pikkusiskokaan ei ole enää oma räjähtävä itsensä. Aatto löytää lohtua uimahallissa uimisesta yhdessä ystävänsä Jonin kanssa. Eräänä päivänä hän kohtaa Hetan, joka kurkistelee sisään uimahallin ikkunasta. Hän on iloinen ja elämänjanoinen tyttö, joka rakastaa joulua ja luistelemista. Harmaa varjo saapuu uudelleen Aaton elämään, kun Hetan kotitalon portille astelee synkkä mies. "Villa Kuistin lämpö tuntui minussa vieläkin. Ajatella, hän asui sellaisessa talossa, ja ajatella, heillä oli jo kaikki joulukoristeet valmiina! Meillä kotona ei ollut vielä edes yhden yhtä pientä joulutähteä. Äiti ja isä eivät varmaan olleet vielä huomanneet, että jouluun oli enää vain viikko." (s

George on menettänyt äitinsä kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa. Hänen Hugo-isänsä suree vaimonsa menetystä niin kovasti, että hän on päättänyt peruuttaa kaikki tulevat joulut, sillä ne muistuttavat kipeästi tapahtuneesta. Georgen mielestä ratkaisu ei ole reilu. Flo-mummu on samaa mieltä. Eräänä päivänä George astuu sisälle maagiseen puotiin ja tutustuu hyllyltä löytyvän pyrypallon suomiin joulun ihmeisiin, jotka auttavat Hugoa pääsemään yli surusta ja vihasta. "'Minulla on itse asiassa hassu tunne, että joulu löytää takaisin luoksemme pikemmin kuin arvaammekaan.'" (s.39) Kirjan tarina on uudelleentulkinta Charles Dickensin Saiturin joulusta. George pääsee isänsä kanssa seikkailulle menneeseen, nykyiseen ja tulevaan maailmaan. He kohtaavat surua, vihaa ja pelkoa, mutta kaiken taustalla häilyy toivo ja elämänilo. Harmaus väistyy värien tieltä. Elämä jatkuu eikä kauniita muistoja vie kukaan pois. "'Hänen kannattaisi nukkua jouluna niin paljon kuin voi. Hä

Jeffrey Lockhartin miljonääri-isä Ross on sijoittanut suuria summia tutkimuslaitokseen, jossa säilytetään ihmisruumiita sitä päivää varten, kun teknologia on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiset voidaan koota uudelleen ja herättää henkiin. "'Nyt ei puhuta sielun ikuisesta elämästä. Nyt puhutaan ruumiista.' 'Ruumis jäädytetään. Elintoiminnot pysäytetään syväjäädyttämällä.' 'Ja sitten joskus tulevaisuudessa.' 'Niin. Tulee aika, jolloin osataan kumota loppuun johtaneet olosuhteet. Henki ja ruumis herätetään eloon, palautetaan elämään.'" (s.13) Kirjassa pohditaan elämää ja kuolemaa. Ihmiskunta nähdään rappeutuneena ja väkivaltaisena. Maailmassa ei tällä hetkellä ole hyvä elää. Tutkimuslaitos ei ole sen parempi. Se on synkkä, häiritsevä ja omituinen paikka. Sieltä löytyy järjettömiä asioita, jotka kuvastavat laitoksen suunnittelijoiden ylimielisyyttä ja jumalattomuutta. Tutkimuslaitos sulkee sisäänsä ihmiset, jotka luulevat voivansa selviytyä

Mies katselee museossa Alfred Hitchcockin Psyko-elokuvaa, joka on hidastettu kestämään 24 tuntia. Aika venyy. Ihmisiä astuu sisään ja ulos. Kukaan ei jää kovin pitkäksi aikaa. Miehen huomio kiinnittyy erityisesti kahteen mieheen ja toisena ajankohtana hänen luokseen puhumaan tulleeseen naiseen. "Olemme täällä samalla tavalla kuin kärpäset tai hiiret, paikkaan sidoksissa, emme näe emmekä tiedä mitään muuta kuin sen minkä niukka ymmärryksemme sallii." (s.76) Elokuvaohjaaja Jim Finley matkustaa keskellä aavikkoa asuvan Richard Elsterin luokse. Hän haluaisi tehdä elokuvan, joka kuvattaisiin yhdellä otolla ja jossa entinen puolustusministeriön neuvonantaja Richard puhuisi seinä taustanaan. Muutaman päivän vierailu venyy viikoiksi. Aika kuluu, kunnes se menettää merkityksensä. Miesten verkkainen elämä muuttuu, kun Richardin tytär saapuu paikalle äitinsä lähettämänä, sillä hänellä on ilmeisesti liian tiivis suhde miesystäväänsä, josta hän tarvitsee taukoa. "Sitä mitä me sanomme

Sebastian Zöllner on päättänyt nousta maailmanmaineeseen kirjoittamalla sokeutuneen taidemaalari Manuel Kaminskin elämäkerran. Hän matkustaa miehen luokse ja aloittaa työnsä hyökkäävällä tyylillään. Hän ei kaihda kieroimpiakaan keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. "'Outoa', Kaminski sanoi, 'outoa ajatella että te olette mukana minun elämässäni. Outoa eikä lainkaan miellyttävää.' 'Te olette kuuluisa. Sitähän te halusitte. Sellaisella joka on kuuluisa on elämässään joku minun kaltaiseni.' En tiennyt miksi sanoin niin." (s.100) Kerrontatyyli on ihailtavan taidokasta, sillä kirjailija onnistuu kuvaamaan yhtä aikaa sekä Zöllnerin omaa käsitystään itsestään että muiden näkemystä hänestä. Mies on suoraan sanottuna itsekeskeinen kusipää, joka esiintyy menestyneenä ja ihailtuna maailmanmiehenä. Ihmiset eivät ole vakuuttuneita. He naureskelevat itsepintaiselle Zöllnerille hänen selkänsä takana ja antavat mielipiteensä näkyä myös kasvotusten. Zöllner on rasittav

35-vuotias Nora päätyy ajatukseen, että hän haluaa kuolla. Päätös syntyy päivänä, jolloin kaikki tuntuu romahtavan kasaan. Hän muun muassa menettää työpaikkansa, ja hänen kissansa löytyy kuolleena. Hän on aivan yksin. Nora havahtuu keskiyön kirjastossa, joka sijaitsee elämän ja kuoleman välissä. Hän saa tilaisuuden kurkistaa katumuksen kirjaan ja kokeilla elämänpolkuja, joille astumatta jättämistä hän harmittelee. "'Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto', hän sanoi. 'Kirjaston hyllyt jatkuvat ikuisesti. Jokainen kirja antaa mahdollisuuden kokeilla toisenlaista elämää. Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?'" (s.44) Kirjassa pohditaan elämää, omia valintoja, kanssaihmisiä, katumusta ja itsensä hyväksymistä. Tarina herättelee pohtimaan, millaista on hyvä elämä. Elämään kuuluu iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Jokaisen päivän ei tarvitse olla onnel

Kirjailijan urasta haaveileva nuoriherra Cem päätyy Öngöreniin kaivonkaivajan apulaiseksi. Hän tarvitsee rahaa opintoja varten eikä kirjakaupassa työskentelystä tienaa yhtä paljon yhtä nopeasti. Cem huomaa pian joutuneensa todelliseen elämänkouluun. Maanpinnan alta paljastuu aina uudenlaisia kerroksia aivan kuten mestari Mahmutin kertomista tarinoista. Cemistä tuntuu siltä kuin he kaivautuisivat maan keskipisteen sijasta kohti taivasta. Totuus ja tarut sekoittuvat keskenään. Cemin elämä muuttuu kohtalokkaaksi. "Isä ei ottanut meihin yhteyttä pitkään aikaan. Joskus kävi niin, etten saanut mieleeni isän kasvoja. Silloin minusta tuntui kuin sähköt olisivat menneet äkisti poikki ja kaikki olisi kadonnut silmistäni." (s.14) Orhan Pamuk rakentaa moninaista kuvaa vuosien saatossa kerrostuneesta Istanbulista. Paljon on rakennettu uutta, mutta paljon on vanhaa jäänyt, jos vain tietää, mistä tutkia. Paljon on unohdettu, mutta paljon on vielä löydettävissä, jos vain tietää, keneltä kysy

Kirjan nelikymppinen kertojaminä on pidätyssellissä henkirikoksesta epäiltynä syyskuussa 2020. Hänen ajatuksensa poukkoilevat sosiaalisen median pariin ja tilanteeseen sopiviin häshtägeihin. Tarinassa siirrytään ajassa taaksepäin saman vuoden alkuun. Minäkertoja elää sekuntiaikataulun mukaista somevaikuttajan elämää, joka on selvästi karannut käsistä. Hän tekee korjaamattomia virheitä, saa negatiivista palautetta ja joutuu brutaalin pilkan kohteeksi. Hän ei osaa lopettaa, vaan upottaa itseään yhä syvemmälle somen suohon. "Kännykkä ei kilahda päivitysten merkiksi. Ei tarvitse ahdistua suosituimpien somevaikuttajien täydellisestä elämästä, eikä pelätä ja murehtia koko ajan. Kukaan ei odota minulta mitään. Minä en odota itseltäni mitään." (s.10) Kirja kertoo ihmisen minäkuvasta ja sen vääristymisestä, sosiaalisen median haitoista ja someriippuvuudesta, lapsuuden traumoista, syömishäiriöistä, vaikeasta äiti-tytär-suhteesta ja koulukiusaamisen pitkäkestoisista vaikutuksista. Minäk

Lucy Barton makaa sairaalavuoteella, jonka päätyyn istahtaa yllättäen hänen äitinsä. Päivät ja yöt kuluvat eletystä elämästä tarinoiden. Vaikeat aiheet kierretään, vaietaan ja unohdetaan. Tunteita ei saa näyttää. Huomionkipeys ja rakastetuksi itsensä tuntemisen kaipuu ovat raastavan kovia, mutta niin ovat vuosien saatossa rakentuneet käytänteetkin. Äiti ja tytär pitävät kiinni omista tavoistaan ilmaista itseään ja välittämistään. Heidän välisensä jännite pysyy yllä loppuun asti. "'Äiti, miten sinä tänne pääsit?' minä kysyin. 'No, lentokoneella.'" (s.9-10) Kirjassa käsitellään eriarvoisuutta köyhyyden ja huono-osaisuuden näkökulmasta katsoen. Lapset kärsivät tilanteesta eri tavalla kuin aikuiset. Heidän kohtalonaan on kantaa ylisukupolvista traumaa. Aikuisten mielenterveysongelmat aiheuttavat lapsissa turvattomuuden tunnetta. He kokevat rakkaudettomuutta ja jäävät vaille huolenpitoa, mikä vaikuttaa heidän kykyynsä selviytyä elämästä ja huolehtia puolestaan omis

Vierailin 30.-31.10.2021 Helsingin kirjamessuilla somevaikuttajan passilla, jonka sain akkreditoiduttuani messukeskuksen sivuilla. Suuntasin sekä lauantaina että sunnuntaina kulkuni suoraan kirjagrammaajien (eli kirjallisuutta instagramissa harrastavien) tapaamiseen. Vaihdoin pari sanaa ennen kuin ihmiset hajaantuivat ympäri messuhallia. Haaveena olisi, että ensi vuonna tapaamiset voisi sopia omaan paikkaansa, jossa voisi keskustella rauhassa. Ilmoille nousi unelmia omasta messupisteestä ja jopa lavaohjelmasta. Onko lukijan paikka kulkea näkymättömänä messuhallin kujilla vai voisiko hän astua esiin ja kertoa suurelle yleisölle omasta tavastaan harrastaa? Innostuin siitä, että äänikirjat tuotiin esille Töölönlahti-lavalla. Kuuntelin keskustelua, jossa todettiin, että kotityöt ovat kokeneet vallankumouksen, sillä kirjaa voi kuunnella vaikka pyykätessä. Iltakävely ja pitkä ajomatka ovat myös oivallisia paikkoja äänikirjan kuuntelulle. Mielestäni on ollut mukavaa, että äänikirjat ovat ko

"Imagoahan tässä kaikki yrittää rakentaa. Ukin sukupolvi rakensi rintamamiestalon, isän sukupolvi rakensi hyvinvointivaltion. Nyt rakennetaan imagoa." Keskiviikkona 27.10.2021 ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä saanut Pintaremontti on Miika Nousiaisen romaanista dramatisoitu näytelmä, joka kertoo keski-ikäisten kaupunkilaisten ruusunpunaisista unelmista ja sateisen harmaasta todellisuudesta. Sami (ilmiömäinen Juha Varis) on avioliitosta ja lapsista haaveileva poikamies, joka ajautuu surkeista sattumuksista toiseen kroonisen valehtelunsa vuoksi. Hänen siskonsa Henna (vakuuttava Annika Poijärvi) on ahdistunut lapsettomuudestaan, mutta ennen kaikkea aviopuolisonsa välinpitämättömyydestä. Heidän äitinsä Seija (liikuttava Tiina Weckström) muistaa tuoda jokaisessa tilanteessa esille kaipuunsa saada lastenlapsia. Hän kaipaisi ihmistä, joka tarvitsisi hänen huolenpitoaan, jotta hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi. Samin kaveri Pesonen (leppoisa Heikki Pitkänen)

Geneveläinen Victor Frankenstein tutkii kyltymättömässä kiihkossaan tieteen eri aloja aikomuksenaan voittaa kuoleman. Hän kokoaa kuolleiden ihmisten ruumiinosista olennon, jonka hän herättää eloon. Demoninen luomus synnyttää hänessä yllättäen kauhun tunteita, minkä johdosta hän sairastuu sekä fyysisesti että henkisesti. Victor haluaisi unohtaa kokemuksensa, mutta hirviö ei jätä häntä rauhaan. Mary Shelleyn Frankenstein on goottilaisen kauhukirjallisuuden klassikko vuodelta 1818. Tarina on niin kiinnostava, että kirjaa ei malta laskea käsistään. Siitäkin huolimatta, että Victor on mielestäni yksi ahdistavimmista kirjan päähenkilöistä ikinä. Hänen ajattelussaan ei ole mitään logiikkaa. Puhumattakaan hänen teoistaan ja drama-queen elkeistään. Herää kysymys, kuka tarinan todellinen hirviö oikein on. "Hän ei ollut sama huoleton olento joka nuorempana oli kanssani samoillut järven rannoilla ja keskustellut hurmiossa tulevaisuudensuunnitelmistamme. Hän oli saanut kokea ensimmäisen niistä

Kivihalmeen talo on ottanut orvon Niilon huomaansa. Elämä on ankaraa ja työntäyteistä. Niilo kokee sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa etenkin isännän taholta. Hän joutuu syömäänkin lattialla muun väen aterioidessa pöydän ääressä. Niilon elämä saapuu käännekohtaan, kun hän näkee metsässä karhun. Tapahtumat seuraavat toisiaan, myrrys kutsutaan taloon ja ei aikaakaan kun Niilo huomaa isännän lupaavan hänet tietäjälle rengiksi. Elämänmuutos kauhistuttaa poikaa, joka haluaisi mieluummin jäädä taloon kuin joutua huhujen mukaan tuonpuoleisen olentojen kanssa taikoja tekevän metsän miehen asuinpaikkaan. Niilo kasvaa, oppii elämästä ja ymmärtää, että hänen menneisyytensä ei ole ihan sellainen kuin isäntäväki on antanut ymmärtää. "Eikö vain pojalla ollut tullessaan karhunhammas kaulassa? Jo äitinsä oli opettanut hänet noituuteen." (s.37) 1800-luvun historiallinen Suomi herää kirjassa eloon etenkin luontokuvausten kautta. Ihminen ja luonto elävät tasapainossa keskenään. Molempien ku

Nuori mies elää vähäeleistä arkea töissä käyden ja velvollisuudet hoitaen. Hän seuraa näennäisen välinpitämättömästi sivusta kanssaihmisten elämää. Hän näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat ja vastaa heille siten kuin aidosti haluaa. Mies puhuu lyhyesti ja toimii hetkessä ajattelematta eilistä tai huomista. Hänellä on vain nykyhetki, jossa hän toimii sen hetkisen tuntemuksensa pohjalta. Hän ottaa asiat vastaan sellaisinaan, sillä ulkoinen tunteilla koreileminen olisi turhaa. Tilanne ei muuttuisi mihinkään suuntaan. Mies kokee elämän fyysisinä tuntemuksina. Lämpö tukahduttaa ja kakofoniset äänet häiritsevät keskittymiskykyä. Fyysinen keho häiritsee mielen liikkeitä. Ajatukset vaativat päästä lepoon. "Vastasin, ettei elämä koskaan muutu, ettei se missään tapauksessa ole elämää kummempaa ja että täkäläinen elämäni ei ollut minusta lainkaan hullumpaa." (s.55) Ihmisten elämään, tekoihin ja olemassaoloon voi suhtautua välinpitämättömästi, sillä jokainen heistä on katoavainen ja kor

Ronja syntyy ryöväreitten joukkoon Matiaksenvuoren linnassa. Hän on resuisten ja kovia kokeneiden roistojen silmäterä. Kaikki iloitsevat ja nauravat Ronjan nähdessään. Etenkin Matias-isä loistaa rakkaudesta. Ryövärintytär kasvaa nopeasti. Pian hän jo elää ja oppii yksin metsässä. Hän kokee päivien auringonpaisteen ja kosken kuohut. Öisin hänellä on seuranaan hämärän olennot kakkiaisista pönthiittisiin. Ankarimmat vastustajat ovat ajattaria, jotka haluavat vain kuolemaa. Elämä kulkee tuttuja polkuja, kunnes eteen ilmestyy Birk, joka on vihatun borkaryövärien johtajan poika. "Kaikki oli äkkiä käynyt niin nurinkuriseksi ja ikäväksi. Miksi piti olla näin? Se Birk - Ronjahan oli ilahtunut nähdessään hänet ensi kerran! Ja kun hän nyt vihdoinkin tapasi ikäisensä, miksi sen piti olla pieni inhottava Borkaryöväri?" (s.47) Tarina on yhtä aikaa sekä hellyttävän ihana että riipaisevan surullinen. Siinä on ajatonta tunnelmakuvausta, mutta myös vanhojen aikojen kyseenalaista nostalgiaa. Ta

Paige kävelee mahdollisimman huomaamattomasti pitkin koulun käytäviä. Hänen ympärillään jutellaan viimeisimmistä juoruista. Vessassa istuu itkemässä taas uusi kiusaamisen kohde. Paige saapuu perille kirjaston rauhaan ja hengittää vapaammin. Hän nappaa hyllystä kirjan ja näkee sen sivuilla tuttuja punakynällä kirjoitettuja merkintöjä, jotka parantavat hänen sisällään olevia haavoja. Paigen sydän täyttyy rakkaudesta. Kunpa hän löytäisi kirjaston kirjoihin kirjoittelijan. "Olen olemassa, kirjoitin sivun reunaan. Kerran minä luin tämän sivun. Hengitin. Elin. En ole mitenkään erityinen, mutta olen olemassa." (s.18) Paige on koululehden toimittaja, joka saa tehtäväkseen auttaa vuosiluokkansa pahimpia kiusaajia kokoamaan vuosikirjan. Tytöt haluavat tietenkin esiintyä sen sivuilla pääosassa, mutta samalla näyttää muut ikätoverinsa mahdollisimman huonossa valossa. Itse asiassa he haluavat syöstä mahdollisimman monen nuoren pimeyteen. Paige on tottunut olemaan huomaamaton, jotta hän ei

Sortivatko linnanherrat maaorjiaan? Hallitsiko kirkko ihmisten elämää? Hävittikö keskiaika antiikin perinnön? Estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Uskoivatko ihmiset, että maa on litteä? Valmistivatko munkit kirjoja kirkon alaisuudessa? Oliko keskiaika julmaa ja väkivaltaista aikakautta? Poltettiinko silloin noitia? Olivatko keskiaikaiset ihmiset impulsiivisia ja lapsellisia? Käytiinkö sodat kömpelösti ritarien rynnäköillä? Oliko keskiaika pimeä? Kirjassa käsitellään edellä mainittuja kymmentä myyttiä keskiajasta kristillisen Euroopan näkökulmasta katsottuna. Sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään historiallista aikakautta, omaa itseä ja nykyaikaa. "Tiede etsii yleistyksiä ja abstraktioita, mutta inhimillinen maailma on loputtoman monimutkainen paikka. - Mitä suurempia kehityslinjoja historian tutkija syleilee, sitä karkeammaksi kuva muuttuu ja sitä epätarkemmin yleistys vastaa sen taakse jäävää todellisuutta." (s.7) Minua ärsytti kirjaa lukiessa jälleen kerran tieto, että j

Maria Pettersson on kerännyt vuosikymmenen ajan historian jännien naisten tarinoita. Naiset eivät ole sankareita tai hirviöitä, vaan jotain siltä väliltä. Heistä ei kerrota koulussa historiantunnilla, mutta heistä jälkeenjääneitä tarinoita voi lukea ainakin tämän kirjan kansien välistä. "Maailma on kypsä kohtaamaan historialliset naiset kokonaisina ihmisinä, ei jalustalle korotettuina esikuvina. Suhtautuminen heihin on myös muuttunut historian myötä. Jotkin asiat, joita aikanaan pidettiin kauhistuttavina, ovat nyt normaaleja, ja toiset, aikanaan hyvin yleiset asiat, ovat nyt kauhistuttavia." (s.10) Naiset ovat kohdanneet monenlaisia mielivaltaisia esteitä ja epäoikeudenmukaisuutta eri maissa eri aikakausina. He eivät ole päässeet opiskelemaan. Heidän ei ole annettu julkaista tekstejään. Heidän tekstejään ei ole uskottu heidän itsensä kirjoittamiksi. Heidän työnsä on laitettu miespuolisen sukulaisen nimiin. Heille on maksettu pienempää palkkaa kuin miehille tai ei palkkaa olle

1980-luvulla Iranin islamilainen vallankumous on vienyt ihmisiä vankilan epäinhimillisiin oloihin. Azar synnyttää siellä lapsen. Amir pitää itsensä järjissä askartelemalla taatelinkivistä korua omalle lapselleen. Leila uhraa elämänsä hoitaakseen vankilaan joutuneiden naisten lapsia. Aika kuluu eteenpäin. Elämä johdattaa ihmisiä eri suuntiin, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin ihmisten uudelleen kohtaamiset saavat vanhat muistot virtaamaan. "'Koko maailma on yhtä suurta vankilaa, Seida. Me kaikki olemme suuressa vankilassa.'" (s.176) Sahar Delijani haluaa kertoa kirjansa kautta poliittisista syistä vangituista ihmisistä, sillä heidän tarinansa on unohdettu. Hän ammentaa tekstiä oman sukunsa vaietuista kokemuksista. Kirjan henkilöiden ajatukset pyörivät valinnan ympärillä. He joutuvat päättämään, kertovatko he sukulaisten karmeista kohtaloista eteenpäin tuleville sukupolville vai hautaavatko he salaisuudet itsensä mukana. Unohtamisen halun ymmärtää. Vihaa ja tuskaa ei ole m

Kirjablogini täyttää tänään kuusi vuotta! Blogivuoden kohokohtia: Kirjagram Tässä vaiheessa en enää osaa erottaa instatiliäni ja blogiani toisistaan, sillä koen, että ne kuuluvat niin erottamattomasti yhteen. Harrastan nykyään kirjallisuutta ja unelmointia nimenomaan instatilini kautta, josta seuraajat voivat halutessaan tulla blogini puolelle lukemaan tekstejäni pidemmässä muodossa. Rakastan kuvien ottamista, etenkin retkeilyä kirjan kanssa. Tykkään, että kuvissa näkyy kuluva vuodenaika. Pidän keskusteluista, kirjoista innostumisesta ja toisten ihmisten inspiroimisesta ja kannustamisesta. Harrastuksesta on tullut elämäntapa. Minulla on ollut kirjagramissa muutamia projekteja. Kuuluin #notfastjustfuriousbooks nimiseen instagramissa toimivaan lukupiiriin viime syksystä kevääseen. Luin kymmenen kirjaa, joihin en olisi ikinä muuten tarttunut, mikä oli kiinnostavaa ja avartavaa. Samaan tahtiin lukeminen ja kerran viikossa luetusta instagramin puolella keskusteleminen oli hauskaa. Kir

Tiina Miettinen on koonnut kirjan "Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla" väitöskirjansa "Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun (2012)" pohjalta. Haastavaa tekemisessä on ollut lähteiden puute, sillä rahvas on esiintynyt vain käräjäpöytäkirjoissa ja tilastoissa.  "Vain harvoin naisista löytyy tarkempia tietoja, sillä tiedot kirjautuivat vain, jos tapahtui jotain poikkeuksellista. Harvalle naiselle kuitenkaan tapahtui. Niinpä asiakirjoja lukemalla naisten elämä näyttäytyy alistettuna, eikä naisia juuri näy asiakirjoissa." (s.166) Erilaisten elämäntarinoiden lukeminen on kiehtovaa. Varsinkin lähdemateriaalin rivien väliin kurkistaminen. Kauan sitten eläneiden naisten ajatuksia ja motiiveja voi vuosisatojen takaa vain arvailla. Naiset joko rakastuivat tai solmivat liiton järkisyistä tai halusivat kiivetä ylempään säätyyn. Puolison iällä ei ollut merkitystä. Naiset

Kirjaan on koottu filippiiniläisten naisten kirjoittamia novelleja 1920-luvulta alkaen. Sivuilla kerrotaan myös lyhyesti kyseisten kirjailijoiden historiasta. Novelleissa näkyvät ajattomat aiheet rakkaudesta kärsimykseen, mutta myös Filippiinien kulloinen poliittinen tilanne. Valtio on ollut Espanjan, Japanin ja Yhdysvaltojen miehittämä. Sitä on leimannut köyhyys, alistaminen, eri kulttuurien sekoittuminen ja katolinen uskonto. "Autuaita ovat köyhät, oli Madame Ludmilla kerkeä korostamaan, sillä köyhien on oleva taivasten valtakunta." (s.35) Novelleissa kuvataan sekä lasten että aikuisten elämää, joka koostuu sekä kurjuudesta että toivon pilkahduksista. Lukija pääsee kurkistamaan tarinoiden maailmaan, josta löytyy muun muassa hylätyssä bussissa asuva perhe, auton alle heittäytyvä ja sairaalan vuoteista haaveileva mies, vuokratun ruumiin avulla lavastetuissa valvojaisissa korttia pelaava kyläyhteisö, riisipellolle presidentin pressikuvia varten kuljetettu ihmisjoukko ja satunn